Hyvä ehdotus, rajut konstit, mistä pienituloiset ottavat rahat remontteihin ?

Anonyymi

Euroopan komissio kaavailee mittavia pakkoremontteja suomalaisten koteihin –
huoli yksin asuvien vanhusten taloista
Jos Euroopan komission ehdotus direktiivin muutoksesta menee läpi, Suomessa pitää korjata nopeasti 35 prosenttia rakennuskannasta. Remontit voivat olla mittavia vanhemmissa asuintalossa.

Ehdotus on ihan hyvä, mutta konstit liian rajut.

Näin toteaa kurikkalainen Jarmo Kurikka, joka luotsaa Suomen omakotiliitossa kolmen pohjalaismaakunnan aluetta.

Pohjanmaan piirin puheenjohtajana toimiva Kurikka arvioi Euroopan komisson joulukuussa julkaisemaa ehdotusta, jonka mukaan EU:n jäsenmaiden täytyisi korjata huonoimpiin energialuokkiin kuuluvat rakennukset noin kymmenen vuoden kuluessa.

Asuinrakennuksista halutaan mahdollisimman vähäpäästöisiä ja energiaa vähän kuluttavia.

VTT on arvioinut ympäristöministeriölle, että Suomessa ehdotus tarkoittaisi lähes puolta miljoonaa asuinrakennusta.

Komission korjausvaatimus koskisi niitä omakotitaloja, rivitaloja ja kerrostaloja, jotka kuuluvat nykyisin energialuokkiin G, F ja E. Rakennusten korjauskulut voivat VTT:n mukaan nousta yhteensä 13,7 miljardiin euroon.

Kurikka miettii, mitä vaatimukset tarkoittavat maaseudun tyhjiksi jääneille vanhoille taloille tai niille, joissa asuu yksineläviä vanhuksia.

– Heillä eläketulot voivat olla kohtuullisen pienet, eikä heillä ole varaa tehdä tällaisia investointeja.

Lämmityksen vaihtamista ja rakennusten tiivistämistä
Remontit voivat Kurikan mukaan maksaa yksittäiselle asunnonomistajalle tuhansia, j o p a kymmeniä tuhansia euroja. Talon nykyinen kunto ja siinä olevat lämmitysjärjestelmät vaikuttavat tietysti korjauskustannuksiin.

Rakennusten energiatehokkuutta voidaan parantaa esimerkiksi korvaamalla öljylämmitys lämpöpumpuilla tai aurinkosähköllä ja tiivistämällä lämmöneristystä uusilla ikkunoilla ja ovilla.

Ajan kuluessa toimenpiteet säästävät rakennuksen energiankulutusta ja samalla asunnonomistajan kukkaroa. Sitä Kurikka pitää hyvänä.

Huono puoli komission esityksessä on hänen mukaansa korjattavien rakennusten suuri määrä ja tiukka korjausaikataulu.

– Varsinkin kun työvoimasta ja materiaaleista on pulaa.

Pakkokorjaamista ei kannateta
Valtioneuvosto on ottanut komission ehdotukseen kriittisen kannan. Ympäristöneuvos Maarit Haakana ympäristöministeriöstä toteaa, että kriittisyys on aika harvinaista.

Valtioneuvosto haluaa kyllä, että Suomen rakennuskanta on energiatehokasta, mutta komission ehdottamaa tapaa tavoitteiden saavuttamiseksi ei pidetä hyvänä.

– Järkevämpää olisi korjata rakennuksia niiden elinkaaren tarpeiden mukaan eikä pakotetusti jollain aikataululla. Se saattaa olla jopa rakennusmateriaalien ja luonnonvarojen tuhlaamista, Haakana sanoo.

Direktiivin muutoksella komissio ohittaisi myös kansallisen päätösvallan ja päättäisi rakennusten energiatehokkuuden vähimmäistasoista ja korjausaikatauluista kaikissa EU-maissa.

Haakana muistuttaa, että kyseessä on vasta komission ehdotus.

– Millaisiksi rakennusten vaatimukset muotoutuvat, selviää vuoden sisällä, ehkä loppuvuodesta.

Komission ehdotusta käsitellään sekä Euroopan parlamentissa että neuvostossa. Neuvottelut voivat kestää jopa kaksi vuotta.

Suomessa asia on edennyt eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunta muodostaa Suomen kannan komission ehdotukseen touko-kesäkuun aikana.

Komission ehdotus on osa EU:n laajaa ilmastopakettia. Sillä tavoitellaan päästöjen vähentämistä, ja siinä rakennuksilla on merkittävä rooli.

Rakennukset kuluttavat EU:n alueella 40 prosenttia energiasta, ja niistä aiheutuu 36 prosenttia energiaperäisistä kasvivuonekaasupäästöistä.

45

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Direktiivin muutoksella komissio ohittaisi myös kansallisen päätösvallan ja
      päättäisi rakennusten energiatehokkuuden vähimmäistasoista ja
      korjausaikatauluista kaikissa EU-maissa"

      Ei tule menemään läpi !

      Köyhimpien EU-maitten köyhimmillä ihmisillä ei ole rahaa edes ruokaan.

      • Anonyymi

        Ei. Otetaan rahat EU:lta ns. tukin? Olemmehan maksaneet sinne sietämättömästi.
        Ollaanko vähän tyhmiä. Muut teetättää teitä, purjehdussatamia jne, kyllä sellaisen EU-laatan voi talon kylkeen läpäistä.
        Mistä tietävät remontointitarpeistamme?
        Vai tuliko Italian tuista sellainen älämölö?
        Beng


      • Anonyymi

        Kansallinen päätösvalta on ohitettu jo useita kymmeniä kertoja. Kukaan suomalainen ei ole sitä kyseenalaistanut.


    • Anonyymi

      "Komission ehdotus on osa EU:n laajaa ilmastopakettia. Sillä tavoitellaan päästöjen vähentämistä, ja siinä rakennuksilla on merkittävä rooli."

      EU:n Vihreitten ideako tämä on ?

      • Anonyymi

        KIVA tietää vihdoin !
        "Suomessa asia on edennyt eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunta muodostaa Suomen kannan komission ehdotukseen touko-kesäkuun aikana."


    • Anonyymi

      EU-vihreätkö ajavat ilmasto-ohjelmaa läpi nopealla tahdilla
      kuin käärmettä pyssyyn
      viitsimättä vaivautua miettimään onko kaikilla kansalaisilla rahaa
      heidän vaatimuksiinsa. toteuttamiseen ?

    • Anonyymi

      Itä Helsingissä kaupungin vuora-asukasta ei tämä koske.

      • Anonyymi

        No, voit olla huoleton.


    • Anonyymi

      Tällaista suunnitelmaa ehdottavat ovat hyväpalkkaisia täysin todellisuudesta
      vieraantuneita ihmisiä, jos tämä tulisi osaksi EU:n ilmastotavoiteohjelmaa.
      EU:n tai ainakin Suomen ilmastoihmisiä vaivaa realismin puute ja vauhtisokeus.

      • Anonyymi

        12:51
        Komppaan.
        Ehkä heillä pitää olla jotain pientä kivaa näpräämistä.
        Beng


    • Anonyymi

      Eun rauhanrahasto pohjaton? Sieltä!

    • Anonyymi

      No Italiaan annettiin juuri "remonttirahaa rakennuksiin" miljoonia,,olisiko sitten vuoro Italialaisten maksaa suomalaisten asuntojen remontit?

    • Anonyymi

      Ei kai siinä vikaa jos pyritään pois fossiilisista polttoaineista, turve senkin käyttö tullaan lopettamaan lopulta.

    • Anonyymi

      Rakennusten elinkaari suomessa liian pitkä.

      Näitä liki purkukuntoisia asuntoja suomessa vaikka kuinka paljon, osa hylätty, osasaa asutaan toistaiseksi. Itseasiassa raknnusten elinkaari on lyhyt johtuen kehnosta rakentamiskulttuurista ja suuresta korjausvelasta. Jos pytingeitä pidetään huolta, remontoidaan säännöllisesti korjaillaan just lämmitysjärjestelmiä, ikkunoita jne, kestäähän net pitkäänkin. Mutta kun osalle ei ole tehty oikein mitään, korjausvelka on jo niin suuri, että järkevämpää purkaa, kuin korjata.

      Maaseutu täynnä hylättyjä asuntoja, kaupungeissa maanhinnan takia remontoidaan enenpi, eikä vanhat röttelöt kauaa pystyssä pysy, koska tarvitaan tontteja uudisrakennuksille. Tämä eu-juttu koskee siis lähinnä pöndeä.

      Noin esimerkiksi. Mulla suht kohtuullinen asumus pöndellä kesämökkinä. Mä lopetin sen remontoinnin ja yleensä paikan kehittämisen parikymmentä vuotta sitten. Syy, rakennukset vanhoja, eikä niitä kukaan enää ostais. Mutta tontti on hyvä, joku varmasti ostaa tontin mielellään, tosin saa riesakseen purkukuntoiset pytingit.

      Ite välitän piupaut mahdollisesti tulevista direktiiveistä. Jokarapauksessa niihin tulee siirtymäaikoja ja jos vielä ite laittaa hantiin, jos joku koittaa painostaa, mä ehdin hyvin kuolemaan, ilman remontteja. Silti pystyen käyttämään paikkaa loppuun asti. Tontin realisointi, se jää perikunnalle.

      Suotta tuossa keuhkotaan eläkeläisistä, kaikki kuolee aikanaan. Aivan turha remontoida hylättäväksi joutuvia asumuksia. Kun asukas kuolee, pytinki poistuu asuntokannasta, se niistä direktiiveistä. En usko suomen kunnissa olevan suurta intohimoa alkaa painostamaan eläkeläisiä remontoimaan talorähjiään.

      Kun asuntokanta uudistuu, noit pykälät niinkuin vanhentuu käsiin uudisrakentamisen ansiosta. Tottakai on osansa rakennuskantaa, mikä on järkevääkin remontoida ja niihinhän net remontit sitten tulevat kohdistumaan. Ihan hyvä asia. Varmasti joillain tulee ongelmia rahoituksen kanssa, mutta sitten vaan kämppä myyntiin, remontoitavana. Siinäpä se markkina-arvo ratkaisee, kannattaako remontoida, vaiko purkaa, Mutta varmasti järkevät kohteet tullaan remontoimaan.

      Kandee muistaa paskalaki. Suurella ryminällä paukautettiin todella järkevä ja hyvä laki. Mutta käytännön syistä sen toimeenpano kai venähti parikymmentä vuotta. Esimerkiksi ite en ole pöndellä laittanut vieläkään tikkua ristiin asian takia.Kunta koitti alkaa painostaan, mutta totesin vaan tosiasiat, purkuunmenevä asunto, joka vähäisellä käytöllä, en tule tekemään mitään. Jos alkavat vittuileen liikaa, laitan riukun mettään ja alan peseytyyn joessa. Nyt jäätynyt tilanne, mä en tee mitään, eikä kunta viiti alkaa turhaan painostaan.

      Erittäin kannatettava asiahan toi energiatehokkuuslaki on. Pitää ottaa huomioon käytännön realiteetit. Kehnoin rakennuskanta poistuu ja sitämyöten toikin asia kuittaantuu kyllä niinkuin itsestään. Laki kyllä nopeuttaa muutosta, että hyvä siinäkin suhteessa. Turhaa stressiä ei siitä kannata kenenkään ottaa.

      =DW=

      • Anonyymi

        Ennen energiatehokkuutta, voisi kaupungeissa olla rakennustarkastajia. Niitä oli, mutta poistettiin.
        Veikkaan, että viime ja tänä vuosikymmenenä rakennetut rapistuvat vielä nopeammin.
        Jos maalarit sanovat, että kiva maalata homeisia asuntoja uufiskohteessa.
        Beng


    • Tuosta paskalaista, Puumalan mökkiin tehtiin iso remontti, mökki oli ollu pienviljelijän rakentama heti sodan jälkeen kunnolla hirsistä rakenettu, nyt ei uskoisi samaksi. sinne on edelleen kantovesi, huussi pihan perällä ja peltosaran päähän tyhjennettiim likaämpäri.

      Mikkelistä purettiin äskettäin 70-luvulla rakennettu kerrostalo, tarkoitus oli purkaa vähitellen lisää kerrostaloja, nyt saatiin tyhjiin taloihin Ukrainan pakolaisia.
      80-luvulla oli vuokrataloihin pitkät jonot, nyt asukkaista pula, asuntoja annetaan vuokralle siten että saa 2 kuukautta asua ilmaiseksi.

      • Anonyymi

        Pitäisiköhän piruuttaan muuttaa Mikkeliin, jos kerran saa vielä pari vapaakuukautta.


    • Anonyymi

      Rakennuksen kunnon ja oman varallisuuden mukaan kuuluisi saada tehdä
      remppansa. Ei yksittäiset talot ja mökit maailman ilmastoa pilaa eikä EU:nkaan.
      Suurin osa pieniväestöisen Suomen taloista on hyvässä tai tyydyttävässä kunnossa.
      Tällaiset suunnitelmat menevät liiallisuuksiin ja yksilönoikeudensuojan rikkomiseen.

      • Anonyymi

        ''Ei yksittäiset talot ja mökit maailman ilmastoa pilaa...''

        Pienistä puroista muodostuu iso joki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Ei yksittäiset talot ja mökit maailman ilmastoa pilaa...''

        Pienistä puroista muodostuu iso joki.

        Hahhah. Kuinka usein kiinalaiset näkevät sinisen taivaan ?


    • Anonyymi

      Tässä alkaa hitaasti mutta varmasti näkyä mikä peto tuo EU oikeastaan on. Direktiiviä, vaatikusta ja vaatimustenmukaisuusvaatimusta ja pilkkua ja pykälää tuupataan asiaan kuin asiaan. Sanotaan että erityisesti Saksa on pilkunviilausvaltio koska sen tyyli perustuu preussilaiseen pilkuntarkkuuteen ja sotilalliseen kuriin jne. ja Saksahan EU:ssa määrää, ei siitä pääse yli eikä ympäri: Saksa ottaa sen herrakansan paikan nyt neuvottelupöytien kautta mitä se ei aivan sodalla saanut

      • Anonyymi

        Ehdotus on jäsenvaltioitten käsittelyssä.
        Herrakansa on asenne sinun päässäsi.
        Persumainen asenne: "Herrakansa ja eliitti".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehdotus on jäsenvaltioitten käsittelyssä.
        Herrakansa on asenne sinun päässäsi.
        Persumainen asenne: "Herrakansa ja eliitti".

        Valitettavasti en ole ko. puolueen kannattaja enkä äänestäjä, että sikäli meni arviosi pieleen pahemman kerran!
        Ne natsitko eivät mitenkään osoittaneet olevansa muita parempia, eivätkö esiintyneet herrakansan tavoin ja elkein pyrkien alistamaan valtaansa puoli maapalloa, noin niin kuin alkuun?
        Olisikohan se ihmisluonne tässä lyhyessä ajassa ihan aikuisten oikeasti joksikin muuksi muuttunut?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti en ole ko. puolueen kannattaja enkä äänestäjä, että sikäli meni arviosi pieleen pahemman kerran!
        Ne natsitko eivät mitenkään osoittaneet olevansa muita parempia, eivätkö esiintyneet herrakansan tavoin ja elkein pyrkien alistamaan valtaansa puoli maapalloa, noin niin kuin alkuun?
        Olisikohan se ihmisluonne tässä lyhyessä ajassa ihan aikuisten oikeasti joksikin muuksi muuttunut?

        Natsi ei ole mikään saksalaisen ihmisen yleisluonne niinkuin persutkaan ei
        ole suomalaisen yleisluonne. Kummatkin on (lievästi sanoen) häiriökäyttäytyviä ihmisiä,
        siis na ze ja.


    • Anonyymi

      Kaikialla sama asia. Olit vuokralla kerrostalossa tai omistusasunossa. Vuokrissa kerätän rahat remontteihin etukäteen jo 25-30 vuotta. Sitten kun remotti tulee ja vuokra nousee kerätän nissä rahaa,se mitä pankki laina on ja tulevaisuuteen.Otin tämän esille kun aina osaken omistajat sanoo,ettehän te maksa mitän remotit. Velaton osake kuitenin yhtiö vastike vanhassa talossa pienempi.Kuin vuokralisella vukrat. Josta mene kinteistö kuluihin ihan samalla lailla rahaa. Ja todella kaiken maksamme itse. Kun esim. Kanan tiviste hajoaa. Lasku sitä,plus työpalkka kilolmetri korvaukset ymm. Putki mies en ole joten itse en saa en osaa homaa tehdä.Mutta halvemaksi itse hakea matkan takaa uudet keitön tiskiikaapin ritilät.Kun tilata ne vuokratalon huolossta ja lasku tulee. jep joo.Tasan ei menen misään mitkään Kun suomen kansasta kyse.Eläke työstä.Niin ei tpu sosiali edut ja jokainen tietäänaisen eläke pienempii kuin miehen kun olaan 70v. Kun ei edes apuna miehen tulot tai lesken eläke.Kusessa olaan.Myös ihan Helsinki lähiöt.eläkeläisinä.

      • Anonyymi

        Osakkeenomistajat maksavat itse kaikki remonttinsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osakkeenomistajat maksavat itse kaikki remonttinsa.

        Kotitalousvähennys per vuosi on tukea.
        Putkiremontit ovat hankalatöisiä ja mistä hyvää, laadukasta työtä tekevä remppafirma.
        Sijoittaja saa tuplavähennyksen huoneistorempasta, mikä tuki on sujahtanut vaivihkaa korjaustukeen ja kenenkähän aloitteesta, olis kiva tietää.
        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kotitalousvähennys per vuosi on tukea.
        Putkiremontit ovat hankalatöisiä ja mistä hyvää, laadukasta työtä tekevä remppafirma.
        Sijoittaja saa tuplavähennyksen huoneistorempasta, mikä tuki on sujahtanut vaivihkaa korjaustukeen ja kenenkähän aloitteesta, olis kiva tietää.
        Beng

        Väärin.

        Omiin remontteihin toki mahdollista saada kotitalousvähennystä, vaikka joka vuosi, jos remontoitavaa piisaa. Taloyhtiöremontteihin ei. Elikkäs jos ite remppaat kylppäriis eriväriset kaakelit ja ite maksat laskut, sä saat vähennyksen. Jos taloyhtiö tekee kaikkiin osakkeisiin saman remontin, se on taloyhtiöremontti, josta ei kukaan saa sitä.

        Remonteissa pyörii kyllä tukiviidakko. Tällä hetkellä tukia suunnalleen tyrkytetään autonlatauspaikkoja varten. Tuki kuitenkin pieni ja remontti voi olla kallis. Erilaisia energiatukia on aikojen kulussa makseltu, milloin ikkunaremppoihin, milloin mihinkin. Myös yksityisille. Mutta jokatapauksessa, net ei ole suuria. Niin juu, öljylämmityksen vaihtamista muuhun tuetaan myös. Hupaisaa, pöndellä naapuri vaihtoi puukattilan maalämpöön, eikä saanut tukia. Koskee siis öljylämmityksiä, vaikka toki puukin saastuttaa.

        Tuplavähennys-ajatuksesi täysin tuulesta temmattu, ei sellaisia ole olemassakaan.

        =DW=


    • Anonyymi

      Pitäisi olla kuten "ulkomailta" tulleilla: Jollei kaapiston väri miellytä, potkii vaan paskaksi,,ja mies tulee ja laittaa uudet.

    • Anonyymi

      Käytän mökillä järvivettä saunassa ja kukkien marjapensiden kasteluun.Kas kun kukaan vihreä valopää ole keksinyt siihen jätevesimaksua.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä anna ilmaisia ideoita lainsäätäjile !
        Laki jätevesimaksustahan on jo olemassa
        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1973/19730610

        Hulevesimaksu.

        Taajamissa yleensä peritään hulevesimaksu. Noin periaatteessa kukankasteluvedet voi valua viemäriin, joten siitä peritään maksu siinä samalla. Ihan ymmärrettävä maksu, ei viemärit ilmaisia ole.

        Paskalaki on kyllä myös hyvä laki, kyllä kotitalouden jätevedet on huono juttu hoitamattomina. Mutta kuten totesin, se ei välttämättä ole mikään ongelma kaikissa paikoissa, riippuu järjestelmistä ja käyttömäärästä.

        Kirjoitin tästä energiadirektoinnista, mun mielestä sekin on hyvä asia, eikä se tule aiheuttamaan tarpeettomia investointeja kenellekkään. Se on vähän silleenkin, jos asumismuoto on liian kallis, pitääpi vaihtaa halvempaan. Siinä samalla asuntokannasta poistuu se osuus asunnoista, joitten joutaakin poistua.

        =DW=


    • Anonyymi

      Velkaa saa, eikös se ole nykyhallituksen linja.

      • Anonyymi

        Niinpä, ei se nykyhallitus ainakaan tuossa asiassa edeltäjistään poikkea!
        Eikä muuten tule poikkeamaan seuraavakaan hallitus...


    • Anonyymi

      ITALIASSA valtio antaa remppa avustukset euroopan uunojen myöntämistä varoista . Kuis suomen sutturat eivät saaneet samaa aikaan ????

      • Anonyymi

        Laitapa linkki niin saamme lukea siitä.


      • Anonyymi

        On niitä erilaisia avustuksia meilläkin ehditty jakaa jopa ennen EU- aikaa!
        Muistan sellaisenkin enrgiaremonttiavustuksen jo jostain 1960- 70- luvuilta jossa sai ok- taloon hakea avustuksia jos laittoi toimivaan tulipesään eli muuriin sähkövastukset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitapa linkki niin saamme lukea siitä.

        Kukaan ei pal velesinua ala Putiniksi ja pyydä siten

        Italialaiset pistävät villaa seiniin ja kattilat vaihtoon EU:n rahoilla. Rahoitusta energiataloutta parantaviin hankkeisiin on myönnetty jo 21 miljardia euroa. ”Superbonus110%” tarkoittaa sitä, että homma on itse asiassa enemmän kuin ilmaista. Maksajan tosin on syytä kiristää vyötä.

        Yle kirjoitti maanantaina Italian vallinneesta remppavimmasta, jota Suomenuutiset kummasteli jo helmikuussa. Italia pistää EU:n antamia elpymismiljardeja kiertoon tarjoamalla ”Superbonus110%”-hankkeella kansalle uskomattoman edullisia energiaremontteja.

        Tukea energiaremontteihin on myönnetty kesän 2020 jälkeen 200 000 kohteelle yhteensä 21 miljardia euroa. Italia saa EU:n yhteisestä koronaelvytyspaketista tukea ja lainaa kaikkiaan 200 miljardia euroa.


    • Anonyymi

      Etupainottaista pelottelua.

      • Anonyymi

        Moni maaseudun mökki ehtii kylmetä ja lakata pilaamasta ilmastoa ennen kuin nuo pilkut, pykälät ja direktiivit ja kaikki saadaan voimaan ja kun on ehdittty kouluttaa ja palkata muutama tuhat ilmastovastaavuustarkastajaa tarkistamaan niitä mökkien kulutuksia ja hirsien vuotokohtia kartoittamaan.
        Mutta juuri sellainen kaikkeen puuttuva ja kaikesta määräävä holhousyhteiskunta tästä EU:sta on tulossa mikä pelättävissä ja ennakoitavissa oli!


    • Anonyymi

      Mitä pientuloisista nehän ovata ina inisemässä peintuloisuttaan tukiaan tuista riippuvia

      Ottakoon rahat mareilta demareilta tuista matuista niitä hän pienoloinen tukee

      • Anonyymi

        Opettele kirjoittamaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele kirjoittamaan!

        Persu ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Aivokapasiteetti ei riitä ko. taitoihin.


    • Anonyymi

      Pientuloisten pitäisi ottaa matuista ja tuista itselleen fyrkat irti ja maata ja peireskellä matujen kanssa elämää etiäpäin eikä tehdä remonttia kuin päässään
      Ei tälle porukalle kukaan mitään anna kunhan ovat ja lonkkaa vetävät

      Lukekaa Nostojevskiä Erikoisoperaatio ja rauha - kirja niin sivistytteisitte sitten. Kirjas tota löytyy

      • Anonyymi

        Opettele kirjoittamaan!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe