Nettimoka?

Vuosia sitten äidyin Ellien palstalla kinastelemaan toisen kirjoittajan kanssa eräästä kiistellystä kansanedustajasta. Sananvaihto meni tiukaksi, mutta ei henkilökohtaisuuksiin.

Kinaa kesti n. viikon, kunnes tajusin, että se toinen osapuoli on toisella paikkakunnalla asuva erittäin hyvä ystäväni.
Emme heti tunnistaneet toistemme kirjoitustyyliä, koska puhelin on tapaamisten ohella ensisijainen yhteydenpitovälineemme. Politiikasta emme paljoakaan ole keskenämme puhuneet, koska se ei ole kummankaan tärkeimpiä kiinnostuksenkohteita.

Otin varovasti asian puheeksi ja kyllä siinä seliteltiin puolin jos toisin... ja nauru maittoi;))

Onko Teille, palstatoverit, sattunut mitään hassuja netissä?
181161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kirjoittaja muistutti erästä ex-tyttöystävääni
kommenteillaan.

Tällainen on omiaan pistämään kuset housuihin.

Hassua? :/

Äänestä

eri palstoilla ja myös välillä keskustelut chätissä ovat tuoneet ilon ja naurun hetkiä monta kertaa.

Monet ystävät ja tutut pyörivät niillä - kuka milläkin nimimerkillä ja tunnustavat jossain vaiheessa olleensa samoissa keskustelutilanteissa kanssani. Mikään ei olekaan jännittävämpää kuin tietämättömyys, joka toisinaan paljastuu totuudeksi...... ;=)))

Elämä on seikkailu ja tietokone vain yksi osa sitä. Käyn täälläkin jos aikaa on ja joskus en käy. Kiva vierailla vaikka lukemalla, aina ei tule kommentoitua.

Äänestä

että palstalla "pyörii" niitä kommentteja, joita kaipaat , ja myös odotat siltä "oikealta"...:))

Äänestä

Minusta teidän tapus ei ollut moka ollenkaan, ainenkaan siinä mielessä kuin minä mokaamisen ymmärrän.
Pidän teille taphtunutta vain todella hyvänä ja opettavaisena sattumuksena.

Eikö ollutkin kiva huomata että jos olisit puhunut kaverin kanssa tietoisesti, niin olisit paljon enemmän vahtinut omia sanojasi,, vähän niinku tekeytynyt tilenteeseen.
Nyt teillä oli mahdolisuus puhua ilman sosiaalisia paineita. Eikö niin??

Minun netti moka oli seuraava, joskus 2000 vuoden tietämillä kun chattsin eniten, olin sitten vaihtanut s-posti osoitteita erään neidin kanssa, sitten jonkun aikaa kirjoiteltuamme minulla tuli hänelle asiaa. Huomaamattani käytin ns. "virallista osoitettani" näin hän sai tietoonsa kaikki mitä minusta voi netin kautta saada tieoon.
No onneksi hän ei ollut mikään pervo tai kiusija, joten vielä nykyisinkin joskus vaihdamme meilejä.
Eikä siitä tapukseta ainenkaan ollut sen suurempa harmia. (mutta yleesä kehoitan varovaisuuteen)
Mutta pari kiusalisen tuntuista päivää tuli kun tiesi että toinen tietää itsestä jo melkein kaiken julkisen tiedon.

Äänestä
  • olet oikeassa, mutta - jostakin syystä Tony Halmeesta emme enää juurikaan keskustele, sillä olemme edelleen eri mieltä...;)

    Sanavalmiuden puolesta kunnioitus toisen taitoja kohtaan kyllä nousi.
    Olemme kovin erilaisia ihmisiä, mutta koemme sen rikkautena. Loppupeleissä autamme toisiamme vaikka mikä olisi!

    Äänestä

ei ole sattunut, ainakaan vielä.
Monesti kyllä mietin onko joku kirjoittaja mahdollisesti tuttu. Useinhan ihmisten kanssa keskustellessa (siis täällä liven puolella) huomaa, että löytyykin joku yhteinen tuttu.
Ympyrät täällä pk-seudulla on niin pienet, että palstalla saattaa hyvinkin olla joku ex-heila
kuten Pojongg tuossa jo mainitsi :) tai entinen/nykyinen työkaveri….

Kaupan kassajonossa, kun joku tulisi sanomaan ”terve Mysna!” voisi siinä mennä pasmat vähän sekasin :DD

Äänestä
  • Tuo jonojuttu olisi kyllä aika mielenkiintoinen.

    Tokkopa kuitenkaan Tampesteriin asti tulisitte minun taakseni jonottelemaan..;)

    Olen tässä miettinyt jääkiekkokysymystä, mutta en taida kehdata laittaa sittenkään.
    Ikäryhmäni "paljasjalkaisilla asukkailla" on tuo "kiakko" vähän kuin toinen luonto...

    Äänestä

  • old_profile_21102 kirjoitti:

    Tuo jonojuttu olisi kyllä aika mielenkiintoinen.

    Tokkopa kuitenkaan Tampesteriin asti tulisitte minun taakseni jonottelemaan..;)

    Olen tässä miettinyt jääkiekkokysymystä, mutta en taida kehdata laittaa sittenkään.
    Ikäryhmäni "paljasjalkaisilla asukkailla" on tuo "kiakko" vähän kuin toinen luonto...

    aika epätodennäköistä kuitenkin, että kassajonossa tai vaikkapa kapakassa niin kävisi :))

    Äänestä

  • MysNa kirjoitti:

    aika epätodennäköistä kuitenkin, että kassajonossa tai vaikkapa kapakassa niin kävisi :))

    vaikka olisi kuinka vavahduttavaa...

    Et kommentoinut jääkiekkoa, joten oletan aiheen kuuluvan jollekin muulle palstalle;)

    Ei se nyt minulle mikään "henki ja elämä" ole - tosin ainoa laji, joka nostaa verenpainettani tai "seisauttaa" sen hetkeksi.

    Äänestä

  • old_profile_21102 kirjoitti:

    vaikka olisi kuinka vavahduttavaa...

    Et kommentoinut jääkiekkoa, joten oletan aiheen kuuluvan jollekin muulle palstalle;)

    Ei se nyt minulle mikään "henki ja elämä" ole - tosin ainoa laji, joka nostaa verenpainettani tai "seisauttaa" sen hetkeksi.

    Laita ihmeessä tälle palstalle...
    Olisihan se mun koirajuttukin kuulunut eläinpalstalle, mutta eikö me haluta tämän tutun porukan kanssa niitä mielipiteitä vaihdella... joten anna palaa vaan :)) Rohkeasti!

    Äänestä

  • MysNa kirjoitti:

    Laita ihmeessä tälle palstalle...
    Olisihan se mun koirajuttukin kuulunut eläinpalstalle, mutta eikö me haluta tämän tutun porukan kanssa niitä mielipiteitä vaihdella... joten anna palaa vaan :)) Rohkeasti!

    Helpompi heti kertoa, että: Suomen -95 MM-voiton jälkeen (olin töissä - en nähnyt) :(, paras hetki oli Tapparan parin vuoden takainen voitto Kärpistä!

    Tapparalla ei nykyisin oikein luista, kun parhaimmisto lähti muualle, mutta Kärppien puolesta olen jännittänyt!
    Ilvestä en voi kannattaa - niin kotijoukkue kuin se onkin/toimii myös toiseen suuntaan heidän kannattajillaan...

    Eka kerta, kun ymmärrän vierasjoukkueen päälle.
    Pääasia, ettei pääkaupunkiseudun joukkue voita...

    Kääk - nyt se on sanottu - toivottavasti harva lukee tämän..;)

    lukea, kun ei rähinää tullut :)
    Tai sitten täällä ei ole montaa pk-seudun edustajaa!

    Veljeni pelasi nuorena Jokereissa (siis n. 25 v sitten :D) ja olen siitä lähtien uskollisesti heitä kannattanut.... itse veljenikin sitä aina välillä ihmettelee :D

    Onnea jokereillekin - mutta se Hjallis...

    Äänestä

  • 44aeniM kirjoitti:

    Onnea jokereillekin - mutta se Hjallis...

    Jokeri isolla j:llä!

    Äänestä

  • 44aeniM kirjoitti:

    Onnea jokereillekin - mutta se Hjallis...

    ja unohdetaan se Hjallis....
    Elän asiassa aikaa ennen häntä :)

    Äänestä

  • MysNa kirjoitti:

    ja unohdetaan se Hjallis....
    Elän asiassa aikaa ennen häntä :)

    Takerruin typerään pointtiin.
    Kiva, kun ymmärsit ...:)))

    Äänestä

  • old_profile_21102 kirjoitti:

    Takerruin typerään pointtiin.
    Kiva, kun ymmärsit ...:)))

    typerää! Kyllä moni on kysynyt, kuinka voin kannatta Jokereita kun on se Hjalliskin....
    Vaan siihen olen vastannut kuten sinullekin.

    Toisaalta....totuushan on että elänkö sitten fanattisuudessani nykypäivää?? :)

    Äänestä

  • MysNa kirjoitti:

    typerää! Kyllä moni on kysynyt, kuinka voin kannatta Jokereita kun on se Hjalliskin....
    Vaan siihen olen vastannut kuten sinullekin.

    Toisaalta....totuushan on että elänkö sitten fanattisuudessani nykypäivää?? :)

    Taas lankean tähän : niin kauan kuin on Toivoa - on myös Väinöä!

    Sopii ihan mihin tahansa mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen... missä iässä/taloudellisessa tilanteessa/lätkäpelissä;)):?

    Öitä - isäntä kuorsaa niin, että kissat pitelevät peitonreunasta kiinni...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minea44 kirjoitti:

Vuosia sitten äidyin Ellien palstalla kinastelemaan toisen kirjoittajan kanssa eräästä kiistellystä kansanedustajasta. Sananvaihto meni tiukaksi, mutta ei henkilökohtaisuuksiin.

Kinaa kesti n. viikon, kunnes tajusin, että se toinen osapuoli on toisella paikkakunnalla asuva erittäin hyvä ystäväni.
Emme heti tunnistaneet toistemme kirjoitustyyliä, koska puhelin on tapaamisten ohella ensisijainen yhteydenpitovälineemme. Politiikasta emme paljoakaan ole keskenämme puhuneet, koska se ei ole kummankaan tärkeimpiä kiinnostuksenkohteita.

Otin varovasti asian puheeksi ja kyllä siinä seliteltiin puolin jos toisin... ja nauru maittoi;))

Onko Teille, palstatoverit, sattunut mitään hassuja netissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu