Miten on, Suomea sanotaan päällisin puolin niin suvaitsevaiseksi, mutta uskaltavatko homot liikkua lähekkäin kaupungilla/kylällä, kiehnätä toisiaan vasten ja suudella toisiaan julkisesti? Tätähän heterot estottomasti harrastavat, mutta entäpä me, homot?
Tuntuuko, että meitä kuitenkin painetaan maan alle, vaikka meidät hyväksytäänkin? Kertokaa omia kokemuksianne "julkihomoudesta". Miten ympäristö on suhtautunut käytökseen, joka on heteroille tavanomaista, mutta homoille vähemmän hyväksytympää?
Tuntuuko, että meitä kuitenkin painetaan maan alle, vaikka meidät hyväksytäänkin? Kertokaa omia kokemuksianne "julkihomoudesta". Miten ympäristö on suhtautunut käytökseen, joka on heteroille tavanomaista, mutta homoille vähemmän hyväksytympää?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Emme tosin ole homoja, vaan lepakkopari, mutta ajattelinpa silti kertoa...
Kaupungilla kääntyy useampikin pää jos satumme suutelemaan julkisesti. Jos halailemme tai kuljemme käsikkäin, niin silloinkin kääntyy päitä mutta ei yhtä monta kuin suudellessa. Kukaan ei kuitenkaan ole ainakaan vielä sanonut mitään tai huudellut perään.
Pari kertaa olemme lihatiskibaarissa vähän provomielessäkin kiehnanneet, miehet kuolasivat, osa naisistakin peitellysti ja pari naista kävi sanomassa että se oli ällöttävää ja käski meidän lopettaa. Emme lopettaneet, kävivät sanomassa kaapinkokoiselle pokelle, joka, kas kummaa, ei tehnyt mitään muuta kuin virnuili. Annoimme pokelle pusun poskelle lähtiessämme, hän taas toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi uudelleenkin. Jos olisimme olleet miespari, oletan että olisi saattanut käydä sanomassa jotain.
Näin siis Oulussa.
OKSETTAVA JUTTU.
Sinä se vaan viihdyt näillä sivuilla!
Kerro mikä sua vetää tänne, luulis pysyvän poissa jos niin oksettaa. Mutta etpä vaan pysy.
Joskus vierailen täällä ja pyrin toimimaan TOTUUDEN TORVENA, jotta kaikki HOMOSEKSUAALIT ymmärtäisivät lähteä eheytyksen tielle kohti TERVETTÄ ja RAIKASTA HETEROUTTA.
siis luulet edustavasi tervettä ja tasapainoista heteroseksuaalia miestä? Think again, sanoisin...
Oksenna pois vaan, jos noin yököttää. Ei se minua häiritse. Mutta yritä nyt edes ehtiä vessaan, ettei äidin tarvi siivota sotkujasi.
...olemme naispari, en tiedä joutuvatko miesparit kovemman kohtelun uhreiksi. Kuljemme lähes aina kaupungilla käsikkäin, pari kertaa joku vastaantuleva mies on kommentoinut asiasta vieressä kulkevalle kaverilleen mutta ei meille. Olemme myös suudelleet mm. kadulla ja kaupassa. Koskaan ei ole meillekään huudeltu.
Sen verran pidämme tervettä varovaisuutta matkassa, että yöllä liikkuessamme vältämme humalaisia miesporukoita. Muuten olemme avoimesti pari, ja uskallamme osoittaa hellyyttä toisillemme samoissa rajoissa kuin heteroidenkin voi julkisesti olettaa tekevän.
Jätkähän asuu näillä sivuilla :D Luulisi miehen, jolla on 2 vai 3 akateemista tutkintoa, olevan sen verran kiireinen ettei ehdi täällä hillua koko päivää :D:D ...vai vielä joskus :D:D:D
Täältähän minä sinut taas jo löysin. Kirjoita jo se sähköposti minulle, jonka lupasit. Vai petätkö sinä taas minut?
Miehinen fantasiahan on naisten välinen homoseksuaalisuus, johon mies sitten tulee mukaan naisia tyydyttämään. Naisilla varmastikin helpompaa käyttäytyä homoseksuaalisesti kun miehinen maailma tukee tuota mallia?
Miehet eivät ilmeisesti ymmärrä, että lesbot eivät tarvitse miestä. Eli miehet tuskin silloin hyväksyvät homoseksuaalisuuden käsitettä naisten kohdalla?
Liian usein törmää siihen miesten fantasiaan, jossa naiset muka vain "lämmittelevät" toisiaan kunnes tulee mies ja tyydyttää. Varsinkin siihen törmää täällä netin keskustelupalstoilla, joskus tosielämässäkin. Yllättävän moni mies on joko ottanut (miehille suunnattujen) pornoleffojen mallit liian tosissaan, tai sitten ei erota biseksuaalisuuden ja lesbouden käsitteitä toisistaan.
Toisaalta naisten välinen julkinen hellyys on varmaankin suositumpaa kuin miesten, kuten sanoit. Kun vielä saisi miehet tajuamaan, ettemme todellakaan halua heitä mukaan *huh*. Varsinkin tuolla Lesbot-keskustelussa yksi tai muutama itsepintainen mies työntää joka väliin ennakkoluuloisia käsityksiään asiasta, josta ei selvästikään tiedä mitään. Ja aina on niitä idiootteja, jotka luulevat että lesbot vain tarvitsevat "kunnolla munaa", hyi olkoon. He aiheuttavat aggressiivisella käytöksellään vain miesvastaisuutta.
Omaan viestiini:
"Toisaalta naisten välinen julkinen hellyys on varmaankin suositumpaa kuin miesten, kuten sanoit."
Tarkoitus oli tietysti sanoa *hyväksytympää", ei suositumpaa. ;-)
Eipä haittaa vaikka homot pussailee yleisillä paikoilla.
Jos se on rakkautta, kuka sen voi tuomita?
Ihan hieno asenne. Miksi kieltää toisilta sellaista, mitä itse harrastaa?
En harrasta homoutta.