Ujo lapsi

Olen useamman lapsen äiti. Kuopukseni on nyt 6-vuotias ja on aina ollut "ujo lapsi". Tarvii oman aikansa tutustustuessaan uusiin ihmisiin, ympäristöön ja tilanteisiin, mutta kun tutustuu, on kuten kuka tahansa "reipas" lapsi, leikkii, juttelee ja menee toimintaan mukaan. Kun kuopus oli pieni, olimme hänen kanssaan lähes kaiken ajan kahdestaan, koska paikkakunnalla ei ollut paljon paikkoja missä käydä, sukulaisia ei juuri ollut eikä pahemmin ystäväperheitäkään. Nyt lapsi on ollut vuoden osapäivähoidossa saadakseen varmuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toimintaan ikäistensä kanssa.
Lapsen puhe on kehittynyt aika myöhään mutta nyt se on jo selvenemään päin, oikeastaan ainoastaan r-kirjain puuttuu. Lapsi on uusissa tilanteissa ujo, jos häneltä jotain kysytään, ei yleensä vastaa ennenkuin on ns. tutustunut ihmiseen. Osapäivähoidossa lapsi on reipastunut ja hoitajat sanovat ettei siellä erotu millään lailla toisista lapsista, menee touhuun mukaan kun on jo saanut kavereita jne. Kotona lapsi on sosiaalinen, leikkii ja puhua pälpättää, kyselee ja opettelee uusia asioita. On kotona ja muualla aivan kuin kaksi eri lasta.
Neuvolan 5- ja 6-vuotistesteissä kävimme kolme kertaa ennenkuin onnistuttiin saamaan lapsi tekemään tehtävät, viimeisellä kerralla suostui jopa jäämään neuvolantädin kanssa kahdestaan tekemään tehtävät. Tehtävät menivät hyvin, motorista puolta pitäisi vielä harjoitella. Tuntuu välillä turhauttavalta, kun tietää että lapsella on enemmän taitoja, mutta ne "piiloutuvat" tämän ujouden taakse. Olen yrittänyt rohkaista lasta, kehua ja kiittää jotta hän oppii huomaamaan oman onnistumisensa ja uskaltaisi sitä kautta tutustua uusiin haasteisiin.
Puheterapiassa olemme käyneet huonoin tuloksin pari kertaa, siellä oltiin sitä mieltä että puheeseen ei tarvisi puuttua, mutta tehtävät eivät oikein onnistuneet koska poika selvästi menee uudessa tilanteessa "lukkoon" ja tekee tehtävät hätiköiden, niihin enempiä keskittymättä.
Olen alkanut miettiä, että vuoden päästä olisi edessä kouluunlähtö, mistä ihmeestä saisin lapselle rohkeutta tehdä asioita ja tuoda itseään esille jotta siellä pärjää, vai siirtyykö kouluun meno vuodella tämän ujouden vuoksi. Sinänsä harmi koska tiedän että lapsella on tietoja ja taitoja. Lapsen elämä on ollut turvattua, joten siitäkään tämä ei voi johtua että lapsen luottamus olisi joskus petetty tai että olisi joutunut kokemaan olonsa turvattomaksi. Ehkä lapsi on vain luonteeltaan ujo ja "oman aikansa tarvitseva".
Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Miten kouluun lähtö on sujunut, ja onko jäänyt siellä ujoutensa vuoksi ns. "toisten jalkoihin"? Pelottaa että koulussa ujo lapsi jää helposti toisten varjoon, kiusatuksi jne. Olisin erittäin kiitollinen kaikista kokemuksista, iso kiitos jo etukäteen!
41140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minulla oli sama pelko tyttöni kanssa kun hän lähti koulutielle, että mitenköhän pärjää ja kiusataaanko yms. Mutta kun seuraa muita sen ikäisiä lapsia, tuntuukin että suurin osa sen ikäisistä on vähän ujoja. Eikä kaikki lapset ole sellaisia huomion kipeitä pomppioita..Antaa lapsen rauhassa tutustua vaan uusiin asioihin. Hyvä että lapsi on tietyllä tapaa varauksellinen ja tarkkaavainen muita kohtaan, sillä täällä on maailmassa on niitä namusetiäkin. Hyvää kevättä!

Äänestä
  • anna rauhassa olla *ujo* kyllä se siitä. Et voi väkisin reipastaa, eikä tartte. Motoriikan osalta: menkää metsään "rämpimään" parasta motoriikan harjoitusta ikinä, mitä onkaan keksitty. Toinen, isin tai äidin kanssa pelaamaan pallopelejä, huvin vuoksi, siinä sitä kans harjaantuu. Meitä on kuule moneen junaan, ole onnellinen terveestä lapsestasi.

    Äänestä

Minähän se siinä. Ujoudestani oli se hyöty, että uppouduin kirjoihin. Olin sellainen ujo lapsi vielä ylä-asteelle mennessänikin. Itseasiassa menen "hieman lukkoon" mitä tahansa ensimmäistä kertaa tehdessäni edelleenkin. Siis se jännittää ehkä hieman enemmän, kuin laki sallii.

Koulumenestystä ei ujouteni ole haitannut pätkääkään, olen työläisperheemme ainoa akateemisesti kouluttautunut ja itseasiassa kohtuu vaativissa asiakaspalvelutehtävissä tälläkin hetkellä. Nykyisin (viimeiset pari vuotta) olen jopa valmis esiintymään isommankin joukon edessä. Ei se vaadi, kuin hyvän valmistautumisen tiedän nyt.

Yksi, mitä haluaisin sinun tekevän, on kehua lastasi sellaisten tehtävien tekemisestä, joissa vaaditaan ryhmätyötä tai esiintymistä. Pelkkä "hyvä, hyvin tehty" silloin tällöin riittää. Myöhemmin voit jopa kannustaa ja rohkaista ottamaan sellaisia tehtäviä vastaan.

Koulumenestyksen paras tae on se, että kotona kannustetaan opiskelemaan.

Äänestä

Suosittelen ihan ensimmäiseksi, että lainaat kirjastosta sellaisen kirjan kuin "Temperamentti"..sen on kirjoittanut Liisa Keltikangas-Järvinen.

Löydät siitä lapsesi ja huomaat, että ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre joka tulee olemaan lapsen persoonallisuutta koko hänen ikänsä....eikä se suinkaan ole huono asia.

Kirjoittaja on muutenkin oikea ujojen ihmisten puolestapuhuja...itseasiassa lapsesi kuulostaa ihan samanlaiselta kuin omani...hitaasti lämpiävältä.

En suosittele koulun lykkäämistä jos ei muuta ole kuin tuo ujous ja hitaastilämpiävyys....se ei nimittäin muutu vuodessa minnekään....oman kokemukseni mukaan nämä lapset pärjäävät hyvin koulussa ja jopa viihtyvät paremmin kuin esim. tarhassa koska koulupäivä on ennustettavampi ja siellä ovat selvemmät säännöt ja näinollen totuttuaan kouluun lapselle ei tule uusia sääntöjä kaikenaikaa.

Omani on jo 18v. lukiolainen ja edelleen hänestä tunnistaa nuo piirteet. Murrosiässähän nuo piirteet ovat vain eduksi...säästyy monelta harmilta kun ei syöksy suinpäin kaikenlaisiin kokeiluihin.

Ennenkaikkea, hyväksy lapsesi sellaisenaan...rohkaise mutta älä tee ujoudesta numeroa, ettei hän ala luulla itseään vialliseksi sillä ujous ei ole vika...se on luonteeenpiirre ja siihen liittyy paljon hyviä ominaisuukia. Lue se kirja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti ** kirjoitti:

Olen useamman lapsen äiti. Kuopukseni on nyt 6-vuotias ja on aina ollut "ujo lapsi". Tarvii oman aikansa tutustustuessaan uusiin ihmisiin, ympäristöön ja tilanteisiin, mutta kun tutustuu, on kuten kuka tahansa "reipas" lapsi, leikkii, juttelee ja menee toimintaan mukaan. Kun kuopus oli pieni, olimme hänen kanssaan lähes kaiken ajan kahdestaan, koska paikkakunnalla ei ollut paljon paikkoja missä käydä, sukulaisia ei juuri ollut eikä pahemmin ystäväperheitäkään. Nyt lapsi on ollut vuoden osapäivähoidossa saadakseen varmuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toimintaan ikäistensä kanssa.
Lapsen puhe on kehittynyt aika myöhään mutta nyt se on jo selvenemään päin, oikeastaan ainoastaan r-kirjain puuttuu. Lapsi on uusissa tilanteissa ujo, jos häneltä jotain kysytään, ei yleensä vastaa ennenkuin on ns. tutustunut ihmiseen. Osapäivähoidossa lapsi on reipastunut ja hoitajat sanovat ettei siellä erotu millään lailla toisista lapsista, menee touhuun mukaan kun on jo saanut kavereita jne. Kotona lapsi on sosiaalinen, leikkii ja puhua pälpättää, kyselee ja opettelee uusia asioita. On kotona ja muualla aivan kuin kaksi eri lasta.
Neuvolan 5- ja 6-vuotistesteissä kävimme kolme kertaa ennenkuin onnistuttiin saamaan lapsi tekemään tehtävät, viimeisellä kerralla suostui jopa jäämään neuvolantädin kanssa kahdestaan tekemään tehtävät. Tehtävät menivät hyvin, motorista puolta pitäisi vielä harjoitella. Tuntuu välillä turhauttavalta, kun tietää että lapsella on enemmän taitoja, mutta ne "piiloutuvat" tämän ujouden taakse. Olen yrittänyt rohkaista lasta, kehua ja kiittää jotta hän oppii huomaamaan oman onnistumisensa ja uskaltaisi sitä kautta tutustua uusiin haasteisiin.
Puheterapiassa olemme käyneet huonoin tuloksin pari kertaa, siellä oltiin sitä mieltä että puheeseen ei tarvisi puuttua, mutta tehtävät eivät oikein onnistuneet koska poika selvästi menee uudessa tilanteessa "lukkoon" ja tekee tehtävät hätiköiden, niihin enempiä keskittymättä.
Olen alkanut miettiä, että vuoden päästä olisi edessä kouluunlähtö, mistä ihmeestä saisin lapselle rohkeutta tehdä asioita ja tuoda itseään esille jotta siellä pärjää, vai siirtyykö kouluun meno vuodella tämän ujouden vuoksi. Sinänsä harmi koska tiedän että lapsella on tietoja ja taitoja. Lapsen elämä on ollut turvattua, joten siitäkään tämä ei voi johtua että lapsen luottamus olisi joskus petetty tai että olisi joutunut kokemaan olonsa turvattomaksi. Ehkä lapsi on vain luonteeltaan ujo ja "oman aikansa tarvitseva".
Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Miten kouluun lähtö on sujunut, ja onko jäänyt siellä ujoutensa vuoksi ns. "toisten jalkoihin"? Pelottaa että koulussa ujo lapsi jää helposti toisten varjoon, kiusatuksi jne. Olisin erittäin kiitollinen kaikista kokemuksista, iso kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu