Kunnanjohtajan elinvoimakeskustelussa 26.1.2022 oli esillä kumipyöräkanavahanke, johon on tarkoitus käyttää yhteisiä rahoja.
Mitä sille nyt mahtaa kuulua?
Mitä kuuluu kumipyöräkanavalle?
81
1941
Vastaukset
- Anonyymi
Hankkiiko Kuhmoisten kunta sinne Kuhmalahden rantaan nosturin? Kuka vakuuttaa veneet lastauksen/purun ja kuljetuksen ajaksi? Kuuluuko palveluun taksikyyti venekunnalle?
- Anonyymi
Kuhmalahden rantaan - tarkoitat Puntariin. Tottahan toki sinne nosturi hankitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Varmaan joku pöllii sen nosturin sieltä
- Anonyymi
Onko tämä traileri sitten jonkun yksityisen pihassa? Siihen kai tarvitaan traktori? Kunta ostaa trailerin, kuka saa tuotot?
- Anonyymi
Kunta rakensi matkaparkin. Yöpyminen maksetaan Sahanrantaan.
- Anonyymi
Kumikanava
Kuhmoisissa on virinnyt idea kehittää maakunnan sisäistä venematkailua siten, että veneen kuljettaminen vesistöstä toiseen – esimerkiksi Pyhäjärveltä Päijänteelle – tehtäisiin helpoksi uuden matkailupalvelukonseptin avulla. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että Päijänteen ja Tampereen seudun vesistöjen väliselle n. 35 km pitkälle osuudelle alettaisiin tarjoamaan kuljetuspalvelua niin kutsuttua kumikanavaa hyödyntäen. Kumikanava on traktorin avulla vedettävä venetraileri, jolla pystyy siirtämään isojakin veneitä näppärästi. Alueellisten yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen on aloitettu, ja muun muassa Kangasalan suunnalla idea on herättänyt kiinnostusta.
Kyllä kiinnostaa! Paljonko makaaa Avomerikelpoisen, Kråkö/Thure Lindström mahonkiveneen siirto ja miten miehistön siirto?- Anonyymi
Saako meno-paluulipusta alennusta
- Anonyymi
Olen siirrättämässä 8 metristä ja 2500 kiloista purjevenettä kesällä Päijänteeltä Näsijärvelle. Onnistuuko tätä kautta?
- Anonyymi
Eikö tää palvelu ollut vaan kunnanjohtajan omalle moottoriveneelle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tää palvelu ollut vaan kunnanjohtajan omalle moottoriveneelle?
Hys hys
- Anonyymi
Lisää tätä. terv. rekakkuski
- Anonyymi
Olisiko syytä ensin katsoa että kunnan lakisääteiset tehtävät tulee hoidettua? Ensi vuonna on joka tapauksessa edessä rajuja leikkauksia, kun valtionosuuden romahtavat ja tällä hetkellä 65% kunnan budjetista on tullut valtionosuuksista.
- Anonyymi
Säästönä koulun säästö
- Anonyymi
Toivottavasti jokainen siirtää myös jatkossa veneensä omilla rahoillaan järveltä toiselle.
- Anonyymi
Mikä juttu on tää sähköpotkulauta? Onko kunta ostanut sen vai saanut lahjoituksena?
- Anonyymi
Ostanut - pitäähän kuntalan viranhaltijoilla oma lelu olla😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostanut - pitäähän kuntalan viranhaltijoilla oma lelu olla😂
Halpa lelu verrattuna entisen koulun purkamis-kustannuksiin. Jokaiselle halukkaalle kuhmoislaiselle potkulauta olisi sekin vielä edullisempaa kuin väkisin lakeja rikkomalla tapahtuva koulun purku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halpa lelu verrattuna entisen koulun purkamis-kustannuksiin. Jokaiselle halukkaalle kuhmoislaiselle potkulauta olisi sekin vielä edullisempaa kuin väkisin lakeja rikkomalla tapahtuva koulun purku.
Ette sitten saanut kuntaa harkitsemaan ja etsimään vaihtoehtoja noinkin suureen asiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ette sitten saanut kuntaa harkitsemaan ja etsimään vaihtoehtoja noinkin suureen asiaan?
Pieni klikki päättää asiat niinkuin tahtoo. Siihen ei valtuustoa tai kuntalaisia kaivata hämmentämään. Näin on ollut jo liian pitkään eikä mikään sitä kieroutta tule muuttamaan.

Hyvä idea!
vaihtoehto 1: ei osteta
vaihtoehto 2: ostetaan fillari
vaihtoehto 3: ostetaan sähköpotkulauta kaikille kuntalaisille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieni klikki päättää asiat niinkuin tahtoo. Siihen ei valtuustoa tai kuntalaisia kaivata hämmentämään. Näin on ollut jo liian pitkään eikä mikään sitä kieroutta tule muuttamaan.
Julkisuus on vahva voimatyökalu, jota ajan kanssa kumartaa kierot ja lierot.

Paikallis-lehti ei käytännössä salli yleisön osastoa tältä osin. Suurin teho on pienessä, vanhus-voittoisessa kylässä siten menetetty. Some-kirjoittelu ei eliittiä tunnu hetkauttavan, aivan kuin sitä ei heille olisi olemassakaan. Todellinen vaikuttaminen eliitin käytökseen on mahdotonta. Kukista ja mehiläisistä, muusta hölynpölystä saa kyllä lehteen kirjoittaa. Omistaja liian lähellä jo pitkään tehtyjä vääriä päätöksiä. Lehti ei tässä tapauksessa ole vallan vahtikoira vaan syli-puudeli.

Tai oikeuslaitosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai oikeuslaitosta.
Edellinen lockwood-keissi kesti oikeudessa 14 vuotta. Mitä siitä on seuraava, on vielä hämärän peitossa. Tuskkn juurikaan mitään.

Olet varmaan oikeassa. Oikeuslaitoskin meni vipuun pätemättömällä todisteella, jonka antaja on sen kirjallisesti tunnustanut pätemättömäksi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja on oikeudessa todistajana olleena tunnustanut tuomiovirheen ja todistajan kuullen sen myöntänyt todeksi sekä kehottanut hakemaan tuomionpurkua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallis-lehti ei käytännössä salli yleisön osastoa tältä osin. Suurin teho on pienessä, vanhus-voittoisessa kylässä siten menetetty. Some-kirjoittelu ei eliittiä tunnu hetkauttavan, aivan kuin sitä ei heille olisi olemassakaan. Todellinen vaikuttaminen eliitin käytökseen on mahdotonta. Kukista ja mehiläisistä, muusta hölynpölystä saa kyllä lehteen kirjoittaa. Omistaja liian lähellä jo pitkään tehtyjä vääriä päätöksiä. Lehti ei tässä tapauksessa ole vallan vahtikoira vaan syli-puudeli.
"Omistaja liian lähellä jo pitkään tehtyjä vääriä päätöksiä"
Vääriä ja kalliita päätöksiä kunnan hallinnossa, josta seurauksena pitkäaikaiset vaikutukset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai oikeuslaitosta.
”Edellinen lockwood-keissi kesti oikeudessa 14 vuotta. Mitä siitä on seuraava, on vielä hämärän peitossa. Tuskkn juurikaan mitään”
Seuraava lockwood-keissiin nostetaan kanne sen jälkeen, kun ensin katsotaan kauanko kestää niiden valtuutettujen kantti toimia luottamushenkilönä ja katsoa kuntalaisia silmiin, kun nimet julkaistaan seuraaviin laittomuuksiin, joista perusteettomasti ja pitkäaikaisesti on kärsinyt Kuhmoisten kunnan maine ja kunnan kehitys:
• Harhautettu poliisia ja oikeuslaitosta sillä, että tie 24-hallin (entinen LW-halli) lämpökeskuksen on oikeuden päätöksen mukaan (todistamiseen perustuen) omistanut Kuhmoisten Kiinteistön Oy:n omistama yhtiö, joka olisi oikeuden päätöksen mukaan myynyt lämpöenergiaa LWK Oy:lle. Kunnan todistajat tietävät, että lämpökeskuksen on omistanut ja edelleen omistaa Kuhmoisten kunta. Lämpökeskus rakennettiin teholtaan tarpeeseen nähden lähes kymmenen kertaa ylisuuri. Kunta (päättäjät) suuruuden-hulluudessaan haaveili rakentaa ”sähkörahoilla” puukylän, joka haave ei toteutunut. Lämpökeskuksen toimimattomuus ja sen ylisuuret kustannukset olivat osasyynä kaataa LWK Oy.
• LWK Oy:n toimintaa jatkettiin keinotekoisesti, vaikka tiedettiin lämpökeskuksen toimimattomuus. Perustettiin LWT Oy. Kunta edellytti sekä vaati, että JF luovuttaa teollisoikeudet korvauksetta LWK Oy:lle. Näin tehtiin ja LWK Oy myi teollisoikeudet 5,5 milj. mk voitolla LWT Oy:lle. Kunta sai yrittäjänä jatkaa LWK Oy:n yritystoimintaa veronmaksajien rahalla. Päättäjät pesivät kätensä.
• LWK Oy:n konkurssin jälkeen kunnanhallitus teki tutkintapyynnön poliisille ja väitti, että JF on harhauttanut Kuhmoisten kuntaa arvottomilla teollisoikeuksilla, joiden arvo on vain nolla. Tätä väitettä varten hankittiin tekniikan tohtorin lausunto tukemaan tutkintapyyntöä ja LW-oikeudenkäyntiä varten. Kunta vaati oikeudet JF:tä korvauksetta ja hinnoitteli niiden arvon omien tarpeidensa mukaan 5,5 milj. mk arvoiseksi ja myöhemmin syytti tutkintapyynnössä JF:n kunnan harhauttajaksi rikosnimikkeellä törkeä petos. Tekniikan tohtori on tunnustanut lausuntonsa pätemättömäksi ja myöntänyt, että hänen lausuntoa ei olisi saanut käyttää oikeudenkäyntiin.
• Kunnan päättäjät ja sopimuksen allekirjoittaja ovat edelleenkin päättämässä kunnan asioista, jotka liittyvät LW-riitaisuuksiin.
• LWT Oy:n 1,5 milj. euron omaisuus hävitettiin tyystin ja kunta maksoi LWT Oy:n pesänhoitajan palkkion. Nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja vastasi LWT Oy:n hallituksen puheenjohtajana LWT Oy:n omaisuuden hävittämisestä. Osa LWT Oy:n omaisuudesta jätettiin luovuttamatta konkurssipesälle realisoitavaksi. Onko kunnanhallituksen puheenjohtaja ansainnut äänestäjien ja kuntalaisten luottamuksen ?Tunteeko kunnanhallituksen puheenjohtaja vastuuta siitä mitä kunnan virheellisellä todistamisella ja täysin tarpeettomalla LW-oikeudenkäynnillä ja LWT Oy:n konkurssin tahallisella pitkittämisellä on vahingoitettu JF:n elinkeinotoimintaa sekä Kuhmoisten kunnan mainetta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Edellinen lockwood-keissi kesti oikeudessa 14 vuotta. Mitä siitä on seuraava, on vielä hämärän peitossa. Tuskkn juurikaan mitään”
Seuraava lockwood-keissiin nostetaan kanne sen jälkeen, kun ensin katsotaan kauanko kestää niiden valtuutettujen kantti toimia luottamushenkilönä ja katsoa kuntalaisia silmiin, kun nimet julkaistaan seuraaviin laittomuuksiin, joista perusteettomasti ja pitkäaikaisesti on kärsinyt Kuhmoisten kunnan maine ja kunnan kehitys:
• Harhautettu poliisia ja oikeuslaitosta sillä, että tie 24-hallin (entinen LW-halli) lämpökeskuksen on oikeuden päätöksen mukaan (todistamiseen perustuen) omistanut Kuhmoisten Kiinteistön Oy:n omistama yhtiö, joka olisi oikeuden päätöksen mukaan myynyt lämpöenergiaa LWK Oy:lle. Kunnan todistajat tietävät, että lämpökeskuksen on omistanut ja edelleen omistaa Kuhmoisten kunta. Lämpökeskus rakennettiin teholtaan tarpeeseen nähden lähes kymmenen kertaa ylisuuri. Kunta (päättäjät) suuruuden-hulluudessaan haaveili rakentaa ”sähkörahoilla” puukylän, joka haave ei toteutunut. Lämpökeskuksen toimimattomuus ja sen ylisuuret kustannukset olivat osasyynä kaataa LWK Oy.
• LWK Oy:n toimintaa jatkettiin keinotekoisesti, vaikka tiedettiin lämpökeskuksen toimimattomuus. Perustettiin LWT Oy. Kunta edellytti sekä vaati, että JF luovuttaa teollisoikeudet korvauksetta LWK Oy:lle. Näin tehtiin ja LWK Oy myi teollisoikeudet 5,5 milj. mk voitolla LWT Oy:lle. Kunta sai yrittäjänä jatkaa LWK Oy:n yritystoimintaa veronmaksajien rahalla. Päättäjät pesivät kätensä.
• LWK Oy:n konkurssin jälkeen kunnanhallitus teki tutkintapyynnön poliisille ja väitti, että JF on harhauttanut Kuhmoisten kuntaa arvottomilla teollisoikeuksilla, joiden arvo on vain nolla. Tätä väitettä varten hankittiin tekniikan tohtorin lausunto tukemaan tutkintapyyntöä ja LW-oikeudenkäyntiä varten. Kunta vaati oikeudet JF:tä korvauksetta ja hinnoitteli niiden arvon omien tarpeidensa mukaan 5,5 milj. mk arvoiseksi ja myöhemmin syytti tutkintapyynnössä JF:n kunnan harhauttajaksi rikosnimikkeellä törkeä petos. Tekniikan tohtori on tunnustanut lausuntonsa pätemättömäksi ja myöntänyt, että hänen lausuntoa ei olisi saanut käyttää oikeudenkäyntiin.
• Kunnan päättäjät ja sopimuksen allekirjoittaja ovat edelleenkin päättämässä kunnan asioista, jotka liittyvät LW-riitaisuuksiin.
• LWT Oy:n 1,5 milj. euron omaisuus hävitettiin tyystin ja kunta maksoi LWT Oy:n pesänhoitajan palkkion. Nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja vastasi LWT Oy:n hallituksen puheenjohtajana LWT Oy:n omaisuuden hävittämisestä. Osa LWT Oy:n omaisuudesta jätettiin luovuttamatta konkurssipesälle realisoitavaksi. Onko kunnanhallituksen puheenjohtaja ansainnut äänestäjien ja kuntalaisten luottamuksen ?Tunteeko kunnanhallituksen puheenjohtaja vastuuta siitä mitä kunnan virheellisellä todistamisella ja täysin tarpeettomalla LW-oikeudenkäynnillä ja LWT Oy:n konkurssin tahallisella pitkittämisellä on vahingoitettu JF:n elinkeinotoimintaa sekä Kuhmoisten kunnan mainetta?Jatkoa edelliseen:
Kuhmoisten kunta antoi LW-oikeudenkännin yhteydessä suuren ilmoituksen Keskisuomalainen lehteen: "Unelmia ei voi korvata"
Kunta on kaikin tavoin käyttänyt asemaansa ja valtaansa väärin. Puukylä oli nimenomaan Kuhmoisten kunnan unelma ja suuruudenhullu tavoite toteuttaa se "sähkörahoilla". Mitä jäi kunnan yritystoiminnasta ja sähkörahojen käytöstä jäljelle?
Toisten rahoilla on helppo pelata, kun ei ole itseltä pois eikä tarvitse vastuuta kantaa.
Kunnan suuruudenhullu unelma epäonnistui, päättäjät halusivat uhrata JF:n - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Edellinen lockwood-keissi kesti oikeudessa 14 vuotta. Mitä siitä on seuraava, on vielä hämärän peitossa. Tuskkn juurikaan mitään”
Seuraava lockwood-keissiin nostetaan kanne sen jälkeen, kun ensin katsotaan kauanko kestää niiden valtuutettujen kantti toimia luottamushenkilönä ja katsoa kuntalaisia silmiin, kun nimet julkaistaan seuraaviin laittomuuksiin, joista perusteettomasti ja pitkäaikaisesti on kärsinyt Kuhmoisten kunnan maine ja kunnan kehitys:
• Harhautettu poliisia ja oikeuslaitosta sillä, että tie 24-hallin (entinen LW-halli) lämpökeskuksen on oikeuden päätöksen mukaan (todistamiseen perustuen) omistanut Kuhmoisten Kiinteistön Oy:n omistama yhtiö, joka olisi oikeuden päätöksen mukaan myynyt lämpöenergiaa LWK Oy:lle. Kunnan todistajat tietävät, että lämpökeskuksen on omistanut ja edelleen omistaa Kuhmoisten kunta. Lämpökeskus rakennettiin teholtaan tarpeeseen nähden lähes kymmenen kertaa ylisuuri. Kunta (päättäjät) suuruuden-hulluudessaan haaveili rakentaa ”sähkörahoilla” puukylän, joka haave ei toteutunut. Lämpökeskuksen toimimattomuus ja sen ylisuuret kustannukset olivat osasyynä kaataa LWK Oy.
• LWK Oy:n toimintaa jatkettiin keinotekoisesti, vaikka tiedettiin lämpökeskuksen toimimattomuus. Perustettiin LWT Oy. Kunta edellytti sekä vaati, että JF luovuttaa teollisoikeudet korvauksetta LWK Oy:lle. Näin tehtiin ja LWK Oy myi teollisoikeudet 5,5 milj. mk voitolla LWT Oy:lle. Kunta sai yrittäjänä jatkaa LWK Oy:n yritystoimintaa veronmaksajien rahalla. Päättäjät pesivät kätensä.
• LWK Oy:n konkurssin jälkeen kunnanhallitus teki tutkintapyynnön poliisille ja väitti, että JF on harhauttanut Kuhmoisten kuntaa arvottomilla teollisoikeuksilla, joiden arvo on vain nolla. Tätä väitettä varten hankittiin tekniikan tohtorin lausunto tukemaan tutkintapyyntöä ja LW-oikeudenkäyntiä varten. Kunta vaati oikeudet JF:tä korvauksetta ja hinnoitteli niiden arvon omien tarpeidensa mukaan 5,5 milj. mk arvoiseksi ja myöhemmin syytti tutkintapyynnössä JF:n kunnan harhauttajaksi rikosnimikkeellä törkeä petos. Tekniikan tohtori on tunnustanut lausuntonsa pätemättömäksi ja myöntänyt, että hänen lausuntoa ei olisi saanut käyttää oikeudenkäyntiin.
• Kunnan päättäjät ja sopimuksen allekirjoittaja ovat edelleenkin päättämässä kunnan asioista, jotka liittyvät LW-riitaisuuksiin.
• LWT Oy:n 1,5 milj. euron omaisuus hävitettiin tyystin ja kunta maksoi LWT Oy:n pesänhoitajan palkkion. Nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja vastasi LWT Oy:n hallituksen puheenjohtajana LWT Oy:n omaisuuden hävittämisestä. Osa LWT Oy:n omaisuudesta jätettiin luovuttamatta konkurssipesälle realisoitavaksi. Onko kunnanhallituksen puheenjohtaja ansainnut äänestäjien ja kuntalaisten luottamuksen ?Tunteeko kunnanhallituksen puheenjohtaja vastuuta siitä mitä kunnan virheellisellä todistamisella ja täysin tarpeettomalla LW-oikeudenkäynnillä ja LWT Oy:n konkurssin tahallisella pitkittämisellä on vahingoitettu JF:n elinkeinotoimintaa sekä Kuhmoisten kunnan mainetta?Kirjoittaja on nyt selkeästi sukeltanut liian syvälle,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittaja on nyt selkeästi sukeltanut liian syvälle,
Ole hyvä ja perustele kommenttisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole hyvä ja perustele kommenttisi
"Kirjoittaja on nyt selkeästi sukeltanut liian syvälle"
Sukelsiko kommentoija auttamaan, kun ei nouse pintaan ja perustele kommenttiaan?
Vanha sanonta:
"Yleensä kissa nousee itse pöydälle, pyytämättäkin.
Silloin kun kissaa "nostetaan" pöydälle, niin tuodaan joku sellainen asia esille, joka olisi ihan yhtä hyvin joutanut olla lattiallakin, unohduksissa ... ainakin joidenkin mielestä."
"Kun kissa vie kielen, niin ollaan kai verbaalisti jo niin umpikujassa, ettei suloisuutta sanotuksi saa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirjoittaja on nyt selkeästi sukeltanut liian syvälle"
Sukelsiko kommentoija auttamaan, kun ei nouse pintaan ja perustele kommenttiaan?
Vanha sanonta:
"Yleensä kissa nousee itse pöydälle, pyytämättäkin.
Silloin kun kissaa "nostetaan" pöydälle, niin tuodaan joku sellainen asia esille, joka olisi ihan yhtä hyvin joutanut olla lattiallakin, unohduksissa ... ainakin joidenkin mielestä."
"Kun kissa vie kielen, niin ollaan kai verbaalisti jo niin umpikujassa, ettei suloisuutta sanotuksi saa."Ei korppi korpin silmää noki; vanha kummoislainen sanonta. Sukeltaminen on hieno laji, voi löytää aarteita. Sitä arvostellut ja tässä salakavalasti sekä harhaisesti omasta mielestään hauskasti henkilöidä yrittävä, löi nyt hakkunsa kiveen. Historia kaivaa itse totuudet esiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei korppi korpin silmää noki; vanha kummoislainen sanonta. Sukeltaminen on hieno laji, voi löytää aarteita. Sitä arvostellut ja tässä salakavalasti sekä harhaisesti omasta mielestään hauskasti henkilöidä yrittävä, löi nyt hakkunsa kiveen. Historia kaivaa itse totuudet esiin.
Totuutta tarvitsemme, vain sillä tulevaisuutta rakennamme. Valheiden varaan ei voi mitään kestävää rakentaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuutta tarvitsemme, vain sillä tulevaisuutta rakennamme. Valheiden varaan ei voi mitään kestävää rakentaa.
"Totuutta tarvitsemme, vain sillä tulevaisuutta rakennamme."
Käyttäisin tässä konditionaalia. Konditionaali eli ehtotapa on tapaluokka. Se ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta, esimerkiksi: ”Kävelisin, jos voisin”
Totuutta tarvitsisimme, vain sillä tulevaisuutta rakentaisimme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Totuutta tarvitsemme, vain sillä tulevaisuutta rakennamme."
Käyttäisin tässä konditionaalia. Konditionaali eli ehtotapa on tapaluokka. Se ilmaisee tekemisen epävarmuutta tai ehdollisuutta, esimerkiksi: ”Kävelisin, jos voisin”
Totuutta tarvitsisimme, vain sillä tulevaisuutta rakentaisimme."Rakastu Kuhmoisiin" on mainoksissa ja sydämenkuvia ripoteltu siellä sun täällä.
Ei käskymuodossa kukaan rakastu. "Rakastuisin jos voisin" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Edellinen lockwood-keissi kesti oikeudessa 14 vuotta. Mitä siitä on seuraava, on vielä hämärän peitossa. Tuskkn juurikaan mitään”
Seuraava lockwood-keissiin nostetaan kanne sen jälkeen, kun ensin katsotaan kauanko kestää niiden valtuutettujen kantti toimia luottamushenkilönä ja katsoa kuntalaisia silmiin, kun nimet julkaistaan seuraaviin laittomuuksiin, joista perusteettomasti ja pitkäaikaisesti on kärsinyt Kuhmoisten kunnan maine ja kunnan kehitys:
• Harhautettu poliisia ja oikeuslaitosta sillä, että tie 24-hallin (entinen LW-halli) lämpökeskuksen on oikeuden päätöksen mukaan (todistamiseen perustuen) omistanut Kuhmoisten Kiinteistön Oy:n omistama yhtiö, joka olisi oikeuden päätöksen mukaan myynyt lämpöenergiaa LWK Oy:lle. Kunnan todistajat tietävät, että lämpökeskuksen on omistanut ja edelleen omistaa Kuhmoisten kunta. Lämpökeskus rakennettiin teholtaan tarpeeseen nähden lähes kymmenen kertaa ylisuuri. Kunta (päättäjät) suuruuden-hulluudessaan haaveili rakentaa ”sähkörahoilla” puukylän, joka haave ei toteutunut. Lämpökeskuksen toimimattomuus ja sen ylisuuret kustannukset olivat osasyynä kaataa LWK Oy.
• LWK Oy:n toimintaa jatkettiin keinotekoisesti, vaikka tiedettiin lämpökeskuksen toimimattomuus. Perustettiin LWT Oy. Kunta edellytti sekä vaati, että JF luovuttaa teollisoikeudet korvauksetta LWK Oy:lle. Näin tehtiin ja LWK Oy myi teollisoikeudet 5,5 milj. mk voitolla LWT Oy:lle. Kunta sai yrittäjänä jatkaa LWK Oy:n yritystoimintaa veronmaksajien rahalla. Päättäjät pesivät kätensä.
• LWK Oy:n konkurssin jälkeen kunnanhallitus teki tutkintapyynnön poliisille ja väitti, että JF on harhauttanut Kuhmoisten kuntaa arvottomilla teollisoikeuksilla, joiden arvo on vain nolla. Tätä väitettä varten hankittiin tekniikan tohtorin lausunto tukemaan tutkintapyyntöä ja LW-oikeudenkäyntiä varten. Kunta vaati oikeudet JF:tä korvauksetta ja hinnoitteli niiden arvon omien tarpeidensa mukaan 5,5 milj. mk arvoiseksi ja myöhemmin syytti tutkintapyynnössä JF:n kunnan harhauttajaksi rikosnimikkeellä törkeä petos. Tekniikan tohtori on tunnustanut lausuntonsa pätemättömäksi ja myöntänyt, että hänen lausuntoa ei olisi saanut käyttää oikeudenkäyntiin.
• Kunnan päättäjät ja sopimuksen allekirjoittaja ovat edelleenkin päättämässä kunnan asioista, jotka liittyvät LW-riitaisuuksiin.
• LWT Oy:n 1,5 milj. euron omaisuus hävitettiin tyystin ja kunta maksoi LWT Oy:n pesänhoitajan palkkion. Nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja vastasi LWT Oy:n hallituksen puheenjohtajana LWT Oy:n omaisuuden hävittämisestä. Osa LWT Oy:n omaisuudesta jätettiin luovuttamatta konkurssipesälle realisoitavaksi. Onko kunnanhallituksen puheenjohtaja ansainnut äänestäjien ja kuntalaisten luottamuksen ?Tunteeko kunnanhallituksen puheenjohtaja vastuuta siitä mitä kunnan virheellisellä todistamisella ja täysin tarpeettomalla LW-oikeudenkäynnillä ja LWT Oy:n konkurssin tahallisella pitkittämisellä on vahingoitettu JF:n elinkeinotoimintaa sekä Kuhmoisten kunnan mainetta?Puheenjohtaja on tehnyt kyseenalaisia, hyvän pankkitavan vastaisiksi päätöksiksi todistettuja lainan antoja jo vuosi-kymmeniä sitten. Ei oppi ojaan kaada eli oppia ikä kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puheenjohtaja on tehnyt kyseenalaisia, hyvän pankkitavan vastaisiksi päätöksiksi todistettuja lainan antoja jo vuosi-kymmeniä sitten. Ei oppi ojaan kaada eli oppia ikä kaikki.
Puheenjohtaja siirsi Nordea pankin LWT Oy:lle myöntämän miljoonalainan kunnan taseeseen v. 2005, jotta yhtiötä saatiin pidettyä olemassa. Kunta makseli LWT Oy:n lainan lyhennystä ja korkoja ilman kunnanhallituksen päätöstä. Sen jälkeen, kun kunta päätti asettaa LWT Oy:n selvitystilaan vuonna 2009, kunnan palkkaama selvitysmies siirsi Nordea pankin lainan takaisin LWT Oy:n taseeseen, jonka jälkeen selvitysmies haki LWT Oy:n konkurssiin 2010. Poliisi takavarikoi LWT Oy:n kirjanpidon ennen selvitystilaa ja totesi päätöksessään, että yhtiö on lähes velaton. Tilinpäätöksiä LWT Oy ei kuitenkaan ollut toimittanut PRH:lle vuosien 2002-2008 ajalta. Siitä tuli syyttäjältä lievä nuhtelu.
Kunnan omistaman yhtiön konkurssin lopputilitys tehtiin vasta 2015, eli melko vähän aikaa sitten. "Kissa" voitaisiin vieläkin nostaa pöydälle, koska asiasta on alle kymmenen vuotta. Osa LWT Oy:n omaisuudesta on kadoksissa. eikä ole luovutettu konkurssipesälle realisoitavaksi. Jos ja kun asia tutkitaan, luottamustehtäviin ei ole asiaa puheenjohtajalla eikä muilla vilppiin osallisilla. Kunta maksoi täysin tarpeettomasti LWT Oy:n konkurssipesän pesänhoitajan palkkion. LWT Oy:n konkurssipesällä oli varallisuutta maksaa, mutta sen varallisuus hävitettiin.
Yksityisen osakeyhtiön omistaja olisi vastaavalla tempulla tuomittu konkurssirikoksesta. LWT Oy:llä oli arvonlisävelkaa vuodesta 2003 saakka. Verovelkaa pimitettiin kirjanpidossa ja vasta kymmenen vuotta myöhemmin nostettiin esiin. Tämä ei ole oikeudenmukaista ja yhdenvertaista muita yrittäjiä kohtaan, että kunnan omistamassa osakeyhtiössä voidaan toimia lain vastaisesti. Laki tulee olla kaikille sama. Kuhmoisten kunta ei ole missään erityisasemassa lain noudattamisen suhteen.
Näistä fakta-asioista voi päätellä miksi kunnanhallitus toimii niin kuin se on toiminut.
Selvitettävää riittää. Pimitetyt ja peitellyt asiat eivät kestä päivänvaloa. Tämän tietää kunnanhallituksen puheenjohtaja. - Anonyymi

Selvitettävää riittää. Pimitetyt ja peitellyt asiat eivät kestä päivänvaloa. Tämän tietää kunnanhallituksen puheenjohtaja.Vieläkö sukeltajalla viiraa. Hellitä jo=)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö sukeltajalla viiraa. Hellitä jo=)
Hellitäppä ite. Haukut väärää puuta, niinkuin yleensäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö sukeltajalla viiraa. Hellitä jo=)
"Mitä kuuluu kumipyöräkanavalle?"
Hyvä nimi tälle keskusteluketjulle. Kumikanava eli 24-tie on ihan viressä, jota pitkin pääsee nopeasti pois kahteen suuntaan.
Älä ole huolissasi, happi kyllä riittää. Peiteltyjä ja piilotettuja asioita löytyy lisää pohjamudista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieläkö sukeltajalla viiraa. Hellitä jo=)
Onpa vaan erikoista yrittää jatkuvasti dissata huonolla huumorilla yhtä ainoata tyyppiä joka tässä kylässä uskaltaa suunsa avata ja kaivaa tosi paskaa esille johon sinunkin maksamasi vero-eurot on hassattu. Luulisi että olisit tyytyväinen. Ainoa selitys tuolle kateudelle on että itse kuulut juuri siihen eliittiin joka on aina toisten taskulla kylvämässä kyläläisten vero-euroja milloin mihinkin ”tuottavaan” kuten koulun purkamiseen, laaja-kaistaan tai paskan ajamiseen Nokialle kun oman puhdistamon korjaus-rahat upotettiin Sahan tielle.

Hellitä jo. Älyhoi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hellitä jo. Älyhoi!
Kurjaa jos jätesäkki pääsee vuotamaan..

Putsaria ei korjattu, nyt joudutaan paskaa ajamaan kumipyörillä maan ääriin, jotta päästöarvot pysyvät 1.1.2022 voimaan tulleiden määräysten rajoissa.
Se ainoa henkilö, joka on julkisesti kyseenalaistanut putsarin remonttirahojen kuppaamisen, syyllistetään, koska on rohjennut olla eri mieltä asiasta.
Ja joku vielä ihmettelee, miksi ei kunta kehity? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putsaria ei korjattu, nyt joudutaan paskaa ajamaan kumipyörillä maan ääriin, jotta päästöarvot pysyvät 1.1.2022 voimaan tulleiden määräysten rajoissa.
Se ainoa henkilö, joka on julkisesti kyseenalaistanut putsarin remonttirahojen kuppaamisen, syyllistetään, koska on rohjennut olla eri mieltä asiasta.
Ja joku vielä ihmettelee, miksi ei kunta kehity?Miksi kunnanhallitusta ja kunnan kehitystä voi johtaa henkilö, joka hävitti LWT Oy:n varallisuuden joutumatta siitä vastuuseen ? Kunta palkkasi selvitysmiehen, joka hoiti asian peittelyä vuosien ajan. Seuraavaksi kunta palkkasi pesänhoitajan jatkamaan peittelyä vuoteen 2015 saakka. Ei tarvitse ihmetellä miksi kunta ei kehity. Paskat lilluu Päijänteellä ja ajautuu rantaan. Luurangot kolistelee kunnanviraston kaapeissa.
Hiilineutraaliksi itseään mainostava kunta ajauttaa paskat kumipyörillä Nokialle, jossa aikanaan oli vakava onnettomuus huolimattomuudesta, kun paskat saastuttivat puhtaan juomaveden. Kuhmoisten kunnanhallituksen laittomuudet saastuttavat koko kunnan maineen. Se ei ole huolimattomuutta, se on tahallista ja haisee kauas!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nokian_vesikriisi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kurjaa jos jätesäkki pääsee vuotamaan..
"Kurjaa jos jätesäkki pääsee vuotamaan.."
Pinnan alta löytyi säkki, joka on alkanut vuotamaan totuuden oikeusmurhasta.
Vertaa:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/12d79f97-bd1e-45b3-86fa-cb1fe8219118 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pieni klikki päättää asiat niinkuin tahtoo. Siihen ei valtuustoa tai kuntalaisia kaivata hämmentämään. Näin on ollut jo liian pitkään eikä mikään sitä kieroutta tule muuttamaan.
Elinvoimajaoston kokous To 27.10.2022
"Kumikanava. Käytiiin läpi hankkeen nykytilaa ja kesällä tehdyn kyselyn tuloksia. Tulokset
osoittavat, että kiinnostusta hankeideaa kohtaan on." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elinvoimajaoston kokous To 27.10.2022
"Kumikanava. Käytiiin läpi hankkeen nykytilaa ja kesällä tehdyn kyselyn tuloksia. Tulokset
osoittavat, että kiinnostusta hankeideaa kohtaan on."Onko tästä kumikanavasta jotain maksajille (=kuntalaiset) avoimia ja virallisia päätöksiä? Vai makustellaanko sitä vain elinvoimajaostossa?
Mitä konkreettista ollaan hankkimassa ja paljonko se maksaa?
Montako vastausta tuli webropol-kyselyyn ja missä kyselyn tulokset ovat nähtävillä?
- Anonyymi
Kysely kumin käyttäjille:
https://www.kuhmoinen.fi/content/fi/36/420626/KUMIKANAVAN KÄYTTÄJÄKYSELY.html - Anonyymi
Missä näitä kumipyöräkanavia on tällä hetkellä käytössä, jotta voimme käydä tutustumassa liiketaloudellisesti kannattavasti toimivaan malliin?
- Anonyymi
Ei sen tarvitse kannattavaa tässä kylässä olla niinkauan kunnes päädytään kriisi-kunnaksi. Kaikki käy kun ei ole mitään holttia talouden pidossa. Kun ei päättäjällä ole henkilökohtaista vastuuta, riittää vaan omat intohimot, aina saa vapaasti olla muiden veronmaksajien pussilla. Uusi koulu, vanha koulu, jätevesi, nettiverkko … ja taas meni miljoona, totes kauppaneuvos Tuuran vävy-kin.

Ollaanko me sitten vaan niin tyhmiä, että luullaan, että tämä on maailman ensimmäinen onnistunut kumipyöräkanavahanke?
- Anonyymi
Kangasalan päässä ei ilmeisestikään kovin hyvää?
Kangasalan Sanomat 20.8.2022:
Kangasala ja Kuhmoinen selvittävät Kuhmalahden Siuronsalmen ja Kuhmoisten sataman välisen kumikanavan avaamista – kuntien lähtökohdat eroavat suuresti: ”Idea itsessään on kuitenkin aivan mahtava”- Anonyymi
– kuntien lähtökohdat eroavat suuresti:
Kyllä, nelisenkymmentä kilometriä.
- Anonyymi
"Kuhmoisissa on virinnyt idea kehittää maakunnan sisäistä venematkailua siten, että veneen kuljettaminen vesistöstä toiseen – esimerkiksi Pyhäjärveltä Päijänteelle – tehtäisiin helpoksi uuden matkailupalvelukonseptin avulla." (Elinvoimajaosto 20.4.2022)
Olisiko reilua kertoa, kenen aivoissa idea on virinnyt vai syntyikö kallionkolossa? - Anonyymi
Vetovastuun kumipyörähankkeesta kantaa Kuhmoinen.
Yritysryhmähankkeen toteuttamiseen haetaan venetrailerin kuljettajia, lähitakseja, ravintolapalveluita, veneiden huoltopalveluita, majoitusta tarjoavia ja muita yrittäjiä, jotka voisivat osallistua uuden kumikanavan palveluiden tuottamiseen Päijänteeltä Puntariin ja Puntarista Päijänteelle.- Anonyymi
Kangasalla on jo alettu valmistautua kumikanavaan: Kangasalan kaupungin oli tarkoitus tänä vuonna asentaa Siuronsalmen rantaan betoninen veneiden vesillelaskuluista. Elementit ehdittiin jo toimittaa paikalle ennen kuin Kuhmoinen lähestyi kumikanavaideoineen.
-Jotta kaksilta kaivuutöiltä vältyttäisiin, päätimme siirtää luiskien paikoilleen laittoa. Rannan mataluuden vuoksi voi ruoppaaminen olla tarpeen, jotta myös isompien veneiden siirto mahdollistuu, kertoi Kangasalan kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen elokuussa 2022 Kangasalan Sanomille. - Anonyymi
Onko tästä jotain virallisia päätöksiä kunnassa vai onko vain sovittu kaveriporukassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tästä jotain virallisia päätöksiä kunnassa vai onko vain sovittu kaveriporukassa?
Tämmönen soppa saadaan syntymään, kun kunta ei tiedota lehdessään tai muutoin, miten hankkeita suunnitellaan tai edistetään. Valtuuston kokouksissa ei saa kukaan puhua, kun ne on etukäteen jo päätetty ! Halooo ... saadaan videon välityksellä katsoa, kun kaikki istuu tuppisuuna ja esityslista paukutetaan puheenjohtajan johdolla alle 15 min käsitellyksi.
Puheenjohtaja tai muu piälysmies vain toteavat, ettei tämmöstä tarttis katella - jonninjoutavaa ajan haaskausta. = ollaan jo päätetty ennen tätä videooointia.
Avointa keskustelu, avointa ympäristöä ilman, että joutuu pelkäämään, että menikö kunnan vuokraama tila alta tai tuleeko muita seuraamuksia, jos jotain sanon. ASIAT tässä keskustelee ei vihamiehet! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kangasalla on jo alettu valmistautua kumikanavaan: Kangasalan kaupungin oli tarkoitus tänä vuonna asentaa Siuronsalmen rantaan betoninen veneiden vesillelaskuluista. Elementit ehdittiin jo toimittaa paikalle ennen kuin Kuhmoinen lähestyi kumikanavaideoineen.
-Jotta kaksilta kaivuutöiltä vältyttäisiin, päätimme siirtää luiskien paikoilleen laittoa. Rannan mataluuden vuoksi voi ruoppaaminen olla tarpeen, jotta myös isompien veneiden siirto mahdollistuu, kertoi Kangasalan kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen elokuussa 2022 Kangasalan Sanomille.Kangasalan kaupunginpuutarhuri Järvisen mukaan ruoppaus tulee suunnitella ja toteuttaa huolellisesti. Suunnittelun yhteydessä selvitetään, tarvitaanko työhän luvan hakemista aluehallintovirastolta.
Ruoppaaminen on pääsääntöisesti sallittua syyskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana. Samentumisen ja muiden ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ruoppaustyö tulisi ajoittaa virkistyskäyttökauden ulkopuolelle.
Siellä sitä jo Kangasalla ruopataan kuhmoislaisten laskuun, jotta saadaan "Kuhmoisissa virinnyt idea" käytäntöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kangasalan kaupunginpuutarhuri Järvisen mukaan ruoppaus tulee suunnitella ja toteuttaa huolellisesti. Suunnittelun yhteydessä selvitetään, tarvitaanko työhän luvan hakemista aluehallintovirastolta.
Ruoppaaminen on pääsääntöisesti sallittua syyskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana. Samentumisen ja muiden ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ruoppaustyö tulisi ajoittaa virkistyskäyttökauden ulkopuolelle.
Siellä sitä jo Kangasalla ruopataan kuhmoislaisten laskuun, jotta saadaan "Kuhmoisissa virinnyt idea" käytäntöön.Hankkeen toteutusta ei saa aloittaa, ennen kuin rahoitushakemus on jätetty ja rahoitushakemusta ei voi jättää ennen kuin se on käsitelty kunnanhallituksessa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kangasalan kaupunginpuutarhuri Järvisen mukaan ruoppaus tulee suunnitella ja toteuttaa huolellisesti. Suunnittelun yhteydessä selvitetään, tarvitaanko työhän luvan hakemista aluehallintovirastolta.
Ruoppaaminen on pääsääntöisesti sallittua syyskuun alun ja huhtikuun lopun välisenä aikana. Samentumisen ja muiden ruoppauksesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi ruoppaustyö tulisi ajoittaa virkistyskäyttökauden ulkopuolelle.
Siellä sitä jo Kangasalla ruopataan kuhmoislaisten laskuun, jotta saadaan "Kuhmoisissa virinnyt idea" käytäntöön.Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?
Miksi tähän "Kuhmoisissa virinneeseen ideaan" pitäisi sitoa yhteisiä varoja?
Miksi ei tämän "Kuhmoisissa virinneen idean" isä tai äiti tule omalla nimellään julkisuuteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?
Miksi tähän "Kuhmoisissa virinneeseen ideaan" pitäisi sitoa yhteisiä varoja?
Miksi ei tämän "Kuhmoisissa virinneen idean" isä tai äiti tule omalla nimellään julkisuuteen?"Kunnat toteuttivat yhdessä verkkokyselyn, jonka avulla haluttiin selvittää veneilijöiden näkemyksiä kumipyöräkanavahankkeen tarpeellisuudesta ja sisällöstä. Vastauksia kertyi 65. Enemmistö vastaajista ilmaisi olevansa kiinnostunut käyttämään kumikanavaa, joskin useimmat vain kerran tai pari. Merkittävin peruste siirtyä vesistöltä toiselle on vaihtelunhalu." Kangasalan Sanomat 24.8.2022
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?
Miksi tähän "Kuhmoisissa virinneeseen ideaan" pitäisi sitoa yhteisiä varoja?
Miksi ei tämän "Kuhmoisissa virinneen idean" isä tai äiti tule omalla nimellään julkisuuteen?"Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?"
Sitä kutsutaan mm. traileriveneilyksi
https://aninaisabella.wordpress.com/traileriveneilya/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?"
Sitä kutsutaan mm. traileriveneilyksi
https://aninaisabella.wordpress.com/traileriveneilya/Kunnan pitää keskittää voimansa lauttaliikenteen uudelleen aloittamiseen Sysmän kanssa. Jokainen hoitakoon oman trailerinsa miten sattuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan pitää keskittää voimansa lauttaliikenteen uudelleen aloittamiseen Sysmän kanssa. Jokainen hoitakoon oman trailerinsa miten sattuu.
"lauttaliikenteen uudelleen aloittamiseen Sysmän kanssa"
Entä kumipyöräliikenne Kuhmoinen-Lahti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan pitää keskittää voimansa lauttaliikenteen uudelleen aloittamiseen Sysmän kanssa. Jokainen hoitakoon oman trailerinsa miten sattuu.
Puhut asiaa!

Koko Kuhmoinen-Puntari-kumipyörä"kanavan" tavoiteena on, että Valtteri pääsisi paistattelemaan veneineen julkisuuden valokeilaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?
Miksi tähän "Kuhmoisissa virinneeseen ideaan" pitäisi sitoa yhteisiä varoja?
Miksi ei tämän "Kuhmoisissa virinneen idean" isä tai äiti tule omalla nimellään julkisuuteen?Nykyaikaisilla menetelmillä ei isyyden selvittämisen pitäisi olla vaikeaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lauttaliikenteen uudelleen aloittamiseen Sysmän kanssa"
Entä kumipyöräliikenne Kuhmoinen-Lahti?Tarkoittanet onnikka-liikennettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanet onnikka-liikennettä.
Kyllä. Kun Nyssestä maksetaan 45 000 euroa/vuodessa, niin kaikki munat on yhdessä korissa. Tokikin sillä pääsee parissa tunnissa Mansesteriin, mutta joku saattaisi haluta Lahteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivätkö ne, jotka haluavat siirtää veneensä vesistöstä toiseen, tee sen kuten tähänkin asti?
Miksi tähän "Kuhmoisissa virinneeseen ideaan" pitäisi sitoa yhteisiä varoja?
Miksi ei tämän "Kuhmoisissa virinneen idean" isä tai äiti tule omalla nimellään julkisuuteen?Hankkeen puuhamies on ilmiselvä Demari: käsi toisen taskulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kunnat toteuttivat yhdessä verkkokyselyn, jonka avulla haluttiin selvittää veneilijöiden näkemyksiä kumipyöräkanavahankkeen tarpeellisuudesta ja sisällöstä. Vastauksia kertyi 65. Enemmistö vastaajista ilmaisi olevansa kiinnostunut käyttämään kumikanavaa, joskin useimmat vain kerran tai pari. Merkittävin peruste siirtyä vesistöltä toiselle on vaihtelunhalu." Kangasalan Sanomat 24.8.2022
"Enemmistö vastaajista ilmaisi olevansa kiinnostunut käyttämään kumikanavaa"
Ehkä tutkimuksen luotettavuuteen vaikuttaa myös se, että hankkeen kustannusarvio eikä palvelun hinta vielä ole selvillä?
Jos asiakkailta kysytään, haluatko maistaa ensi kesän uutuusjäätelöä, varmasti useimmat haluavat, mutta kun kuulevat kesällä hinnan, osa siirtyy halvempiin vaihtoehtoihin.
- Anonyymi
Mielummin latukone (hyvä keppulit!) kuin venetraileri.
- Anonyymi
Kuhmoisissa on virinnyt idea, että se, jolla on varaa veneeseen ja haluaa liikutella sitä vesistöjen välillä, hankkii ihan itse trailerinsa. Sitä voi sitten lainata naapurillekin vaikka pientä korvausta vastaan?
- Anonyymi
Entäs jos demari onkin päätänyt hankkia kärryn ja mahdollisesti traktorinkin yhteisillä varoilla (kunta tai joku hankerahoitus)? Silloinhan se on saatava. Ei siinä silloin kannata selvittää miten esim. Pyhäjärven ja Näsijärven väliselle pyöräkanavalle kävi.

Keskisuomalaisen toimittaja Hannu Karjalainen mainitsi, että Längelmäelläkin kokeiltu ja huonoksi havaittu idea.

Eikös Kuhmoisissa kaikki kokeilut olekin osoittautuneet kultakaivoksiksi.

Eihän sitä tiedä vaikka tää olis ensimmäinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Kuhmoisissa kaikki kokeilut olekin osoittautuneet kultakaivoksiksi.
Kuhmoisista pohjoiseen: https://www.youtube.com/watch?v=TLTqojfYjGM
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuhmoisista pohjoiseen: https://www.youtube.com/watch?v=TLTqojfYjGM
"Kuhmoisista pohjoiseen"
-Siellä vallitsi hilpeä veljeys.
-Tukimatta jäi myös MIKSI! - Kun tulee onglemia, ne lakaistaan maton alle, eikä kellään ole aikaa tai mielenkiintoa ottaa opiksi virheistä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057