Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Aviomies yllättää

Tämä tarina poikkeaa aika rankasti aiemmin kirjoittamistani, toivonkin että suhtaudutte siihen pienellä varauksella. Eli ei suositella ihan kaikille :)

--------------------------------------------------
Aviomies yllättää:

Olin eksynyt ravintola illan päätteeksi sänkyyn erään itseäni aika paljon vanhemman ja vieläpä varatun naisen kanssa.
Tein parhaani, että molemmat nauttisimme mahdollisimman paljon.
Nain häntä kuin viimeistä päivää, olimme molemmat niin uppoutuneena nautintoon, ettemme kuulleet kun joku astui huoneeseen. Emme myöskään kuulleet kuinka hän poistui ja palasi hetken päästä takaisin.
Vasta siinä vaiheessa tajusin, ettemme olleet kahden, kun joku tarttui minuun niskalenkillä ja painoi pistävän hajuisen rätin kasvoilleni. "Mitä helv..." ehdin huudahtaa, ennenkuin kaikki pimeni.

Heräsin, en tiennyt missä olin enkä myöskään kauanko olin ollut siellä. Yritin nousta ylös, mutta sepä ei onnistunutkaan. Hetkessä minulle valkeni syykin, minut oli kiinnitetty käsiraudoilla johonkin. Silmilläni oli side, joten en tiennyt mikä se jokin oli.
Kuulin että jotkut juttelivat toisessa huoneessa. Tajusin, että toinen heistä oli nainen jonka olin pokannut ravintolasta, toinen ilmeisesti oli hänen miehensä.

Aloin pikkuhiljaa tajuta mitä oli tapahtunut. Mies oli tullut yllättäen kotiin ja siinä oli syy sen hetkiseen avuttomaan tilaani.
Ajattelin hieman tarkemmin tilannetta ja tajusin, että sen lisäksi, että olin kiinnitettynä, ei minulla myöskään ollut mitään vaatteita päälläni.
Ajatukseni keskeytyivät, kun kuulin heidän astuvan huoneeseen. Nainen totesi, että "ahaa, olet herännyt" sitten hän jatkoi "mieheni tuli yllättäen kotiin. Ensin hän suuttui mielettömästi, mutta sitten keksimme ratkaisun tähän tilanteeseen" Yritin kysellä, että mikä se mahtaisi olla, mutta vastausta en saanut.

Side silmiltäni poistettiin, kesti hetken, että silmäni tottuivat valoon. Sitten havaitsin, että olen edelleen samassa makuuhuoneessa, tosin kiinnitettynä sängyn pääty tolppaan.
Nainen oli pukenut päällensä rintsikat ja pikkuhousut, mies taasen oli pelkissä tiukoissa boxereissa.
Katselin heitä vähän tarkemmin, alkoholi verestäni oli haihtunut siinä määrin, että pystyin tekemään jo melko tarkkoja havaintoja.
Nainen oli n.40 vuotias, varsin kivannäköinen punapää, pienehköt pystyt rinnat ja herkullinen peppu. Mies taas oli suunnilleen samanikäinen, hän näytti harrastaneen ahkerasti liikuntaa, sillä hän oli varsin hyväkuntoisen ja lihaksikkaan näköinen. Hiukset olivat tummat, ohimoilla oli aavistus harmaasta, mutta se itseasiassa sopi hänelle varsin hyvin.

Molemmat lähestyivät minua, hätkähdin kun he alkoivat yksissä tuumin hyväillä alastonta vartaloani. Se oli ensimmäinen kerta, kun mies koski minuun. Yllätyin omasta reaktiostani, häpeän ja paniikin seassa tunsin orastavaa kiihotusta.
Mies toi kasvonsa lähemmäs omiani ja sanoi hiljaisella ja rauhallisella äänellä "Päätimme vaimon kanssa, että nauttisimme molemmat sinusta, kun kerran tänne tulit". Samalla hän riisui boxerinsa.

Hän toi puoliksi jäykistyneen kalunsa kasvojeni eteen ja sanoi "nyt saat näyttää kuinka otat suihin".
Yritin väittää vastaan ja rimpuilla irti, mutta se oli turhaa.
Pian tunsin kuuman kalun huulillani, vääjäämättä hän työnsi sen suuhuni. "Ala imeä tai et pääse täältä pois" hän sanoi. Niinpä nuolaisin varovasti suussani olevaa kalua. Hän veti sen ulos ja toi terskan lähelle huuliani, "nuole sitä". Tein työtä käskettyä ja aloin nuolla kovan piukottavaa terskaa. Samalla tunsin, että oma kaluni upposi hänen vaimonsa suuhun.

Mies alkoi työnnellä kalua hitaasti suuhuni, samalla hänen vaimonsa imi omaani varsin taitavasti. Yllätyin, koska tilanne alkoi tosissaan kiihottamaan minua, niin hyvää työtä hänen vaimonsa teki kaluni kimpussa. Niinpä pian tajusin tekeväni parhaani, että myös hänen miehensä nauttisi. Imin hänen kaluaan niinkuin parhaaksi taisin ja ilmeisesti hän nautti siitä, koska pian hän laukesi karjahtaen ja laski kuuman lastinsa suoraan suuhuni. Hän pakotti minut nielemään kaiken ja vielä nuolemaan kalunsa puhtaaksi.
Tunsin valtavaa häpeää, mutta se unohtui pian kun hänen vaimonsa kiihdytti tahtia kaluni parissa.

Hän runkkasi kaluani kuin viimeistä päivää ja imi sitä posket lommolla, aloin tuntea nautinnon hiipivän vartalooni. Tahtomattani aloin huohottaa ja voihkia ääneen, lopulta laukesin hänen suuhunsa. Hän nieli kaiken minkä pystyi, loput valuivat pitkin kovan kaluni vartta jääden karvoitukselleni.
Vaimo riisui itsensä ja tuli lähemmäs.
Hän sanoi, että "nyt on minun vuoroni saada". Hän asettui kasvojeni ylle ja toi kostean pimmpinsä kieleni ulottuville. Tiesin sanomattakin mitä minun pitäisi tehdä ja aloin nuolemaan hänen kuuma vakoaan ahnaasti. Se oli minulle paljon tutumpaa hommaa ja kieleni löysi helposti hänen herkät paikkansa. Hän voihki kovaäänisesti ja hinkkasi itseään kasvojani vasten. Pian hän sai ensimmäisen orgasminsa, kovaäänisen valituksen säestämänä.

Mies tarttui minuun kiinni ja piti tiukasti otteessaan, samalla vaimo irrotti käsirautani. He käänsivät minut vatsalleni ja taas napsahtivat käsiraudat kiinni. Mies totesi naureskellen "kohta saat kokea jotain aivan uutta". En heti tajunnut mitä hän tarkoitti, mutta asia valkeni minulle kiusallisen selvästi, kun tunsin että peräaukolleni hierottiin jotain liukasta.
Sitten sinne työntyi yksi sormi, se teki hieman kipeää, mutta upposi liukuvoiteen ansiosta melko helposti. Tunsin kuinka sormi liikkui sisälläni, pikkuhiljaa helpommin. Se ei enää tuottanut kipua vaan jopa vähän nautintoa. Tosin nautinto katosi häpeän tunteen alle.

Mies asettui taakseni, aavistin mitä oli tapahtumassa. Suljin silmäni ja purin hampaani yhteen. Tunsin kuinka kova kulli työntyi vastustamattomasti anukseeni. Se teki todella kipeää, mutta sain juuri ja juuri tukahdutettua huutoni. "Onpa... tiukka..." mies ähisi takanani.
Samalla hän koitti saada kaluaan luistamaan paremmin. Olin kuitenkin niin jännittynyt, ettei siitä tahtonut tulla mitään.
Siinä vaiheessa nainen tuli taas mukaan leikkiin, hän asettui alleni ja alkoi hyväillä kaluani.

En voinut mitään vaan hänen taitavat kätensä saivat kaluni taas juhlakuntoon, sitten hän otti sen taas kuumaan suuhunsa ja aloitti uskomattoman hyvältä tuntuvan imutuksen. Se rentoutti minua niin, että hänen miehensä kalu alkoi yllättäin luistaa huomattavasti paremmin.
Olin elämäni samalla kauheimmassa, mutta jostain syytä kiihottavimmassa tilanteessa. Mies alkoi saada työntöihinsä vauhtia, samalla nainen imi kaluani yhä vaan kiihkeämmin.

Mies tarttui lantiooni ja alkoi kiihdyttää tahtia suorastaan raivokkaaksi. Vaimon suihinottokin sai siitä vielä uutta potkua ja aloin omaksi yllätyksekseni nauttia tilanteesta.
Mies takanani teki vielä muutaman rajun työnnön, sitten tunsin kuinka hän nytkähdellen laski lastinsa anukseeni.

Vaimo asetti itsensä parempaan asentoon alleni ja ohjasi kaluni suoraan tiukkaan vittuunsa.
Hän veti minua muutaman kerran itseään kohti, sitten pääsin mukaan rytmiin ja aloin naida häntä raivokkaasti. Tällä kertaa saattaisin loppuun sen, minkä hänen miehensä aikaisemmin keskeytti.
Nussin häntä minkä pystyin, kaluni pumppasi raivokkaasti hänen kosteaa, tiukkaa pimppiään. Tunsin, että orgasmi on lähellä. Hän ehti kuitenkin ensin, vaimo valitti jälleen kovaan ääneen, orgasmin kourissa värähtelevä pimppi lypsi kaluani niin, etten enää olisi voinut pidättää vaikka olisin halunnut. Niinpä laukesin voihkaisten hänen sisäänsä.

"Tajuatko, että et voi koskaan kertoa tästä kenellekään" mies kysyi. Nyökkäsin ja he päästivät minut irti.
Pääsin ulos ja aloin kävellä kotiinpäin. Ajatellessani tapahtunutta tunsin syvää häpeää, mutta samalla outoa kiihkoa...

Tälläistä tällä kertaa.
Palaute ilahduttaa kuten aina :)

[email protected]
53591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiitos!!!!!!!!
Tämä oli hyvä tarina.... lisää näitä!!!

Äänestä

On olemassa helevetinhuonoja, huonoja, hyviä ja perkeleenhyviä ja näitä. Kiitos

Äänestä

...siis upean kiihottava tarina...

Äänestä

Kiitos!
Tosi upea tarina, oli ihan pakko onanoida lukiessa, kirjoita lisää, please !

Äänestä

Kiitos kaikille Teille jotka jaksatte antaa palautetta ja sitä kautta kannustaa kirjoittamaan lisää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

marco_77 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu