Salon

Poliisien hommat taitaa olla aikalailla työllistettyjä, kun supistetaan, sillä tuossa viikolla löysin kaverini kuolleena kotoa ja soitin hätäkeskukseen ja jäin odottamaan poliisin saapumista paikalle.. Aikaa kului ja oli aika mielenkiintoista odotellla..aikaa kului puolisen tuntia ja ei mitään tietoa poliisista?.. Jo lähes tunnin päästä soittelin jo hätäkeskukseen ja tiedustelin olikos osoite mennyt kenties väärin, kun poliisia ei näy? Tapahtumapaikka naapurikunnassa ja matkaa Salosta vain n.5km
Aikaa kului ja alkoi olla aika mielenkiintoista odotella tunti tuli täyteen, kun vihdoin ja viimein poliisi "kiisi" paikalle.. Selvisi, että olivat aika kaukana muissa työtehtävissä ja ymmärsin täysin ..mutta aika kivaa odotella tunti ruumiin kanssa, voin kertoa..
Jos Poliisien määrää lasketaan ja partiot vähenee, mitä voi käydä tositilanteessa, kun poliisia tarvitaan?
Kestäisikö hälytys vaikka puolituntia, jos olisi ollut kiireinen tapaus?

Salossa monikansallisuus ja rikokset taatusti lisääntyvät ja ihan tässä omassa työssäni pikku-kriminaali jäi kiinni, jonka takia en edes viitsinyt poliisia hälyttää, kun kaveri suosiolla laittoi anastetut tavarat tiskille ja sovittiin aikemmat anastetut tavarat maksuun, joita tuskin ikinä saan takaisin rahana..onnistui aina ennen livahtamaan, kun ammattilainen oli.. Kaveri, muutes aikaa "cool" kun suoraan sanoin, miten asiat oli ja halusiko poliisit vai maksaa kiltisti?
Taatusti ed. varas poliisien "vanha tuttu"
No se varas ei miksikään muutu, eli saa juosta perässä, kun asiakkaaksi tulee, mutta tietäähän, että ei kannata meidän yrityksessä enään yrittää mitään vastaavaa..
Uskon, että poliisien saapumiseen menee jatkossa niinpaljon aikaa, ettei juuri tositilanteessa voida tehdä sitten juurikaan mitään..
Jenkkityyli olisi mielestäni hyvä, eli päivisin esimerkiksi yksi poliisi/ auto ja tarvittaessa olisi piha täynnä poliiseja, miten tilanne milloinkin olisi..
Tälläistä Salonsuunnalla..
181302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kyllä ruumiilla on aikaa odottaa. Ei sillä ole enää kiire minnekkään. Olisit mennyt ulos odottelemaan ei se ruumis sieltä mihinkään olis karannut.

V-mäisempää olis ollu jos esim. perheenisä heiluu kirveen kanssa ja siellä odotellaan tunti josko joku tulisi. Siinä se aika vasta olis hitaasti kulunut.

Se on kiva kun se oma napa on aina lähimpänä, vaikka joku muu voi olla paljon isommassa hädässä.

Äänestä
  • hyvä vastaus.

    Äänestä

  • Kuvitteletkos, että siellä sisällä istuin ja ihmettelin..herää pahvi!
    Mut kyllä virkavallan alle tunnissa pitäis paikalle ehtiä, vai kahdellamiehelläkös ne kaupunkia valvoo??
    V-mäisempää tapausta tässä mietinkin, jos olisi jokin muu tapaus, jossa tehtäisiin ruumiita kenties?
    Haluat käsittää asian väärin, mutta "so"
    No, enpä ollut ainoa, joka odotti tunnin, eli kyllä se ihmetytti kaikkia paikallaolioita..

    Äänestä

Onhan se tunti toki pitkä aika, mutta joissain piireissä joutuu kansalainen odottelemaan sen tunnin vaikka joku riehuu kirveen kanssa ja poliisi lähtee välittömästi a-keikkana matkaan. Välimatkat vain ovat niin pitkiä.

Totuus on, että kansalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa mitä tulee poliisipalvelujen saatavuuteen.

Äänestä
  • No nyt päästään asiaan, eli joku hoksaa mitä tässä hoetaan.. Välimatkat on taatusti Suomessa pitkät tässä tapauksessa n.30-40km eri kaupungissa..jos siksi sitä joku kutsuu..
    Poliisin vika ei ole olla myöhässä vaan miehistöpulan ilmeisestikkin ja partioitavan alueen laajuudesta.
    Tästähän on keskusteltu, että aina vaan supistetaa poliisin aluetta ja kohta sitten alkaa huomata miten käy, kun lähin partio on 100km päässä ja olisikin oikeesti kiire..
    Poliisi tekee minkä ehtii, mut oisko yksi partio ollut ehkä vapaana tähän ed. tapaukseen Salossa?
    Veikkaampa, että kyllä?

    Äänestä

  • asiaan kirjoitti:

    No nyt päästään asiaan, eli joku hoksaa mitä tässä hoetaan.. Välimatkat on taatusti Suomessa pitkät tässä tapauksessa n.30-40km eri kaupungissa..jos siksi sitä joku kutsuu..

    olla, että on useitakin kihlakuntia,joissa järjestystä valvoo vain yksi partio tiettyinä aikoina. Kun sitten etäisyydet ovat mitä ovat, niin ihmettelen, eikö tavallista kansalaista kiinnosta, mitä hänen turvallisuutensa eteen tehdään. Kaupungeissa asia on ihan asiallisella tasolla vielä ja pääkaupunkiseudullamme jopa liiankin asiallisella. Kirjoittajan mainitsema 100 km on jo todellisuutta, eikä tarvitse kovin kauas Kehä III:lta mennä, saati Lappiin.

    Muuten yhdyn edellisiin kirjoittajiin heidän vastauksissaan vainajien kohdalla. Kun kyseessä ei kuitenkaan kai ollut henkirikos. (Jolloin aika tappaa todisteita) Kuulin tämän sloganin muuten PoliisiTV:stä...

    Äänestä

  • asiaan kirjoitti:

    No nyt päästään asiaan, eli joku hoksaa mitä tässä hoetaan.. Välimatkat on taatusti Suomessa pitkät tässä tapauksessa n.30-40km eri kaupungissa..jos siksi sitä joku kutsuu..
    Poliisin vika ei ole olla myöhässä vaan miehistöpulan ilmeisestikkin ja partioitavan alueen laajuudesta.
    Tästähän on keskusteltu, että aina vaan supistetaa poliisin aluetta ja kohta sitten alkaa huomata miten käy, kun lähin partio on 100km päässä ja olisikin oikeesti kiire..
    Poliisi tekee minkä ehtii, mut oisko yksi partio ollut ehkä vapaana tähän ed. tapaukseen Salossa?
    Veikkaampa, että kyllä?

    Kyllä varmasti paikalle olisi laitettu heti partio, mikäli vapaita partioita olisi ollut saatavilla. Nyt ei ilmeisesti niin ollut.

    Ei tarvitse todellakaan mennä edes Lappiin kun aletaan olla tilanteessa, missä hädän tullessa lähin poliisipartio on 100 km päässä, joskus kauempanakin. Talvikelillä tämä matka vain korostuu.

    Kyllähän se peruspoliisiakin harmittaa lähteä hakemaan juoppoa 100 km päästä, mutta ei auta.

    Äänestä

Niin, olis kannattanu soittaessaan hätäkeskukseen sanoa, etten osaa sanoa, onko kaveri kuollut vaiko kuolemaisillaan. Olis tullu apua nopeasti..

Taitaa olla hätäkeskuksen ja terveyskeskuksen yhteinen nimittäjä siinä, että aina kannattaa hieman liioitella asiaansa, niin saa parempaa palvelua, eikä tarvitse seistä jonon jatkona.

Äänestä
  • Valehtelu hätäkeskukselle..no ei sentään, ei sovi luonteelle, no huh!.. kun pyydetty tarkistus puhelimitse oli tehty ja sokakin näki, mikä oli tilanne ja korostan yhä, ettei ei minulla todellakaan ollut kiire, mutta kyllä tunti oli jo aika pitkä-aika odotella...
    Tein selväksi hätäkeskukselle, ettei mitään ei ollut tehtävissä ja sillä siisti.
    Mut se "palvelu" voi silti tulla kohtuu-ajassa?

    Äänestä

  • kommenttiin kirjoitti:

    Valehtelu hätäkeskukselle..no ei sentään, ei sovi luonteelle, no huh!.. kun pyydetty tarkistus puhelimitse oli tehty ja sokakin näki, mikä oli tilanne ja korostan yhä, ettei ei minulla todellakaan ollut kiire, mutta kyllä tunti oli jo aika pitkä-aika odotella...
    Tein selväksi hätäkeskukselle, ettei mitään ei ollut tehtävissä ja sillä siisti.
    Mut se "palvelu" voi silti tulla kohtuu-ajassa?

    Ikävää todellakin on että poliisia saa odottaa joskus liiankin kanssa.

    Kysymyksessähän on aika pitkälti määrärahojen riittämättömyys, josta seuraa se ettei voi olla riittävästi poliiseja kerralla työmaalla. Suomessa on muutenkin tällä hetkellä väkilukuun ja pinta-alaan nähden liian vähän poliiseja verrattuna esim. muihin pohjoismaihin.

    Aiemmissa viesteissä ehdotettiin ratkaisuksi ongelmaan yhden hengen partioita. Valitettavasti tällöin tarvittaisiin tupla määrä poliisiautojakin, joiden pelkkä hankintahinta on n. 50 000 euroa, huollot ja polttoaineet vielä päälle ja puhutaan noin kahden konstaapelin vuosipalkasta.. autot kestävät käytössä 3-5 vuotta jonka jälkeen ne on taas uusittava. Liian kallista lystiä sekin.

    Eli oli ratkaisumalli mikä tahansa niin aina törmätään rahakysymyksiin.

    Nyt kun vielä on suunnitteilla kihlakuntauudistus supistamalla kihlakuntien määrää saadaan etäisyys lähinpään poliisilaitokseen kasvatettua entistäkin suuremmaksi, ja ajomatka pidemmäksi..

    Itsehän me olemme kansanedustajamme valinneet joten ei viitsitä valittaa.

    Vielä mitä hätäkeskukselle valehtelemiseen tulee, en voi kyllä sellaista suositella kenellekään. Se on vähän kuin etuilua, joka on kylläkin nykyajan trendi "minä ensin" filosofioineen, mutta valehtelemalla hätäkeskukselle aiheutetaan vaan sitä että joku jolla on oikeasti akuutti hätä voi jäädä pienemmälle priorisoinnille kuin joku joka vain mukavuussyistä haluaa palvelua nopeammin.

    Äänestä

  • Konstu kirjoitti:

    Asian sivusta menee hieman mutta yksinpartioinnista en voi olla kommentoimatta.
    Tosiasiaa liene, että yhden poliisimiehen partiossa ei monikaan järjestyspuolella halua edes kokeilla. Syitä on monia. Päällimmäisenä tulee mieleen työturvallisuus. Oikeusturvakysymys on toinen asian puoli. Nimittäin poliisimiehen siinä missä myös asiakkaan. Ei vaan toimi Suomen maassa missä asioista keskustellaan liian usein puukkojen ja kirveiden kanssa. yhden miehen partio on suorastaan yllyke laittaa kampoihin poliisia vastaan kun poliisimiehen neuvot, kehoitukset tai käskyt ei kiinnosta. Suomalaisen päihtyneen mentaliteetti toimii lievästi sanoen helpommin kun on riittävästi "vastusta".
    Nuo autojutut ja kulut ei tule edes mieleen tätä asiaa tarkastellessa.

    Äänestä

  • tosiasia kirjoitti:

    No niin, mentiin jo toiseen asiaan, mutta ei se mitään. Pikku korjaus kommenttiini yhden poliisin partio..Tarkoitin, enempi päivisin olevaa yhdenmiehen partiointia, esim. parkkisakot, myymälävarkaisen jutut, kuolontapaukset ym "juoksevat asiat" ..johon yksikin mies/ nainen riittäisi, joita poliisit hoitelee pareittain ja saa aika hassunvaikutelman, kun toinen on hiljaa ja ihmettelee...kun toiselle on vain oikeesti töitä..
    Tarvittaessa olisi se Poliisi paikalla, joka jo saattaa säästää ihmishengen/henkiä!!!
    Kyllä se yksikin poliisi rauhoittaa meistä monen ja apua on sitten tulossa, kunhan ehtii enempi..
    Auton ei "kauppakassia" kummempi tarttis olla, eli hintaluokkaa alle 20.000, ilman kummempia varusteluja..joku Ford KA tms..
    Kyllä sitä toimivuutta saisi parannettua ja asioihin nopeuttakin samalla, jos haluttaisiin..
    Yhden poliisin partio voi avustaa Ratsioissa kaupungilla jne.. eli taas tuplapartio olis vain kolmella..
    No hyvä se on, kun esim. tutkaa pitää kaksikin poliisia, mut tyhmää se vaan on kansalaisetnmielestä..ja me tätä hommaa maksetaan..

    Äänestä

  • Konstu kirjoitti:

    Ikävää todellakin on että poliisia saa odottaa joskus liiankin kanssa.

    Kysymyksessähän on aika pitkälti määrärahojen riittämättömyys, josta seuraa se ettei voi olla riittävästi poliiseja kerralla työmaalla. Suomessa on muutenkin tällä hetkellä väkilukuun ja pinta-alaan nähden liian vähän poliiseja verrattuna esim. muihin pohjoismaihin.

    Aiemmissa viesteissä ehdotettiin ratkaisuksi ongelmaan yhden hengen partioita. Valitettavasti tällöin tarvittaisiin tupla määrä poliisiautojakin, joiden pelkkä hankintahinta on n. 50 000 euroa, huollot ja polttoaineet vielä päälle ja puhutaan noin kahden konstaapelin vuosipalkasta.. autot kestävät käytössä 3-5 vuotta jonka jälkeen ne on taas uusittava. Liian kallista lystiä sekin.

    Eli oli ratkaisumalli mikä tahansa niin aina törmätään rahakysymyksiin.

    Nyt kun vielä on suunnitteilla kihlakuntauudistus supistamalla kihlakuntien määrää saadaan etäisyys lähinpään poliisilaitokseen kasvatettua entistäkin suuremmaksi, ja ajomatka pidemmäksi..

    Itsehän me olemme kansanedustajamme valinneet joten ei viitsitä valittaa.

    Vielä mitä hätäkeskukselle valehtelemiseen tulee, en voi kyllä sellaista suositella kenellekään. Se on vähän kuin etuilua, joka on kylläkin nykyajan trendi "minä ensin" filosofioineen, mutta valehtelemalla hätäkeskukselle aiheutetaan vaan sitä että joku jolla on oikeasti akuutti hätä voi jäädä pienemmälle priorisoinnille kuin joku joka vain mukavuussyistä haluaa palvelua nopeammin.

    Joo, poliisihan syöksyilee hälytystehtävästä toiseen koko työvuoronsa ajan.. :)

    Ihmettelen vain miten partioilla liikenee sitten aikaa istua puskassa kyttäämässä ylinopeuksia ja siinä ohessa tuntikausia kaffella..

    Esimerkiksi Turun seudulla löytää poliisit 95 %:n varmuudella Ravattulan tai Tammisillan ABC:eilta. Eipä ole viiden partion voimalla vietettävät keskustelukerhot mikään erityinen näky Ravattulussa.

    Ohimennen voi sanoa, että sieltä Absilta ajaa poliisit Saloon kevyesti puolessa tunnissa, siis jos halua riittää..

    Äänestä

  • kaahari kirjoitti:

    Niinpä, niin kukas niitä taukoja valvoo?, noh..toinen poLLiisi, tietty ja aikasakkoja jakelevat ja ken maksaa seuraavan kaffeen.. kivaa ajankulua..
    Aikasakkona ajetaan joku maaseutukierros, jossa ei taatusti tapahdu mitään ja jos tulee häly hissukseen pelipaikalle..
    Kyllä poliisin ajankäytössä olisi taatusti tsekkaamista..

    Äänestä

  • lakisääteinen kirjoitti:

    Työttömillä on aikaa huudella täällä. Kuten minulla ja sinulla...

    Äänestä

  • kaahari kirjoitti:

    Joo, poliisihan syöksyilee hälytystehtävästä toiseen koko työvuoronsa ajan.. :)

    Ihmettelen vain miten partioilla liikenee sitten aikaa istua puskassa kyttäämässä ylinopeuksia ja siinä ohessa tuntikausia kaffella..

    Esimerkiksi Turun seudulla löytää poliisit 95 %:n varmuudella Ravattulan tai Tammisillan ABC:eilta. Eipä ole viiden partion voimalla vietettävät keskustelukerhot mikään erityinen näky Ravattulussa.

    Ohimennen voi sanoa, että sieltä Absilta ajaa poliisit Saloon kevyesti puolessa tunnissa, siis jos halua riittää..

    Esität varsin yleisiä harhaluuloja siitä miten poliisi tehtäviään hoitaa. Et tosin ole yksin näine harhaluuloinesi, se voidaan lohdutukseksi todeta.

    Tottakai taukoja pidetään. LP pitää taukoa yleensä monen partion voimin koska monen partion voimin liikennettä valvovatkin.

    Ei, se, että valvotaan ylinopeuksia merkitse sitä, että samalla kaikki muut poliisitehtävät jäävät hoitamatta, vaikka näin jostain (käsittämättömästä) syystä ajatellaankin. On JP:n partioita, LP:n partioita, tutkintaa jne.

    Partiot hoitavat niille kuuluvat tehtävät tärkeysjärjestyksessä, mikä on asiana perin yksinkertainen.

    Joskus tehtäviä joudutaan priorisoimaan eli ne laitetaan tärkeysjärjestykseen kiireellisyyden perusteella. Joskus asiakas voi joutua jopa odottamaan partion tuloa mutta valveutunut kansalainen kyllä ymmärtää että näinkin voi joskus käydä.

    Jos on halua ymmärtää ja nähdä asiat monelta kantilta niin tämä asia ei ole vaikea.

    Äänestä

  • lakisääteinen kirjoitti:

    Niinpä, niin kukas niitä taukoja valvoo?, noh..toinen poLLiisi, tietty ja aikasakkoja jakelevat ja ken maksaa seuraavan kaffeen.. kivaa ajankulua..
    Aikasakkona ajetaan joku maaseutukierros, jossa ei taatusti tapahdu mitään ja jos tulee häly hissukseen pelipaikalle..
    Kyllä poliisin ajankäytössä olisi taatusti tsekkaamista..

    "Aikasakkona ajetaan joku maaseutukierros, jossa ei taatusti tapahdu mitään"

    Ihan vaan kommenttina, että luin tuossa lehdestä, että jossain Keuruun korvessa isukki listi vaimon ja ajoi sitten jossain vielä kauempana toisen hengiltä. Sitä en tiedä sattuiko poliisipartio mahdollisesti olemaan juuri sen talon kohdalla vai oliko mahdollisesti ihan Jyväskylän rajoilla pensaassa kahvitauolla. Ja toinen konstaapeli tutkasi varista Stalkerilla kun ei satu juomaan kahvia...

    Äänestä

  • kenttäkonstu kirjoitti:

    Esität varsin yleisiä harhaluuloja siitä miten poliisi tehtäviään hoitaa. Et tosin ole yksin näine harhaluuloinesi, se voidaan lohdutukseksi todeta.

    Tottakai taukoja pidetään. LP pitää taukoa yleensä monen partion voimin koska monen partion voimin liikennettä valvovatkin.

    Ei, se, että valvotaan ylinopeuksia merkitse sitä, että samalla kaikki muut poliisitehtävät jäävät hoitamatta, vaikka näin jostain (käsittämättömästä) syystä ajatellaankin. On JP:n partioita, LP:n partioita, tutkintaa jne.

    Partiot hoitavat niille kuuluvat tehtävät tärkeysjärjestyksessä, mikä on asiana perin yksinkertainen.

    Joskus tehtäviä joudutaan priorisoimaan eli ne laitetaan tärkeysjärjestykseen kiireellisyyden perusteella. Joskus asiakas voi joutua jopa odottamaan partion tuloa mutta valveutunut kansalainen kyllä ymmärtää että näinkin voi joskus käydä.

    Jos on halua ymmärtää ja nähdä asiat monelta kantilta niin tämä asia ei ole vaikea.

    Eiköstä LP:n kaluston tunnista tunnuksesta LP XXX?

    Harvemmin kai tuolla Ravattalun Absilla LP:n konstat istuu, vaan paikka on sekä Kaarinan että Turun kihlakuntien punaniskojen yhteinen kokoontumispaikka.

    Liikkuva poliisi puolestaan päivystää Paimiossa Tammisillan Absilla..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Poliisi kirjoitti:

Poliisien hommat taitaa olla aikalailla työllistettyjä, kun supistetaan, sillä tuossa viikolla löysin kaverini kuolleena kotoa ja soitin hätäkeskukseen ja jäin odottamaan poliisin saapumista paikalle.. Aikaa kului ja oli aika mielenkiintoista odotellla..aikaa kului puolisen tuntia ja ei mitään tietoa poliisista?.. Jo lähes tunnin päästä soittelin jo hätäkeskukseen ja tiedustelin olikos osoite mennyt kenties väärin, kun poliisia ei näy? Tapahtumapaikka naapurikunnassa ja matkaa Salosta vain n.5km
Aikaa kului ja alkoi olla aika mielenkiintoista odotella tunti tuli täyteen, kun vihdoin ja viimein poliisi "kiisi" paikalle.. Selvisi, että olivat aika kaukana muissa työtehtävissä ja ymmärsin täysin ..mutta aika kivaa odotella tunti ruumiin kanssa, voin kertoa..
Jos Poliisien määrää lasketaan ja partiot vähenee, mitä voi käydä tositilanteessa, kun poliisia tarvitaan?
Kestäisikö hälytys vaikka puolituntia, jos olisi ollut kiireinen tapaus?

Salossa monikansallisuus ja rikokset taatusti lisääntyvät ja ihan tässä omassa työssäni pikku-kriminaali jäi kiinni, jonka takia en edes viitsinyt poliisia hälyttää, kun kaveri suosiolla laittoi anastetut tavarat tiskille ja sovittiin aikemmat anastetut tavarat maksuun, joita tuskin ikinä saan takaisin rahana..onnistui aina ennen livahtamaan, kun ammattilainen oli.. Kaveri, muutes aikaa "cool" kun suoraan sanoin, miten asiat oli ja halusiko poliisit vai maksaa kiltisti?
Taatusti ed. varas poliisien "vanha tuttu"
No se varas ei miksikään muutu, eli saa juosta perässä, kun asiakkaaksi tulee, mutta tietäähän, että ei kannata meidän yrityksessä enään yrittää mitään vastaavaa..
Uskon, että poliisien saapumiseen menee jatkossa niinpaljon aikaa, ettei juuri tositilanteessa voida tehdä sitten juurikaan mitään..
Jenkkityyli olisi mielestäni hyvä, eli päivisin esimerkiksi yksi poliisi/ auto ja tarvittaessa olisi piha täynnä poliiseja, miten tilanne milloinkin olisi..
Tälläistä Salonsuunnalla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu