Onko teistä tuntunut aluksi ahdistavankin hurjalta vastuulta olla pienen vastasyntyneen äitinä? Vaikka olenkin onneni kukkuloilla, välillä hiipii "mörkö" esiin ja tuo mukanaan ahdituksenkin tunteita. Etenkin nyt kun mies palaa isyyslomalta töihin ja jään yksin kotiin hoitamaan pienokaista. Uskon, että ajan myötä vastuu ja sitoutuminen ei tunnu enää niin ahdistavalta ja pelottavalta, mutta nyt ainakin päivät yksin vauvan kanssa tuntuvat hiukan pelottavilta! Onko kenelläkään ollut samnalaisia tunteita, miten arki on alkanut sujua?
äidiksi
kasvaminen
3360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse tulin ekaa kertaa äidiksi viime syyskuussa. Ensimmäiset lapset ja vielä kaiken lisäksi kaksoset :)
Ei siihen valtavaan tunnemyräkkään osannut odotusaikana millään lailla valmistautua vaikka moni varoittelikin... Kun jäin lasten kanssa miehen lähdettyä töihin yksin kotiin, iski TODELLINEN paniikki ja ahdistus. Luulin ihan oikeasti että joudun jossain vaiheessa "lataamolle". Itkin ja itkin ja itkin ja tuntui että maailma kaatuu päälle ja lapset kuolevat käsiin! Kun mies tuli iltaisin töistä en osannut muuta kun itkeä ja hokea etten osaa lapsia hoitaa :( Kun lapset olivat hereillä päässä takoi vaan ajatuksia että se ja se ja sekin asia pitäisi tehdä, mutta sitten kun lapset nukkuivat niin ei kuitenkaan osannut tehdä mitään...kun ajatteli että kohta ne kuitenkin herää! Ne olivat vissiinkin sitten ne kuuluisat hormoonit jotka tekivät noita temppujaan. Nyt myöhemmin kun olen tuttavieni kanssa asiasta keskustellut, niin lähestulkoon jokainen on käynyt läpi saman!
Meni noin puoli vuotta kun yhtäkkiä heräsin tuosta "horroksesta" ja muistin että tälläinenhän minä oikeasti olen! Nyt muistelen noita "kauhun tasapainon" alkuaikoja enää hymyissä suin ja nautin lapsistani täysin siemauksin! Kyllä se mielestäni totta en että ei äidiksi synnytä vaan siihen KASVETAAN :) :) :)
Tsemppiä sinulle uuden tulokkaan kanssa! Äläkä tosiaan säikähdä jos ne hormoonit hiukan päätä "sekottaa", kuuluu asiaan :)
Juttu meni mulla ihan just samalla tavalla!! Onneksi oli pahimpina aikoina lohduttamassa hyvä ystävä ja ymmärtäväinen mies. Nyt lapsi on puolivuotias ja olo on suht koht normaali.. Olin huomaavinani että olo alkoi helpottaa samoihin aikoihin kun ekat menkat tuli synnytyksen jälkeen (n.3kk). Sitä kai se sitten on, hormoonimyräkkää!!
Aina hoetaan että pitäis nauttia siitä ajasta ku vauva on pieni, mutta ei se ainakaan minulta onnistunut. Nyt kylläkin nautin täysillä!
samalta tuntu täälläki...lapsen ollessa neljän kuukauden ahdistavat ajatukset alkoivat häipymään... Tietysti joskus vieläki tuntuu ettei jaksais, mutta ei samalla tavalla ku alussa. Luullakseni se on aivan normaalia äidiksi kasvamista. Jostain joskus luin, että jos ei tajuais pelätä yms ei olis valmis äidix... Ihan hyvin muuten alko sujuu.Paitsi, että meillä oli koliikkia, että senki takia tosi raskaat ekat kuukaudet oli.