kannattaako 10-luokka/tuva

Anonyymi

Hei! Olen 16-vuotias nuori, joka haki amikseen alalle joka ei kiinnosta ollenkaan. Hain tyhmänä tälle alalle, koska vanhempani sanoivat, että se voisi sopia minulle ja piti valita vain joku ala. Mikään ala amiksessa ei oikeasti kiinnosta minua. Olen käynyt kaikki amiksen alat läpi hakuoppaasta jo kymmeniä kertoja itkien, koska mikään ei vain yksinkertaisesti kiinnosta ollenkaan. En pääse mihinkään lukioon keskiarvollani, mutta lukio kuitenkin kiinnostaa. Haluaisin saada elämäni ja opiskelutekniikat kuntoon ja mennä sitten lukioon, jotta saisin aikaa miettiä mitä oikeasti haluan tulevaisuudelta. 10-luokka vaikuttaa hyvältä, mutta monet sanovat, etten pärjäisi lukiossa ja pilaan tulevaisuuteni tuhlaamalla arvokasta aikaa siellä. On totta, etten ole koskaan ollut mikään kympin oppilas, mutta on minulla myös onnistumisia koulu ajaltani ja olen hyvä joissain asioissa. En yleensä ole vain jaksanut yrittää koulussa motivaation puutteen takia ja olen nyt vasta tajunnut kunnolla opiskelun tärkeyden. Uskoin aluksi läheisiäni jotka sanoivat etten pärjäisi lukiossa, mutta viikko sitten sain vaikeasta matikan kokeesta 9 lukemalla kokeeseen 40 min ja tajusin, ettei opiskelu olekaan niin hankalaa ja kyllä pystyn siihen jos vain haluan. Mitä mieltä te olette kannattaako minun mennä 10-luokalle/tuvalle? Kysyn täällä, koska vanhempani todennäköisesti vain huutaisivat minulle ja haluan kuulla ulkopuolisten mielipiteitä. Kiitos paljon jo valmiiksi jos vastaat!

22

3814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      amikseen vaa kyl se alkaa kiinnostamaa tai sit vaihtaa alaa lukio on homoille joutuu kaupan kassalle loppu iäks

      • Anonyymi

        Mitä vikaa kaupan kassassa?
        t. homo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vikaa kaupan kassassa?
        t. homo

        Samaa minäkin mietin. Se on arvokas työ, jossa tehdään kunnolla töitä ja pitää osata paljon asioita.
        On muuten aika noloa, että joku on niin jäljessä, että käyttää homoa jonain pilkkana. Sai hyvät naurut.


      • Anonyymi

        Tässä sitä tulikin todella kypsä kommentti, jotenkin en muunlaista osannut odottaakaan. Taidat olla katkera siitä, että oma pääsi ei ole riittänyt lukioon?


    • Anonyymi

      Yritä etsiä työpaikka?

      • Anonyymi

        Olisihan se haaveena käydä jossain töissä opiskelun ohella, mutta tuolle alalle en haluaisi.


    • Mitäs menit valitsemaan alan joka ei kiinnosta?

      • Anonyymi

        Kuuntelin liikaa mitä mun vanhemmat sanoi. Heidän silmissä olen idiootti, jolla ei ole mitään sosiaalisia taitoja ja joka ei opi asioita millään. He suosittelivat mulle duunari aloja ja olin hetken ihan tosissaan lähdössä opiskelemaan sellaista, mutta tajusin, ettei sellaiset ole yhtään mun juttu. En siis vähättele duunareita, jos kuulosti siltä. Tekevät hienoa työtä, mutta mulle se ei vaan sovi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuntelin liikaa mitä mun vanhemmat sanoi. Heidän silmissä olen idiootti, jolla ei ole mitään sosiaalisia taitoja ja joka ei opi asioita millään. He suosittelivat mulle duunari aloja ja olin hetken ihan tosissaan lähdössä opiskelemaan sellaista, mutta tajusin, ettei sellaiset ole yhtään mun juttu. En siis vähättele duunareita, jos kuulosti siltä. Tekevät hienoa työtä, mutta mulle se ei vaan sovi.

        Hae lukioon vaan. Ikää tulee niin alkaa opiskelukin maistua eri lailla kuin ala- tai yläkoulussa. Ei "lapsuuden" perusteella aina voi tehdä johtopäätöksiä, siitä mihin isona motivaatio,
        kiinnostus tai lahjat suuntautuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hae lukioon vaan. Ikää tulee niin alkaa opiskelukin maistua eri lailla kuin ala- tai yläkoulussa. Ei "lapsuuden" perusteella aina voi tehdä johtopäätöksiä, siitä mihin isona motivaatio,
        kiinnostus tai lahjat suuntautuvat.

        Ihanaa, että edes joku on tota mieltä tää merkitsee mulle paljon. Aika paljon oon saanut kuunnella vittuilua mun taustan takia, mutta kai mä sinne lukioon kuitenkin meen. Kiitos! :)


    • Anonyymi

      Oletko ihan varma, että lukio on sinulle oikea paikka? Kuulostaa siltä, että opiskelu ei ole ennen oikein kiinnostanut sinua ja kokemuksesta voin sanoa, että harvoin se myöhemminkään alkaa oikeasti kiinnostamaan. Mistä aineista sinä tykkäät koulussa? Jos vastaus on joku taito- ja taideaine, niin suosittelen edelleen amista. Kai sieltä joku ala löytyy josta tykkäät tai ehkä tuo sinun valintasi paljastuukin mukavaksi kun saat siitä kokemusta.

      • Anonyymi

        Mun lempiaineita on matikka, yhteiskuntaoppi, englanti sekä äidinkieli. Pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta kunhan aihe kiinnostaa. Luen kirjoja myös vapaa-ajallani ja kirjoitan mielelläni pitkiäkin tekstejä joista olen saanut hyvää palautetta. Tuntuu jotenkin, että nämä taidot menevät täysin hukkaan jos menen amikseen. Olen useasti kuullut opettajilta, että minusta voisi tulla vaikka kirjailija ja se on aika kaukana raksamiehestä. :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun lempiaineita on matikka, yhteiskuntaoppi, englanti sekä äidinkieli. Pidän lukemisesta ja kirjoittamisesta kunhan aihe kiinnostaa. Luen kirjoja myös vapaa-ajallani ja kirjoitan mielelläni pitkiäkin tekstejä joista olen saanut hyvää palautetta. Tuntuu jotenkin, että nämä taidot menevät täysin hukkaan jos menen amikseen. Olen useasti kuullut opettajilta, että minusta voisi tulla vaikka kirjailija ja se on aika kaukana raksamiehestä. :D

        Mene tuvaan! Kävin itse 10-luokan aikoinaan ja se oli elämäni paras päätös. Päättötodistukseni ka oli 6,2 jolla en päässyt mihinkään, joten päädyin kymppiluokalle. Sain sieltä tarvitsemani tuen opiskeluun ja keskiarvoni nousi huimasti lähes 2 numerolla. Luokka oli mukava ja sain myös työkokemusta teteistä. Jos pelkäät, että tuhlaisit aikaasi siellä niin et todellakaan! Päinvastoin. Kasvoin henkisesti tuona aikana huimasti ja pärjäsin lukiossa mainiosti, vaikka peruskoulussa olikin ongelmia. Opiskelen tällä hetkellä yliopistossa, eli lukio kannatti. Tsemppiä opiskeluun!😊


    • Anonyymi

      Onko teillä Ohjaamoa yms.? Koska siellä osataan neuvoa tällaisissa tilanteissa, että mikä voisi sopia sinulle. Ja ne voi löytää sinulle jopa työkokeilu paikkoja tai muuta, että pääset tutustumaan ennen kuin päätät mitä teet.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä! En ollut edes kuullut ohjaamosta, vaan pelkästään tuvasta. Vaikutti kuitenkin aika samanlaisilta paikoilta.


    • Anonyymi

      Kelaan päiväraha hakemusta rustaamaan , niin saa hiukan taskurahaa!🤗🤗

      • Anonyymi

        Sarjassamme koulun vapaudesta elämänpakkoon pikkurahalla.


    • Anonyymi

      Ainiin joo taisin kysyä apua väärältä palstalta...

    • Anonyymi

      no itte hain just (2023 keväällä) lukioon koska yhteishaussa oli vaa sellanen hirvee kiire äkkii vaa hakee johonki nii en kunnol tutustunu ees muihin vaihtoehtoihin emis tuva tai amis ..... en viihdy eikä tääl eikä oikeestaan mikään "yleissivistävä lisä-yläaste" ees kiinosta... oon ekasta päivästä asti miettiny että pitäiskö hakee jatkuvassa haussa tuvaan kun en kuitenkaan pystyis päättämään mille amis linjalle hakisin. pois on päästävä viimeistään 2024 yhteishaussa,,,,, !

    • Anonyymi

      Toivottavasti hakeuduit Tuvaan! Ilman muuta sinun kannattaa opiskella!

    • Anonyymi

      Pikemminkin toivottavasti et hakeutunut tai hakeudu TUVA-koulutukseen koskaan. Aivan kaameeta lässytystä koko "koulutus".

    • Anonyymi

      Kyllä se 10-luokka on ihan hyväkin vaihtoehto, jos se kiinnostaa ja päästötodistuksessa tosiaan on edes omasta mielestä petrattavaa.
      Toki meneehän siihen vuosi aikaa, mutta luultavasti maksaa itsensä takaisin myöhemmin.
      Mun bestis kokeili eka lukiota, kyllästyi vuoden kuluttua, jolloin lopetti sen ja kävi 10-luokan.
      Sen jälkeen haki kauppikseen, sai aika hyvilläkin numeroilla ammatin ja sai aika piankin valmistumisensa jäkeen työpaikan, missä käsittääkseni viihtyy ja palkkakin on hyvä.
      Ja toisekseen, itse pääsin keskinkertaisella päästötodistuksella lukioon, keskiarvo oli alle 8 (7,7 tai 7,8). Suoritin sen 3 vuodessa ja kirjoitin ylioppilaaksi, oli tasainen rivi magnaa ja cum laudea kirjoittamissani aineissa.
      Eli ainakin mielestäni ihan hyvä saavutus, vielä kun mulla tuli jossain vaiheessa lukion toka puolivälissä/loppupuolella aika syvä motivaation puute opiskeluun ja mietin jopa lukion keskeyttämistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe