Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 32 vuotta.
En koskaan aijemmin ole ollut mustasukkainen ja olen luottanut mieheeni ihan täysillä ja 100%,mutta nyt se iski kuin salama. Kyseistä salamaa on kestänyt kuukauden verran ja olo kamala. Ikäänkuin olisin ihan varma että mies pettää minua. Tunnen vainoharhaiseksi itseni ja tärähtäneeksi.
Voisiko kyseinen tunne.johtua vaihevuosista? Onko muilla samansuuntaisia kokemuksia?
Vaihdevuodet
5
964
Vastaukset 5
- Anonyymi
On kokemusta vaikka vaihdevuodet eivät vielä ole muutoin oireilleet olen 49 v. ja yhdessä miehen kanssa on oltu myös yli 30v. Voin myös allekirjoittaa, että se tunne on todella kamalan raastava ja aiheuttanut pahimmillaan ainakin meillä jopa pientä molemmin puolista mökötystä.
Kun se mustasukkaisuuden tunne iskee, niin siihen ei paljoa tarvita. Riittää jos mies vaikka kauppa reisulla nyökkää tervehdyksen ja hymyilee jollekin sellaiselle naiselle jota minä en tunne, niin jopa sitä heti kohta alkaa itse miettiä, että totakohan se käy salaa panemassa?
Sitten se vaan jää vaivaamaan ja vaikka kuinka yrittää hillitä itseään, niin myöhemmin jossain vaiheessa sitä saattaakin kysyä töksäyttää mieheltä, että mistä se tuonkin naikkosen tunsi ja kun mies asiallisesti vastaa, niin itse vaan alkaa jankata eikä usko. Järjellä ajatellen kuitenkaan mitään järkevää syytä noille ei omille luuloille ole ja syvällä sydämessään tietää, että totta se puhuu eikä minua ole pettämässä.- Anonyymi
Sama, allekirjoitan.
- Anonyymi
Voisko johtuu että vanhenet ja pelkäät että miehesi kattelee nuorempia naisia ja sinä olet rupsahtamassa?
- Anonyymi
Ja ne meidän miehetkö ei muka vanhene? Mitä se "sen" pehmeneminen miehillä muuta on kuin vanhenemista, mutta silti me vaimot ollaan ukoistamme mustasukkaisia vaikka jo vähän lerppunakin.
- Anonyymi
koronapiikin jälkeen alkoi tuon tapaiset oireet .
Mitäköhän se piikki oikein sisältääkään.
Jotain outoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää62763- 154731
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98702Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34508- 39455
- 57445
On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit76431Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74412- 53399
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397