Oiekudenkäynti elatusasioissa ja sen eteneminen

Anonyymi

Hei, osaakohan kukaan kertoa kuinka elatusasioiden oikeidenkäynti pitäisi edistyä. Tilanne siis se että lapsen isä vaan päätti ettei halua olla meidän elämässämme ja yritimme sopia asiaa lastenvalvojan luona. Hän ei kuitenkaan koskaa. Ilmaantunut yhteenkään tapaamiseen ja asia eteni siitä oikeusavun kautta eteenpäin. Isää tavoitettiin heidänkin toimesta mutta häntä ei saatu toimittamaan tulo- ja menoselvityksiä. En ole saanut oikeusavustaja mitään väliaikatietoja tai kunnon informaatiota mitä nyt tapahtuu. Isälle oltiin kuulemma sanottu että asiaa voidaan vielä sovitella ennen oikeudenkäyntiä ja minulle taas sanottiin että käräjäoikeus määrä päivän jolloin asiaa käydään läpi. Osaakohan kukaan täällä kertoa omakohtaisista kokemuksista enemmän? Tuntuisi tyhmältä että taas varattaisiin aika johonkin sovitteluun ja mitä todennäköisemmin isä ei sinnekään tule paikalle ja oikeudenkäynti oletettavasti taas lykkääntyy eteenpäin. Vuoden jo tätä asiaa olen yrittänyt saada edistymään.

9

934

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivottavasti älynnyt vaatia DNA-testin.

      • Anonyymi

        Mikähän tää sun kommentin pointti oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän tää sun kommentin pointti oli?

        Joka kolmas maksaa elatusmaksuja toisten miesten lapsista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joka kolmas maksaa elatusmaksuja toisten miesten lapsista.

        No kiva tietää. Meidän tapauksessa oltiin kuitenkin suhteessa, asuimme yhdessä ja lopulta isyys saatiin vahvistettua vain määrätyn DNA-testin kautta sillä isä vain heitti hanskat tiskiin ennen lapsen syntymää eikä edes hoitanut tätä puolta kuntoon.
        Mut pakko todeta tähän väliin kuinka hienoa on että otit heti miehen puolen vaikkakin hän on tässä tarinassa se paska ihminen joka jätti kaiken äidin vastuulle.
        T:aloittaja

        Eihän tuo mikään puolen valinta ollut, mutta kaikkien etuhan se on tai ainakin lapsen ja isän että tiedetään kuka isä on, naisia tuntuu kiinnostavan vain miten saa eniten rahaa. Miksi muten vaatisitte elatusmaksuja siitäkin huolimatta että on "liian myöhään" ettei ole isä.

    • Anonyymi

      Jos vaikka ilmoitat sille avustajallesi, että lapsen isä on jokseenkin narsistinen henkilö, että et suostu sovitteluun, sillä vastapuoli jättäisi vain tulematta paikalle. Kyllä asia saadaan menemään eteenpäin, jos vain juristi tietää, että vastapuolesta ei kannata välittää lainkaan, ja vain viedä asiaa eteenpäin ihan normaalina tuomioistuinasiana. Säästyy aika turhalta sovittelulta.

      Mutta kai se normaalikestoinen tuomioistuinprosessi ehkä sen 9 kk kestää. Toki elatusapu määrätään sitten vähintään kanteen vireilletulosta lähtien.

      • Anonyymi

        Hän kyllä tietää että tapaamisia on ollut lähemmäs 10 joissa minä olen aina ollut paikalla mutta isään ei olla saatu yhteyttä kun muutaman kerran puhelimen avustuksella. Olen todennut etten enää halua tätä venyttää yhtään kauemmaksi kuin on pakko ja siksi taas mahdollisuus sovitteluun tuntuu jokseenkin naurettavalta ajatukselta. Kiinnostaisi siis tietää onko kellään kokemusta siitä että onko sovittelu pakollinen vaihe ennen oikeudenkäyntiä vaiko ei. Juristilta en saa vastausta vaikka kuinka yritän. Olettaisin sen kuitenkin taas työstävän käsittelyä kuukausilla eteenpäin. Lapsihan on kohta 2v ennen kun asia saadaan käsiteltyä.

        Siis, sovittelu ei missään tapauksessa ole pakollinen vaihe.

    • Anonyymi

      Hei. Tietääkseni noissa on pitkät jonot. Aikoinaan sain lavallisen kakkaa niskaan lapsiasisassa miehenä..silloin meni vuosia siinä hommassa. Ei kiva olenkaan. Tsemiä sinne:) ja niin takautavastakin voi joutua maksamaan..muistaakseni 5 v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    5. 68
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      212
      604
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe