Minulla on viisi sisarusta, itselläni ei ole aviopuolisoa eikä lapsia, vanhempani ovat jo kuolleet. Jos testamenttaan omaisuuteni yhdelle sisaruksistani mutta jos käy niin että hän ehtii kuolemaan ennen minua eikä testamenttia ole muutettu niin kuka silloin perii? Elossa olevat sisarukset vai testamentissa mainitun kuolleen sisaren lapset?
Kuka perii
11
201
Vastaukset
- Anonyymi
Viimeksi mainitut tulevat kuolleen testamentinsaajan sijaan, ellet ole muuta määrännyt testamentissa tai ei voida muutoin päätellä sinun tarkoittaneen.
ks. tark PK 11 luku.- Anonyymi
Kun testamentinsaaja kuolee ennen hänen testamenttiin perustuvan oikeutensa tultua voimaan tulee hänen perillisensä hänen sijaansa, MUTTA vain, jos sijaantulijat ovat myös vainajaan nähden perillisasemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun testamentinsaaja kuolee ennen hänen testamenttiin perustuvan oikeutensa tultua voimaan tulee hänen perillisensä hänen sijaansa, MUTTA vain, jos sijaantulijat ovat myös vainajaan nähden perillisasemassa.
No, nehän tapauksessa ovat vainajaan nähden perillisasemassa. Sisaruksen rintaperlliset ovat vainajaan nähden hänen veljen/siskon poikia/tyttäriä.
MUTTA tämä sääntö pätee VAIN ja AINOASTAAN, ellei testamentin tekijän tarkoituksesta voida muuta päätellä. PK 11:1 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, nehän tapauksessa ovat vainajaan nähden perillisasemassa. Sisaruksen rintaperlliset ovat vainajaan nähden hänen veljen/siskon poikia/tyttäriä.
MUTTA tämä sääntö pätee VAIN ja AINOASTAAN, ellei testamentin tekijän tarkoituksesta voida muuta päätellä. PK 11:1Testamentinsaaja on voinut erota ja avioitua uudelleen. Lapset voivat olla, sekä omia, että uuden puolison lapsia, tai vain uuden puolison.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentinsaaja on voinut erota ja avioitua uudelleen. Lapset voivat olla, sekä omia, että uuden puolison lapsia, tai vain uuden puolison.
??? Sisaren lapset opn kyllä ainoastaan ja vain sisaren rintaperillisiä. Muita vaihtoehtoja ei ole. Puolison lapset eivät voi liittyä asiaan eikä tietysti liitykään.
- Anonyymi
>>>> Elossa olevat sisarukset vai testamentissa mainitun kuolleen sisaren lapset?
Jos testamentin saaja kuolee ennen kuin hänen testamenttiin perustuva oikeutensa on tullut voimaan tai jos testamenttia ei muutoin voida hänen kohdaltaan panna täytäntöön, tulevat hänen jälkeläisensä hänen sijaansa, mikäli heillä olisi ollut oikeus periä testamentin tekijä. (PK 11 luku 6 §)- Anonyymi
Tässä se tärkein pykälä, PK 11:1
Testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi on tämän luvun säännöksiä noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä se tärkein pykälä, PK 11:1
Testamentti on niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi on tämän luvun säännöksiä noudatettava vain, mikäli ei testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ole katsottava muuta johtuvan.Lue avaus. Testamentin tekijä on edelleen hengissä. Loput voi kysyä L-Höpöltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue avaus. Testamentin tekijä on edelleen hengissä. Loput voi kysyä L-Höpöltä.
Aiheellinen huomautus. Miksikäs ap. lisäisi loppuun: "Jos mainittu sisarukseni on kuollut ennen minua, perinnön saavat hänen lapsensa lain mukaan."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue avaus. Testamentin tekijä on edelleen hengissä. Loput voi kysyä L-Höpöltä.
Testamentintekijän elossa oleminen ei muuta asiaa mitenkään. Jollei hän muuta testamenttiaan sisarensa kuoltua ennen häntä, noudatetaan ensisijaisesti PK 11:1 niin kuin olen todennut.
PK 11:6 otetaan huomioon, jos testamentin tekijän tarkoituksesta ja muista olosuhteista ei muuta johdu.
Asiaa voi toki ajatella niin, että jollei avaaja muuta testamenttiaan, vaikka hänen testamentissa edunsaajana oleva sisruksensa on kuollut kauan aikaa ennen testamentin tekijää, se tulkitaan olosuhteeksi, joka HEIKENTÄÄ PK 11:6 merkitystä. Kun hän ei ol muuttanut testamenttiaa sisaren lasten hyväksi, hänen voidaan ajatella testamentin rauenneen eikäsiten olevan enää voimassa. Silloin avaajan jäämistö jaettaisiin hänen kuoltuaan lakimääräisille perillisille (joita tosin olisi myös muiden ohella mainitun sisaren lapsetkin. Heidän osuutensa olisi kuitenkin pienempi tällöin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Testamentintekijän elossa oleminen ei muuta asiaa mitenkään. Jollei hän muuta testamenttiaan sisarensa kuoltua ennen häntä, noudatetaan ensisijaisesti PK 11:1 niin kuin olen todennut.
PK 11:6 otetaan huomioon, jos testamentin tekijän tarkoituksesta ja muista olosuhteista ei muuta johdu.
Asiaa voi toki ajatella niin, että jollei avaaja muuta testamenttiaan, vaikka hänen testamentissa edunsaajana oleva sisruksensa on kuollut kauan aikaa ennen testamentin tekijää, se tulkitaan olosuhteeksi, joka HEIKENTÄÄ PK 11:6 merkitystä. Kun hän ei ol muuttanut testamenttiaa sisaren lasten hyväksi, hänen voidaan ajatella testamentin rauenneen eikäsiten olevan enää voimassa. Silloin avaajan jäämistö jaettaisiin hänen kuoltuaan lakimääräisille perillisille (joita tosin olisi myös muiden ohella mainitun sisaren lapsetkin. Heidän osuutensa olisi kuitenkin pienempi tällöin.Sulla on paha turhan pätemisen tarve.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.1666124Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni2093506Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on153215Persut yrittävät epätoivon vimmalla
kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a582910Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,942638Tämä on persut
Persut kannattavat koko Suomen alueiden luovuttamista Venäjälle. Kannattavat myöskin väestönvaihtoa suomalaisten ja ven22525IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n
eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-302256Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen
Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.251963Linta ja Pete vievät UMK:n tänä vuonna
Aika nopeasti näki kuulematta tarjonnasta ketkä homman hoitaa. Mutta etukäteen jo kiitos muille osallistujille. https:561744- 461719