Homoksi solvaaminen

Anonyymi

Onko muita aikuiset solvanneet homoksi/hintiksi/hinttariksi lapsena ja nuorena?

En ole homo mutta minua on solvattu erilaisilla homokammoisilla nimillä Mustasaaressa 1990-2000 luvulla. Noin 6-vuotiaana olin tulossa taksilla muutaman muun pojan kanssa pois tarhasta. Tarhassa oli opetettu jotain näiden ohjaajien mielestä hauskoja lauloja taksikuskeista. Tämän kuskin nimi oli petteri, hänestä keksitty laulu oli "petteri punakuono". Lauloin tätä autossa hänelle. Tämä kuski suuttui siitä ja sanoi homoksi kovalla äänellä ja nopeasti.

Olin erään tutun luona varmaan noin 10-vuotiaana. Pyysin soittamaan musiikkia lujempaa, katsoa miten kovalle se menee. Yläkerrasta tutun miesvanhempi huusi, erotin vain sanan "hinttari". Tämän saman tutun kanssa kävin pyytämässä erästä toista ulos noin kahdeksan aikaan illalla, tämän miesvanhempi sanoi "tietävätkö herrat mitä kello on", katsoin seinällä olevaa kelloa sanoin sen olevan noin kahdeksan, tästä tämä joka on toiminut opettajana suuttui ja taisi sanoa hinttariksi.

Kun olin noin 9-11 vuotias, uutena vuotena muut ampuivat ilotulitteilla ja muilla räjähdeillä toisia. Eräs ulkona ollut mies, jonka jälkeläinen taisi olla mukana tässä ampumisesa taisi huutaa että "tuota hinttaria ei sitten ammuta". Hän paistoi makkaraa grillissä, kysyi eräältä tutulta että haluaako hän, kysyen häneltä hänen kutsuma/lempinimellä. Kun sanoin että minä voisin syödä makkaran, hän sanoi jotenkin että "en mä hinttarille anna."

Noin 10-12 vuotiaana menin erään tutun kanssa toisen tutun asunnolle, tai sen eteen, tämän rivitalon oven edessä seisoi tutun miesvanhempi, joka tuijotti vihaisesti, pienellä virneellä sanoen "hinttari on perseestä" ja sen jälkeen sanoi "eikö niin" ja tämän tutun kutsuma/lempinimen. Tätä hän toisti muutaman kerran.
Olin mennyt erään tutun luo noin 17-vuotiaana. Siellä oli vieraana eräs toinen tuttu, kuulin kuinka tämän tutun miesvanhempi sanoi tälle tutulle "sano sille hinttarille että lähtee pois kun me aletaan syömään hampurilasia". Tämä tuttu kävi siis sanomassa, että voin lähteä sieltä ja niin lähdin.

En tiedä suhtautuuko muut tällaiseen välinpitämättömästi, voin sanoa, että minuun tuollainen sattui ja tuntui tarpeettomalta ja järkyttävältä. Tiedän että "homo" on jonkinlainen yleinen haukkumasana, mutta vain silloin kun minulle suututtiin niin tätä haukkumasanaa käytettiin. En pukeutunut kuten tyttö, en sanonut että pitäisin pojista homolla tavalla, en meikannut. Ehkä jostain kasvojenpiirteistä ja/tai äänestä nämä vanhemmat ovat niin päätelleet, että siis olisin homo vaikka en ole. Tätä solvaamista olen kohdannut myös aikuisena.

17

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se koira älähtää, johonka kalikka kalahtaa. Tuo sanonta voisi selventää sitä, miten suhtaudut tuollaiseen haukkumiseen. Koitko jo silloin nuorena nuo tunteet, vai mietitkö niitä nyt vanhempana?

      • Anonyymi

        No en tiedä tuosta sanonnasta, en ole itse miettinyt ehkä olevani homo ennen kuin sillä nimellä on alettu solvata. Kyllä se vieläkin ällistyttää jos joku solvaa homoksi. Ei siihen ole tottunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en tiedä tuosta sanonnasta, en ole itse miettinyt ehkä olevani homo ennen kuin sillä nimellä on alettu solvata. Kyllä se vieläkin ällistyttää jos joku solvaa homoksi. Ei siihen ole tottunut.

        Naisellisia heteromiehiä luullaan homoiksi ja maskuliinista homoista sitä ei näe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisellisia heteromiehiä luullaan homoiksi ja maskuliinista homoista sitä ei näe.

        Missä maskuliinisia homoja näkee? Neitejä baarit on täys


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä maskuliinisia homoja näkee? Neitejä baarit on täys

        Miehistä tykkäävät miehet eivät vieraile homobaareissa kehnojen narttujen takia!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehistä tykkäävät miehet eivät vieraile homobaareissa kehnojen narttujen takia!

        Upkomailla näkee miehekkäitä homoja, suomessa hyvin harvoin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Upkomailla näkee miehekkäitä homoja, suomessa hyvin harvoin

        Suomalaiset miehet ja naiset! ovat rumempia keskimäärin kuin muiden eurooppalaisten maiden kansalaiset, luonnollisesti myös homomiehissä näin löytyy!


    • Anonyymi

      Nuorena, kun olin laiha ja varmaan jotenkin feminiinisen oloinen, oli homottelua joskus. Yhdessä junttikaupungissa aika aggressiivistakin huutelua tuli kohdalle. Vielä joskus kolmikymppisenäkin muutama vanhempi homosetä yritti iskeä baarissa.

      • Anonyymi

        Olet fyysisesti niin tyypillinen Gay.
        Tai olit.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet fyysisesti niin tyypillinen Gay.
        Tai olit.

        Mikähän ihme on "fyysisesti tyypillinen gay"? Ei sellaisia oikeasti tule vastaan hollywood-leffojen ulkopuolella.


    • Anonyymi

      Joskus sanottiin että Ruotsissa olisi helpompaa. Mutta siitä on jo historiallinen aika.

      T: Muscle Butt and huge dildo

    • Jopas oli tarina.

      • Anonyymi

        Sinun tarinasi ei kiinnosta ketään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tarinasi ei kiinnosta ketään.

        Oletko unohtanut taas lääkkeet vai onko kyseessä luetun täydellinen ymmärtämättömyys?
        Taitaa olla molemmat totuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun tarinasi ei kiinnosta ketään.

        Vielä vähemmän kiinnostaa sinun häiriköinti palstalla.


    • Anonyymi

      EI TOELLAKAAN KETÄÄN OLE SOLVATTU KOSKAAN HOMOKSI.
      Se on Sanna Marin joka lepsuttelee ja sukupuolia vahdattaa.
      Ihan naurettavaa, miten onnistuukin vaihtaa homo lespoksi.
      Mutta onnistuuko itse sukupuolen vaihto.......ha......haaaa......hööööåöööåååå.....

    • Saldo 3

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe