Kuka kusipää johtaa SPR paikallisosastoa

ja tekee bisnestä vuokraamalla joltakin sikölätin Ukrainan pakolaiselle !! Järkyttävä läävä kuin kunnon piikkipesä, luulin että kuva on ennen remonttia mutta olikin sviitti kalusteilla.
Olen aina sanonut että SPR on valtio valtiossa ja yksi suuremmista ryöstäjistä kun on kyse toisten hädänalaisen aseman käyttämisestä ja silmät kirkkaana kerrotaan kuinka vastuullista heidän toimintansa on. Sorruin kymmenien vuosien jälkeen laittamaan heidän keräykseen Ukrainan tukikonsertissa 20€ mutta lupaan etten ikinä enää tee toisten sitä virhettä jos ette parempaan pysty vaikka johtajalle kyllä maksetaan yli satatuhatta palkkiota vuoteen mutta ette pysty perheelliselle järjestetään hätäasunnoksi muuta kuin läävän!
233950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Oli ihan selvää, että kun pakolaisia alkoi tulla, niin moni homekämpän omistaja pääsi mukaan rahanjakoon.

Äänestä

Olen laittanut ko paskan boikottiin kauan aikaa sitten.

SPR:n pääsihteeri Irene Kumpula ansaitsee vuodessa mukavat 107 442 euroa, eli lähes 9 000 euroa kuukaudessa. Lisäksi verottomat matkakulukorvaukset.

Äänestä
  • Mutta kirppukseltä voi hakea parhaat huonekalut verhot kun on nopea. Tosin meille ne maksaa muut saa ilmaiseksi.

    Äänestä

Herrasväki vuokrailee hyviltä tutuiltaan kiskurihintaan . Kun on niin kiireistä niin ei viitsitä katsoa mitä vuokrataan . Avustus kympistä menee 0,20€ perille

Äänestä

Ei kait vaan saa valtiolta apurahaa, vaikka suomi on peppuaukinen?🤮🤮

Äänestä
  • totta kai samalla tavalla kuin maahanmuuttajat ja pakolaiset entä alaikäset niille valtio maksaa vieläkin paremmin menee vaan sossuun ja huolet on ohi . kato vihreät ja nähtävästi koko poppoo on sitä mieltä maksoi mitä maksoi ,, siinä sitä äänestäjille herkkuja näin meistä tulee oikea hyvyyden keidas muille maailman ihmisille , vankiloissa oleville muttei omille ,,, voi hemmetti kuin olisin toisen värinen ,,, joku sanoo kun synnyt suomeen oot lotto voittaja ,,, niin naaman pitää vain vaihtaa väriä,, onnistuisko plakilla,,,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    totta kai samalla tavalla kuin maahanmuuttajat ja pakolaiset entä alaikäset niille valtio maksaa vieläkin paremmin menee vaan sossuun ja huolet on ohi . kato vihreät ja nähtävästi koko poppoo on sitä mieltä maksoi mitä maksoi ,, siinä sitä äänestäjille herkkuja näin meistä tulee oikea hyvyyden keidas muille maailman ihmisille , vankiloissa oleville muttei omille ,,, voi hemmetti kuin olisin toisen värinen ,,, joku sanoo kun synnyt suomeen oot lotto voittaja ,,, niin naaman pitää vain vaihtaa väriä,, onnistuisko plakilla,,,

    Juu suomalaiset haoveksitaan sossusta ulos mutta thsit somalit iranit afrikat vietnamit voitot venäjät on siellä vakituisesti punainen matto ja samppanjaa.

    Äänestä

SPR jää kiinni epäeettisestä toiminnasta aina ja joka kerta kun on joku isompi "avustusoperaatio" menossa.

Äänestä

Ei ole reilua, jos suurin osa varoista menee järjestön toiminnan kuluihin.

Äänestä
  • Tietysti suomalaiset on maapallon riistetyin huijatuin sorretuin ja huonoimmin johdetut kansa. Omassa maassaan.

    Äänestä

Hyvyyden keidas kuulostaa hyvältä, mutta kun lukee itsekkäiden ja tyhmien ihmisten kannanottoja ja katselee maailman menoa, niin ei ole pienintäkään viitettä siitä, että sellainen olisi syntymässä tähän massatyperysten maailmaan.

Äänestä

Huhuja on että jotkut SPR:än duunarit ottaisivat hyvät kamat itselle ja möisivät kirppiksellä. Pitääkö paikkansa?

Äänestä
  • Kirppiksillä ne myydään uskontolahkoissa ja avustukset loput pimeässä kaupassa.

    Äänestä

Itse teen ainakin niin ja vuokrakämpistä otan välistä parisataa.

Äänestä

Sain asunnon vuokrattua hyvään hintaan punaiselle ristille. Ollut monta vuotta tyhjä kun niin huonossa kunnossa ettei kukaan halua muuttaa sinne. Nyt saan tuplahinnan.

Äänestä
  • Keenereille ei noita tarjota

    Äänestä

  • YLE uutisten toimittajat venäläisiä ettei pidä uskoa kaikkea kyllä he varastaa mitä irti saa muutenkin täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keenereille ei noita tarjota

    Kneek on ollut siellä jo ennen ja tuhonnut kaiken myös hajottavat. Kova homma lämmittää asuntoa uunilla ...

    Äänestä

Nyt ollaan hiljaa jos ihminen maksetaan ilmaiseksi kuljetus toiseen maahan annetaan ilmaiset vaatteet ruoka sänky lakanat lämmitys sähkö juomavesi pitäisi olla tosi kiitollinen ja kiittää jo siitä että on elossa edes.

Äänestä
  • Nimenomaan. Ja tarjotusta työpaikasta kun ei ihan noin vain kieltäydytä oli sit kuinkakin käpykylä kyseessä.

    Äänestä

Juu hyysätkään vaan noita ukrainalaisia,omin silmin nähtynä varastaa kyllä osaavat,aivan samanlaisia kuin hyökkääjät,jossei pahempia

Äänestä
  • suomessa on omiakin köyhiä ja näitä tuodaan autolasteittain majoitetaan,vaatetetaan,ruokitaan,annetaan autot että pääsevät vielä töihin....missä meni pieleen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ja tekee bisnestä vuokraamalla joltakin sikölätin Ukrainan pakolaiselle !! Järkyttävä läävä kuin kunnon piikkipesä, luulin että kuva on ennen remonttia mutta olikin sviitti kalusteilla.
Olen aina sanonut että SPR on valtio valtiossa ja yksi suuremmista ryöstäjistä kun on kyse toisten hädänalaisen aseman käyttämisestä ja silmät kirkkaana kerrotaan kuinka vastuullista heidän toimintansa on. Sorruin kymmenien vuosien jälkeen laittamaan heidän keräykseen Ukrainan tukikonsertissa 20€ mutta lupaan etten ikinä enää tee toisten sitä virhettä jos ette parempaan pysty vaikka johtajalle kyllä maksetaan yli satatuhatta palkkiota vuoteen mutta ette pysty perheelliselle järjestetään hätäasunnoksi muuta kuin läävän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu