Milloin minusta tulee vanha ?

On klo 21.05 alkavan ohjelman nimi (ykkösellä). Vuonna 2030 joka neljäs
suomalainen on yli 65-vuotias. 65-vuotias on oman mittapuuni mukaan nuori.
Niin se käsitys muuttuu. . . Nuorena piti 65-vuotiasta vanhana.
50996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Ohjelma oli hauska, "Tankki täyteen"- Juhana on hauska omana itsenäänkin.

Äänestä
  • Kyllä hän veti roolia tuossaki ohjelmassa,
    tosi hauska,
    melko hyvin esitti alkavan dementikon osaa,
    tahallista höpertämistä oli selkeästi esityksessä,
    todellisuudessa ei ole vielä dementikko,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä hän veti roolia tuossaki ohjelmassa,
    tosi hauska,
    melko hyvin esitti alkavan dementikon osaa,
    tahallista höpertämistä oli selkeästi esityksessä,
    todellisuudessa ei ole vielä dementikko,

    Osa puheesta oli hänen esittämästään monologista. Yllätyin, että ohjelma
    vanhuudesta oli hauskempi pitkään aikaan näkemistäni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osa puheesta oli hänen esittämästään monologista. Yllätyin, että ohjelma
    vanhuudesta oli hauskempi pitkään aikaan näkemistäni.

    Ilmari kertoo hauskoja Tankki täyteen-sarjan kuvauksista.
    Huoltoasema oli romanien hevostalli. Sisäkuvaukset tehtiin studiossa.
    https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000006545875.html

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osa puheesta oli hänen esittämästään monologista. Yllätyin, että ohjelma
    vanhuudesta oli hauskempi pitkään aikaan näkemistäni.

    JUUU,,
    oli erittäin hauska VIIHTEELLINEN esitys todellisuudesta kun ihminen sairastuu esm alzhaimeriin,

    Juhanna ON hyvä näyttelijä
    HYVIN NÄYTTELI tämänki HUUMORILLA höystetyn roolin,,,

    oli mukava katsoa,,
    KIITOS JUHANNA,,, en muista oikeaa nimeä sori,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osa puheesta oli hänen esittämästään monologista. Yllätyin, että ohjelma
    vanhuudesta oli hauskempi pitkään aikaan näkemistäni.

    Muuta hauskaa ei Yleltä sitten ole aikoihin tullutkaan jos ei oteta lukuun näitä ikivanhoja kakkoselta tulevia uusintoja ja niitäkin vain silloin jos ei jossain päin maailmaa ole mitään urheilukisoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JUUU,,
    oli erittäin hauska VIIHTEELLINEN esitys todellisuudesta kun ihminen sairastuu esm alzhaimeriin,

    Juhanna ON hyvä näyttelijä
    HYVIN NÄYTTELI tämänki HUUMORILLA höystetyn roolin,,,

    oli mukava katsoa,,
    KIITOS JUHANNA,,, en muista oikeaa nimeä sori,,

    oli muuten tosi mukava katsoa.
    hyvä tyyppi tuo Juhana, hii, hi, hii :)

    Äänestä

Kun täyttää 60-v on vanha, minun mielestäni. Minä aloin kuusikymppiä täytettyäni selvästi rapistumaan.

Äänestä
  • Minä taas n. kuuskymppisenä "ryhdistäydyin", kun huomasin pientä reistailua kehossani. Olin ollut varsinainen sohvaperuna, mutta tuolloin päätin aloittaa ryhmäliikunnassa. Nyt lähes 70, ja käyn kahdesti viikossa kuntosalilla ja kahdesti viikossa ryhmäliikunnassa. Naama on rapistunut, mutta kunto ja mieli ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä taas n. kuuskymppisenä "ryhdistäydyin", kun huomasin pientä reistailua kehossani. Olin ollut varsinainen sohvaperuna, mutta tuolloin päätin aloittaa ryhmäliikunnassa. Nyt lähes 70, ja käyn kahdesti viikossa kuntosalilla ja kahdesti viikossa ryhmäliikunnassa. Naama on rapistunut, mutta kunto ja mieli ei.

    Hyvä sinä, hieno kommentti. - Nm. Erinomainen esimerkki

    Äänestä

Ohjelmassa ei mitään uutta.

Palstalla käydessä aprikoin olenko höperö vai noi toiset, ei tarvitse miettiä kauemmin.
Menettelee kun ei ota tressiä, vanhuus ei tule yksin täytyy vain ymmärtää myös itseään, huono puoli kun aina yksin ilman että olisi tarkkailun alla joka soittaisi hätänumeroon.

2Äänestä
  • Yksinolo on turvatonta. Turvapuhelin on hyvä olemassa, mutta kun on yksin ja jos
    tuupertuu, ei ehkä ehdi sen nappia painamaan.

    Äänestä

Kun olin 15v. minusta vanha oli jo 20 vuotias. Sen jälkeen ei aikaa ajatella ikä tai vanhus tai mikä on vanha? Olen 69 vuotias.Nainen Itä-Helsinki. Siskoni on 76 vuotias elämä täys 77vuotian puolisonsa kanssa.Joilla on resusit aktiivisen elämän.Matkusta ja risteillä kuin käydä teatterit: Ovat iki nuoria!Toinen siskoni 81 vuotias leski.Kaunis .Valitetavasti joutuu rolatoria käytää ja elämässä häneltä kuolema on jo viennyt ystäviä ,miehensä ja poikansa lisäksi.Pukeutu tosi asialisesti mutta ajan hermoilla.on siisti ulkoisesti ja sisäisesti.Omalla tavalla nuori.

Äänestä

En muista nauraneeni millekään ohjelmalle niin paljon kun Ilmarille. Katsoin juuri ohjelman. Kuin stand up-koomikko ikään. En Tampereelle lähde mutta jos E-Suomeen tulee vetämään kappaleensa niin menen katsomaan.
Olin kerran Hämeenkadun Areenassa katsomassa jotain komediaa jossa Ilmari esitti. Olin ennen näytöstä kumonnut viinilasin ja siitä ja Ilmarin esityksestä riehaantuneena heitin hälle lentosuukon. Hän katsoi hämmästyneenä mikä taas oli minulle hämmästyttävää, eikö muka ollut tottunut. Ikinä en enää kellekään heittele.

Äänestä

Perjantai-ohjelma oli rauhallista leppoisanrentoa jutustelua. Saisi olla enemmänkin sellaista. Muita häslinki-ohjelmia on ihan tarpeeksi ja rikossarjoja.
Ei ole enää sarjaa missä ei ensimmäisen minuutin aikana murhata joku.
Ei kiehdo murhat. Hyviä keskusteluja ja haastatteluja on mukava katsoa,
jos sellaisia sattuu tulemaan.

Äänestä

Katsoin näiden kirjoitusten viittausten takia.
Ilmari on herttainen. Hänhän on näyttelijä.
Mutta on hyvä tuoda näitä nykypäivän vaateita pysyä mukana.
Eihän tässä vielä kaikki. Mistä puhutaan vaikkPa 5 vuoden päästä.
Itse vanhenemisesta. alle 70-vuotiaana määrittelin muille, että olen erittäin syvässä keski-iässä. Nykyisin mainitsen, että olen jo vanha. Vanha sillä tavoin, etten koskaan osannut odottaa edes näin pitkää ikää. Mielestäni nämä ovat bonus-vuosia ja niitä voi tulla useitakin. Mutta olen reilusti vanha. Minulta on kysytty ikää.
Paras arvioija on lapsenlapseni, joka viime kesänä tuumasi, että mummi on jo niiiiin vanha, ettei voi kiivetä tikkaita pitkin katolle. Joten selvä se.
Vähän huvitti A.S.:n kiemurtelu vanhuutensa kanssa. Toinen vielä huvittavampi on, kun ihmiset määrittävät EX-tittelillään. Ex-ammattiliitto johtaja. Toinen samoin on A.S. ex-ministeri. Mitä ihmettä!
Kyllä on niin, että nykyvuosi Minusta syntymävuosi. on numeerinen ikä ja 7 kymmentä on paljon. Ihan sama kansakoulu jalka. Kyllä kasvoista näkyy...., joten turhaa teeskennellä.
Tulee mieleen, että miten paljon ihmiset tuhertavat näyttääkseen nuoremmilta epäonnistuen esim. pakkelitemout eivät nuorena. Ainoa, mikä tepsii on kirurgin puukko.
Beng
Rattoisaa lauantai-iltaa.

Äänestä
  • Mitähän tuo tarkoittaa: ihan sama kansakoulu jalka. Siis tällaista tekstiä oikolukijaohjelma teettää.
    ja pakkelitemout...ihan kuin ranskaa...
    Sorry.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän tuo tarkoittaa: ihan sama kansakoulu jalka. Siis tällaista tekstiä oikolukijaohjelma teettää.
    ja pakkelitemout...ihan kuin ranskaa...
    Sorry.
    Beng

    Ex-ministeri tai ex-ay-johtaja kuulostaa merkityksellisemmältä kuin eläkeläinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ex-ministeri tai ex-ay-johtaja kuulostaa merkityksellisemmältä kuin eläkeläinen.

    Sitäpä sitä. Minusta on hirveän noloa mennä julkisesti kertomaan. Osoittaa ihmisestä jotain.
    Ex. Hahhah. Samalla tavallaan osoittaa väheksyvänsä eläkeläisiä; mitä meitä nyt on toista milliä pitkälti. Noloa, noloa välillistä ignorointia.
    Beng

    Äänestä

Mitä väliä,ihminen käy kaikki ikäluokat läpi,toivottavasti.
Toisilla on niin pitkä lapsuusgeeni,että eivät tunne ollenkaan.

Äänestä
  • No. Minusta se on juuri elämää.
    Minusta on tärkeää, että ihminen maratonin loppumetreillä voi sanoa, että tuntee eläneensä. Tämähän ei tarkoita, että kaikkien pitäisi elää samanlainen elämä, saavuttaa samaa, hankkia samaa. Sepä olisi ikävystyttävää.
    Koko kirjo.
    Beng

    Äänestä

  • " Tunne ollenkaan" ? - Nm. Mitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " Tunne ollenkaan" ? - Nm. Mitä

    Vanhuutta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhuutta

    Niiih, olen ikänumeroni mukaan muitten mielestä vanha. Mutta sisälläni asuu melkein se sama pikku-flikka, joka vuosikymmeniä sittenkin. Muuttunut olen, ehkä kasvanutkin vähän, mutta sisältöni ei ole vanhentunut. - Nm. Metka homma

    Äänestä

Eikö siinä ohjelmassa esitetty kysymys: onko 70 uusi 50? Ts. nyt ollaan 70-vuotiaina niin kuin ennen oltiin 50-vuotiaina. Yhtä hyvä ajatelma kuin se kauan sitten lehdestä lukamani: yhä nuoremmat täyttävät 50 vuotta. - Nm. Ikä on mielentila

Äänestä
  • Noin sanovat (ehket sinä) sellaiset, joille ikä on ongelma.
    Ihan turhaa teeskennellä. 2022 minus syntymäaika tekee melkein 70 kohdallani.
    Oikeastaan vastuun voisi antaa kuulijalle ja katsojalle, kuten itse teen.
    Joku luulee nuoremmaksi ja jollekin se on pelkkä aha eli ei merkkaa yhtikäs mitään.
    Olen päättänyt olla täpselt ikäiseni ja määritellyt itseni vanhaksi. Piste menee tässä.
    Ihan höpöhöpöjuttuja, että ikä on vain numero tai mielentila.
    Miten paljon teeskentelyä pitää mahduttaa maailmaan.
    Beng
    Jos joku kysyy, että olenko vanha/vanha näköinen, niin vastaatko, että no olet pelkkä numero ja mikäs olikaan mielentilasi...🙈🙊🙉

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin sanovat (ehket sinä) sellaiset, joille ikä on ongelma.
    Ihan turhaa teeskennellä. 2022 minus syntymäaika tekee melkein 70 kohdallani.
    Oikeastaan vastuun voisi antaa kuulijalle ja katsojalle, kuten itse teen.
    Joku luulee nuoremmaksi ja jollekin se on pelkkä aha eli ei merkkaa yhtikäs mitään.
    Olen päättänyt olla täpselt ikäiseni ja määritellyt itseni vanhaksi. Piste menee tässä.
    Ihan höpöhöpöjuttuja, että ikä on vain numero tai mielentila.
    Miten paljon teeskentelyä pitää mahduttaa maailmaan.
    Beng
    Jos joku kysyy, että olenko vanha/vanha näköinen, niin vastaatko, että no olet pelkkä numero ja mikäs olikaan mielentilasi...🙈🙊🙉

    Well, ei kukaan teeskentelyllesi mitään mahda. - Nm. Oma moka

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Well, ei kukaan teeskentelyllesi mitään mahda. - Nm. Oma moka

    22:44
    Ja perustelut, kiitos.
    Olen uusmaalainen, rehellinen ja suora.
    Sinä lienet itäsuomalainen, ilkeä ja olet ottanut jostain nokkiisi...
    Beng

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    22:44
    Ja perustelut, kiitos.
    Olen uusmaalainen, rehellinen ja suora.
    Sinä lienet itäsuomalainen, ilkeä ja olet ottanut jostain nokkiisi...
    Beng

    En ole itä-suomalainen, jotta tarkista luulosi, kuvittelusi ja samalla rehellisyytesi ja suoruutesikin. Etteivät ole vain teeskentelyä. - Nm. Hah

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole itä-suomalainen, jotta tarkista luulosi, kuvittelusi ja samalla rehellisyytesi ja suoruutesikin. Etteivät ole vain teeskentelyä. - Nm. Hah

    W0:19
    No voevoe. Ilkeytesi lienee aitoa. Mikä noin ärsyttää?
    Beng
    Itäsuomalainen on yhdyssana.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    W0:19
    No voevoe. Ilkeytesi lienee aitoa. Mikä noin ärsyttää?
    Beng
    Itäsuomalainen on yhdyssana.

    Ehei, en ole ilkeä, vain rehellinen ja suora. - Nm. Totuuden torvelo

    Äänestä

Olen 70 eikä valitettavasti tunnu 50-vuotiaalta. Itsensä huijausta olisi
jos muka tuntisi. Henkinen muutos ei (vielä) ole niin suuri kuin ulkoinen
ja ruhon rappeutuminen.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä olet rappeuttanut ruhosi? Ei olisi kannattanut, koska se on kuljettanut ajatuksetkin alamäkeen. - Nm. Olet kuitenkin selvästi jäljillä

    Äänestä

Kyllä ne mailit painaa, myönnä pois, itsellä 60 mittarissa.

Äänestä

Kyllä 65-vuotias on vanha, vaikka muuta väitettäisi. Olen monesti ihmetellyt kun ihmiset sanovat olevansa nuorekkaita, mitähän se oikein tarkoittaa? Kukaan ei ole minulle sitä tarkemmin selittänyt vaikka olen kysynytkin. Ei kai ole olemassa mitään vanhusstandardia, vaan jokainen on vanhus omalla tavallaan, vaikka kuinka itseään nuorekkaaksi väittäisi. Minuakin on monesti sanottu nuoremman näköiseksi kuin ikäni on, mutta minun kuuluu olla tämän ikäisenä tämän näköinen, niin asian ymmärrän, eikä ulkonäköni minusta mitenkään nuorempaa tee.

Äänestä
  • Juuu, nuorekkuudella ei olekaan mitään tekemistä ulkonäkösi kanssa vaan, kuten voimme lukea kommentistasi, sinun mielen puolesi kanssa. Nuorekas ajattelee positiivisemmin myös, tai no. iästä ja kaikkeen siihen liittyvästä. - Nm. Ajatukset vanhentavat habituksenkin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuu, nuorekkuudella ei olekaan mitään tekemistä ulkonäkösi kanssa vaan, kuten voimme lukea kommentistasi, sinun mielen puolesi kanssa. Nuorekas ajattelee positiivisemmin myös, tai no. iästä ja kaikkeen siihen liittyvästä. - Nm. Ajatukset vanhentavat habituksenkin

    En oikein ymmärrä ajatustasi. Positiivisia ihmisiä on niin nuorissa kuin vanhoissa, kuten negatiivisiakin, ei sillä ole mielestäni mitään tekemistä nuorekkuuden kanssa. Positiivisuus tai negatiivisuus on useinkin luonteessa, toisen lasi on aina puoleksi tyhjä ja toisen puoleksi täysi iästä riippumatta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuu, nuorekkuudella ei olekaan mitään tekemistä ulkonäkösi kanssa vaan, kuten voimme lukea kommentistasi, sinun mielen puolesi kanssa. Nuorekas ajattelee positiivisemmin myös, tai no. iästä ja kaikkeen siihen liittyvästä. - Nm. Ajatukset vanhentavat habituksenkin

    "Nuorekas ajattelee positiivisemmin myös"
    Jårjettömiä päätelmiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuu, nuorekkuudella ei olekaan mitään tekemistä ulkonäkösi kanssa vaan, kuten voimme lukea kommentistasi, sinun mielen puolesi kanssa. Nuorekas ajattelee positiivisemmin myös, tai no. iästä ja kaikkeen siihen liittyvästä. - Nm. Ajatukset vanhentavat habituksenkin

    22:42
    Jahas.
    Tuo on mielipide ei faktaa.
    Nuorekkuuskin on sellainen asia, mihin jotkut haluavat sukeltaa.
    Ulkoisesti se on kanarialinnun värit, nuorisomeikki, lapsekkaan hiukset ja ylipirteys -> kun mä olen niin nuorekas. Pistää silmään ja korvaan. Mutta onko ajan hermolla?
    Kirjat tarkoittavat, että suunnittelee yhden kirjan lukemista tänä vuonna. Edellisestä ties monta vuotta.
    Ostaminen kiinnostaa - muussa mielessä kuin tarpeisiin hankkimista.
    Mutta minun puolestani jokainen saa tulla autuaaksi tavallaan.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Nuorekas ajattelee positiivisemmin myös"
    Jårjettömiä päätelmiä.

    Mitäpä jos koko konkkaronkka lukisitte mitä siinä sanotaan ettekä vain luulottele omien ajatustenne mukaan, mitä kuvittelette siinä sanottavan. - Nm. Ei junalauta

    Äänestä

Vanha nainen olen. Täytin 71 vuotta tässä alkuvuodesta. En tunne enää itseäni nuoreksi, koska väsyn nykyään melko helposti ja on kaikenlaista kremppaa.

Yritän kyllä liikkua ja pitää huolta itsestäni, vaan aina ei jaksa. Minua saa sanoa eläkeläiseksi ja vanhaksi, sillä sitähän olen.

Äänestä
  • Tarkista ravintosi ja kaikki muutkin elintapasi; liikutko ja nukutko tarpeeksi. Jos väsyttää ja tuntuu raihnaiselta, vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet saattavat jäädä saamatta siitä, mitä ruuaksesi syöt. - Nm. Perusjutut

    Äänestä

Tulee hieno ulkoilupäivä.

Äänestä

Keski-määäräinen kuolin-ikä, 1 -5, kertoo alokkaaallekin onko hän vanha vai vanhus.
Olen ny 72v eräs ikääni viittaava luku on tänään 79.
Laskennelkaa tuosta aina kun asia alkaa askaruttaa.
Varokaa Luitanne!

H.

Äänestä

Jos ajatellaan, että 1900-luvun alussa keskimääräinen elinikä oli n. 50-vuotta.
Silloin siis sen ikäinen miellettiin jo vanhaksi.
Tänäpäivänä eletään paljon vanhemmaksi, eli tämän päivän 70-vuotias vastaa elinvoimaltaan sen ajan 50-vuotiasta.
Itse olen 72 ja mielestäni olen ihan ikäni näköinen ja kuntoinen (pientä kremppaa).
Olen aina ollut positiivisenpuoleen taipuvainen, enkä kaipaa mitään nuorekkuusvouhotuksia.
On mukavanpaa olla ihan oma itsensä.

Äänestä
  • "Eliaana"

    Tässä ei taida olla kyse-ulko-nöistä ei vaivoista.
    Ei sinustakaan.
    vaan siitä miten tietää olevansa vanha.

    H.

    Äänestä

  • Juurikin tuolla lailla juttu menee. Nämä vänkärit täällä eivät käsitä yksinkertaista asiaa, joka juontuu ja jonka mahdollistaa pitkään jatkunut hyvän ravinnon saanti, keventyneet työt ja huippulaatuinen terveydenhuoltomme. - Nm. 100-vuotiaitten määrä kasvaa kohisten

    Äänestä

Kaikki minua nuoremmat ovat vielä nuoria ja kaikki minua vanhemmat ovat jo vanhoja.

Äänestä
  • Ihana määrittely. Ja Sinä? Keskari, syvä sellainen?😎
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihana määrittely. Ja Sinä? Keskari, syvä sellainen?😎
    Beng

    Minä olen aina sellainen sopivan ikäinen, en nuori enkä vanha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On klo 21.05 alkavan ohjelman nimi (ykkösellä). Vuonna 2030 joka neljäs
suomalainen on yli 65-vuotias. 65-vuotias on oman mittapuuni mukaan nuori.
Niin se käsitys muuttuu. . . Nuorena piti 65-vuotiasta vanhana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu