Kuvioiden keksiminen itse ei ehkä kannatakaan - On olemassa standardikuviot, jotka toimii kaikkialla

Anonyymi

Kuvioitten, tanssiasentojen ja vientien keksiminen itse voi helpottaa, mutta jos tavoitteenasi on parantaa tanssitaitojasi, parempiakin kuvioita on olemassa: nimittäin saatat itsekin miettiä tätä usein, että kannattaisi varmaankin opetella tanssimaan ja että ongelmana on kiristävä tunne takaraivossa sekä se, että oma tanssitunnelmasi ja varsinkin himoitsemasi partnerisi, sievoisia summia standardikuvioihin ja lajinomaiseen vientiseurantaan lajinmukaisessa tanssiasennossa satsanneen ihanan naisen tanssitunnelma lässähtää jokaisen itsekeksimäsi kuviosi aikana tai viimeistään sen jälkeen ja yleensä myös ennen.

Tätä itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiesten piintynyttä ajatusta tanssilavojemme suosituimmat ja tavoitelluimmat standardi-kuviomiehet haluaa haastaa. Kuvioitten keksiminen itse on harvoin jos silloinkaan ratkaisu: nimittäin itsekeksityillä kuvioilla ja tanssiasennoilla sekä vienneillä yritetään ratkoa ongelmia kuten esimerkiksi tanssitunnelmien lässähtämisiä sekä tanssitaidollisia puutteita, jotka eivät vaan ole niillä ratkaistavissa. Otetaan esimerkiksi ärsyttävän jumin tunne käsivarsissa.

Kun sievoisia summia standardikuvioihin lajinomaisessa tanssiasennossa lajinmukaisella vientiseurannalla sekä satsanneet että satsaamattomat naiset vastahakoilemalla (erikoismiehen käsivarressa tuntuu ärsyttävää jumitusta) viestii erikoismiehelle, että nyt ei ole ollenkaan seurattava kuvio, silloin voi erikoismiehestä tuntua intuitiiviselta keksiä vientikin. Jos se ei tunnu auttavan, erikoismies keksii tanssiasennonkin.

Esimerkiksi suljetunotteentanssilajin kohdalla erikoismiehen käsivarsien jumittuneen tuntuiset lihakset ovat jo valmiiksi lähes kuristusotteenmukaisessa tilassa ja kun viesti naiselta on, että: voitko viedä minut pois täältä tanssilattialta, tuntuu erikoismiehestä kuitenkin täysin luonnolliselta vastata siihen luolamiesmäisellä eli itse keksimällään kuristusraahausotteella, jolla hän raahaa naista selkä edellä perässään pitkin ja poikin tanssilattiaa, vaikka paljon parempi vaihtoehto olisi ollut tarjota naiselle standardi-kuviota vapaaehtoisesti seurattavaksi.

43

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä esimerkissämme on kyse? No esimerkkiimme tiivistyykin yksi itsekeksittyjen kuvioitten ja tanssiasentojen sekä vientien ongelmakohta: nimittäin erikoismiehet ei itsekään hahmota sitä, mihin tarpeeseen saati vaatimukseen itsekeksityillä kuvioilla pyritään vastaamaan.

      Kuten luolakuristajaerikoismiesesimerkkimme osoitti, itsekeksityt kuviot ja tanssiasennot sekä viennit eivät todellakaan ole ratkaisu jumettaviin käsivarsiin eivätkä milloinkaan paranna naisen seuraamishalukkuutta, joka on tutkitusti lajinmukaisen tanssiasennon ja lajinomaisen viennin sekä standardi-kuvion summa. Nimittäin pohjimmiltaanhan naisen seuraamishalukkuudessa on kysymys siitä, minkälaiset tanssiasennot ja miehet nainen kokee niin miellyttäviksi, että niihin voidaan naisen aina niin viehättävistä toimista ryhtyä.

      • Anonyymi

        Ei todellakaan kannata keksiä mitään erikoiskuvioita koska jokaisessa naisessa on standardikuvio valmiina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan kannata keksiä mitään erikoiskuvioita koska jokaisessa naisessa on standardikuvio valmiina.

        Naiset ovat todellakin satsanneet standardeihin kuvioihin sievoisia summia!

      • Anonyymi

        Nainen kerää jatkuvasti mittavia määriä tietoja viejästään ja kuviosta, mitä hänelle ollaan viejän toimesta ehdottelemassa, standardi-kuviomiehet kertoo. Seuratessa naisen samettisen ihon ja sieväin tuki- sekä liikuntaelinten ynnä muitten sensemmoisten aistimet keräävät saamarin yksityiskohtaisia tietoja miehestä ja naisen uskomaton vartalo vastaa sitten tavalla, joka pitää komeimmankin miehen aluksi loitolla. Kun tanssitellessa naiselle tarjotaan lajinomaista tanssiasentoa, nainen huomaa, että siinähän on helppoa ja turvallista seurata, jolloinka nainen haluaakin päästä aivan lähelle tanssiasennossa.

        Itsekeksimiensä kuvioittensa kuvioittensa erikoismiehet kuitenkin jääräpäisesti liputtaa heille itselleenkin täysin toimimattomien vaihtoehtojen puolesta. Nimittäin erikoismiesten mielestä itsekeksittyjen tanssiasentojenkin käyttöä voidaan mukamas harjoitella lennosta eli naisille täysin yllättävissä tanssitilanteissa itsekeksityn kuvionkin kanssa. Tällöin nainen saa toki erikoismiesten mielestä hienoa kokemusta siitä, millaista on seurata kuristusotteissa ja käden- ynnä muitten sensemmoisten alisteisissa vääntötilanteissa.

      • Anonyymi

        Itsekeksittyihin kuvioihin liittyy useita inhottavia oireita, joille kaikille on syynsä. Nimittäin itsekeksityn kuvion syntyyn ja kestoon vaikuttavat muiden muassa bändi, tanssipaikka, rytmilaji ja bpm. Itsekeksityn kuvion kouheroisuus kuitenkin riippuu sievoisia summia standadi-kuvioihin ja lajinomaiseen tanssiasentoon lajinmukaisella vientiseuraamisella joko toistaiseksi vielä satsaamatoman tahi jo satsanneen naisen ihanuuden asteesta. Mutta millaisista merkeistä kenties juurikin sinun kaltaisesi ihana nainen voisi päätellä, että tanssitunnelma menee kohta ihan pipareiksi?

        Itsekeksityssä kuviossa ja viennissä sekä tanssiasennossa sydämmen syke ja verenpaine ovat ns koholla, mistä voi seurata ja yleensä seuraakin ankaraa vitutuksentunnetta ja niitä rytmihäiriöitäkin tulee ihan jatkuvasti. Itsekeksittyjen kuvioitten seuraaminen vaikuttaakin ehkä eniten nimenomaan sydänlihaksen toimintaan siten, että kaltaisesi ihanan naisen sydän ei alakaan sykkiä itsekeksittyjen vientiensä ja tanssiasentojensa kanssa antaumuksella väkertelevän erikoismiehen sydänlihaksen kanssa samassa tahdissa, jolloinka tanssitunnelmat lässähtää.

        Itsekeksityissä kuvioissa kannattaisi erikoismiehen unohtaa myöskin neuvvominen etenkin, jos ja kun on hirvittäviä ongelmia viennin ja tanssiasennonkin sekä muitten tanssiparien kanssa. Neuvvominen nimittäin lisää kenties juurikin sinun kaltaisesi ihanan naisen siihen mennessä saavuttaman tanssitunnelman lässähtämisvaaraa entisestään. Itsekeksittyjen kuvioitten ns hienouksilla erikoismiehen aina niin ansiokkaista lava- ja ravintolatanssitoimista kehuskeleminen on myöskin erittäin huono idea, josta hyvin pitkään kestävässä askelsarjassa voi olla seurauksena jopa kaltaisesi ihanan naisen seuraamisyrityshaluttomuus. Tällöin rauhallinen kävely kohti hakualuetta tahi naisten saniteettitilaa voi jonkin verran kohentaa tanssitunnelmaa: nimittäin runsas ja pitkäkestoinen itsekeksittyjen kuvioitten käyttö lisää tanssitunnelmien lässähtämisriskiä ja jatkuva neuvvominen voi aiheuttaa tulistumista myöskin kaltaisellasi ihanalla naisella.

        Eikö ole hieman kaukaa haettu, että joku bändi olisi profiloitunut itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiesten bändiksi? Voiko sillä bändillä nyt niin suurta vaikutusta olla?

        Okei! Mutta eivätkös nämä muilta osin vaikuta todellisen tanssi nais asiantuntian nikseiltä? Varsinkin vappuna näillä saattaa pystyä pärjäämään aika pitkälle.?

    • Anonyymi

      Tanssipaikalla on monia pareja tanssimassa. Jokainen kuulee saman musiikin samaan aikaan.

      Jos mennään standardikuvioilla, niin menevätkö kaikki tanssiparit samalla tavalla?

      • Anonyymi

        Eivät mene, koska osa pareista aloitta eri tahdilla ja osa jollain toisella tahdilla. Parilla voi myös olla eri count päällä ja se voi ja todennäköisesti myös vaihtelee tanssin aikana.

        Niin ja sittenhän siinä joutuu väistelemään itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehiä, mikä tekee standardi-kuvioilla tanssimisesta keskimäärin erilaista!

    • Anonyymi

      Itse keksityt ovat yleensä typeryyden ilmentymiä

    • Anonyymi

      Jos perusstandardit toimii kuvioissa, eikä asentojenkaan suhteen liene epäselvyyttä, sen suhteen onko merkityksellistä rytmillisen kokonaisuuden tasapainon säilyttämiseksi noudattaa vientiä ja tanssiasentoja, niin onko tahdin vaihtelun ja kuvion varmistamiseksi standardia, että parhain mahdollinen tanssiasento ja rytmillisyys naisen osalta mahdollistuu viejän askeleihin mukautuen? Tanssiinhaun osalta lienee variaatioissa väljyyttä, mutta lienee jäänyt epäselväksi yhteinen tekijä eri lajien haun välillä. Standardien sallimissa rajoissa variaatioiden vivahteikkuus ja tanssillisten ansioiden yhteinen balanssi lienee kuitenkin merkityksellistä kokonaisuuden kannalta.

    • Anonyymi

      "Kuvioiden keksiminen itse ei ehkä kannatakaan"

      On huomioitava sekin seikka, että standardikuviotkin ovat jotkut keksineet/kehitelleet. Ei ne mitään jumalan luomia ole.

      Miksei siis joitain uusia liikkeitä/liikesarjoja voisi edelleen syntyä jonkun toimesta?

      • Anonyymi

        Olet oikeilla jäljillä, mutta olet ehkä ymmärtänyt noitten itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiesten tavoin kuvioitten keksimisen idean kauhean väärin. Nimittäin tanssin historiassahan standardi-kuvioitten keksijöitä kuitenkin on vähemmän kuin standardi-kuvioita. Ja tämä johtuu siitä, että joku heistä on keksinyt jopa kaksi standardi-kuviota. Mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että standardi-kuvioitten keksimisvauhti on aikalailla alakantissa verrattuna itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiesten keksimisvauhtiin, jolla kuvioita kesiytyy alun kolmattakymmentä pär kipale. Eli itsekeksityissä kuvioissa on jo lukumääräisestikin kysymys täydellisestä hölynpölystä elikkäs tanssitaustakohinasta.

      • Anonyymi

        Kyllä vaan! Mutta niitä ei synny jokaisella tanssikiertueella saati sitten useita samallA kipaleella. Standardikuvioitten syntymistahti on kuitenkin lähempänä vuosia kuin minuutteja. Ja tätä eivät erikoismiehet pysty käsittämään.

        Ne on ne itsekeksityt kuviot vähän niin kuin karaåkea jaloilla. Ja juuri tästä johtuu tämä, että karaåke jaloillakin tuntuu tekijästään hyvin tärkeältä, vaikka kaikki muut toivoo enemmän tai vähemmän salaa mieleissään, että se lopettaisi jo.

    • Anonyymi

      Jokaisella naisella on standardikuvio jo syntymästä saakka. Ei ne standardikuvioista mitään maksa. Päinvastoin ne rahastaa niillä standardikuvioilla.

    • Anonyymi

      aika hyvä aihe!

      mietin vastaedes itsekin tanssikuvioita enemmän

      • Anonyymi

        Jospa pysyisitte miehet edes rytmissä.:-)
        Se riittäisi eikä mahottomia vääntöjä revitellä ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa pysyisitte miehet edes rytmissä.:-)
        Se riittäisi eikä mahottomia vääntöjä revitellä ...

        Kyllähän me yritetään mutta kun naiset voihkii ja huutaa ja yrittää päästä pois alta varsinkin kun rodeonainnista on kyse niin siinä saattaa mennä taitavaltakin ohjastatajalta tahti sekaisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän me yritetään mutta kun naiset voihkii ja huutaa ja yrittää päästä pois alta varsinkin kun rodeonainnista on kyse niin siinä saattaa mennä taitavaltakin ohjastatajalta tahti sekaisin.

        🤔 nyt on kommentti
        Lakanavalssi 🤭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤔 nyt on kommentti
        Lakanavalssi 🤭

        Minä ajattelin lähinnä siistiä patjapolkkaa. Siinä ei tarvita välttämättä mitään erikoiskuvioita.
        Jos erikoiskuvioita haluaa niin niitä voi käydä vilkaisemassa jostain Kama Sutrasta niin ei tarvitse itse keksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ajattelin lähinnä siistiä patjapolkkaa. Siinä ei tarvita välttämättä mitään erikoiskuvioita.
        Jos erikoiskuvioita haluaa niin niitä voi käydä vilkaisemassa jostain Kama Sutrasta niin ei tarvitse itse keksiä.

        Mutta etkös sinäkin ole niin pahoissa parisuhdeongelmissa koko ikäsi ollut, että parisuhteittesi standardi kestoikä on ollut hävyttömänkin lyhyt eli ovat ne päättyneet reilusti tai vähän ennenkö patjaa on alettu kaivaa esiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta etkös sinäkin ole niin pahoissa parisuhdeongelmissa koko ikäsi ollut, että parisuhteittesi standardi kestoikä on ollut hävyttömänkin lyhyt eli ovat ne päättyneet reilusti tai vähän ennenkö patjaa on alettu kaivaa esiin?

        Standardikuvion omistajaa harmittaa kun vierestä viedään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Standardikuvion omistajaa harmittaa kun vierestä viedään.

        Kyllä sinunkin tapaustasi voidaan pitää jopa kiistattomana kirjallisena todisteena siitä, että itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehellä ei ole edes aikomusta kohottaa sievoisia summia standardi-kuvioihin satsanneitten eikä satsaamattomien naisten siihen mennessä saavuttamia tanssitunnelmia entisestään. Vaan on erikoismiehellä aikomus lässäyttää naistenkin tanssitunnelmat täydellisesti.

        Kyllä se vaan niin on, että mihin tahansa mennessä saavutetut tanssitunnelmat lässähtää hyvin pahasti itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehen ilmestyessä paikalle!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinunkin tapaustasi voidaan pitää jopa kiistattomana kirjallisena todisteena siitä, että itsekeksimiensä kuvioittensa erikoismiehellä ei ole edes aikomusta kohottaa sievoisia summia standardi-kuvioihin satsanneitten eikä satsaamattomien naisten siihen mennessä saavuttamia tanssitunnelmia entisestään. Vaan on erikoismiehellä aikomus lässäyttää naistenkin tanssitunnelmat täydellisesti.

        Ei naisen tarvitse satsata standardikuvioonsa yhtään mitään. Riittää kun sen pesee mäntysuovalla ja juuriharjalla viikoittain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei naisen tarvitse satsata standardikuvioonsa yhtään mitään. Riittää kun sen pesee mäntysuovalla ja juuriharjalla viikoittain.

        Selvästikin sinulta puuttuvat kaikki (lukuunottamatta niitä, joita saniteettitilojen saneeroinneista on saattanut syntyä remonttihaalaritilanteissa, joissa tilaajan edustajan ominaisuudessa nainen on tulistuneena tivannut siten sinulta, että minkä takia tuo ja tuo sekä nämä on tehty näin idioottimaisesti) kokemukset naisen kanssa saniteetti- ja muissa niihin vertailussa olevissa tiloissa kahden- ja toisinaan useammankin kesken olemisesta.

        Jolloinka on varsin luontevaa, että naisen anatomiaan (mahdollista pornolehti- ynnä muuta sensemmoista fiktiivillistä kirjaviisauttasi lukuunottamatta) täysin perehtymättömänä suosittelet naisen genitaalialueille presis samanlaista pesuohjelmaa kuin omille genitaalialueillesi, joihin toki olet hyvinkin tarkkaan mitäilmeisimminkin perehtynyt näpelöityäsi niitä yötä päivää. Tajuamatta kuitenkaan sitä, että suosittelemillasi välineillä ja aineilla hoidettu naisen genitaalialue lakkaisi toimimasta sille tarkoitetulla tavalla presis vastaavalla tavalla kuin omasi ollessasi vastaavissa tiloissa yksin, vaikka sen pitäisikin toimia toivomallasi tavalla ollessasi naisen kanssa kahden, mutta ei valitsemasi hoito-ohjelman takia ole moneen kymmeneen vuoteen niin missään tilanteessa toiminut.

        Nojoo. Kyllä sinne standardikuvioon voi välillä suihkauttaa jotain dödöä ja hiuslakkakin. Kunhan ei kovin paljon laita. Muuten se voi houkutella todellisia erikoismiehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nojoo. Kyllä sinne standardikuvioon voi välillä suihkauttaa jotain dödöä ja hiuslakkakin. Kunhan ei kovin paljon laita. Muuten se voi houkutella todellisia erikoismiehiä.

        Ei tässä vissiinkään muu auta kuin nostaa kädet pystyyn jatodeta, että tietämyksesi näista standardi-kuvioistasi on tismalleen samalla tasolla kuin tietämyksesi niistä itsekeksimistäsi kuvioistasi sekä atomipommeista: nimittäin ainut mitä eduksesi niitten yhteydessä voi todeta, että tiedät niitä olevan olemassa. Mutta sinulta kuitenkin puuttu täysin nouhau siitä, kuinka olisit saanut tai saisit edes jonkun niistä toimimaan haluamallasi tavalla.

        Ninä en ole keksinyt ainoatakaan standardikuvioa enkä erikoiskuvioa. Kyllä ne syntyvät jokaiselle naiselle ihan itsestään ilman minun apuani.
        Eikä ole tarvittu vielä mitään erikoistoimenpiteitä naisen standardikuvion käynnistämiseen. Kyllä ne käynnistyvät hyrräämään ihan itsestään.

    • Anonyymi

      Se on kyllä hyvä että on tämmöisiä standardrja kuvioita mitkä toimii kellä vaan!

      • Anonyymi

        Ne toimii jopa mulla! 💯👍

    • Anonyymi

      Hyvä pointti! 🤔🤠🥸💯❤👋

      • Anonyymi

        Nyt on niin hyvää settiä, että pakko suositella muillekin!

    • Anonyymi

      Tanssi kuvioitten keksiminen itse on yhtä typerä ajatus kuin köyrimis asentojen itse keksiminen nimittäin kaameassa sutturassa ne on kaikki kumminkin ja etenkin viennit niihin niin ei tule vahingossa yritettyä kahta asentoa yhtä aikaa jolloinka välilevyt ynnä muut sen semmoiset vois luiskahtaa paikaltaan. Kaikki standardi kuviotkin on tanssi kurssin cee deellä ja viennit niihin sekä asennot.

      • Anonyymi

        Juurinin tämän takia naiset tanssii mieluummin keskinään kuin erikoismiesten kaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurinin tämän takia naiset tanssii mieluummin keskinään kuin erikoismiesten kaa!

        Erikoismiehet on helisemässä näitten naisten julmassa standardi-kuviokäsittelyssä!

    • Anonyymi

      Loistava havainto!

    • Anonyymi

      Tässä pyydettiin kommentoimaan aloitusta, mutta kyllä tässä on niin tyhjentävästi liikkeelle lähdetty, että ainakaan moittia ei voi, joten täytyy tyytyä ainoastaan kehumaan!

      • Anonyymi

        Eihän tanssikurssejakaan kannattaisi järjestää, jos sielläkin pitäisi keksiä kuviot itse nimittäin kyllä ihmiset hankkiutuu tanssikursseillekin sen takia, että joku kertoisi heille, miten ihmiset tanssii!

        Onhan näitä järjestetty musiikin tulkinta kurssejakin, joilla saa keksiä kaikki musiikitkin itse ja kajarit, mutta niillä käyvät pätemässä vaan ne ketkä ei viitti opetella tanssimaan ja näitä musiikin tulkinta kursseja järjestävät tietää tän ja käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen jopa niin pitkälle, että pyytää niitä peeloja järkkään tilatkin itte ja käy ainoastaan keräämässä pääsymaksut.

    • Anonyymi

      Ei miehillä ole mitään standardikuviota jota voisi tarjota naiselle seurattavaksi.
      Sellainen löytyy ainoastaan naiselta, joka voi sellaisen tarjota miehelle seurattavaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      83
      3597
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      569
      3363
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3179
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2122
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2011
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1898
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1885
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      147
      1565
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1321
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1312
    Aihe