En usko evoluutioon

Anonyymi

Rakenteet ja niiden käyttöjärjestelmät haastavat evoluution
Ihmisen suunnittelemissa koneissa ja laitteissa on usein käyttöjärjestelmiä. Modernit autot esimerkiksi ovat tietokoneohjattuja ja käyttävät monia moottoreita ja polttoaineita. Kukaan ei väitä niiden kehittyneen ajan saatossa itsestään aineesta ja energiasta, luonnon perusvuorovaikutusten avulla. Evoluution kannattajat kuitenkin väittävät, että luonnon monimutkaiset rakenteet ja niiden ohjaustoiminnot olisivat kehittyneet itsestään ilman suunnittelua. Alkusolusta aloittavat uusdarvinistit unohtavat kuitenkin, että heidän "luontoäidin luoma" sopeumansa edellyttää samanaikaisia käyttö- ja ohjausjärjestelmiä. Luonnossa on paljon esimerkkejä "kaikki tai ei mitään" kokonaisuuksista, joista otan esimerkiksi mustekalojen naamioituminen.
Monet eliöt naamioituvat tavalla tai toisella
Nokkelat mustekalat ovat naamioitumisen mestareita. Tiedemiehet tietävät kovin vähän siitä, miten tämä ilmiö toimii ja miten tehokas naamioituminen olisi ”kehittynyt sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan" avulla.
Pääjalkaiset – nilviäisten luokka – johon mustekalat kuuluvat, ovat evolutionistien mielestä kaikista merieläimistä kehittyneimpiä ja älykkäimpiä.
Tiedetään, että mustekalojen joustava hermosto sallii niiden vaihtaa väriään ja jopa nahkansa pinnan rakennetta ympäristöön sulautuakseen. Paras tapa välttyä syödyksi joutumista, tai toisaalta vaania saalista, on varmistaa, että kukaan ei näe sinua.
Mustekalat tarkkailevat tehokkaasti ympäristöään
Mustekaloilla on suuri pää ja isot silmät. Silmät muistuttavat jonkin verran selkärankaisten silmiä. Ne pystyvät aistimaan myös valon polarisaatiotason.
Mustekalat voivat muuntaa väritystään erittäin nopeasti
Se onnistuu erityisten värisolujen ja niiden kokoa säätelevien lihasten avulla. Jokainen värisolu saa hermoston kautta omat yksilölliset ohjeensa. Siksi värinvaihto käy alle sekunnissa. Joutuessaan uhatuksi, mustekala maastoutuu sulautumalla ympäristön väreihin.
Värisolujen lisäksi mustekalalla on ihollaan myös peilisoluja, jotka tehostavat vaikutelmaa heijastamalla ympäristön värejä. Ne pystyvät lisäksi nostattamaan iholleen pintakuvioita, jotka muistuttavat meriruohoa tai karheaa kiven pintaa.
Mustekala voi myös omaksua erilaisia valepukuja
Se voi tekeytyä myrkylliseksi siipisimpuksi tai ankeriaaksi tai myrkylliseksi merikäärmeeksi omaksumalla mustakeltaisen käärmeen raidoituksen ja kurottamalla kaksi lonkeroa käärmemäisesti toisistaan poispäin ja samalla piilottaen muut kuusi lonkeroaan.
Yksinkertaisina eliöinä pidetyt mustekalat ovat vielä tätäkin ovelampia
Ben-Gurionin yliopiston tutkijat selvittelivät niiden naamioitumista. He ottivat ylhäältä käsin kuvia mustekaloista, hain näkökulmasta, käyttäen harmaita sävyjä, koska mustekalat ovat värisokeita. Ottamistaan kuvista he valitsivat valkoisen suorakulmion, jossa oli mustekalan ”pää” ilman sen kahdeksaa lonkeroa. Tietokoneohjelma vertasi sitten tätä aluetta kuvan muihin osiin samankaltaisia hahmoja hakien. Kaikkein eniten samankaltaisia pintoja ja varjoja mustekalan pään kanssa ei ilmaantunut merenpohjalle mustekalan lähellä. Sen sijaan kymmenen mustekalaa yhdestätoista tutkitusta sopeutui merenpohjalla lojuviin objekteihin kuten koralleihin, kiviin, erivärisiin hiekkakasoihin ja levän peittämiin alueisiin. Korallin päällä istuvan mustekalan täytyy naamioitua yllä uivilta suurilta kaloilta, mutta samanaikaisesti myös ankeriailta ja muilta saalistajilta, jotka uivat sen sivustalla. Koska viholliset hyökkäävät eri suunnista, ne näkevät mustekalan ympärillä erilaisen taustan. Niinpä on ”johdonmukaista”, että mustekala ei pyri muokkaamaan nahastaan täydellistä naamioitumista vain yhdestä näkökulmasta katsoen. Vaikka se ”pukeutuu häipyäkseen näkyvistä”, se joskus ”erehtyy” ja jää osittain havaittavaksi. Korallikasvien ympäristö on niin monimuotoinen, että sopeutumalla sen tärkeimpiin piirteisiin voi olla mustekalan kannalta parempi ratkaisu kuin naamioitua täydellisesti vain yhtä taustaa vasten.
Riittääkö mutaatio-valinnan selitysvoima?
Tutkijat totesivat, että heidän tekemiensä kokeiden jälkeen kysymyksiä jäi vielä ilmaan enemmän kuin vastauksia saatiin. Mitkä ovat ne näköaistin antamat vihjeet, joiden perusteella mustekalat naamioituvat? Miten mustekalat pystyvät muuttamaan värinsä sopivaksi vaikka ne ovat värisokeita? Mikä osa mustekalan silmien, ympäristöstä keräämästä tiedosta, siirtyy sen aivoihin? Ja mitä mustekala todellisuudessa näkee? ”Ymmärryksemme luonnossa tapahtuvan naamioitumisen mekanismeista on edelleen kovin vähäistä ja tutkimus jatkuu. Voi olla, että emme kaikkia vastauksia koskaan löydäkään”, tutkijat toteavat.
Mustekalojen kyky muuttaa väriä on inspiroinut tutkijoita kehittämään muun muassa energiaa säästäviä TV näyttöjä. Tämä osoittaa, että biomimetiikkaa hyödyntävät insinöörit kopioivat luonnon nerokasta suunnittelua samalla kun evoluutiobiologit inttävät, että luonnossa ei ole Älykästä suunnittelua, vaan vuosimiljoonien luonnonvalinta selitt

15

655

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ben-Gurionin yliopiston tutkijat selvittelivät niiden naamioitumista. He ottivat ylhäältä käsin kuvia mustekaloista, hain näkökulmasta, käyttäen harmaita sävyjä, koska mustekalat ovat värisokeita. Ottamistaan kuvista he valitsivat valkoisen suorakulmion, jossa oli mustekalan ”pää” ilman sen kahdeksaa lonkeroa. Tietokoneohjelma vertasi sitten tätä aluetta kuvan muihin osiin samankaltaisia hahmoja hakien. Kaikkein eniten samankaltaisia pintoja ja varjoja mustekalan pään kanssa ei ilmaantunut merenpohjalle mustekalan lähellä. Sen sijaan kymmenen mustekalaa yhdestätoista tutkitusta sopeutui merenpohjalla lojuviin objekteihin kuten koralleihin, kiviin, erivärisiin hiekkakasoihin ja levän peittämiin alueisiin. Korallin päällä istuvan mustekalan täytyy naamioitua yllä uivilta suurilta kaloilta, mutta samanaikaisesti myös ankeriailta ja muilta saalistajilta, jotka uivat sen sivustalla. Koska viholliset hyökkäävät eri suunnista, ne näkevät mustekalan ympärillä erilaisen taustan. Niinpä on ”johdonmukaista”, että mustekala ei pyri muokkaamaan nahastaan täydellistä naamioitumista vain yhdestä näkökulmasta katsoen. Vaikka se ”pukeutuu häipyäkseen näkyvistä”, se joskus ”erehtyy” ja jää osittain havaittavaksi. Korallikasvien ympäristö on niin monimuotoinen, että sopeutumalla sen tärkeimpiin piirteisiin voi olla mustekalan kannalta parempi ratkaisu kuin naamioitua täydellisesti vain yhtä taustaa vasten.
      Riittääkö mutaatio-valinnan selitysvoima?
      Tutkijat totesivat, että heidän tekemiensä kokeiden jälkeen kysymyksiä jäi vielä ilmaan enemmän kuin vastauksia saatiin. Mitkä ovat ne näköaistin antamat vihjeet, joiden perusteella mustekalat naamioituvat? Miten mustekalat pystyvät muuttamaan värinsä sopivaksi vaikka ne ovat värisokeita? Mikä osa mustekalan silmien, ympäristöstä keräämästä tiedosta, siirtyy sen aivoihin? Ja mitä mustekala todellisuudessa näkee? ”Ymmärryksemme luonnossa tapahtuvan naamioitumisen mekanismeista on edelleen kovin vähäistä ja tutkimus jatkuu. Voi olla, että emme kaikkia vastauksia koskaan löydäkään”, tutkijat toteavat.
      Mustekalojen kyky muuttaa väriä on inspiroinut tutkijoita kehittämään muun muassa energiaa säästäviä TV näyttöjä. Tämä osoittaa, että biomimetiikkaa hyödyntävät insinöörit kopioivat luonnon nerokasta suunnittelua samalla kun evoluutiobiologit inttävät, että luonnossa ei ole Älykästä suunnittelua, vaan vuosimiljoonien luonnonvalinta selittää kaiken. Olet vapaa tekemään oman johtopäätöksesi.

      • Anonyymi

        Jep. Johtopäätökseni on, että luotan alan tutkijoihin ja tieteelliseen menetelmään. En valehteleviin ja vääristeleviin kreationisteihin. Anna tieteen mennä ja keskity vain uskomaan ja palvomaan taivaallista Kimiäsi.

      • Anonyymi

        "Olet vapaa tekemään oman johtopäätöksesi."

        Valitettavasti tämäkään ei pidä aina paikkaansa. Tietyissä uskonnollisissa porukoissa joutuu kartetuksi, jos myöntää pitävänsä evoluutiota tosiasiana.

      • Anonyymi

        Mitä kuvittelet saavuttavasi sillä, että kopioit tänne Reinikaisen huuhaajuttuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Johtopäätökseni on, että luotan alan tutkijoihin ja tieteelliseen menetelmään. En valehteleviin ja vääristeleviin kreationisteihin. Anna tieteen mennä ja keskity vain uskomaan ja palvomaan taivaallista Kimiäsi.

        Kuten mihin tutkijoihin ja mihin tieteellisiin menetelmiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten mihin tutkijoihin ja mihin tieteellisiin menetelmiin?

        Et sitten osaa lukea. Tai ymmärrä lukemaasi. Olipa yllätys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten osaa lukea. Tai ymmärrä lukemaasi. Olipa yllätys.

        Luultavasti tässä tutkija viittaa luonnontieteen tutkimusyhteisöön, jossa on useita satoja tuhansia alojensa parhaita asiantuntijoita. Tieteellinen menetelmä on lyhyesti kuvattu mm. wikissä https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tieteellinen_menetelmä, johon kirjoittaja luultavasti viittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten osaa lukea. Tai ymmärrä lukemaasi. Olipa yllätys.

        Niin missä labrassa evoluution toistettavissa olisi tehty?
        Se että on paljon samaa mieltä olevia kirjoituksia ja olettamuksia ei tee siitä tiedettä. ”Näin se varmaan on mennyt” ei ole tiedettä. Eräs ”tiedemies” totesi kuolinvuoteellaaan että teoria ei ole totta. Arvaa kuka tämä henkilö olo?😆

        "Niin missä labrassa evoluution toistettavissa olisi tehty?"

        Miksi se pitäisi toistaa laboratoriossa kun sitä tapahtuu koko ajan luonnossa?

        "Eräs ”tiedemies” totesi kuolinvuoteellaaan että teoria ei ole totta."

        Ja mitä väliä tällä on mitä hän on sanonut? Taidat olla näitä ihmisiä jotka uskovat ihan mitä tahansa jos sanojalla on vain hieno titteli. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin missä labrassa evoluution toistettavissa olisi tehty?
        Se että on paljon samaa mieltä olevia kirjoituksia ja olettamuksia ei tee siitä tiedettä. ”Näin se varmaan on mennyt” ei ole tiedettä. Eräs ”tiedemies” totesi kuolinvuoteellaaan että teoria ei ole totta. Arvaa kuka tämä henkilö olo?😆

        Et sitten ymmärrä tieteestä mitään. Ja toistelet papukaijana valheita Darwinista. Arvaa yllättääkö tollolta epärehelliseltä kreationistilta?

    • Anonyymi

      Mutta autot eivät olekaan eläviä olentoja...

      Ja onhan elävillä olioilla käyttöjärjestelmä: DNA.

    • Anonyymi

      Kuinka niin mustekaloja pidetään yksinkertaisina eliöinä?

      Minulla taas on ollut käsitys, että mustekalat ovat selkärangattomista älykkäimpiä eläimiä. Muistelen, että oli esim. juttua siitä, että mustekalat osasivat avata lasipurkkien kansia saadakseen purkin sisällä olevat ruoat syötäväkseen...

    • Minä uskon 6,000 vuotta vanhaan litteään Maahan. Enkä tarvitse todisteeksi kilometrin mittaista selostusta.

      • Anonyymi

        Tuollaiseen uskomukseen ei tarvitse todisteita ollenkaan.

    • Anonyymi

      Ketähän arvelit otsikkosi kiinnostavan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      835
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    4. 68
      732
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      425
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe