ONKO MUUTTOLINTUJA NÄKYNYT? - ja muut vitsit

Anonyymi

selittäkää ensin tuo muuttolintuvitsi

7

744

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen illalla aurinko paistoi nuoreen puuhun. Punaiset isot silmut ihan loistivat. Päätin ottaa kuvia. Niska nurin pää kenossa suuntasin zoomia latvaan, että tulisi sininen taivas taustaksi. Ennen kuin painoin laukaisinta, kuulin korvan juuresta: Mitä sä oikein kuvaat, kun minä en näe mitään. Vähän vittuunteena vastasin, että olen mielisairas ja kuvaan harhojani, ei niitä muut pystykään näkemään. Tavallisella äänellä selitin, että noita punaisia silmuja. Kun täti ei nähnyt vieläkään, kehotin menemään kaihileikkaukseen. Kerroin, että minulle leikkauksen jälkeen uusi elämä.

      Jos kirjoittaisin yhteenvedon kaikesta siitä, mitä reaktioita ja huomautuksia tämä viimeisin kamera on aiheuttanut, kyllä siitä vitsikirja tulisi.

      • Anonyymi

        Ei ollut sattumaa vain tuo kohtaaminen.

        Kyllä siihen suunniteltu häirintä kuului eli yllättäen ruvetaan puhumaan juuri"sekuntia ennen" kuin painan laukaisinta, juuri kun olen saanut sihdattua rajauksen, sommittelun sun muun näytölle kuntoon. Osasi tämäkin täti tehdä sen.

        Jatko oli aika avutonta, mutta sääntöjen mukaan yritti: oli hammaslääkäri, oli matkimista jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut sattumaa vain tuo kohtaaminen.

        Kyllä siihen suunniteltu häirintä kuului eli yllättäen ruvetaan puhumaan juuri"sekuntia ennen" kuin painan laukaisinta, juuri kun olen saanut sihdattua rajauksen, sommittelun sun muun näytölle kuntoon. Osasi tämäkin täti tehdä sen.

        Jatko oli aika avutonta, mutta sääntöjen mukaan yritti: oli hammaslääkäri, oli matkimista jne.

        Jatkoa: kukaan ei uskalla sanoa mitään, ilmekin kontrolloidaan. Ihan kiva. Aamulenkin jälkeen parkipaikalla otin kuvia jäätyneistä pienistä vesilävistä. Miten ihmeessä jokaiseen oli jäätynyt erilainen kuvio??? Kotona googlailin hakusanaa jääkiteen muodostuminen. .Jotakin selvisi.

        Minut on jo bongattu jäätyneitä ojia ja lampareen reunoja kuvaamassa. Minulla nyt kymmeniä erilaisia jääkuvioita kuvattuna. - Harmitonta hulluutta mielestäni.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jatkoa: kukaan ei uskalla sanoa mitään, ilmekin kontrolloidaan. Ihan kiva. Aamulenkin jälkeen parkipaikalla otin kuvia jäätyneistä pienistä vesilävistä. Miten ihmeessä jokaiseen oli jäätynyt erilainen kuvio??? Kotona googlailin hakusanaa jääkiteen muodostuminen. .Jotakin selvisi.

        Minut on jo bongattu jäätyneitä ojia ja lampareen reunoja kuvaamassa. Minulla nyt kymmeniä erilaisia jääkuvioita kuvattuna. - Harmitonta hulluutta mielestäni.

        Googlatut tiedot eivät sovi havaintoihin siltä osin, että väittävät suoria viivoja ja teräviä särmiä syntyvän - 22 asteessa. Tänä aamuna ei muita ollutkaan.
        Että minä kyttään tämmöistä ja etsin selityksiä. En kyttää ihmisiä, paitsi väkisin huomaa, kun joku stalkkaus rupeaa toistumaan.


    • Anonyymi

      Et-rahoitustieto niin niin...? Niin kait tilanteessa saldot riittää.

    • Anonyymi

      MINDCONTROLLILLA PANNAN MENEMÄÄN PAIKKOIHIN, JOISSA VOIDAAN STALKATA

      JA ANTAA ILMAISTA HUVIA KAIKILLE, JOTKA KUULEVAT KAIKEN, MITÄ PUHUN. Ja osalliset voivat kertoa jälkeen päin muuhunkin

      Tänä aamuna mindcontrollin tekijä joutui näkemään vaivaa, että sai minut menemään "sille parkkipaikalle." Voisin kertoa käsittelystäni yksityiskohtaiseksikin, mutta sitä ei julkaistaisi. - Kun lopulta saatin perille, mietin , mikähän täällä odottaa. Nopeasti selvisi.

      En kirjoita enempää, KIITÄN vain miespuolista henkilöä, joka auttoi. Annoin kyllä selvät ohjeet. - mutta en voi antaa niitä tässä

      SIIS AUTTAJALLE KIITOS !!!!!!

      • Anonyymi

        Toisaalta kysyn, ulkonäön ja etusormen sormuksen perusteella voisit olla stalkkeri,??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      95
      2063
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      56
      1240
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1117
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1013
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      978
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      969
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      962
    Aihe