Löytyykö tältä palstalta henkilöitä, jotka ovat käyneet läpi karsastusleikkauksen? Jos löytyy, olisi kiva saada tietoa siitä, kuinka hyvin leikkaus on onnistunut verrrattuna tavoitteisiin.
Karsastusleikkaus
5
682
Vastaukset
- Anonyymi
Hahhah… joo mulle tehtiin armon vuonna 1985 sellainen karsastusleikkaus ja täytyy kyllä sanoo, että ei kovin hyvin menny. Kirra leikkasi liikaa lihasta silmästä. Siis lyhensi liikaa ja tulos oli että silmä alkoi karsastaa toiseen suuntaan. Päättele itse oliko leikkaus onnistunut. HYKS oli sairaala Meilahdessa
- Anonyymi
Alkutilanne silmissä n. 30/40 diopteria uloskarsastusta, leikkaus 2018 korjasi toisen silmän ihan hyvin, mutta toiseen jäi kova piilokarsastus ja myös hieman ilmikarsastusta (n. 6 diopteria). Tuohon huonoon silmään tehtiin uusi leikkaus 2019, mutta mitä lie leikkasivat, tilanne ei korjaantunut ihan yhtään, tämä empiirisesti ja myös silmälääkärin mittaamana - karsastus ei parantunut. Tilannetta ylikorjattiin jo ensimäisessä leikkauksessa niin että silmät kääntyvät kauas katsoessa hieman liikaa sisäänpäin, mutta lähelle katsoessa ulospäin - hankala tilanne ja vaatii kahdet prismalasit.
Eli leikkaus onnistui - ja ei onnistunut. Karsastus ei kokonaan korjaantunut, mutta ulkonäkö ja itsetunto kohenivat huomattavasti. Aiemmin näkö oli ns. vuorotteleva, eli katsoin kohdetta toisella silmällä ja toinen katsoi minne katsoi, mutta ankaralla harjoittelulla leikkauksen jälkeen molemmat alkoivat osoittaa kiinnostumisen merkkejä samaan suuntaan katsomisesta mutta tilalle tuli kaksoiskuvat, joka tosin prismalaseilla korjaantuu kohtalaisesti ja näkö on näin ihan hyvä. Mutta mitään stereonäköä en ole itsestäni vielä löytänyt, enkä varmaan löydäkään kun ei sellaista ole koskaan ennenkään ollut ja olen jo vajaa nelikymppinen. Eli yhteispeliä silmän liikkeiden tasolla on, mutta aivoihin asti tämä mainio kahden kameran systeemi ei lähetä samanaikaista kuvaa yhdistettäväksi.
Suosittelen leikkausta jos lääkäri sitä sinulle suosittelee. Jos Suomessa olisi tarjolla näköterapiaa (Vision therapy) niin suosittelisin sitä ainakin itselleni, mutta ehkäpä joskus tulevaisuudessa. Voisi vielä kohentaa näköäni. Tuo yhteinäön puuttuminen (tai heikko yhteisnäkö, näen n. 400 kaarisekuntia joka ei ole olematon mutta ei hyväkään ytheisnäkö) aiheuttaa väsyneenä kaksoiskuvia, esim. pitkän matkan ajaminen autolla on raskasta ja pitkä lähityöskentely aiheuttaa hieman pahoinvointia. Sairaalasta saadut korttiharjoitteet toimivat, mutta eivät ainakaan minun tapauksessa hirmu pitkälle.- Anonyymi
Kiitos vastauksesta. Hieman samanlainen tilanne on itselläni. Taipumusta karsastukseen on ilmeisesti ollut lapsesta saakka. Karsastus on tullut ilmi varsinkin väsyneenä, kun silmät ovat olleet kierossa ja olen nähnyt kaksoiskuvia, joita aikoinaan ihmettelin kovasti. En voinut ymmärtää tuolloin, mistä kaksoiskuvat johtuvat.
Karsastus on lisääntynyt iän myötä. Piilokarsastusdiagnoosin sain vuonna 2009, jolloin sain ensimmäiset prismalasit. Noilla laseilla pärjäsin seitsemän vuotta, kunnes piti hankkia uudet silmälasit ikänäön kehittyessä. Tarvitsin lasit, joissa oli lähinäkölisä. Myös prismakorjauksen määrä lisäänty jonkin verran tuolloin. Vuonna 2019 hankin seuraavat lasit. Niihin prismakorjaus kaksinkertaistui edellisiin laseihin verrattuna. Tuolloin uloskarsastuksen määrää tutkittiin optikolla ja sen arvoksi saatiin 16 prdt.
Tänä vuonna alkuvuodesta menin karsastusasioihin perehtyneen silmälääkärin vastaanotollle. Karsastuksen määräksi mitattiin 25-30 prdt kauaksi ja lähelle noin 30 prdt. Diagnoosina ilmeinen uloskarsastus. Samalla sain lähetteen karsastusleikkausarviota varten. Nyt odottelen, milloin pääsen lääkärin vastaanotolle. Toivottavasti pääsen mahdollisimman nopeasti. Jos leikkaava lääkäri suosittelee karastusleikkausta, tartun tilaisuuteen, vaikka toisaalta tiedostan, että karsastusleikkauksiin liittyy aina riski siitä, että ne eivät suju ihan odotusten mukaisesti. Jos nyt vaikka uloskarsastusta saisi vähennetyksi selvästi, sekin auttaisi huomattavasti. Prismakalvokokeilu on meneillään, ja sen mukaan ainakin 10 prdt korjaus per silmä onnistunee kevyesti.
Onhan tuosta karsastuksesat omat vaivansa. Silmät väsyvät lähelle katsoessa esimerkiksi lukiessa tilanteen mukaan huomattavan nopeasti. Silmien siristely mm. autolla ajaessa. Eipä hämäränäkökään mikään erityisen hyvä ole, vaikka en olekaan aivan varma siitä, mikä vaikutus karsastuksella on siihen. Mun karsastus on vuorottelevaa . Yhtenä näkeminen on toisinaan huomattavan vaikeaa, mutta siihen on tietyllä lailla tottunut. Se ikään kuin kuuluu asiaan. Sama kaksoiskuvien kanssa. Ei niitä enää tilanteesta riippuen edes noteeraa. llmeisesti näköjärjestelmä osaa mukautua tilanteeseen sammuttamalla laiskemman silmän tuottaman kuvainformaation. Tämä on sitten ilmeisestikin omalta osaltaan johtanut vuorottelevaan karsastukseen. Ilman laseja ei fuusio onnistu. Jo pienikin prismakorjaus kuitenkin auttaa fuusion syntymisessä.
Karsastus aikuisella henkilöllä on sellainen asia, johon ei kokemukseni mukaan monikaan silmälääkäri suhtaudu asian vaativalla vakavuudella. Siihen suhtaudutaan kovin helposti olan kohautuksella todeten, että se nyt vain on sellainen ominaisuus, jolle ei voi eikä tehdä yhtään mitään. Jos epäilee, että on karsastusta ja se aiheuttaa vaivoja, kannattaa nähdä vaivaa ja etsiä sellainen lääkäri, joka on perehtynyt karsastusasioihin. Liian moni silmälääkäri ja miksei myös optikkokin tuntuu olevan pihalla karsastukseen liittyvistä asiosita.
Aloittaja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

AloittajaHyvä kuulla että olet leikkausjonossa :) Kyllä se varmasti lähtötilanteeseen tuo sinullakin parannusta kun diopteria on noinkin paljon.
Minulle lääkäri sanoi että vuorottelevassa karsastuksessa voi olla vaikeampaa saada parasta mahdollista leikkaustulosta, koska aivot eivät tosiaankaan osaa kahta kuvaa käsitellä yhtäaikaa. Sinulla ilmeisesti kuitenkin on jonkin verran yhteisnäköä, koska kaksoiskuvat ja fuusio laseilla - käsittääkseni se on hyvä juttu ja silmät voivat oppia yhteispeliä kunhan osoittavat samaan maaliin.
Tuosta hämäränäöstä, itselläni on myös huono hämäränäkö. Ja esim. autoilu pimeässä on haastavaa, maantiellä ok mutta kaupungilla tai parkkipaikoilla hankalaa, kun valot on pistemäisiä ja niiden etäisyyksien arviointi täysin arpapeliä. Hämärässä näen yleensä huomattavasti huonommin kuin vaikkapa puolisoni. En tiedä liittyykö tämä karsastukseen, mutta voi olla.
Leikkauksen jälkeen käytin Amblyoplay-nimistä terapiasovellusta, ihan omin neuvoin. Tämä joidenkin viikkojen-kuukausien sisällä avasi jotain reittejä aivoissa ja rupesin sini-puna-laseilla näkemään kuvat yhtäaikaa, tosin rinnakkain eli fuusiota ei vielä kunnolla tapahtunut, mutta huomasin edistystä silmien yhteispelissä. Kannattaa leikkauksen jälkeen tutustua, voisiko tästä olla apua.
Pyydä ihmeestä sairaalasta leikkauksen jälkeen ortoptista hoitoa, sitä voi pari kertaa saada ja sieltä tarvittavia konvergenssi/divergenssiharjoituksia ja seuraavat etenemistä mittauksin. Itse kävin n. vuoden sisällä ehkä 6-7 kertaa ja silmien liikkeiden ja yhteistoiminnan paraneminen oli kyllä näillä kahdella keinolla ihan mitattavissa ja saatiin kohtuulliselle tasolle. Teen edelleen harjoituksia, mutten ihan säännöllisesti.
Optikoista on todellakin neula heinäsuovassa se, joka osaa prismalasit mitata ja määrätä, olen etsinyt ja kysellyt ja yhden tiedän tästä keskikokoisesta kaupungista. Silmälääkäreistä samoin, yksi jopa sanoi ettei minulla huomattavaa karsastusta ole vaikka todellakin oli tuo 30/45 diopteria :D Mutta olen onneksi löytänyt muutamankin, joilla on tietoa ja halu auttaa tässä asiassa. Harmi vain, ettei tässä maassa ole ainoatakaan tarjoajaa kuntoutukselle, joka tähtäisi yhteisnäön kehittämiseen, koska todellakin uskoisin siitä olevan minulle apua ihan jokapäivän maailmassa. Teen itse niitä harjoituksia mitä pystyn, ja nyt n. kolmessa vuodessa tilanne ei ole mielestäni ainakaan pahentunut uudelleen, vaikka karsastus on ollut lapsesta asti ja lääkärin mielestä pysyvä lopputulos on 50/50.
Tsemppiä! Mitä olen aiheeseen tutustunut, niin yleensä kai leikkaukset vähintän parantavat tilannetta, jos eivät korjaa koko vaivaa. Onnistumisprosentti on hyvä ja leikkauksesta toipuu nopeasti, n. viikossa olin jo entisillä toimillani vaikka valonarkuus ja rähmiminen ja "roskan tunne" kyllä säilyivät pitkän aikaa ja pieni komplikaatiokin leikkauksen jälkeen silmässä oli joka vaati pienen uusintaleikkauksen seuraavalla viikolla. Kannatti kuitenkin! Tunnen itseni nyt ihan eri ihmiseksi, kun voin katsoa ihmisiä silmiin tai suoraan kameraan.
Eilinen anonyymi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768