Minulla on tällä hetkellä paljon ylä-ja alamäkia elämässäni josta haluaisin jakaa täällä sillä ei ole ketään muuta kenen kanssa jutella.
Olen ollut nyt noin puoli vuotta todella surullinen ja yksinäinen. Koulussa menee huonosti, huonot arvosanat, ei ole motivaatiota ja kavereiden ilkeilyt. Kotona samaa ilkeilyä on myös ja kukaan ei tue minua tälläisessä elämän vaiheessa. Sitten on itseni kanssani myös ongelmia, en pidä miltä kehoni tai naamani näyttää. Kaikki tuo tuntuu tosi raskaalta näin kun olen viellä tosi nuori, ylä-asteella käyn.
Äitini on puhunut siitä että minun pitäisi mennä sairaalaan tai syödä lääkkeitä, jos en ole iloinen. Ja olen sanonut hänelle ettei lääkkeet olisi ekana parhain idea. Haluaisin vain vanhempani kuuntelevan ja ymmärtävän mitä käyn läpi, koska esim isäni hän luulee että kaikki ongelmani johtuvat puhelimesta. Ja äitini luulee minun matkivan jonkun kuuluisan ihmisen ongelmia ja huolia koska se olisi "coolia"....
Tämän hetkisiä kavereita minulla on vähän, vain pari. "Parasystäväni" ei käyttäydy minun kanssa reilusti. Hän haukkuu tai tekee minusta pilkkaa ja sanoo sen olevan vain vitsiä ja ihmettelee miksi olen niin outo kun hänen sanat sattuvat minua. Yritän aina olla itse kavereilleni tosi kiltti. Kehun heitä ja kysyn "miten menee" ja olen hyvä ystävä. Kukaan ei ole koskaan tehnyt minulle niin..
Tuntuu tosi tyhjältä ja rikkinäiseltä. En enään tiedä kuka olen. Olisin kiitollinen jos joku jaksaisi lukea tämän ja kertoa mitä voisin tehdä. Ei vihakommentteja.
Olen ollut nyt noin puoli vuotta todella surullinen ja yksinäinen. Koulussa menee huonosti, huonot arvosanat, ei ole motivaatiota ja kavereiden ilkeilyt. Kotona samaa ilkeilyä on myös ja kukaan ei tue minua tälläisessä elämän vaiheessa. Sitten on itseni kanssani myös ongelmia, en pidä miltä kehoni tai naamani näyttää. Kaikki tuo tuntuu tosi raskaalta näin kun olen viellä tosi nuori, ylä-asteella käyn.
Äitini on puhunut siitä että minun pitäisi mennä sairaalaan tai syödä lääkkeitä, jos en ole iloinen. Ja olen sanonut hänelle ettei lääkkeet olisi ekana parhain idea. Haluaisin vain vanhempani kuuntelevan ja ymmärtävän mitä käyn läpi, koska esim isäni hän luulee että kaikki ongelmani johtuvat puhelimesta. Ja äitini luulee minun matkivan jonkun kuuluisan ihmisen ongelmia ja huolia koska se olisi "coolia"....
Tämän hetkisiä kavereita minulla on vähän, vain pari. "Parasystäväni" ei käyttäydy minun kanssa reilusti. Hän haukkuu tai tekee minusta pilkkaa ja sanoo sen olevan vain vitsiä ja ihmettelee miksi olen niin outo kun hänen sanat sattuvat minua. Yritän aina olla itse kavereilleni tosi kiltti. Kehun heitä ja kysyn "miten menee" ja olen hyvä ystävä. Kukaan ei ole koskaan tehnyt minulle niin..
Tuntuu tosi tyhjältä ja rikkinäiseltä. En enään tiedä kuka olen. Olisin kiitollinen jos joku jaksaisi lukea tämän ja kertoa mitä voisin tehdä. Ei vihakommentteja.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sekaisin247 chat auttaa. Ja Tukinet. Sekä Etsivä nuorisotyö.
Olen henkisesti tukenasi<3
Ota netistä Helsinki Mission.On catt.Paljon mutakin.Ei huijareita,kuten tällä. Menen sinne sivusto. Kannataa. Tämä ei oikea sivusto.
Mitä jos henkilö ei ole Helsingistä? Täällä on annettu jo apuja jotka ei riipu alueesta. Ja eivät tarjoa mahdollisuutta terveydenhuoltoon. Nuoriso avut kuten etsivä nuorisotyö ja ohjaamo tarjoavat myös usein ammattilaisten antamaa mielenterveysapua.
Kyse ei nyt ole selkeästi mistään pelkästä yksinäisyydestä. Masennus on hieman isompi juttu ja pitää ottaa tosissaan.
Ja heiltä saa usein ammatilaisten mielenterveysapua ilman, että tarvitsee mennä mihinkään laitokseen. Mikä on aina parempi.
Pessimistinen elämänasenne ei ole masennusta eikä sairautta, jota pitäisi hoitaa lääkkeillä. Jos ajattelet jatkuvasti, että elämäsi on yhtä surkeutta, vielä surkeammaksi se vain muuttuu. Elät kuin unessa, josta pois pääsemiseksi tarvitset räjähtävän herätyksen. Miten se tapahtuu? Sinun on asetettava uusi päämäärä elämällesi. Et löydä motivaatiota koulun käyntiin ilman selkeää tavoitetta. Et menesty ihmissuhteissa, jos murehdit ulkokuortasi, vaikka sen sisällä oleva ihminen on tärkeämpi. Kun sinulla on tavoite ja motivaatio, sinun ei tarvitse etsiä kavereiden hyväksyntää ulkonäöllä ja miellyttämisellä. Mieti siis mikä on seuraava tavoitteesi; missä haluat olla hyvä ja menestyvä? 👍
Ihan hyvä kommentti, mutta haluan tähän väliin sanoa että tämä on juuri se mitä masentuneelle ei sanota.
Masennus voi olla vakava sairaus jota ei voi poistaa vain muuttamalla yhtäkkiä asennetta. Jos hän voisi noin vain muuttaa suhtautumista asioihin (eli esimerkiksi "pessimististä" optimistiseksi) hän olisi luultavasti tehnyt sen jo. Ei se noin helppoa ole. Ihmiset jotka eivät tätä sairautta ole käyneet läpi, eivät tiedä miltä se tuntuu.
"Pessimistinen elämänasenne ei ole masennusta eikä sairautta jota pitäisi hoitaa lääkkeillä" vittu haloo. Jos ihminen on masentunut, älä ikinä sano näin. Se oikeasti tarkoittaa (ainakin masentuneesta tuntuu) että mitätöit ja väheksyt hänen tunteitaan. Masennusta ei poisteta muuttamalla ajattelutapaa. Masennukseen tarvii tukea ja apua, ammattilaisilta ja myös läheisiltä (tai myös tuntemattomilta).
Masennus ei ole valinta! Hän ei ole valinnut että 'minäpä voisin olla nyt masentunut'. Masennus on vakavaa, siihen tarvii apua. Älkää väheksykö masentuneiden tunteita, se voi vain pahentaa tilannetta.
(Saatoin ymmärtää väärin mitä tarkoitat viestilläsi, mutta ensimmäinen kuva oli tuo. Ja tämä äskeinen tiedoksi muutenkin kaikille :))
Ja sinulle alottaja, ikävä kuulla että sinulla menee näin. Olen henkisesti tukenasi, ja kehotan menemään Sekasin 247 chattiin esimerkiksi juttelemaan. Ihan ammattilaisille. Se auttaa.
Olen itse kokenut lähes saman, tiedän että sä selviät<3
Kaikki kääntyy vielä parhain päin, etähalit ja tsempit sulle täältä puhelimen toisesta päästä<3
Olet arvokas, tärkeä ja mahtava ihminen, tiedän että sä selviit mistä vaan!
Jos vain voisin, tulisin sinne ihan vain kuuntelemaan ja saisit kertoa kaiken mitä on mielessä. Sitten voitaisiin yhdessä korjata nämä asiat. Mutta koska se ei ole mahdollista, juttele jonkun ammattilaisen kanssa, kasvotusten jossakin tai erilaisissa chateissa ja muualla <3
Tämä on hyvä kommentti :)
Voin samaistua tilanteeseesi todella hyvin sillä itselläkin on tässä nyt tämän lukuvuoden aikana ollut yksinäisyyttä ja ollut välillä todella surullinen. En yhtään tiedä mitä tulevaisuudessa haluaisin tehdä ja välillä se ahdistaa paljonkin. Koen myös olevani todella hukassa itseni kanssa enkä oikein tiedä mitä olen, mitä haluan tai mitä minusta tulee. Joo ehkä ei vielä tarvitsekkaan tietää ihan kaikkea ja kuuluukin osittain ikään, mutta haluaisin jonkun, jolle voisi avautua ja joka ymmärtäisi.
Isän kanssa en ole niin läheinen, että kokisin helpoksi avautua hänelle. Äitini kanssa taas ollaan ihan semi läheisiä, mutta en halua aiheuttaa hänelle enää yhtään lisä huolia. Huolia hänellä meinaan riittää. Pikkusiskollani on ollut tuo koulun aloitus vaikeaa ja nyt tämä vuosi erityisen vaikeaa koulussa erilaisten ongelmien ja syiden takia. Lisäksi syksyllä äitini ravasi kaiken laisissa testeissä ja loppuvuodesta hänellä todettiin vakavasairaus, johon kyllä löytyy lääkitys/hoitomenetelmä, mutta ei välttämättä mikään kaikkein helpoin. Vanhempani ovat yhdessä, mutta olivat parivuotta sitten lähellä erota, mutta he päättivät jatkaa vielä yhdessä. Luulen, että osittain siskoni takia ja välillä kyllä huomaan hyvin ettei kaikki ole parhain päin heidän välillään ja suhteessaan.
Yhdelle lähimmälle ystävälleni olen harkinnut kertovani, mutta hän on TODELLA erilainen kuin minä. Hän on paljon huolettomampi ja meillä on välillä ihan erilaiset mielenkiinnon kohteet. Eikä me yleensä mistään näin syvällisistä asioista keskustella, vaikka hänen kanssaan nähdään usein, juttu luistaa hyvin ja ollaan ihan avoimia. Luokallani minulla on yksi kaveri, jonka kanssa ollaan kavereita ja hengataan koulussa. Ollaan kavereita vain, koska tunnettiin toisemme ala-asteelta ja päädyttiin samalle luokalle yläasteella. Hänelle en todellakaan voisi kuvitella avautuvani. Hänen olemuksensa on oikeastaan todella rasittava aina välillä. Välillä hän kuvittelee olevansa jotenkin kaikkien ylä puolella ja dissaa, jokaista tekemääni asiaa eikä kuuntele mielipidettäni asioihin vaan jyrää ne omalla ja muka oikealla mielipiteellänsä. Tai jättää itse tekemättä tehtävänsä/läksynsä ja vaatii minua kertomaan vastaukset. Itse minä kyllä olen aina niissä tilanteissa vähän tyhmä enkä oikein osaa sanoa EI, mutta en haluaisi olla huono kaveri ja jättää pulaan tai mitään ja yleensä jos kieltäydyn hän suuttuu tai alkaa vain vaatimaan entistä kovemmin. En oikein tiedä miten jaksan vielä yhden vuoden yläastetta, nyt kun ensivuonna "paraskaverini" vaihtaa lukioon ja samalla meidän "kaveriporukka" ( jos sitä voi edes sellaiseksi kutsua) hajoaa ja minä ainoana jään vielä ylä-asteelle. En oikein tiedä kuinka hyvin jaksan ja päätöksiä tulevaisuuden suhteen pitäisi myös tehdä. Olen vielä todella huono tutustumaan uusiin ihmisiin ja se kestää yleensä kauan. Eikä minulla ole mitään sosiaalisten tilanteiden lahjoja ja olen todella huono juttelemaan sellaisten puoli kavereiden kanssa.