4 kuukautta vanha kissanpentua pisti ampiainen tassulle tassu on turvonnut mutta ei muita oireita. Onko se vaarallista ja miten hoitaa?
Kissanpentua pisti ampiainen
6
182
Vastaukset
- Anonyymi
Olitko aikeissa kysyä samaa soittamalla eläinlääkärille vai meinasitko somettamisen ajavan saman asian?
- Anonyymi
Huhtikuussa ei ampiaisia esiinny.
- Anonyymi
Nykyisin esiintyy. Mehiläisiä, kimalaisia tai joitakin "pistiäisiä". Eilen näin epätoivoisen joka yritti etsiä ruokaa. Naapuri nähnyt neljä sellaista eikä olla edes eteläsuomessa.
Kyllä ainakin Helsingissä olen nähnyt ikkunani takana pyörivän kaksikin "pörröä" eli ovat kait niitä pulleita pyöreitä lentäviä eli kimalaisia kait.
- Anonyymi
Meilläkin on amppari pistänyt, mut eipä siinä kummempaa. Turvotus oli aikansa ja katosi sekin.
Meillä parikin saksanpaimenkoiraa on saanut piston kuonoonsa. Hehän ovat isoja koiria elikkä patti oli nokassa mutta muuta ei ilmaantunut.
Nykyisen pientä koiraa varten on myös kotona kyypakkaus mutta en tiedä sopiiko myös kissoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096616Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884261L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453579TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a132970Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251571- 66998
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55973- 9959
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193938Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47919