Kiinteistötahkola on iso valtakunnallinen isännöintifirma. Nyt myös meidän pienen rivitaloyhtiön isännöitsijä. Vanha isännöinti yhtiö myytiin Tahkolalle. Vuoden verran säilyi hinnat ennallaan, mutta nyt "täysisännöinnin" hinta tuplaantui ja ehdottavat kevyempää ja edullisempaa Talotili palvelua. Hoitavat kirjanpidon, laskut ja tilinpäätöksen. Muissa asioissa isännöitsijän palvelut maksavat erikseen tuntiveloituksella. Kysynkin nyt, onko teillä kokemuksia em. systeemistä?
Vastaukset 4
- Anonyymi
Vantaalla Kevan vuokrien ja vesimaksujen laskutus siirtyi Kiinteistö-Tahkolalle.
E-laskutus ei ole toiminut kolmeen kuukauteen eli asukkaat eivät saa laskuja Kiinteistö-Tahkolalta.
Muutin pois, mutta en saanut vuokravakuutta takaisin, koska Kiinteistö-Tahkola ei ollut laskuttanut vesimaksuja, ei edes perinteisenä paperi laskuna. Kiinteistö-Tahkola kiusaa vuokralaisia tahallisesti ja hidastaa/estää vuokravakuuksien palautukset ajallaan. - Anonyymi
Tuo "kevyempi" isännöinti palvelu on tullut käyttöön viime vuosina pienille taloyhtiöille siitä syystä että pienet taloyhtiöt eivät yksinkertaisesti pysty maksamaan isännöinnille normaali isännöinnistä sellaista hintaa että se olisi isännöinti yritykselle kannattavaa toimintaa. Kiinteät kuukausittaiset kustannukset ovat sen verran suuret.. (kiitos siitä valtiovallalle).
Täysisännöinnissä taloyhtiö maksaa isännöinnille joka kuukausi mm. kirjanpidon, asiakaspalvelun , isännöitsijän palveluista, sekä kiinteitä pakollisia kuluja (joita tulee kokoajan lisää, myös tänä vuonna).
Kevyessä versiossa taloyhtiö maksaa kuukausittain vain kirjanpidon ja muu pakolliset kulut, jolloin hinnasta jää pois isännöitsijän ja asiakaspalvelun kuluja.
Tämä kevyt on monelle pienyhtiölle varsin kannattava ratkaisu, sillä niitä lisälaskutettavia isännöitijän palveluita tuskin tulee niin paljon kuin kustannus olisi täysisännöinnissä.
Pienet taloyhtiöt eivät ole kiinnostavia kohteita isännöintiyrityksille ollenkaan, joten suosittelen ottamaan niitä kevytmalleja jos niitä tarjotaan, isännöinti yrityksestä riippumatta. - Anonyymi00005
Muutaman vuoden olin pienen taloyhtiön pj:nä ja kiinteistö tahkolan kevyemmällä mallilla hoidettiin yhtiötä. Kaikesta tekemisestä otettiin tuntiveloitus muutoksista ei tiedotettu mm tontin vuokrahinnan nousu tuli kaikille yllätyksenä. Todella epämiellyttävää palvelua erityisesti kirjanpidolta. Ryöstöfirma kaikenkaikkiaan enka voi syositella kenellekkään
- Anonyymi00006
Mielestäni loppujen lopuksi aika kallis ratkaisu, jos ei selviäkkään pelkällä kirjanpidolla. Lisäksi mielestäni yhteydenpidosta jäänyt vähän kylmä fiilis.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111020
- 61937
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun89727- 77713
- 41655
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la34607Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27549- 52535
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488