Näittekö tänään dokkarin joka käsitteli kuulonaleneman mahdollisia haittavaikutuksia. Mulla todettiin työterveystarkastuksessa kuulonalenema (joka oli minulle yllätys). Lääkärin näyttämän kaavion mukaan kuulokäyrässäni muistaakseni kuoppa kahdessa viimeisessä oikeanpuoleisessa palkissa. Tarkoitti kuulemma sitä, että en välttämättä kuule lehtien haivinaa tai heinäsirkkojen siritystä. Mutta puheen alueella sillä ei pitäisi olla mitään vaikutusta. Kysyin vielä, että "eikö mitään?" ja lääkäri totesi näin olevan. Mutta dokkarin katsottuani mulle kirkastui, että tuontapaisia onglmia (joskin kai melko lieviä) mulla juuri on. Tajusin, että joudun töissä esim. puhelimessa normaalia useammin pyytämään asiakasta toistamaan nimensä ym. ja mielestäni mulla on ollut jo pitkään jonkin sortin tasapainohäiriöitä. Lisäksi pienessäkin metelissä esim. puhuminen vaatii huomattavasti enemmän keskittymistä.
R A I V O S T U T T A A jos olen esim. intissä (tosin olen harrastanut ammuntaa siviilielämässäkin mutta huolehtinut paria poikkeusta lukuunottamatta kuuloni suojauksesta) saanut kuulovamman ja nyt valtio haluaa päästä kuin koira veräjästä. Muistan kun kerran annettiin "ilmahälytys ja mentiin ampumaan "lekoa" enkä saanut ajoissa kuulosuojaimia ja tulppia korviini ja ympärillä paukkui niin että korvissa soin pitkään. Lisäksi olin tykistön viestissä ja tykistökranaatit iskeytyivät lähimmillään alle 200 metrin päähän. Kuulovamma on varmasti tullut valtiolla ja haluan siitä korvausta. Mitä haittaluokkaa alenema kahdessa palkissa vastaa ja kuinka edetä. Mikään ein raivostuta enempää kuin että mun terveyteni on tärvääntynyt ilman omaa syytäni. Ja kun tulen vanhemmaksi, vamman takia olenn varmaan umpikuuro jo joskus seitsemänkymppisenä!
Kuulonalenema
9
4167
Vastaukset
- minä
lääkärille myös noista tasapaino häiriöistä?? muistatko minkä verran tuo kuulonalentuma oli? ihan mielenkiinnosta kyselen...
- raivostunut
En kertonut tasapainohäiriöistä. Se on täysin kontrollissa. En ole esim. kertaakaan elämässäni katkonut luita ym. Muistan, että kuuloasteikko oli jaettu pystysuoriin palkkeihin (n. 10 kpl) ja oikealla puolella oli korkeimmat äänet ja vasemmalla matalat. Niissä kahdessa oikeanpuoleisessa palkissa kuulokäyrä teki kuopan (muistaakseni pystysuorat palkit oli oli jaettu vielä vaakarivein)muistaakseni n. kaksi pykälää alaspäin. Mun mielestä lääkärin olisi kyllä pitänyt ohjata jatkotutkimuksiin jos kerran kuulo on molemmissa korvissa heikentynyt niinkin paljon, että ei välttämättä kuule lehtien havinaa tai heinäsirkkojen siritystä.
- vain
raivostunut kirjoitti:

sinne ,ymmärän hyvin pointtisi kuulon suhteen ,kuitenkin sirkkojensiritystä ja lehtien kahinaa ei kannata pitää minään ehdottomana rajana,yli 40 ei kuule kuin puolet kansasta ko.ääniä,menet vain jatkotutkimuksiin kuulokeskukseen ,siellä asiaan tulee tarkka selvyys
- kkk
vain kirjoitti:

Ei kannata murehtia asiaa noin kamalasti. Kuulosi on kuitenkin ilmeisesti "normaalin" rajoissa, eli et tarvitse esimerkiksi kuulolaitetta ja puheen kuuleminen on tietysti se kaikista tärkein seikka. Ja asia mistä saat mielestäni olla erittäin onnellinen on se, että sinulla ei ole tinnitusta (?). Ko. vaiva on mielestäni pahempi kuin lievä kuulovaurio.
- minä
raivostunut kirjoitti:
En kertonut tasapainohäiriöistä. Se on täysin kontrollissa. En ole esim. kertaakaan elämässäni katkonut luita ym. Muistan, että kuuloasteikko oli jaettu pystysuoriin palkkeihin (n. 10 kpl) ja oikealla puolella oli korkeimmat äänet ja vasemmalla matalat. Niissä kahdessa oikeanpuoleisessa palkissa kuulokäyrä teki kuopan (muistaakseni pystysuorat palkit oli oli jaettu vielä vaakarivein)muistaakseni n. kaksi pykälää alaspäin. Mun mielestä lääkärin olisi kyllä pitänyt ohjata jatkotutkimuksiin jos kerran kuulo on molemmissa korvissa heikentynyt niinkin paljon, että ei välttämättä kuule lehtien havinaa tai heinäsirkkojen siritystä.
Kyselen vielä.. minkä ikäinen olet? sinulla ei ole ollut muita oireita esim. päänsärkyä?
Kiinnitin vain huomiota heti näihin kahteen asiaan; kuulonalenemaan ja tasapainohäiriöihin. Joskus ne voivat olla merkki jostakin sairaudesta, joka oireilee noin. Omakohtaisia kokemuksia nimittäin on (itse olen nuori tapaus). Minullakin oli/on tasapainohäiriöitä ei kovin pahoja mutta kuitenkin. En lentänyt esim. koskaan nurin tms. Kuulonalenemakin löytyi tutkimuksissa. Kyllä sinuna vaatisin lisää jatkotutkimuksia ja kerro ihmeessä tasapainohäiriöistäkin vaikka susta tuntuisikin että ne on "hallinnassa". Ehkä vaikka pikkusen parempi liioitellakin oireita että pääset jatkotutkimuksiin! :) - raivostunut
minä kirjoitti:
Kyselen vielä.. minkä ikäinen olet? sinulla ei ole ollut muita oireita esim. päänsärkyä?
Kiinnitin vain huomiota heti näihin kahteen asiaan; kuulonalenemaan ja tasapainohäiriöihin. Joskus ne voivat olla merkki jostakin sairaudesta, joka oireilee noin. Omakohtaisia kokemuksia nimittäin on (itse olen nuori tapaus). Minullakin oli/on tasapainohäiriöitä ei kovin pahoja mutta kuitenkin. En lentänyt esim. koskaan nurin tms. Kuulonalenemakin löytyi tutkimuksissa. Kyllä sinuna vaatisin lisää jatkotutkimuksia ja kerro ihmeessä tasapainohäiriöistäkin vaikka susta tuntuisikin että ne on "hallinnassa". Ehkä vaikka pikkusen parempi liioitellakin oireita että pääset jatkotutkimuksiin! :)Viittaatko kenties siihen menierin-tautiin josta tuolla aikaisemminkin oli puhetta?
- minä
raivostunut kirjoitti:
Viittaatko kenties siihen menierin-tautiin josta tuolla aikaisemminkin oli puhetta?
sekin voi olla yksi vaihtoehto. Yksi vaihtoehto, tosin harvinainen, voi olla kasvainkin päässä. (omalla kohdallani näin oli) Mielestäni tärkeää olisi että pääsisit lisätutkimuksiin. Parempi tutkia perusteellisesti ettei jää vaivaamaan.
- jaa?

Näitä tasapaino-oireita olen havainnut jo bainakin 10 vuotta ja eikös nekin voi liittyä juuri noihin korvajuttuihin. Syöpä olisi kai vienyt hengen siinä ajassa. Kyllä tää taitaa olla ihan kuulovamma ja siten ihan itsestäni ja "biologiastani" riipumaton vamma ja se pistää vihaksi. En mä kuole mihinkään sairauteen ainakaan ennen 80 ikävuotta. Ja suunnitelmiini ei todellakaan millään sovi olla kuuro vielä 70-vuotiaana.
- minä
jaa? kirjoitti:

Ei mulla ollut syöpä onneksi. Hyvälaatuinen kasvain. Minun tapauksessa oli kasvanut pitkän aikaa, vuosia.
Mut jos uskot vahvasti että "intti vei sun kuulon" niin se vaikuttaa sitten varmaan todennäköisemmältä kuin että joku sairaus vaivaisi.
"En mä kuole mihinkään sairauteen ainakaan ennen 80 ikävuotta." -Hyvä asenne sulla! :)
"Ja suunnitelmiini ei todellakaan millään sovi olla kuuro vielä 70-vuotiaana." -Joo ei sopinut minunkaan suunnitelmiin. Toisin vaan kävi toisen korvan osalta...:(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110