*Pieni tyttö kyyhöttää yksinään kylmällä kadulla. Hän puristaa kätensä yhteen ja käpertyy kehoonsa, toivoen, että se toisi lämpöä edes hiukan.
Katu on jäinen ja kylmä. Aurinkoa ei näy lainkaan taivaalla. Vain tummat pilvet luoden maahan kylmää lunta.
Tyttö katsoo epätoivoisena ylös yrittäen löytää valon kajetta. Yrittäen edes hiukan nähdä aurinkoa, joka on jossakin päin ylhäällä.
Hänen huulensa sinertävät jo ja katse on jäätynyt. Silmät ei näe enää mitään. Tyttö tietää, että toivoa ei ole enää. Toivoa pelastumisesta.
Hänen silmistään putoaa kyynel, joka jo ennen maata koskettaessaan jäätyy. Jäinen kyynel särkyy moneksi sirpaleiksi tipahtaessaan maahan. Kuuluu vaimea helähdys.
Tyttö katsoo surullisena ohikulkijoita. Kuin pyytääkseen apua. Mutta turhaan.
Tyttö ei tiedä mitään vanhemmistaan. Missä he mahtavat tällä hetkellä olla? Miettivätkö he yhtään häntä?
Muutaman metrin päässä tytöstä on pahvilaatikko. Tyttö näkee sen, ja miettii, että se on jonkinlainen suoja. Hän nousee ylös huterasti. Jalat melkein pettää alta, mutta tyttö pääsee kuin pääseekin kompastellen pahvilaatikon luo. Hän istuutuu ja katsee pahvilaatikon sisään. Mutta siellähän on jo joku.
Saisinko teidän palautetta, myös negatiivista? Jos ees yhtään positiivista tästä löytyy. Ja kannattaako teidän mielestä tätä jatkaa...? Kiitos kun jaksoitte lukea loppuun, ja arvostella(jos arvostelette. Eihän tietenkään ole pakko...)
Katu on jäinen ja kylmä. Aurinkoa ei näy lainkaan taivaalla. Vain tummat pilvet luoden maahan kylmää lunta.
Tyttö katsoo epätoivoisena ylös yrittäen löytää valon kajetta. Yrittäen edes hiukan nähdä aurinkoa, joka on jossakin päin ylhäällä.
Hänen huulensa sinertävät jo ja katse on jäätynyt. Silmät ei näe enää mitään. Tyttö tietää, että toivoa ei ole enää. Toivoa pelastumisesta.
Hänen silmistään putoaa kyynel, joka jo ennen maata koskettaessaan jäätyy. Jäinen kyynel särkyy moneksi sirpaleiksi tipahtaessaan maahan. Kuuluu vaimea helähdys.
Tyttö katsoo surullisena ohikulkijoita. Kuin pyytääkseen apua. Mutta turhaan.
Tyttö ei tiedä mitään vanhemmistaan. Missä he mahtavat tällä hetkellä olla? Miettivätkö he yhtään häntä?
Muutaman metrin päässä tytöstä on pahvilaatikko. Tyttö näkee sen, ja miettii, että se on jonkinlainen suoja. Hän nousee ylös huterasti. Jalat melkein pettää alta, mutta tyttö pääsee kuin pääseekin kompastellen pahvilaatikon luo. Hän istuutuu ja katsee pahvilaatikon sisään. Mutta siellähän on jo joku.
Saisinko teidän palautetta, myös negatiivista? Jos ees yhtään positiivista tästä löytyy. Ja kannattaako teidän mielestä tätä jatkaa...? Kiitos kun jaksoitte lukea loppuun, ja arvostella(jos arvostelette. Eihän tietenkään ole pakko...)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikähän mahtaa olla tarinan juoni, vaikuttaa arvosteluun.
Eli onko kysessä tosi elämä vai kuvitteellinen paikka?
Mikäli tosi:
"Hänen silmistään putoaa kyynel, joka jo ennen maata koskettaessaan jäätyy. "
Noissa pakkasissa ei voisi elää hetkeäkään.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä jäiset 6
T. Sherlokki
Kiitoksia Sherlokki arvostelustasi.
Alotin vain joku päivä kirjoittamaan,en ajatellut sen pitemmälle lainkaan. Mutta luultaavasti kyseessä on kuvitteellinen paikka.
Jos kuvitteellinen, arvosanaa on nostettava.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä kuvittelen 7
T. Sherlokki
parempi kuin jotku muut;)
Suurin ongelma -mielestäni- on kiinnostavan juonen puute. Kärjistäen(kin) voidaan todeta että lukijaa harvemmin kiinnostaa epämääräinen kuvailu. Ehkäpä haluat miettiä juonen seuraavaan kirjoitukseesi?
Esimerkiksi tästä tarinasta löydän vain seuraavan juonielementin:
1) Tyttö kyyhöttää kadulla. Hänellä ei ole toivoa ja hän tietää sen.
Ilmeisesti pahvilaatikkoon kurkistuksen on tarkoitus toimia jonkinlaisena huipennuksena, mutta se henkii teemaa jota on kerrottu jo tarinassa. Ei siis mitään uutta.
Toinen ongelma on asioiden toisteleminen, mikä saa tekstin junnaamaan paikoillaan.
Vertaa esimerkiksi:
Hän istuutuu ja katsee pahvilaatikon sisään. Mutta siellähän on jo joku.
--->
Pahvilaatikosa on joku. Ja jonkun takana on ovi!
Tekstiin on siis lisätty tradikaali juonielementti. Lisäksi se on suoraviivaistettu jotta turhasta toistosta päästään eroon. Lukija ymmärsi jo aikaisemmasta virkkeestä että tyttö aikoo tutustua pahvilaatikkoon. Turha toisto puuduuttaa.
Jatkossa voidaan tarjota lukijalle selitys näennäisen absurdille lauseelle.
Erityisen paha kömmähdys on "siellähän". Kertoja toteaa lukijalle: tämähän jo tiedettiin, mikä pahentaa tekstin itsensä toistamista.
Ja sitten kokonaisena tarinana ajatellen: Tälläiset pienet tarinat ovat oikeastaan oma taiteenlajinsa. Teksti joka toimii osana romaania, tai jopa novellia, ei toimi lyhyenä tarinana.