Terve pelko ihmisessä on keino suojautua pahimmalta.
Minulle asia on samoin ja viestiä kantava. Kävin tänään viipalekuvauksessa jonka tulokset antavat enemmän tietoa röntgen sellaisista. Enää vain yksi päivä odotusta ja puhelimen kautta lääkäri kertoo jatkosta. Kyse on keuhkosyövästä, jonka toivon olevan vielä alkumetreillä.
Olen ollut 52 vuotta nikotinisti, osan ajasta pasifisti ja luontoihminen aina. Kiitos Suomeen syntymääni ja hyvän kotikasvatuksen. Ylämäkiä olen kiivennyt aina ja monen kukkulan harjanteelta olen tipahtanut ilman isompia remontteja.
Nyt vain on sellainen olotila, että tekisi auttaa montaa ihmistä työssään. Tekisin omat temppuni, mutta oma luonto ei anna periksi. Joudun odottamaan jo melko varmaksi tietämääni vastausta kuvauksista. Tuskinpa itsensä tappaminen olisi auttamista monen ihmisen työhön, joka toimi tänään sairaalassa. Nämä työtään tekevät hoitajat ja lääkärit ovat nähneet paljon elämässään, eikä heitä hetkauta meikäläisen poislähtö omin käsin.
Hieman on sellainen odottava olotila, joudun nöyrtymään. Kirjoittamisella yleensä puran pois kaiken pahan itsestäni, kuten monikin tekstejäni lukenut on sen huomannut.
Oli miten oli, mutta minua on alkanut kiinnostamaan ikäiseni "los putinos". Hänelläkään ei ole helppoa, mutta ei hänellä ole myöskään ajatteluun tarvittavaa elintä yläpäässä. Monella venäläisellä naisella on ajatteluelin alapäässä, ja siksi moni kainuulainen raavas mies on joutunut maksamaan ajattelevasta viivasta turhaan! Maailma on ihmeellinen, eli isosta maasta tarjotaan elimiä molemmista päistä!
Enää en kuvittele eläväni maassa jolloin en tiennyt Kuhmosta oikeastaan mitään. Nyt tiedän Kuhmosta enemmän kuin jokavuotinen turisti kesällä. Viimeiset ajat aion käyttää Kuhmossa, koska muu Suomi laittaa heti seinän pystyyn meikäläisen naaman nähtyään.
Leikki on leikkiä!
Kuhmossa on kuitenkin jotain sitä mitä en ole löytänyt Suomea aikoinaan kiertäessä. Ihmiset isolla II:llä! Ympäri Suomea on ihmisiä, mutta ihmiset eivät sinällään riitä, vaan suurin syy on kuhmolaisten oma suhtautuminen omaan elämäänsä. Täällä on hyvä elää juoruineen päivineen, ja tänne asumaan tullut näyttää itse sen olemisensa.
Olen jo kolme vuotta kirjoittanut "kirjaa", jota ei kukaan koskaan julkaise. Kirja on alkunimeltään "saatana, perkele, taas uusi tauti". Kuvaus minusta 68-vuotiaasta miehestä, joka kerää ammatikseen erilaisia tauteja ja polttaa tupakkaa, mutta ei ota nokkaan toisten arvosteluista. Ei tule niillä teksteillä olemaan menekkiä, joten ne jäävät perinnönjaon ulkopuolelle pilveen. "Pilvi" on tietokonekäytössä paikka jonne voi säilöä. Ei välttämättä yhtä luotettava kuin vanha maakellari jossa äitini aikoinaan säilöi itse tekemäänsä omenaviiniä.
Äidin naisystävät tuntien en kuusitoistavuotiaana välittänyt "akkojen kotkotuksista", vaan aloin suunnittelemaan suurta. Yksi kesäinen päivä rohkenin mennä maakellariin, koska äitini oli mennyt asioilleen Volvo 144 merkkisellä autolla. Kyseinen auto on minulla vieläkin kaitafilmillä ja myös äitini, joka osasi ajaa panssarivaunua.
Jotenkin on kummallista olotila nyt. Monta kuukautta olen muistanut asioita, jotka ovat jääneet unholaan. Omassa työssäni tapasin pari potilasta, jotka piristyivät ennen poislähtöä, sitä viimeistä. Tosiasia, josta ei terveydenhuollossa paljon puhuta. Se on normaalia ja työhön kuuluvaa
Omalla tuurillani on minun vuoro nyt ja kyse ei ole lotosta tai raviveikkauksesta. Olen löytänyt paikkani Kuhmosta pitkän odotuksen jälkeen.En tullut tänne kuolemaa tekemään, vaan mielenkiintoa tuntien. Kuhmon maine muualla Suomessa on miinusta. Miksi? Joku käypäläinen voi Kuhmossa käydessään mielistellä kuhmolaisille. Minä muutin tänne aikoinaan vain siksi, että löytyypä jollekin taas jutunjuurta. Pohjois-Karjala on vieressä ja sieltä aikoinaan karkasin maailmalle ihmisiä etsimään ja miettimään eläkepäiviä.
Täällä sitä nyt ollaan, enkä tuota Kuhmolle kuin harmia. Onneksi olen perukassa, mutta parempien palvelujen keskustassa kuin Turussa.
Perukan ukkeli
Minulle asia on samoin ja viestiä kantava. Kävin tänään viipalekuvauksessa jonka tulokset antavat enemmän tietoa röntgen sellaisista. Enää vain yksi päivä odotusta ja puhelimen kautta lääkäri kertoo jatkosta. Kyse on keuhkosyövästä, jonka toivon olevan vielä alkumetreillä.
Olen ollut 52 vuotta nikotinisti, osan ajasta pasifisti ja luontoihminen aina. Kiitos Suomeen syntymääni ja hyvän kotikasvatuksen. Ylämäkiä olen kiivennyt aina ja monen kukkulan harjanteelta olen tipahtanut ilman isompia remontteja.
Nyt vain on sellainen olotila, että tekisi auttaa montaa ihmistä työssään. Tekisin omat temppuni, mutta oma luonto ei anna periksi. Joudun odottamaan jo melko varmaksi tietämääni vastausta kuvauksista. Tuskinpa itsensä tappaminen olisi auttamista monen ihmisen työhön, joka toimi tänään sairaalassa. Nämä työtään tekevät hoitajat ja lääkärit ovat nähneet paljon elämässään, eikä heitä hetkauta meikäläisen poislähtö omin käsin.
Hieman on sellainen odottava olotila, joudun nöyrtymään. Kirjoittamisella yleensä puran pois kaiken pahan itsestäni, kuten monikin tekstejäni lukenut on sen huomannut.
Oli miten oli, mutta minua on alkanut kiinnostamaan ikäiseni "los putinos". Hänelläkään ei ole helppoa, mutta ei hänellä ole myöskään ajatteluun tarvittavaa elintä yläpäässä. Monella venäläisellä naisella on ajatteluelin alapäässä, ja siksi moni kainuulainen raavas mies on joutunut maksamaan ajattelevasta viivasta turhaan! Maailma on ihmeellinen, eli isosta maasta tarjotaan elimiä molemmista päistä!
Enää en kuvittele eläväni maassa jolloin en tiennyt Kuhmosta oikeastaan mitään. Nyt tiedän Kuhmosta enemmän kuin jokavuotinen turisti kesällä. Viimeiset ajat aion käyttää Kuhmossa, koska muu Suomi laittaa heti seinän pystyyn meikäläisen naaman nähtyään.
Leikki on leikkiä!
Kuhmossa on kuitenkin jotain sitä mitä en ole löytänyt Suomea aikoinaan kiertäessä. Ihmiset isolla II:llä! Ympäri Suomea on ihmisiä, mutta ihmiset eivät sinällään riitä, vaan suurin syy on kuhmolaisten oma suhtautuminen omaan elämäänsä. Täällä on hyvä elää juoruineen päivineen, ja tänne asumaan tullut näyttää itse sen olemisensa.
Olen jo kolme vuotta kirjoittanut "kirjaa", jota ei kukaan koskaan julkaise. Kirja on alkunimeltään "saatana, perkele, taas uusi tauti". Kuvaus minusta 68-vuotiaasta miehestä, joka kerää ammatikseen erilaisia tauteja ja polttaa tupakkaa, mutta ei ota nokkaan toisten arvosteluista. Ei tule niillä teksteillä olemaan menekkiä, joten ne jäävät perinnönjaon ulkopuolelle pilveen. "Pilvi" on tietokonekäytössä paikka jonne voi säilöä. Ei välttämättä yhtä luotettava kuin vanha maakellari jossa äitini aikoinaan säilöi itse tekemäänsä omenaviiniä.
Äidin naisystävät tuntien en kuusitoistavuotiaana välittänyt "akkojen kotkotuksista", vaan aloin suunnittelemaan suurta. Yksi kesäinen päivä rohkenin mennä maakellariin, koska äitini oli mennyt asioilleen Volvo 144 merkkisellä autolla. Kyseinen auto on minulla vieläkin kaitafilmillä ja myös äitini, joka osasi ajaa panssarivaunua.
Jotenkin on kummallista olotila nyt. Monta kuukautta olen muistanut asioita, jotka ovat jääneet unholaan. Omassa työssäni tapasin pari potilasta, jotka piristyivät ennen poislähtöä, sitä viimeistä. Tosiasia, josta ei terveydenhuollossa paljon puhuta. Se on normaalia ja työhön kuuluvaa
Omalla tuurillani on minun vuoro nyt ja kyse ei ole lotosta tai raviveikkauksesta. Olen löytänyt paikkani Kuhmosta pitkän odotuksen jälkeen.En tullut tänne kuolemaa tekemään, vaan mielenkiintoa tuntien. Kuhmon maine muualla Suomessa on miinusta. Miksi? Joku käypäläinen voi Kuhmossa käydessään mielistellä kuhmolaisille. Minä muutin tänne aikoinaan vain siksi, että löytyypä jollekin taas jutunjuurta. Pohjois-Karjala on vieressä ja sieltä aikoinaan karkasin maailmalle ihmisiä etsimään ja miettimään eläkepäiviä.
Täällä sitä nyt ollaan, enkä tuota Kuhmolle kuin harmia. Onneksi olen perukassa, mutta parempien palvelujen keskustassa kuin Turussa.
Perukan ukkeli
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.