Kainari

Kainari on kyllä sieltä ja syvältä!! Huomaa millainen lukijakunta lehdellä on kun katsoo juttujen aiheita. Muorit haukkuvat huonosti käyttäytyvää nuorisoa jne. Itse suivaannuin valituksiin ja kirjoitin yleisönosastolle vastikkeen vanhusten käyttäytymisestä, ei julkaistu. Sitten hieman siistin juttua ja lähetin uudelleen, sama homma taas, ei lehdessä näkynyt. Tiedustelin syytä julkaisemattomuuteen, ei vastausta. Kainari tilasi aikaisemmin tehtaalta kaikki paskapaperit jotka ei kenellekään muulle tilaajalle kelvanneet, saivat puoli-ilmaiseksi mutta eipä tainnut tilaushinnassa näkyä? Itselle ei ole mokoma läpyskä ikinä tullut eikä myöskään tule!
111997
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lehti luettavaksi, itselleni tulee juhannukseen asti, ei sitä kannatakkaan tilata kun pätkissä, huomasin itsekkin, eihän tuota tule edes aina luettuakkaan, koska ei siinä paljon ole luettavaakaan

Äänestä

Kokonaisuudessaan täysin sisäsiittoinen lehti. Monesti jutuissakaan ei ole perää, vaan menee panettelun puolelle. No, kaippa mummot siitä tykkää.
Kiitämme lehden tasosta Päätoimittaja Piiraista, KIITOS

Äänestä
  • lukijoille vaikkapa viisi sellaista juttua,missa Kainari panettelee ja/tai kertoo perättömiä.

    Tänä vuonna on tilaajille tullut Kainari 119 kertaa.Monestako niistä löytyy panettelujuttuja?

    Äänestä

  • tyhmille kirjoitti:

    lukijoille vaikkapa viisi sellaista juttua,missa Kainari panettelee ja/tai kertoo perättömiä.

    Tänä vuonna on tilaajille tullut Kainari 119 kertaa.Monestako niistä löytyy panettelujuttuja?

    Sellaisia kirjoituksia löytyy useitakin. En ole laittanut päivämääriä ylös, olen vaan moneen otteeseen lukiessani todennut,ettei pidä paikkansa.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Sellaisia kirjoituksia löytyy useitakin. En ole laittanut päivämääriä ylös, olen vaan moneen otteeseen lukiessani todennut,ettei pidä paikkansa.

    Vaikka me Pekat olemme aina yleensä oikeassa, niin nyt taitaa kaima olla pahasti hakoteillä. Asioista voi olla toki eri mieltä, mutta että panettelua...
    Onhan siellä toki toimittajien omia mielipiteitä, mutta nehän kyllä tyhmempikin eroittaa varsinaisesta uutistekstistä. Kyllä Kainari on kainuulaisille aivan käypänen lehti.

    Äänestä

  • toinen pekka kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä kommenttiisi

    --Kyllä Kainari on kainuulaisille aivan käypänen lehti---

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Sellaisia kirjoituksia löytyy useitakin. En ole laittanut päivämääriä ylös, olen vaan moneen otteeseen lukiessani todennut,ettei pidä paikkansa.

    löytyy jos on löytyäkseen.Et ole pystynyt vielä osoittamaan yhtään.

    Niin kauan, kun et pysty osoittamaan todeksi väittämiäsi,olet syyllistynyt panetteluun eli valehteluun,josta syytät Kainaria.Hyi sinua.

    Voi kettu että te ootte TYHMIÄ!!!! Oikeesti hei, ketä kiinnostaa.............

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    Sellaisia kirjoituksia löytyy useitakin. En ole laittanut päivämääriä ylös, olen vaan moneen otteeseen lukiessani todennut,ettei pidä paikkansa.

    Voihan se pekka olla niinkin että sinä et vain tiedä lukemistasi asioista niin plajon kuin luulet. Ja sekin on mahdollista että sinä vain olet niin mahdottoman tyhmä ja rajoittunut yksilö ettet ymmärrä tai et halua lukemaasi vaan
    pidät omaa hevosmiesten tietotoimistoon perustuvia luuloasi totuutena. Koittasi sinäkin herätä 2000-luvulle.

    Äänestä

huvittavaa oli huomata eräs seikka silloin kun tilasin kainarin.
eli kotimaisemissa käydessäni luin paikallista pienempi levikkistä sanomalehteä ja kun porhalsin takaisin kainuuseen ja luin seuraavana päivänä kainarin, niin siinä oli uutisia jotka oli ollu tuossa toisessa päivän-pari aiemmin lukemassani lehdessä.
et mistä lie johtuu et jotkut uutiset tulee sihen myöhemmin? ostaako ne niitä uutisia jotenkin halvemmalla sit vai?

Äänestä

Ihan samalla tavallahan sinä nariset joutavasta täällä, vain media on eri. taidatkin olla sellainen elämäntapavalittaja jolla ei ikinä ole hyvin, tulee vaan mieleen kun seuraa noita sun kirjoituksias, et ikinä kirjoita mitään positiivista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

janne kirjoitti:

Kainari on kyllä sieltä ja syvältä!! Huomaa millainen lukijakunta lehdellä on kun katsoo juttujen aiheita. Muorit haukkuvat huonosti käyttäytyvää nuorisoa jne. Itse suivaannuin valituksiin ja kirjoitin yleisönosastolle vastikkeen vanhusten käyttäytymisestä, ei julkaistu. Sitten hieman siistin juttua ja lähetin uudelleen, sama homma taas, ei lehdessä näkynyt. Tiedustelin syytä julkaisemattomuuteen, ei vastausta. Kainari tilasi aikaisemmin tehtaalta kaikki paskapaperit jotka ei kenellekään muulle tilaajalle kelvanneet, saivat puoli-ilmaiseksi mutta eipä tainnut tilaushinnassa näkyä? Itselle ei ole mokoma läpyskä ikinä tullut eikä myöskään tule!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu