Venäjän media levittää sodasta valetta ja propagandaa

Anonyymi

Kaikki Googlen hakutulokset ensimmäisellä sivulla vievät venäläisten medioiden sivuille.

Koska sotaan kriittisesti suhtautuva uutisointi on Venäjällä kielletty kovan rangaistuksen uhalla, näkyviisi tulee ainoastaan Venäjä-mielistä sisältöä. Venäjän sotastrategiaan kuuluu valheiden ja propagandan levittäminen.

Kaksi Googlen hakutulosta johtaa valtiollisen Tass-uutistoimiston sivuille. Sitä Venäjän hallinto käyttää suoraan omana tiedotuskanavanaan.

Seuraavat linkit vievät pietarilaiselle DP-sivustolle, joka kertoo keskittyvänsä talousuutisiin. Sen omistaa kansallinen mediayhtiö NMG, jonka johtajiin kuuluu muun muassa Vladimir Putinin rakastajatar Alina Kabajeva.

Googlen tulosten kärkeen nousee myös Kreml-mielisen RBC:n uutissivusto. Esimerkiksi Youtube ei enää näytä RBC:n videoita propagandan vuoksi.

Kaikkien auki klikkaamiesi uutisen pääsisältö on sama: ukrainalaiset taistelijat ovat suureksi vaaraksi siviileille ja Venäjän sotilaallinen voima on suurta. Länsi heittelee kapuloita Venäjän rattaisiin, mutta sillä ei ole kovin suurta merkitystä.

"Väliaikaisesti Venäjän federaation markkinoilla on harvempia brändejä kuin ennen, mutta tämä ei tarkoita, että venäläiset joutuisivat ongelmiin. Tärkeimmät päivittäistavaroiden tuottajat ovat ystävällisiä maita, jotka eivät ole kiinnostuneita lopettamaan tuontiaan", kertoo kauppa- ja teollisuusministeriö uutissivusto DP:n mukaan.

Google-haun mukaan kaikki on siis päällisin puolin kunnossa.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei se mitään.

      Vapaa läntinen media ja demokraattinen Ukrainan kansa kyllä kertoo totuuden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe