lapsi kuoli synnytyksessä

murtunut

Tätä ei olisi uskonut Suomessa tapahtuvan. Lapsemme, terve poika kuoli synnytykseen. Olisin halunnut sektion, mutta piti mahtua ulos alakautta (alle 4000g). Eipä mahtunut. Suru on valtava. Aikaa tapahtuneesta on alle pari kuukautta. Onko muille käynyt näin? Miten selvisitte?

49

23193

Vastaukset

  • mutta olen tosi pahoillani puolestasi paljon voimia sinulle. :)

    • Kiitos siitä, että edes yrität lohduttaaa. Asumme pienellä paikkakunnalla ja kun tieto levisi niin arvaatte varmaan että liikenne yksityistiellämme lisääntyi. Kaikki haluavat nähdä "julkkikset". Että piti tämäkin vielä kokea, niinkuin ei tässä olisi muuten kestämistä...


  • Ei ole sanoja, joilla Sinua lohduttaisi...

    Lapsen menettämisen tuska on niin hirmuisen iso.
    Meillä vauva kuoli raskauden puolivälissä, koska napanuora oli kiristynyt kaulan ympärille. Sinun surusi on suurempi, koska lapsen menettämisen surun rinnalla on ajatus "miksi ei tehty sektiota?". Minä en voinut syyttää lapseni menettämisestä ketään ihmistä, en myöskään itseäni, joten suru oli jotenkin helpompi kestää. Varmaan vihaat niitä, jotka tekivät virhearvioinnin synnytystavassa, eikä sektioon ryhdytty. Ainakin minun olisi vaikea olla vihaamatta. Virheitä ei saisi tapahtua, mutta niitä kuitenkin tapahtuu. Olen varma, että Sinua hoitaneet lääkärit ja kätilöt ovat mielessään käyneet synnytystapahtumasi miljoonia kertoja läpi ja miettineet, miksi näin pääsi käymään...

    Sinä olet kestänyt tähän asti. Elämäsi on nyt vain tuskaa ja miksi-kysymyksiä. Mutta usko minua, elämässäsi tulee olemaan vielä monta onnellistakin aikaa, vaikka nyt et sitä uskoisikaan.Nyt täytyy vaan jotenkin jaksaa. Päivä kerrallaan. Olet lapsesi paras äiti, vaikka et saanutkaan pitää häntä lähelläsi kuin vain ihan pienen hetken...

    Voimia Sinulla ja perheellesi!!!

    • Ei, en ole katkera. Lääketieteellisesti kaikki oli oikein, valitettavasti vain sektio on yhteiskunnalle paljon kalliimpi vaihtoehto kuin alatiesynnytys, siksi ei sektiota "anneta". Olimme ongelmissa jo ensimmäisen, alle kolmikiloisen synnytyksen kanssa, tiesimme mitä saattaa tulla vastaan, mutta kun ensimmäinenkin selvisi, ajattelimme ettei tällaista voi sattua... Mies ei halua asiasta puhua, olen yksin...


    • murtunut kirjoitti:

      Ei, en ole katkera. Lääketieteellisesti kaikki oli oikein, valitettavasti vain sektio on yhteiskunnalle paljon kalliimpi vaihtoehto kuin alatiesynnytys, siksi ei sektiota "anneta". Olimme ongelmissa jo ensimmäisen, alle kolmikiloisen synnytyksen kanssa, tiesimme mitä saattaa tulla vastaan, mutta kun ensimmäinenkin selvisi, ajattelimme ettei tällaista voi sattua... Mies ei halua asiasta puhua, olen yksin...

      Mies käsittelee asioita yleensä käytännön asioita tekemällä, ei puhumalla. Vaikka mies suree tietenkin myös, mutta omalla tavallaan. Äiti tuntee lapsensa paremmin, kun on häntä kohdussa kantanut... Varmaan Sinun pitää vaan puhua ja puhua, mielellään jonkun sellaisen naisen kanssa, joka on kokenut jotain vastaavaa.
      Naiset hoitaa suruaan nimenomaan puhumalla...

      On hyvä, että et ole katkeroitunut; katkeruus estää surua, ja surematta ei toivu menetyksestä. Tietenkään elämä ei koskaan palaa ihan ennalleen oman lapsen kuoleman jälkeen, mutta eihän se voikaan, eikä tarvitsekaan. Tämä menettämänne lapsi on yksi lapsistanne, aina tärkeä, aina rakas, vuosien myötä ajatuksissanne kasvava.

      Itseäni lohduttaa ajatella, että lapsemme menivät edellä taivaaseen meitä odottamaan.

      Taivaan Isän runsasta siunausta!


  • Paljon voimia sinulle ja miehellesi!!! Tiedän teidän tuskan ja katkeruuden...

    • Miten tiedät tunteemme, onko sinulle käynyt samoin? Jos on niin kerro ihmeessä....


    • murtunut kirjoitti:

      Miten tiedät tunteemme, onko sinulle käynyt samoin? Jos on niin kerro ihmeessä....

      Ei aivan samoin mutta tyttöni kuoli vuorokauden syntymänsä jälkeen.(paha sydän vika, ja lääkärit eivät osanneet ajoissa auttaa keijuani) Kaipaan tyttöni joka päivä. Mutta onneksi minulla on nykyään kaksi ihanaa poikaa.


  • Itkettää! Tunnen suurta myötätuntoa kanssanne ja oikein sydämeeni sattuu. Tiedän ja tunnen miltä teistä tuntuu. Itse ensimmäisen lapseni, myös pojan menettäneenä ja noin kolme kuukautta sitten myös ensimmäisen lapsenlapseni, sievän tytön menettäneenä tiedän tarkalleen sen kaiken kauhean lamaannuttavan, tuskan, kaipauksen ja lohduttoman surun, joka teillä nyt on. Voi miksi poikaanne ei todellakaan autettu maailmaan sektiolla?? Itken kanssanne ja toivon teille voimia kestää eteenpäin.
    Kyllä niin julmalta tuntuu että tämmöistä todella voi tapahtua. En voi muuta kuin itkeä. Lohduttavat halaukset teille!

    • Kaunis kiitos jälleen kerran. Miksi-kysykykseen emme saa vastausta, valitettavasti tuntuu TOSI pahalta myöntää, että alatiesynnytys on niin paljon HALVEMPAA yhteiskunnalle, että kannattaa ottaa riski- siis yhteiskunnan kannalta... Näin meille "varovasti" ilmoitettiin. Tervetuloa nyky-Suomeen! KYLLÄ! OLEN VIHAINEN! Ja siihen minulla lienee myös oikeus... Uskon kirjoituksesi perusteella, että poikasi menetyksestä on jo paljon aikaa, voimia silti!! ja kiitos tuesta, olen käytännössä suruni kanssa yksin!


    • murtunut kirjoitti:

      Kaunis kiitos jälleen kerran. Miksi-kysykykseen emme saa vastausta, valitettavasti tuntuu TOSI pahalta myöntää, että alatiesynnytys on niin paljon HALVEMPAA yhteiskunnalle, että kannattaa ottaa riski- siis yhteiskunnan kannalta... Näin meille "varovasti" ilmoitettiin. Tervetuloa nyky-Suomeen! KYLLÄ! OLEN VIHAINEN! Ja siihen minulla lienee myös oikeus... Uskon kirjoituksesi perusteella, että poikasi menetyksestä on jo paljon aikaa, voimia silti!! ja kiitos tuesta, olen käytännössä suruni kanssa yksin!

      Olen pahoillani !!!

      Jos Sinulle on sanottu, että sen takia tehdään alatiesynnytys, että se on halvempaa kuin sektio, niin kuulostaa vähän oudolta.
      Minulla on se käsitys, että alatietynnytystä suositaan aina kun se suinkin katsotaan mahdolliseksi vain sen takia, että synnytyksen riskit ovat silloin pienemmät... Teille kävi surullisesti; jälkikäteen ajatellen sektio olisi tietenkin ollut ainoa oikea ratkaisu, mutta kun sitä ei voi tietää etukäteen. On vain jälkiviisautta. Ja teillä paljon surua.


    • murtunut kirjoitti:

      Kaunis kiitos jälleen kerran. Miksi-kysykykseen emme saa vastausta, valitettavasti tuntuu TOSI pahalta myöntää, että alatiesynnytys on niin paljon HALVEMPAA yhteiskunnalle, että kannattaa ottaa riski- siis yhteiskunnan kannalta... Näin meille "varovasti" ilmoitettiin. Tervetuloa nyky-Suomeen! KYLLÄ! OLEN VIHAINEN! Ja siihen minulla lienee myös oikeus... Uskon kirjoituksesi perusteella, että poikasi menetyksestä on jo paljon aikaa, voimia silti!! ja kiitos tuesta, olen käytännössä suruni kanssa yksin!

      Poikani kuolemasta on kulunut vuosia jo 33 vuotta, mutta joka ainoa päivä hän on edelleen mielessäni käynyt ja sydämessäni hän elää aina. Ehkä kun aikaa on mennyt, sinäkin tunnet samoin. Kätkytkuolema oli poikani kuolinsyy.
      Lapsenlapseni menehtyminen johtui raskauden yliaikaisuudesta ja istukka oli pahoin kalkkeutunut ja osittain irtaantunut ja niinpä kuolinsyy oli hapenpuute! Tässä tehtiin myös puhdas virhe!! Nimittäin viikonlopun yli annettiin mennä ja maanantaina oli jo liian myöhäistä. Kyllä tässä tapauksessa ja siinä teidän tapauksessa niin viha tulee voimakkaasti esille, ei voi mitään. On niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Toivon ettet olisi surusi kanssa yksin, sillä ainoastaan puhuminen ja taas puhuminen olisi parasta surutyössä, mutta kun itsekin olen tässä kotona niin yksin suruni kanssa! Miten puhut toiselle jos toinen ei halua kuunnella ja tulee melkein vain vihaiseksi. Ei ole oikein että kun itkettää, saa mennä jonnekin salaa itkemään, näin se on meillä, valitettavasti.
      Olet ajatuksissani ja toivon voimia todellakin meille molemmille.


  • Mitä tapahtui? Oliko lapsi kuollut jo kohtuun vai mitä komplikaatioita tuli? Olitko vaatinut sektiota?

    • Lapsemme oli täysin terve. Synnytysalissakin sydänäänet kuului loppuun asti. Viikkoa aikaisemmin olin nähnyt ultrassa liikkeet, jopa hengitysliikkeet. KAIKKI OLI OK! Synnytyksessä lapsi jäi puristuksiin ja ennen kuin saatiin ulos, oli henki mennyt. Elvytys onnistui, mutta aivoihin oli jäänyt vaurioita ja niinpä lapsi menehtyi. Ei kuulema ole tavatonta, että lapsi saa aivovamman synnytyksessä... Meille ei käynyt näin, lapsi siis kuoli. Sektiota en saanut, on halvempaa synnyttää alakautta, noin yhteiskunnan kannalta. Takana vaikea imukuppisynnytys, siksi olisin halunnut sektion.

      Nyt on surun aika...

      Päivä ja hetki kerrallaan...


    • murtunut kirjoitti:

      Lapsemme oli täysin terve. Synnytysalissakin sydänäänet kuului loppuun asti. Viikkoa aikaisemmin olin nähnyt ultrassa liikkeet, jopa hengitysliikkeet. KAIKKI OLI OK! Synnytyksessä lapsi jäi puristuksiin ja ennen kuin saatiin ulos, oli henki mennyt. Elvytys onnistui, mutta aivoihin oli jäänyt vaurioita ja niinpä lapsi menehtyi. Ei kuulema ole tavatonta, että lapsi saa aivovamman synnytyksessä... Meille ei käynyt näin, lapsi siis kuoli. Sektiota en saanut, on halvempaa synnyttää alakautta, noin yhteiskunnan kannalta. Takana vaikea imukuppisynnytys, siksi olisin halunnut sektion.

      Nyt on surun aika...

      Päivä ja hetki kerrallaan...

      Oli erittäin surullista lukea kirjoittamaasi. Ei todellakaan uskoisi noin voivan käydä nyky-yhteiskunnassa. Olin ajatellut, että sektioon pääsee aina, jos on pienintäkään epäilystä alatiesynnytyksen onnistumisesta.
      Olen tällä hetkellä itse sellaisessa tilanteessa, että eilen oli laskettu aikani. Olen menossa maanantaina uudelleen arviointiin siitä mahtuuko vaavimme tulemaan alateitse (painoarvio viime viikolla oli 3500g), kun äitiään on siunattu kapealla lantiolla.

      Aiemmin olin varma sektioon pääsemisestä, jos on ollenkaan epäilyksiä vaavin mahtumisesta. Mielessä on kyllä käynyt ajatus, että jos sairaalassa uskotaan alatiesynnytyksen onnistuvan, sitä kokeillaan. Ja jos se sitten ei meinaa onnistuakkaan, niin joudutaan menemään sektioon kesken kaiken. Kertomasi sai minut ajattelemaan asiaa vielä enemmän ja täytyy myöntää, että pieni pelko ja epäilys alkoivat jäytää takaraivossa.

      Yritän nyt kuitenkin asennoitua asiaan samalla tyyneydellä ja rauhallisuudella kuin tähänkin asti ja miehen kanssa toivotaan parasta. Sinulle ja miehellesi me molemmat toivomme voimia jaksaa surussanne. Toivottavasti jossain välissä myös miehesi on valmis puhumaan asiasta, sillä on kuitenkin suuri merkitys sinunkin eheytymisesi kannalta. Muista itkeä aina kun itkettää ja surra niin kauan kuin siltä tuntuu!


    • murtunut kirjoitti:

      Lapsemme oli täysin terve. Synnytysalissakin sydänäänet kuului loppuun asti. Viikkoa aikaisemmin olin nähnyt ultrassa liikkeet, jopa hengitysliikkeet. KAIKKI OLI OK! Synnytyksessä lapsi jäi puristuksiin ja ennen kuin saatiin ulos, oli henki mennyt. Elvytys onnistui, mutta aivoihin oli jäänyt vaurioita ja niinpä lapsi menehtyi. Ei kuulema ole tavatonta, että lapsi saa aivovamman synnytyksessä... Meille ei käynyt näin, lapsi siis kuoli. Sektiota en saanut, on halvempaa synnyttää alakautta, noin yhteiskunnan kannalta. Takana vaikea imukuppisynnytys, siksi olisin halunnut sektion.

      Nyt on surun aika...

      Päivä ja hetki kerrallaan...

      Surusi kanssa olen sanaton...

      Joskus voi olla hyvä jutella jonkun ulkopuolisen nk "ammatti-ihmisen" kanssa menetyksestänne.
      Psykologi voi joskus auttaa siinä, kun asioita kelaa päässään uudestaan ja uudestaan. Suru ei lähde muuta kuin itkemällä ja suremalla, mutta muuten voi olla ihan hyvä keskustella kaikesta asiaan liittyvästä. Tarjottiinko Sinulle edes keskusteluapua sairaalasta?

      Koska olit jo kokenut vaikean imukuppisynnytyksen, tietenkin halusit sektiota.
      Ja tietenkin se olisi pitänyt tehdä. Mutta nyt kävi näin, jälkiviisaus ei lastasi auta. Eikä surun läpikäymistä auta se, jos jää vain ajattelemanaa, miksi ei sektiota tehty...

      Tarvitset ennen kaikkea aikaa. Onneksi perheessänne on jo lapsi (ei niin, että hän korvaisi menetetyn, vaan siksi, että puuhaa riittää arkiaskareissa, ja arki se on se, joka auttaa parhaiten selviytymään.)

      Päivä kerrallaan. Vuoden kuluttua elämä ei ole enää pelkkää tuskaa.


    • Vaavi kirjoitti:

      Oli erittäin surullista lukea kirjoittamaasi. Ei todellakaan uskoisi noin voivan käydä nyky-yhteiskunnassa. Olin ajatellut, että sektioon pääsee aina, jos on pienintäkään epäilystä alatiesynnytyksen onnistumisesta.
      Olen tällä hetkellä itse sellaisessa tilanteessa, että eilen oli laskettu aikani. Olen menossa maanantaina uudelleen arviointiin siitä mahtuuko vaavimme tulemaan alateitse (painoarvio viime viikolla oli 3500g), kun äitiään on siunattu kapealla lantiolla.

      Aiemmin olin varma sektioon pääsemisestä, jos on ollenkaan epäilyksiä vaavin mahtumisesta. Mielessä on kyllä käynyt ajatus, että jos sairaalassa uskotaan alatiesynnytyksen onnistuvan, sitä kokeillaan. Ja jos se sitten ei meinaa onnistuakkaan, niin joudutaan menemään sektioon kesken kaiken. Kertomasi sai minut ajattelemaan asiaa vielä enemmän ja täytyy myöntää, että pieni pelko ja epäilys alkoivat jäytää takaraivossa.

      Yritän nyt kuitenkin asennoitua asiaan samalla tyyneydellä ja rauhallisuudella kuin tähänkin asti ja miehen kanssa toivotaan parasta. Sinulle ja miehellesi me molemmat toivomme voimia jaksaa surussanne. Toivottavasti jossain välissä myös miehesi on valmis puhumaan asiasta, sillä on kuitenkin suuri merkitys sinunkin eheytymisesi kannalta. Muista itkeä aina kun itkettää ja surra niin kauan kuin siltä tuntuu!

      Tilanteeni oli melkein sama. Mittailtiin ja punnittiin. Lopputuloksena, että alakautta mahtuu. Jos lapsi jää jumiin ja joudutaan hätäsektioon, niin lopputuloksena "ei voi olla tervettä lasta". Näin minulle vastattiin kun kysyin, miksei lasta "työnnetty takaisin ja otettu sektiolla". Lantiokuvien mukaan piti tosiaan mahtua alakautta. Toivon todella, että mietit tilannetta omalta kannaltasi. En voi muuta kuin toivoa, että saat terveen lapsen!

      Kerro miten kävi!


    • murtunut kirjoitti:

      Tilanteeni oli melkein sama. Mittailtiin ja punnittiin. Lopputuloksena, että alakautta mahtuu. Jos lapsi jää jumiin ja joudutaan hätäsektioon, niin lopputuloksena "ei voi olla tervettä lasta". Näin minulle vastattiin kun kysyin, miksei lasta "työnnetty takaisin ja otettu sektiolla". Lantiokuvien mukaan piti tosiaan mahtua alakautta. Toivon todella, että mietit tilannetta omalta kannaltasi. En voi muuta kuin toivoa, että saat terveen lapsen!

      Kerro miten kävi!

      Nyt ollaan saatu toisen lääkärin mielipide lantion koosta. Oman paikkakunnan lääkäri oli sitä mieltä siis, että lantio on sen verran kapea, että luultavasti ei alakautta mahdu. Omalla paikkakunnalla ei ole synnyttämisen mahdollisuutta vaan täytyy mennä naapurikaupunkiin. Ja siellä sitten eilen käytiin arvioinnissa. Kuultiin suoraa lääkärin suusta, että sinullahan on ihan normaalikokoinen lantio! Katsoi lantiokuvat läpi eikä kuulema ole mitään hätää ja nyt odotellaan synnytyksen alkamista kotona. Ei siis missään tapauksessa mennä sektioon, kun vauvakin on vielä suht normaalikokoinen. Omituista toimintaa, täytyy myöntää. Mutta ei paljoa auttanut ihmetellä. Asia oli tälle lääkärille aivan selviö.

      Outoa ajatella, että ensin olen kapealanteinen ja sektioon menossa ja sitten yhtäkkiä ihan normaali synnyttäjä..
      Tässä nyt kotona istuskellaan ja odotellaan. Uusi aika saatiin ensi maanantaiksi, jossa tutkitaan taas tilannetta, yliaikaisuuden vuoksi. Kerron taas kuulumisia tuonnempana.


    • Vaavi kirjoitti:

      Nyt ollaan saatu toisen lääkärin mielipide lantion koosta. Oman paikkakunnan lääkäri oli sitä mieltä siis, että lantio on sen verran kapea, että luultavasti ei alakautta mahdu. Omalla paikkakunnalla ei ole synnyttämisen mahdollisuutta vaan täytyy mennä naapurikaupunkiin. Ja siellä sitten eilen käytiin arvioinnissa. Kuultiin suoraa lääkärin suusta, että sinullahan on ihan normaalikokoinen lantio! Katsoi lantiokuvat läpi eikä kuulema ole mitään hätää ja nyt odotellaan synnytyksen alkamista kotona. Ei siis missään tapauksessa mennä sektioon, kun vauvakin on vielä suht normaalikokoinen. Omituista toimintaa, täytyy myöntää. Mutta ei paljoa auttanut ihmetellä. Asia oli tälle lääkärille aivan selviö.

      Outoa ajatella, että ensin olen kapealanteinen ja sektioon menossa ja sitten yhtäkkiä ihan normaali synnyttäjä..
      Tässä nyt kotona istuskellaan ja odotellaan. Uusi aika saatiin ensi maanantaiksi, jossa tutkitaan taas tilannetta, yliaikaisuuden vuoksi. Kerron taas kuulumisia tuonnempana.

      Ethän ole menossa Poriin??? Kuulostaa niin pelottavan tutulta? Juuri noin kävi minullekin. Sanoivat Raumalla että liian iso ja Porissa totesivat sitten, että varmasti mahtuu, eikä paino pidä paikkansa, on pikkuisen pienempi. TOIVON KOKO SYDÄMESTÄNI!!!! ETTÄ TEILLÄ ME-NEE KAIK-KI HYVIN! Lääkärin mukaan lantion koko ja sikiön koko eivät aina korreloi eli pienilantioinen äiti voi hyvinkin synnyttää suurikokoisen lapsen ja toisaalta myös "suureen" lantioon voi jäädä jumiin pienikokoinenkin lapsi ja silloin jos lapsi jää jumiin, ovat vaihtoehdot vähissä; takas ei voida työntää vaan alakautta on synnyttävä. Oletko tietoinen, että aivovamman mahdollisuus ko. tapauksissa on suuri. Tottakai toivon, että saat synnytettyä alakautta terveen lapsen, mutta haluan tuoda tapauksemme esiin, jotta vastaavalta vältyttäisiin mahdollisimman monesti. Kerro lisää tilanteestanne!


    • murtunut kirjoitti:

      Ethän ole menossa Poriin??? Kuulostaa niin pelottavan tutulta? Juuri noin kävi minullekin. Sanoivat Raumalla että liian iso ja Porissa totesivat sitten, että varmasti mahtuu, eikä paino pidä paikkansa, on pikkuisen pienempi. TOIVON KOKO SYDÄMESTÄNI!!!! ETTÄ TEILLÄ ME-NEE KAIK-KI HYVIN! Lääkärin mukaan lantion koko ja sikiön koko eivät aina korreloi eli pienilantioinen äiti voi hyvinkin synnyttää suurikokoisen lapsen ja toisaalta myös "suureen" lantioon voi jäädä jumiin pienikokoinenkin lapsi ja silloin jos lapsi jää jumiin, ovat vaihtoehdot vähissä; takas ei voida työntää vaan alakautta on synnyttävä. Oletko tietoinen, että aivovamman mahdollisuus ko. tapauksissa on suuri. Tottakai toivon, että saat synnytettyä alakautta terveen lapsen, mutta haluan tuoda tapauksemme esiin, jotta vastaavalta vältyttäisiin mahdollisimman monesti. Kerro lisää tilanteestanne!

      Lähtö tulikin sitten heti seuraavana aamuna, kun olin kirjoitellut. Ei menty Poriin vaan Hämeenlinnaan. Ja kaikki meni erittäin hyvin! Oltiin aamulla kymmenen jälkeen sairaalassa ja vaavi syntyi illalla ennen yhdeksää. Synnytys meni ihan tajuttoman hyvin. Pelkäsin kyllä vähän synnyttää alakautta, kun sun kokemukset oli niin surulliset eikä se omakaan tilanne menny täysin ilman ihmeellisyyksiä..

      Mutta niin vain kävi, että meiän tytteli tuhisee nyt tuolla omassa sängyssä. Eilen päästiin kotiin. Paikat antoi synnytyksessä niin hyvin periksi, että minua ei jouduttu edes leikkaamaan, ainoastaan yksi haava tuli johonkin limakalvolle. Joten taisi jäädä arvoitukseksi se olenko kapea- vai suurilanteinen.. En tiedä pitäisikö antaa palautetta tuosta meillekin sattuneesta episodista. Sehän kuulostaa loppujen lopuksi ihan vaan synnyttäjän pelottelulta, kun eri suunnilta tulee ihan erilaisia arviointeja. Onneksi hermot kestivät!

      Näin siis kävi meille. Koitetaan tässä nyt opetella elämään uudessa tilanteessa. Tsemppiä sinulle ja perheellesi! Toivottavasti tilanne alkaa pikku hiljaa selkiintyä.


  • Voi Sinua, pikku-äiti! Olet todella saanut kokea äitinä olemisen surun pohjaa myöten!En osaa lohduttaa, enkä voi ottaa osaa surustasi pois, koska jokaisen täytyy surra omat elämänsä surut.
    Vuosien myötä suru muuttuu kaipaukseksi; lapsesi syntymän merkitys ei kuitenkaan koskaan häviä. Hän kuuluu perheeseenne nyt ja aina.

    Me menetimme lapsemme muutama vuosi sitten raskauden puolivälissä. Itseäni lohdutti kaikkein eniten musiikki, etenkin Anna-Mari Kaskisen/ Petri Laaksosen/ Pekka Simojoen CD; "Lauluja särkyneille",ja Tulus-yhtyeen ja Pekka Simojoen CD;" Sinua en unohda". Itkin ja kuuntelin aina iltaisin, kun muut olivat nukkumassa.

    Vaikka Sinusta tuntuu, että olet yksin surusi kanssa, miehesi varmaan suree myös, vaikkakin ilman sanoja. Mutta miehet yleensä suhtautuvat asioihin vähemmän tunteikkaasi; mies ottaa asiat enemmän järjellä ; mikä tapahtunut, se on tapahtunut ja " turha sitä enää jauhaa". Mutta nainen tarvitsee juuri sitä "jauhamista" eli asioista keskustelua. KÄPY-yhdistyksestä ehkä olisi apua Sinulle?

    Kevät on tulossa. Ensi keväänä jo näet taas elämän uusin silmin, silloin tuska on jo vähän vähempänä.

    Voimia ja jaksamista!!!

    • Minulta kanssa lämmin osanotto!
      Kukaan ei tainnut vielä mainita lapsensa menettäneiden tuki ry:stä, Kävystä. Kannattaa katsoa vaikka www.kapy.fi. Siellä on puhelinnumerot yms. josta saattaa saada helpotusta tuskaan. Sitä kautta saa vertaistukea. Olen kävyn äiteihin tutustunut tulevan amattini kautta (kätilö) ja olen itse mukana vähän toiminnassa.


  • Otan osaa suureen suruusi. Itse menetin esikoistyttöni lääkärien hoitovirheen vuoksi tytön ollessa 10 viikon ikäinen. Minulla on muutamia "tuttavia", joille on käynyt samoin kuin sinulle. Vertaistuki on ollut minulle tärkeää. Ota yhteyttä enkelivauva-postituslistaan. Sen löydät yahoogroups-sivuilta.

    • Lisäksi toivon, että teet asiasta potilasvahinkoilmoituksen, jotta vastaavalta vältyttäisiin jatkossa. Saat apua paperien täyttämiseen esim. sairaalan potilasasiamieheltä. Se on kurjaa, mutta saa asian "päätökseen" ja kaikki paperit sairaalasta luettavaksi. Me saimme valituksen kautta 2vuoden päästä päätöksen, jossa todettiin lääkäreiden virhe.


    • Karamelli kirjoitti:

      Lisäksi toivon, että teet asiasta potilasvahinkoilmoituksen, jotta vastaavalta vältyttäisiin jatkossa. Saat apua paperien täyttämiseen esim. sairaalan potilasasiamieheltä. Se on kurjaa, mutta saa asian "päätökseen" ja kaikki paperit sairaalasta luettavaksi. Me saimme valituksen kautta 2vuoden päästä päätöksen, jossa todettiin lääkäreiden virhe.

      Ja mitä se potilasvahinkoilmoituksen teko auttaa? Poikaamme se ei tuo takaisin ja "virallisesti" kaikki näyttää oikealta. Lantiokuvien mukaan tilanne oli ok. Mistä voisimme valittaa. Ihan oikeasti, jos sinulla on näkemystä asiasta niin ota uudelleen yhteyttä. Jos uskallat antaa sähköpostiosoitteesi niin kerron kyllä lisää yksityiskohtia. Oma sähköpostiosoitteeni on muotoa etunumi sukunimi, joten en sitä anna kovin mielelläni ainakaan tässä vaiheessa... liikaa uteliaita ja asumme pienellä paikkakunnalla, lisäksi työni puolesta toimin alalla, jolla "tunnettuvuus" on suurta. SUURKIITOS!!!! LOHDUTTAVISTA SANOISTA ja ENEMMÄN KUIN SUURET OSAANOTTOMME LAPSEN MENETYKSEN VUOKSI.


    • murtunut kirjoitti:

      Ja mitä se potilasvahinkoilmoituksen teko auttaa? Poikaamme se ei tuo takaisin ja "virallisesti" kaikki näyttää oikealta. Lantiokuvien mukaan tilanne oli ok. Mistä voisimme valittaa. Ihan oikeasti, jos sinulla on näkemystä asiasta niin ota uudelleen yhteyttä. Jos uskallat antaa sähköpostiosoitteesi niin kerron kyllä lisää yksityiskohtia. Oma sähköpostiosoitteeni on muotoa etunumi sukunimi, joten en sitä anna kovin mielelläni ainakaan tässä vaiheessa... liikaa uteliaita ja asumme pienellä paikkakunnalla, lisäksi työni puolesta toimin alalla, jolla "tunnettuvuus" on suurta. SUURKIITOS!!!! LOHDUTTAVISTA SANOISTA ja ENEMMÄN KUIN SUURET OSAANOTTOMME LAPSEN MENETYKSEN VUOKSI.

      Itse halusin varmuuden, että mitä oli papereihin kirjattu, oliko kaikki niinkuin jälkikäteen selvitettiin. Valehdeltu meille olikin...

      Saimme myös potilasvahinkolautakunnalta apua hautajaiskuluihin. Se ei paljon lohduta, mutta surussa ei ainakaan auta, jos joutuu taloudellistenkin asioiden kanssa painimaan.

      Asumme myös pienellä paikkakunnalla, noin 5000 asukasta, joten aikamoisia "kuuluisuuksia" mekin olemme. Varsinkin kun teimme tuon ilmoituksen paikallista neuvolalääkäriä kohtaan. No asiat on hänenkin kanssa selvitetty ja olen hänen kanssaan uuden raskauden myötä tekemisissä.

      Osoitteeni: niskaset@suomi24.fi, kirjoittele ihmeessä!


  • Osanottoni suureen suruunne. Luin tekstisi kyyneleet silmissä, oma menetys on vielä niin tuore. Synnytin kaksostytöt kiireellisellä sektiolla 6 vk sitten raskausviikolla 29 5. Toinen tyttömme kuoli kohtuuni juuri ennen syntymäänsä. Elvytys ei tuottanut tulosta. Hänen napanuoransa oli kalvokiinnitteinen, ja heräsin kovaan verenvuotoon. Toinen tyttömme selvisi alun kriittisestä tilasta huolimatta, hänen keuhkonsa olivat hyvin sairaat.
    Meidän tapauksiamme ei voi verrata, mutta suru on sama. Kaikki lohduttavat meitä sanomalla, että no mutta, onneksi toinen edes selvisi. Onhan se niin, olemme todella iloisia pienestä prinsessastamme. Mutta olemme kuitenkin menettäneet lapsemme. Tuska on viiltävä. Sain pienen hetken pitää enkeliämme sylissä, enkä unohda sitä hetkeä koskaan.
    Paljon voimia sinulle, koita jaksaa. Päivä, viikko, ja kuukausi kerrallaan tuska helpottaa. Se ei paljoa lohduta, tiedän, mutta on totta.
    Itse ajattelin lähteä keräämään valkovuokkoja tyttömme haudalle. Pienelle enkelillemme.

    • Toden totta suru on aina sama. Ristiriitaiset tunteet varmasti Teillä: ihana pieni tyttö ja samalla SUURI SURU! Voimia ja jaksamista. Voitte saada osaksenne juuri tuollaisia "sammakoita" tyyliin "Onhan teillä lapsi, monet eivät saa yhtäkään lasta", eipä se yhtään lohduta, mutta muistakaa, että nekin ihmiset tarkoittavat vain hyvää, edes jollain lailla yrittävät lohduttaa. Suurin osa ihmisistä on hiljaa, osa kääntyy kadulla pois päin, eivät halua tavata surevaa / eivät tiedä miten lohduttaisi.

      Sanoja ei ole, lähetän lämpimiä ajatuksia!


  • "Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
    saan kulkea rajoille ajattomuuden.
    Olen kimallus tähden,
    olen pilven lento,
    olen kasteisen aamun pisara hento.
    En ole poissa,
    vaan luoksenne saavun
    mukana jokaisen nousevan aamun.
    Ja jokaisen tummuvan illan myötä
    toivotan teille hyvää yötä."
    -Eino Leino-

    • olen pahoillani vauvasi vuoksi. sitä vaan halusin sanoa että et ole ainoa jonka vauva on kuollut Porissa!! Minä itse synnytin Porin satks ja olen todella pienen kokoinen ja minulle sanottiin että vauva mahtuu todella hyvin alakautta, kuitenkin synnytys kesti 22h ja vauva tuli ulos niin että kaksi sairaan hoitajaa työnsi mahan päältä vauvaa ulos samalla kun kätilö repi vauvan imukupilla lisäksi en saanut minkäänlaista kivunlievitystä koska kätilö sanoi että nyt saan kestää kipuni koska
      olen itse itseni tähän tilaan pistänyt!!

      Ja halauksia sinulle ja paljon voimia!!


    • äiti! kirjoitti:

      olen pahoillani vauvasi vuoksi. sitä vaan halusin sanoa että et ole ainoa jonka vauva on kuollut Porissa!! Minä itse synnytin Porin satks ja olen todella pienen kokoinen ja minulle sanottiin että vauva mahtuu todella hyvin alakautta, kuitenkin synnytys kesti 22h ja vauva tuli ulos niin että kaksi sairaan hoitajaa työnsi mahan päältä vauvaa ulos samalla kun kätilö repi vauvan imukupilla lisäksi en saanut minkäänlaista kivunlievitystä koska kätilö sanoi että nyt saan kestää kipuni koska
      olen itse itseni tähän tilaan pistänyt!!

      Ja halauksia sinulle ja paljon voimia!!

      "en saanut minkäänlaista kivunlievitystä koska kätilö sanoi että nyt saan kestää kipuni koska
      olen itse itseni tähän tilaan pistänyt!!"

      Tuosta vois jo jonkinlaisen valituksen tehdä! Tosi kurjaa, että tuollaisia kätilöitä sattuu eteen. Synnytys kun on niin ainutlaatuinen kokemus, ja se miten kätilö siellä käyttäytyy jää loppuelämäksi synnyttäjän mieleen.


    • äiti! kirjoitti:

      olen pahoillani vauvasi vuoksi. sitä vaan halusin sanoa että et ole ainoa jonka vauva on kuollut Porissa!! Minä itse synnytin Porin satks ja olen todella pienen kokoinen ja minulle sanottiin että vauva mahtuu todella hyvin alakautta, kuitenkin synnytys kesti 22h ja vauva tuli ulos niin että kaksi sairaan hoitajaa työnsi mahan päältä vauvaa ulos samalla kun kätilö repi vauvan imukupilla lisäksi en saanut minkäänlaista kivunlievitystä koska kätilö sanoi että nyt saan kestää kipuni koska
      olen itse itseni tähän tilaan pistänyt!!

      Ja halauksia sinulle ja paljon voimia!!

      Jos jaksat niin ota yhteyttä, vaihdetaan kokemuksia, tuo synnytystapahtuma kuullostaa PELOTTAVAN TUTULTA!

      osoite on minna.lehto-maatta@suomi24.fi


  • osaan ottoni! mutta on kamala virhe minä nostaisin haloon kyllä jos mun lapsi ois kullut vain sen takia että et saanut sektiota *puistaa päätään* oliko joku korven sairaala siis jossain korvessa

    • Synnytin Porin sairaalassa, eli viralliselta nimeltä Satakunnan keskussairaalassa. Äitienpäivänä sattui samanlainen tapaus, että näin. JOS! joskus saan vielä synnyttää, niin synnytän ehdottomasti Turussa. Tämän oikeuden saa, kun lapsi kuolee....uskomatonta, että näin pitää tapahtua, ennenkuin sairaalaa saa vaihtaa. Maamme byrokratiaa. Kiitos osaanotosta! Elämä jatkuu, hetken kerrallaan...


    • murtunut kirjoitti:

      Synnytin Porin sairaalassa, eli viralliselta nimeltä Satakunnan keskussairaalassa. Äitienpäivänä sattui samanlainen tapaus, että näin. JOS! joskus saan vielä synnyttää, niin synnytän ehdottomasti Turussa. Tämän oikeuden saa, kun lapsi kuolee....uskomatonta, että näin pitää tapahtua, ennenkuin sairaalaa saa vaihtaa. Maamme byrokratiaa. Kiitos osaanotosta! Elämä jatkuu, hetken kerrallaan...

      meillä ois voinut poika kuolla tai kumpikin eka synnytyksessä loppui sydän äänet ja toisessa ei tietty että lapsi on sydän vikainen eli ois voinut sydän loppua kesken synnytyksen. mut koittakaa jaksaa mun kaverilla kuili myös vauva tai sillä oli kaksoset toinen menehty vähän ennen synnytystä. voimia paljon! kantsii miettiä sitten sektiota! tai en ole lääkäri mutta itse miettisin!


    • murtunut kirjoitti:

      Synnytin Porin sairaalassa, eli viralliselta nimeltä Satakunnan keskussairaalassa. Äitienpäivänä sattui samanlainen tapaus, että näin. JOS! joskus saan vielä synnyttää, niin synnytän ehdottomasti Turussa. Tämän oikeuden saa, kun lapsi kuolee....uskomatonta, että näin pitää tapahtua, ennenkuin sairaalaa saa vaihtaa. Maamme byrokratiaa. Kiitos osaanotosta! Elämä jatkuu, hetken kerrallaan...

      Meillä on tällä hetkellä 6kk ikäinen pieni tyttö joka syntyi Satakunnan keskus-sairaalassa. Vähän ennen laskettua-aikaani oli uusi pori lehdessä juttu missä joku äiti kertoi kuinka hänelle oli porissa käynyt, lapsi kuoli kohtuun (vain siksi ettei käynnistetty, laskettu-aika oli jo muistaakseni mennyt yli 2viikkoa yli) tämä äiti joutui synnyttämään kuolleen lapsensa. tämän tapauksen johdosta syntyi suuri kohu joka kesti vain muutaman päivän koska satakunnan kansa ei suostunut julkaisemaan aihetta käsittelevää juttua, minua todella pelotti mennä poriin synnyttämään koska olin juuri lukenut niitä juttuja lehdestä. Vastaanotto synnärillä oli mukava, mutta kätilö vaihtui yövuorolaiseksi jolloin minä synnytin,aiemmista ketjun viesteistä ilmenee että tämä imukuppi on varsin yleinen käytäntö porissa, sillä myös minä jouduin kokemaan sen. Synnytkseni ei edistynyt lainkaan joten ensin puhkaistiin kalvot, lapsivettä tuli runsaasti ja kaikkea ei saatu vatiin joten jouduin makaamaan märässä sängyssä, sitten minulle alettiin antaa tekopoltto tippoja, supistukset oli todella karmivat, kun vihdoin sain luvan ponnistaa niin kätilö vaan hoki että pari kertaa vielä, pari kertaa vielä... pari kertaa vielä, olin jo todella väsynyt.. sitten minulle ilmoitetaan että lapsi otetaan imukupilla, pari hoitsua painoi mahan päältä ja kätilö veti imukupilla, minkä vuoksi sain 3.asteen repeämät, koska ei keritty leikkaamaan trpeeksi. lisäksi kätilö oli muutenkin todella tyly sellainen 6kympin ja kuoleman väliltä.. jos joskus vielä saan lapsen niin poriin en ainakaan mene.. Kuten lehtijutussa mainittiin porissa syntynyt terve lapsi on aivan sama asia kuin saisi lottovoiton tosin se on paljon arvokkaampaa.. jos murtunut haluat keskustella niin pistä viestiä ketjuun, sekä paljon jaksamisia
      sinulle ja miehellesi!!


    • Perhe Porista! kirjoitti:

      Meillä on tällä hetkellä 6kk ikäinen pieni tyttö joka syntyi Satakunnan keskus-sairaalassa. Vähän ennen laskettua-aikaani oli uusi pori lehdessä juttu missä joku äiti kertoi kuinka hänelle oli porissa käynyt, lapsi kuoli kohtuun (vain siksi ettei käynnistetty, laskettu-aika oli jo muistaakseni mennyt yli 2viikkoa yli) tämä äiti joutui synnyttämään kuolleen lapsensa. tämän tapauksen johdosta syntyi suuri kohu joka kesti vain muutaman päivän koska satakunnan kansa ei suostunut julkaisemaan aihetta käsittelevää juttua, minua todella pelotti mennä poriin synnyttämään koska olin juuri lukenut niitä juttuja lehdestä. Vastaanotto synnärillä oli mukava, mutta kätilö vaihtui yövuorolaiseksi jolloin minä synnytin,aiemmista ketjun viesteistä ilmenee että tämä imukuppi on varsin yleinen käytäntö porissa, sillä myös minä jouduin kokemaan sen. Synnytkseni ei edistynyt lainkaan joten ensin puhkaistiin kalvot, lapsivettä tuli runsaasti ja kaikkea ei saatu vatiin joten jouduin makaamaan märässä sängyssä, sitten minulle alettiin antaa tekopoltto tippoja, supistukset oli todella karmivat, kun vihdoin sain luvan ponnistaa niin kätilö vaan hoki että pari kertaa vielä, pari kertaa vielä... pari kertaa vielä, olin jo todella väsynyt.. sitten minulle ilmoitetaan että lapsi otetaan imukupilla, pari hoitsua painoi mahan päältä ja kätilö veti imukupilla, minkä vuoksi sain 3.asteen repeämät, koska ei keritty leikkaamaan trpeeksi. lisäksi kätilö oli muutenkin todella tyly sellainen 6kympin ja kuoleman väliltä.. jos joskus vielä saan lapsen niin poriin en ainakaan mene.. Kuten lehtijutussa mainittiin porissa syntynyt terve lapsi on aivan sama asia kuin saisi lottovoiton tosin se on paljon arvokkaampaa.. jos murtunut haluat keskustella niin pistä viestiä ketjuun, sekä paljon jaksamisia
      sinulle ja miehellesi!!

      Ilman muuta haluan keskustella. Seuraavat viestit voi lähettää osoitteella

      minna.lehto-maatta@suomi24.fi

      Kiitos osaanotoista!


  • viime kesänä menehtyi tyttövauva porissa, pitkitettiin ja pitkitettiin synnytystä. vielä jopa silloinkin kun todettiin että lapsi oli jo kuollut. alateitse ei olisi todellakaan mahtunut. eikä sitten mahtunutkaan, vaan leikattiin. tätä tämä on, synnytykset poriin niin lapsikuolleisuus kasvaa. pari vkoa sitten haudattiin viimeksi lapsi raumalla joka kuoli porissa.... onnea tarvitsette te kapealantioiset...

    • Jos sattumalta olet se raumalainen äiti, joka menetti lapsensa synnytyksessä juuri hiljattain Porissa niin ota yhteyttä, olisi "kiva" tavata, ehkä saamme toisistamme tukea tämän suuren surun keskellä!

      e-mail osoite on

      minna.lehto-maatta@suomi24.fi


  • 26.5 oli jälleen liki yksi tilastomerkintä lisää satakunnan keskussairaalalle. Vatsassa täysin eläväinen (liikkeet joka tarkastuksessa ) poika syntyi pitkän ja sekaisen synnytyksen jälkeen täysin velttona ja reagoimattomana. Tippoja, pillereitä, kaksi epäonnistunutta ja kolmas onnistunut epiduraali puudutus, yksi kaksinkäsin suoritettu imukuppi"avustus" irtosi kesken vedon vasta toinen auttoi. Hätäsektio valmisteltiin valmiiksi mutta varmistava lääkäri käski katsella ja odottaa vielä. Odotettiinkin yli tunti ennenkuin poika syntyi ja nyt odotetaan tiistaihin 30.5 asti tuloksia ja tietoja kuinka pahasti hän onkaan vaurioitunut. Teholla makaa, hengittää itse ja sydän lyö muuta emme tällähetkellä ole saaneet tietää.

    • Ei voi olla totta, joko taas!!! Kerro ihmeessä miten kävi. Voit kirjoittaa henkilökohtaisesti

      minna.lehto-maatta@suomi24.fi

      Pitäisikö jo kokoontua ja tehdä asialle yhteisesti jotain. Toivon koko sydämestäni, että teillä menee hyvin. Kirjoita kuitenkin miten meni


    • murtunut kirjoitti:

      Ei voi olla totta, joko taas!!! Kerro ihmeessä miten kävi. Voit kirjoittaa henkilökohtaisesti

      minna.lehto-maatta@suomi24.fi

      Pitäisikö jo kokoontua ja tehdä asialle yhteisesti jotain. Toivon koko sydämestäni, että teillä menee hyvin. Kirjoita kuitenkin miten meni

      Kiitos lohdutuksen sanoista. Lisä tarinaa löytyy keskustelupalstan etusivulta otsikon huolestunut isukki alta, siellä olen jo saanut muitakin vastauksia ja tukea. avovaimo pääsi tänään kotiin, mutta pikkusen jouduimme jättämään itkunsekaisin tuntein vielä sairaalaan.


  • ihan kauheeta!! synnytyksessä kuolee APUA!!!!!!! ajatelkaa teitä ei olis jos kuolette syntymässä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

  • Se on kamalan vaikeeta tuo arviointi, että mahtuuko alakautta vai ei.. Vaikka vauvan pään koko ihan raskauden loppuvaiheessa saataiskin mitattua tarkaan (näinhän ei usein ole kun vauva on jo alhaalla ja kiinnittynyt) niin sitten pitäis vielä osata arvioida sitä lantion kokoa/ joustavuutta.

  • Todella kamalaa. Aivan hirveitä tälläiset tapaukset.

    Meillä myös läheltä liippasi viime kesänä. Koko raskaus sujui mainiosti, ei mitään vikaa missään. Viimeisellä neuvola käynnillä todettiin, ettei vauvan pää ole kiinnittynyt vielä ja annettiin ohje, että jos lapsivedet menee niin makuuasennossa sairaalaan. Noh, niinhän siinä sitten kävi, että synnytys käynnistyi ykskaks lapsivesien menolla. Paniikkihan siinä iski, ja soitin sairaalaan heti, Sieltä kuitenkin annettiin ohjeeksi, että ole vain ihan normaalisti ja tule sitten kun supistukset alkavat (?). Vaikka siis mainitsin sen, ettei pää ole kiinnittynyt saatika edes laskeutunut ollenkaan.

    Sairaalassa olimme noin 5h vedenmenon jälkeen. Siellä annettiin kuitenkin heti liikkuma kielto, edes istumaan en saanut nousta ja vessa-asiat oli tehtävä astialle sängyssä. Synnytys lähti etenemään ihan hyvin vaikkakin tosi hitaasti, koska olin ensisynnyttäjä. Synnytyssaliin päästiin vihdoin 12h supistelujen jälkeen.

    Kaikki meni edelleen hyvin, tosin edelleenkään en saanut mihinkään liikkua. Sitten jossain vaiheessa, kun vauvan pää vihdoin laskeutui, samalla napanuora kiristyi tiukasti kaulan ympärille ja tämä aiheutti sydänäänissä laskuja supistuksen aikana. Lähes jokaisen supistuksen aikana syke laski 40-50 lyöntiä/min. Normaali syke oli vauvalla 150. Supistuksia oli 2min välein ja olivat kestoltaan minuutin. Syke laski aina. Sektioon oltiin valmiudessa, leikkaussali valmiina. Koskaan ei kuitenkaan sinne asti menty. Vauvan päästä otettiin kahteen kertaa verinäytteitä ja ne olivat kummallakin kerralla hyvät. Eli ei hapenpuutetta vauvalla.

    Ponnistusvaiheeseen kun päästiin, laskivat sydänäänet 15 min ponnistamisen jälkeen vaarallisen alas (5-25 lyöntiä/min) ja tehtiin imukuppi päätös. Lukuisten epäonnistuneiden imukuppi yritysten (Kiwi-kuppi) jälkeen vaihdettin käyttöön silikooninen imukuppi ja vauva kirjaimellisesti reivittiin minusta ulos. Noh, vauva syntyi, sinisenä, elottomana ja velttona. Lähdettiin juoksujalkaa kiikuttamaan häntä elvytykseen. Ei mikään mukava tunne se. Apgar pisteet 5. Hengitys ei pelannut ja vauva sai 15 min ajan lisähappea. Puolisen tuntia vauva vietti siellä virvoittelussa ennen kun sain hänet syliin. Vauva oli pieni, 2,9kg ja 48cm.
    Silti minulle repesi 3- asteen repeämä, eli sulkijalihakseen asti. Repeämät ommeltiin leikkaussalissa epiduraalipuudutuksessa. Tunti meni siihen operaatioon. Tehtiin heti korjausleikkaus sulkijalihakseen. Tikkien määrää ei kerrottu, koska 40:nen tikin jälkeen lopetettiin laskenta. Rajun imuvedon takia kudokset ei ehtineet venyä, ja siitä repeämät.

    Kaikki kuitenkin päättyi onnellisesti ja nyt meillä on ihana 1-vuotias tytär. Minäkin parannuin hyvin, eikä minkäänlaista vaivaa jäänyt repeämästä. Sinänsä onni käynyt "onnettomuudessa". Kiitollinen olen siitä, että kaikki päättyi näinkin hyvin, koska paljon huonomminkin olisi voinut käydä.
    Toista lasta odotellaan, synnytys pelottaa paljon, mutta yritän avoimin mielin lähteä myös tällä kertaa synnyttämään.

  • Ihmeellistä kyllä että sydänäänet noin alhaalla ja silti ei menty sektioon. Itsellä syntyi lapsi Kuopiossa perätilassa suunnitellusti alakautta käynnistettynä raskausmyrkytyksen takia. Sydänäänet oli käsittääkseni koko ajan vauvalla hyvät, silti sai vain kolme pistettä syntyessään, mutta virkosi pian 8 pisteeseen ja nyt on kolmekuukautinen terveenoloinen tyttö.

    Koin että synnytykseni meni hyvin vaikka mieluiten olisin luomusti synnyttänyt raivotarjontaisen. Tai no enpä tiedä olisiko vauva raivotarjonnassa sen helpommin syntynyt, enkä itseasiassa itse kokenut että synnytys olisi ollut edes vaikea. Epiduraalin takia supistukseni vain kävivät melko lyhyiksi ja en tiedä miksi vauva ei alkanut heti hengittämään synnyttyään. Ei ole joka tapauksessa kauaa voinut olla huonossa hapessa, kun kerta täysin terve näyttää olevan ja istukkanäytekin antoi hyvän lukeman. Ehkäpä sitten vauva ei tarpeeksi synnytyksestä säikähtänyt että olisi sen ekan hengenvedon vetänyt tai oliko hengitysteissä lapsivettä?

    Ainoa minkä muutaisin olisi se etten ottaisi epiduraalia.

    Pori on muuten paska paikka.

  • Sektioon liittyy kolminkertainen äitikuolleisuus alatiesynnytykseen verrattuna. Ihan samalla tavalla voi jälkeenpäin jossitella niissä tapauksissa.. "olis sittenkin pitänyt synnyttää alakautta" ja sektion saa pelkosyystäkin.. Voimia alkup. suruun. Haleja ja jaksamista!

  • sulle kävi pahasti

  • ehkä huomasittelin että tää on alunperin 5 vuotta vanha ketju...

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.