Brasiliassa, Manaus nimisessä kaupungissa ja Petrópolis nimisessä kaupungin osassa.
Kukaan ei voi kuvitella sitä kauheutta käymättä itse paikan päällä.
Menin itse tuonne innoissani ja täynnä odotuksia ostosten tekemisistä, ravintoloista ja hyvistä ruoista, iltaelämästä, hyvästä musiikista ja hiekkarannoista ja kaikesta sellaisesta josta nyt yleensä haaveillaan kun mennään ulkomaille.
Törmäsin sellaiseen maailmaan jota en uskonut olevan olemassakaan. Ystäväni koti jonka ovet hän minulle avasi, oli jotain aivan muuta kuin mitä minä pidän jonkun kotina. Likaista, rikkonaista, epähygienistä. Patja lattialla jossa koetin nukkua erilaisten ötököiden kanssa. Köyhyys ja kurjuus tunki ovista ja ikkunoista tuohon jumalan hylkäämään loukkoon.
Meteli kaduilla oli niin hirveää, että sitä ei heposti siedä edes päiväsaikaan saati sitten yöllä. Pakokaasu värjäsi paikoillaan seisovan, 45 asteisen ilman siniharmaaksi. Aseiden kanssa kuljeskelevia ihmisiä ties mitä tehtävää suorittamassa. Jokaista moottoripyörää kohden on kaksi huoraa. Kukaan ei tee mitään jos mukaan ei lasketa väkivaltaa, huumekauppaa ja huoraamista. yöllä kuulin pamauksia jostain kaukaa ja ystäväni kertoi, että ne ovat aseiden laukauksia.
En tiedä, että milloin minulla olisi ollut niin valtava koti-ikävä kuin tuon melkein kahden viikon aikana jonka tuolla helvetin esikartanossa vietin. Sain kuin ihmeenkaupalla paluulennon monen mutkan ja välikäden kautta takaisin sivistyksen pariin.
Kiittelin ystävääni kaikesta huolenpidosta ja kerroin itselleni salaa mielessäni, että seuraavan kerran kun ja jos näemme, näemme Suomessa. Uskonkin, että tämä oli viimeisin tapaamisemme. Kyllä se on juuri niin, että täytyy mennä riittävän kauas nähdäkseen lähelle.
Kukaan ei voi kuvitella sitä kauheutta käymättä itse paikan päällä.
Menin itse tuonne innoissani ja täynnä odotuksia ostosten tekemisistä, ravintoloista ja hyvistä ruoista, iltaelämästä, hyvästä musiikista ja hiekkarannoista ja kaikesta sellaisesta josta nyt yleensä haaveillaan kun mennään ulkomaille.
Törmäsin sellaiseen maailmaan jota en uskonut olevan olemassakaan. Ystäväni koti jonka ovet hän minulle avasi, oli jotain aivan muuta kuin mitä minä pidän jonkun kotina. Likaista, rikkonaista, epähygienistä. Patja lattialla jossa koetin nukkua erilaisten ötököiden kanssa. Köyhyys ja kurjuus tunki ovista ja ikkunoista tuohon jumalan hylkäämään loukkoon.
Meteli kaduilla oli niin hirveää, että sitä ei heposti siedä edes päiväsaikaan saati sitten yöllä. Pakokaasu värjäsi paikoillaan seisovan, 45 asteisen ilman siniharmaaksi. Aseiden kanssa kuljeskelevia ihmisiä ties mitä tehtävää suorittamassa. Jokaista moottoripyörää kohden on kaksi huoraa. Kukaan ei tee mitään jos mukaan ei lasketa väkivaltaa, huumekauppaa ja huoraamista. yöllä kuulin pamauksia jostain kaukaa ja ystäväni kertoi, että ne ovat aseiden laukauksia.
En tiedä, että milloin minulla olisi ollut niin valtava koti-ikävä kuin tuon melkein kahden viikon aikana jonka tuolla helvetin esikartanossa vietin. Sain kuin ihmeenkaupalla paluulennon monen mutkan ja välikäden kautta takaisin sivistyksen pariin.
Kiittelin ystävääni kaikesta huolenpidosta ja kerroin itselleni salaa mielessäni, että seuraavan kerran kun ja jos näemme, näemme Suomessa. Uskonkin, että tämä oli viimeisin tapaamisemme. Kyllä se on juuri niin, että täytyy mennä riittävän kauas nähdäkseen lähelle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nuo tuota fiilistä tavoitellessa ei tarvitse mennä kuin pietariin tai moskovaan.
Ei tartte mennä edes tuonne. Kotomaan Kontula on oivallinen kohde.