NYT ON AIKA PISTÄÄ SEULONTA KÄYNTIIN - SEULOTAAN AAVAKARE HORNAN TUUTTIIN!

Anonyymi

Eila Aavakare ja kumppanit käyttivät "seulontaa" kun he estivät Pentti Kettusen ehdokkuuden sekä kunta- että aluevaaleissa.
Otetaanpa sama konsti käyttöön nyt kun perussuomalaisten jäsenäänestyksessä päästään seulomaan kansanedustajaehdokkaat kevään 2023 eduskuntavaaleihin. Seulominen tapahtuu näin: -kirjoitetaankin äänestyslippuun vain yksi nimi, Tea Heikkinen, eikä mitään muita. Näin tapahtuu tehokas seulonta ja Eila Aavakare ei pääse edes ehdolle - tämän hän on itse tienannut itselleen omilla toimillaan.

152

928

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin tehdään. Eihän vain vasurit ja kepulaiset pääse osallistumaan tähän seulontaan?

    • Anonyymi

      Eivät pääse. Vain perussuomalaisen puolueen kainuulais-jäsenille tulee vaalikirje, jossa on kaikki äänestysohjeet - vain tämä seulontaohje siitä kirjeestä puuttuu.

      • Anonyymi

        Hyvä ehdotus, on senverran ilkeyksillään ansainnut tämän toiminnan. On muutkin saaneet osansa omilla tahoillaan, kuin.P. Kettunen, meitä on. Olisiko nyt tilinpäätös?
        Mielellään osallistumme tähän, ja ennakkotyötä on jo tehtykkin. Luvattu on laittaa useammalta taholta Tea Heikkisen nimi lappuun…paras ehdokas kaikista.
        Kuka näitä sitten valvoo, meillä on luottamus mennyt?
        Jos näitä päästään hävittämään tai tuhoamaan, pitäisi olla jonkunlainen tarkastaja, että kaikki toimii asiaan kuuluvalla tavalla. Kaiken tapahtumien jälkeen on ilmassa kaikenlaisia mietteitä , koska asioissa ei ole noudatettu sääntöjä ennenkään.

    • Anonyymi

      Äänestän Eilaa!

    • Anonyymi

      Pääseekö Esa ehdolle?

      • Anonyymi

        Kyllä

    • Anonyymi

      Pitäkää hyvät ihmiset huoli, että kun ne jäsenistön vastaukset tulevat, niin niitä ei pääse kukaan käpälöimään. Meinaan, että se verran kieroa on muutaman toiminta, että ihan varmasti kirjeet avataan ja tietyt hävitetään. Ja kas kummaa - käy kuten neukkulassa. Äänistä 100 % meni vanhalle akalle!

      • Anonyymi

        Vaara on olemassa sen taidon osaavat hyvin.
        Muutkaan kirjeet eivät ole menneet perille tai ri löydy asiapapereita.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä ihan varmasti käpälöivät-sillä uho on nyt kova-saatta arvata, mitä on odotettavissa?
        Onko mitään luotettavaa tahoa, johon voisi postin osoittaa tai mikä olisi ratkaisu ennalta ehkäisyyn väärinkäytöksiltä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On järkyttävää, että täältä poistetaan kun olemme kirjoittaneet, että äänestämme Tea Heikkistä.
        Kyllä tietää ketkä ovat asialla, mikä oikeus on käpälöidä näitä? Eilan äänestys kommentti on jätetty -ei ole epäselvää, kuka on asialla. Voi helvetti, miiten sairasta, ei ole yhtään sen enempää sääntöjen vastsista, kuin tuo yhden mainittu kommentti.

        Miltä se tuntuu kommentoida omia kirjoituksiaan?

        Täällä on monia kommentaattoreita. Sinäkö sen tiedät, onko sormet pelissä? Taidat olla ujuttautunut tnne kyyläämään???Kaiken tämän toiminnan seuraaminen vähän viittaisi siihen. Mutta sehän kuuluu toimintaan, joka olisi tutkittavaa jos toisten” posteihin”?tunkeudutaan. Kaikki on tänä päivänä mahdollista.

        Siiis tänne,,,,korjaus

    • Anonyymi

      Minä kirjoitan lappuun HH:n nimen.

      • Anonyymi

        Siis Hannu Hanhi🤣

      • Anonyymi

        Voi sinne kirjoittaa AA lappuseen:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinne kirjoittaa AA lappuseen:D

        Aku Ankka (AA) on hyvä, ainakin parempi kuin EA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aku Ankka (AA) on hyvä, ainakin parempi kuin EA.

        Ei missään nimessä tuota jälkimmäistä, sehän levittelee perättömiä juoruja melkoinen mestari lajissaan.
        Kyllä kansa tietää…ei ääniä tulle pyrkyrille.

    • Anonyymi

      Se Heikkinen ei tule toimimaan, se jää jalkoihin vielä.

      • Anonyymi

        Kuka sitten toimii? Ei noissa ole yhtään kelvollista koko nelikossa. Se Kuhmolainenkin sekoili Suutarin kanssa Ukrainassa ja lopuksi tuli riitaa-näin nämä ehdokkaat esittäytyvät. Mitään sanomatonta porukkaa.

        Täytyypä todeta, että on kyllä riitaista porukkaa tämä PS Mikäli ns.nokkamiehet olisivat toimineet niinkuin kuuluukin-tilanne olisi todella hyvä. Tarkoitushan on ollut saada jaloista pois rehelliset. Se vaan valitettavasti koituu koko persu porukkaan ja heijasteet myös jäljellä muutamaan jääneeseen asialliseen jäseneen. Nyt tulevat eduskuntavaalit tulevat olemaan vaikeat-sillä sovituista päätöksistä on lipsuttu jälleen kerran-E.Aavakaren toimesta.

        Mistä sovituista päätöksistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sovituista päätöksistä?

        Kysy Kettuselta hän osaa selittää, mistä on kyse?

        Mistä on kyse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sovituista päätöksistä?

        Kainarista olisi selvinnyt kun olisit seurannut,
        sekä näistä kirjoituksistakin. Jos kokouksessa on yksimielisesti päätetty Tea Heikkisen ehdokkuudesta ja sitten tämä pyrkyri tuleekin kuviohin mukaan sotkemaan-yksimielisen päätöksen ehdokkuudesta!
        Kaiken huippua-molemmista tapauksista ilmoitti Kainuun Sanomissa…viimeisesssä, kuinka kotoa käsin tultiin pyytämään, voi Luoja, miten tärkeä kuvittelee olevansa-tietäen myös nämä”pyytäjät”
        Fiksuna olisi tehnyt niinkuin oli sovittu. Eduskuntavaaleista tulee vaikeat näiden sotkijoiden osalta. Mielenkiinnolla odotamme ensi kevättä. Vanhan olisi ollut viisasta pysyä entisissä töissään-kun nekin ovat, mitä ovat.

        No ei sitten ollutkaan yksimielinen päätös?

        Tietämäni mukaan Kajaanin Perussuomalaisten yksimielinen valinta ehdokkaaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin on ollut Tea Heikkinen. Eila Aavakare oli kieltäytynyt. Myös PS-puoluehallitus oli tehnyt päätöksen ja suositellut, että Tea Heikkisen valinta on selvä ja jäsenäänestys tarvitsee suorittaa vain kahden mies-ehdokkaan välillä. Tähän koko ruletti oli jo varautunut. Mutta .... sitten piirin kevätkokouksessa tämä vanha rouva yllätti - kokousväestä löytyi 11 "uhrautuvaista", jotka allekirjoituksillaan asettivat vanhan rouvan ehdolle jäsenvaaliin. Vanha rouva nimiä pyytäessään oli ollut niin anelevan ja sorretun näköinen, kerrotaan kokouslähteistä.

        Olen kuullut, että kevätkokouksessa on jaettu kunniamerkkejä pitkään persuissa vaikuttaneille. Heistä monikaan merkin saaja ei ole ollut paikalla. Kuulemani mukaan nyt tämä vanha rouva käy viemässä merkit niille kotiin, jotka eivät olleet paikalla. MIKSI? Eikö muuta kanavaa löytynyt merkkien perille saattamiseksi, kuin laittaa tämä äänten kalastelija asialle? IHMETTELEN!

        Ei valtettavasti päätös ei pitänyt tuo pyrkyrin piti sotkea selvät sävelet. Joka asiassa pitää aina toisia sortaa ja työntää nokkansa jokapaikkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut, että kevätkokouksessa on jaettu kunniamerkkejä pitkään persuissa vaikuttaneille. Heistä monikaan merkin saaja ei ole ollut paikalla. Kuulemani mukaan nyt tämä vanha rouva käy viemässä merkit niille kotiin, jotka eivät olleet paikalla. MIKSI? Eikö muuta kanavaa löytynyt merkkien perille saattamiseksi, kuin laittaa tämä äänten kalastelija asialle? IHMETTELEN!

        Tottakai vie, että saa livenä lipevän kielensä ansiosta paasata, kuinka häntä kannattaa äänestää…vie palkinnot mennessää talikynttilät jne…
        Älkää hyvät ihmiset menkö enää lankaan-jos vähänkää ymmärrät, mitä on aikaan saanut”pahassa”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietämäni mukaan Kajaanin Perussuomalaisten yksimielinen valinta ehdokkaaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin on ollut Tea Heikkinen. Eila Aavakare oli kieltäytynyt. Myös PS-puoluehallitus oli tehnyt päätöksen ja suositellut, että Tea Heikkisen valinta on selvä ja jäsenäänestys tarvitsee suorittaa vain kahden mies-ehdokkaan välillä. Tähän koko ruletti oli jo varautunut. Mutta .... sitten piirin kevätkokouksessa tämä vanha rouva yllätti - kokousväestä löytyi 11 "uhrautuvaista", jotka allekirjoituksillaan asettivat vanhan rouvan ehdolle jäsenvaaliin. Vanha rouva nimiä pyytäessään oli ollut niin anelevan ja sorretun näköinen, kerrotaan kokouslähteistä.

        Kuulostaa, että demokratia toteutui tuossa valinnassa, ylhäältä tulleet suositukset eivät sido äänestäjää eikä ehdokkaita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kuullut, että kevätkokouksessa on jaettu kunniamerkkejä pitkään persuissa vaikuttaneille. Heistä monikaan merkin saaja ei ole ollut paikalla. Kuulemani mukaan nyt tämä vanha rouva käy viemässä merkit niille kotiin, jotka eivät olleet paikalla. MIKSI? Eikö muuta kanavaa löytynyt merkkien perille saattamiseksi, kuin laittaa tämä äänten kalastelija asialle? IHMETTELEN!

        Ehdotan, että vie myös Hannusrantaan Katja-rouvalle mitalin. Hän on ansainnut sen, koska on huolehtinut hönen uskollisesta ikostaan oikein hyvin moneen kertaan rouvan pois ollessa. Myö eräs Venäläinen ansaisee myös tuon mitalin, joka oli”muka” siivoojaana tälle kyseiselle herralle.

        Hänen uskollisesta ukostaan ..huolehtinut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietämäni mukaan Kajaanin Perussuomalaisten yksimielinen valinta ehdokkaaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin on ollut Tea Heikkinen. Eila Aavakare oli kieltäytynyt. Myös PS-puoluehallitus oli tehnyt päätöksen ja suositellut, että Tea Heikkisen valinta on selvä ja jäsenäänestys tarvitsee suorittaa vain kahden mies-ehdokkaan välillä. Tähän koko ruletti oli jo varautunut. Mutta .... sitten piirin kevätkokouksessa tämä vanha rouva yllätti - kokousväestä löytyi 11 "uhrautuvaista", jotka allekirjoituksillaan asettivat vanhan rouvan ehdolle jäsenvaaliin. Vanha rouva nimiä pyytäessään oli ollut niin anelevan ja sorretun näköinen, kerrotaan kokouslähteistä.

        Siis varma T.Heikkisen ehdokkuus näillä konsteilla evättiin? On tuo ihminen kyllä röyhkeä. Nyt vasta tajuan, miten härski on todellisuudessa. , vaikka olen sen tiennyt aina. Kaksi mies ehdokasta äänestykseen näin oli sovittu.

    • Anonyymi

      Esa on nro 1!

      • Anonyymi

        Kyllä

    • Anonyymi

      No onpa noloa Eilalta pyrkiä ehdolle, jopa puoluetta kohtaan tekee väärin kun kääntää takkia. Hän ei vaan hyväksy ikäänsä, 80-vuosiluku alkaa elokuussa, senhän näkee jo päällepäin kaikki muut paitsi hän itse, mummo mikä mummo! Olisi jo korkea aika päästää irti politiikasta ja syventyä läheisiinsä, äitinsä yksinäisyyteen kun siihen vielä on mahdollisuus ja lastenlastensa kasvun ihmeeseen. Hän on vieraantunut jo nyt suvustaan nostaessaan oman itsensä kaiken muun yläpuolelle. Liekö välit sinnekin katkenneet? Useampi ihminen tänäänkin häpeää Eilan puolesta, tekisipä hän itsekin niin!

      • Anonyymi

        Ikä on vain numeroira. Politiikassa kokemus on tärkeintä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikä on vain numeroira. Politiikassa kokemus on tärkeintä

        No eipä sitä Eilalla ollut kokemusta politiikasta yhtään ennen Kajaaniin muuttoa. Luulinkin että vitsin murjaisi kun kertoi lähtevänsä persuihin ehdokkaaksi muuttaessaan.

        Kokemus kaukana vain suhmuroinnin mestari ikäloppu-taidot eivät riitä oikeiden asioden hoitoon. Valtuuston väessä löytyy myös, jotka eivät korkealle nosta, senverran likaista touhusi ovat olleet…jos harhoja näkee ja peröttömiä keksii..on todella kokemuksen mestari..tässä taitaa jo ikäkin tulla kysymykseen, kun menee houran puolelle.

        Ei ollut mitään kokemusta tuli sieltä ”metsätiluksiltaan” ukkonsa perässä Kainuuseen-oli kuulema vielä aviossakin entisen ukon kanssa kun alkoi touhuta tämän nykyisen”hurmurinsa” kanssa. Kovin ovat molemmat uskollista sorttia.

      • Anonyymi

        Varmasti 87 vuotta vanha äiti kaipaisi seuraa ja kyllä lähes 70 vuotta vanha Eila olisi paras apu äidin yksinäisyyteen. Äiti on ollut vähän yli 17 vuotta vanha, kun on saanut Eilan käsivarsilleen ja huolehtinut lapsestaan. Nyt olisi Eilan vuoro huolehtia äidistään, sillä kohta on liian myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokemus kaukana vain suhmuroinnin mestari ikäloppu-taidot eivät riitä oikeiden asioden hoitoon. Valtuuston väessä löytyy myös, jotka eivät korkealle nosta, senverran likaista touhusi ovat olleet…jos harhoja näkee ja peröttömiä keksii..on todella kokemuksen mestari..tässä taitaa jo ikäkin tulla kysymykseen, kun menee houran puolelle.

        Valtuuston väeltä ei kysellä, kuka sinne valitaan, kun kansa äänestää ylivoimaisella äänten enemmistöllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuuston väeltä ei kysellä, kuka sinne valitaan, kun kansa äänestää ylivoimaisella äänten enemmistöllä.

        Ei kysytä, mutta ne eivät tykkää tuosta ihmisestä kun on heitäkin nimitellyt ja mollannut.
        Hyvä kuitenkin nyt äänestetään muttä ei EA:ta… häntä äänestetään talikynttilöillä, saippuoila ja lipevällä kielellä…omat jengiläiset. Tänään viimeksi kuulin, että ei saa hänen ääntään, vaikka ennen on häntä äänestänytkin, luottamuspula ja huono kohtelu jne…olivat muuttaneet hänenkin kantansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti 87 vuotta vanha äiti kaipaisi seuraa ja kyllä lähes 70 vuotta vanha Eila olisi paras apu äidin yksinäisyyteen. Äiti on ollut vähän yli 17 vuotta vanha, kun on saanut Eilan käsivarsilleen ja huolehtinut lapsestaan. Nyt olisi Eilan vuoro huolehtia äidistään, sillä kohta on liian myöhäistä.

        Ei varmasti luovu täällä olevista toimistaan, vaikka oma äiti on kyseessä. Aika on rajallinen vanhan äidin osalta ikään katsottuna. Onhan hänellä täälläkin saman katon alla vahdittava tyyppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuuston väeltä ei kysellä, kuka sinne valitaan, kun kansa äänestää ylivoimaisella äänten enemmistöllä.

        Eduskuntavaaleissa äänestävät myös valtuuston väki..sieltä ei ääniä heru tyrkylle..myös kainuun ulkopuolelta tulevat äänet jakautuvat ja Jenna Simulakin on vahvolla.

    • Anonyymi

      Tosi on, että persuillakin on saatava nuorta verta pakkiin! Mistä löytyisi nuorehko, laiha ja älykäs PeruSSuomalainen ehokas?

      (No ei varmaan mistään; Vanhoja, lihavia ja matalaohtaisia on kyllä piisalle asti)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Tealle saatu monia varmoja ääniä, eikä siihen tarvita lahjoja.

        Onko kaikki persut niin hidasälyisiä kuin eduskunnan persut? Kolmena viikkona putkeen tivanneet kyselytunnilla, että saadaanko raja kiinni jos Putiini työntää pakolaisia rajan yli, vastaus on ollut, että saadaan. Täytyy varmaan lekalla lyödä päähän, että ymmärtävät!

        Se vihreä sisäministeri jolla on varattuna hanhille omat pellot käy ihan itse laittamassa rajapuomit kiinni?

        Persut ei pysty siihenkään, kunhan mölisevät joutavia!

        Onko Markku Pyy herännyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Markku Pyy herännyt?

        Lopettakaa jo Markku Pyystä kirjoitteleminen näillä palstoilla. Hän on onneksi päässyt eroon tästä kallonkutistajataudin vaivaamasta persuporukasta ja HYVÄ NIIN!

        Liittoutui venäläisten oligarkkien juoksupoika Harkimon kanssa, luulis hävettävän.

        Olet sairas..etkö muuta osaa? Hanki elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Markku Pyy herännyt?

        Niin ja missä ovat Pikkarainen ja Suutarikin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja missä ovat Pikkarainen ja Suutarikin?

        He ovat samassa järki-ihmisten porukassa, jotka hyppäsivät karille ajavasta paatista hyvän sään aikana. He olivat viisaita.

    • Anonyymi

      KAIKEN TAKANA ON NAINEN,elikkä Persujen nais viha. Tämä ei ole yksin Kajaanin ongelma vaan valtakunnallinen. Hallituksesta kaikki naiset on vuorotellen haukuttu, samoin oma puheenjohtajansa Purrakin.
      Onko Perussuomalaisten kannattajakunnan miehet eunokkeja vaan mistähän johtuu?
      Kyllähän entinen puheenjohtaja Halla-aho ymmärsi naisten hurmion omakin perhe oli suuri ja vielä ehti käydä vieraissakin kartuttamassa lapsikatrasta.

      • Anonyymi

        Vieraissa hyppinen tuntuu olevan muillakin ihan tiedossa täällä Kajjaanissakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieraissa hyppinen tuntuu olevan muillakin ihan tiedossa täällä Kajjaanissakin.

        Se nyt ei ollenkaan paha asia jos vain paukkuja riittää eikä siitä perhe kärsi. Miehille on luotu saalistus vaisto joka on luojan lahja. On aivan ymmårrettävää jos joskus isi hairahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt ei ollenkaan paha asia jos vain paukkuja riittää eikä siitä perhe kärsi. Miehille on luotu saalistus vaisto joka on luojan lahja. On aivan ymmårrettävää jos joskus isi hairahtuu.

        Onko ymmärrettävää, jos äityli joskus hairahtuu? Luulen, että ei ole...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se nyt ei ollenkaan paha asia jos vain paukkuja riittää eikä siitä perhe kärsi. Miehille on luotu saalistus vaisto joka on luojan lahja. On aivan ymmårrettävää jos joskus isi hairahtuu.

        Outo kommentti normi perhe kyllä kärsii.
        Onneksi ei omassa elämässä ole näitä ongelmia, enkä edes sietäisikään.. Miksi olla yhdessä jos petturin teitä kulkee ja joka luukkua koluaa…hyi helvata.

    • Anonyymi

      Kyllä kai siihen syrjähyppyyn tarvitaan kaksi osapuolta - ei kai syyllinen ole yksin urospuoli? Muuten olen kuullut, että vasemmistolaiset naiset ovat näissä asioissa oikein tekijäihmisiä ja kiihkeitäkin.

      • Anonyymi

        Mutta tuon erään kohde ei ole tietääkseni missään puolueessa nainen” puolueeton”.
        Kaikki ei ole ihan kotona jos pitää hyppiä vieraissa-silloin kannattaa erota niin ei tarvitse salaa käydä.

      • Anonyymi

        Ei minulla vasemmistolaista pihtailevat siinäkin,mutta muutamaa persua olen päässyt kokeilemaan. ja ompa sattunut joskus puolueetonkin. Kyllä yleensäkin naisia ei kannata valita poliittisin perustein, kaataa mikä eteen sattuu. Mitään muuta ei kannata miettiä kuin milloinkahan saa seuraavan kerran silloin ei omatunto ala vaivaamaan.

        Persu-ukko kaatajana..kaataa myös nelijalkaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minulla vasemmistolaista pihtailevat siinäkin,mutta muutamaa persua olen päässyt kokeilemaan. ja ompa sattunut joskus puolueetonkin. Kyllä yleensäkin naisia ei kannata valita poliittisin perustein, kaataa mikä eteen sattuu. Mitään muuta ei kannata miettiä kuin milloinkahan saa seuraavan kerran silloin ei omatunto ala vaivaamaan.

        Pennasen olet kaatanut heh, huomasit et jäi ruske.. hepin pää..

    • Anonyymi

      Miten lienee mennyt se aikoinaan suoritettu PARIENVAIHTO - niin kuin omasta mielestä?

      • Anonyymi

        Nehän vaihtoivat parejakeskenään…on siinä sakkia..huh huh näin …näin tiedämme.

    • Anonyymi

      Tehkää hyvät persujen jäsenet tuo temppu. Silloin EA saisi maistaa omaa lääkettään. Älkää enää menkö halpaan ja niihin kauniisiin lupauksiin mitä teille lupaillaan, kun äänestätte EA:ta. Olen kuullut, että aikaisemmissa vaaleissa hänen taholtaan on luvattu vaikka mitä, mutta todellisuus onkin ollut toisenlainen.

      • Anonyymi

        Tuo on tosi..kieroilee vaan ja näyttelee. Tealta veti maton jalkojen alta. Onko ihmiset sokeitakin? Pakko näytellä, että saa pidettyä paikkansa kun aatellaan oma ukko petturi..pakko näytellä..voihan sitä ehkä kaverisuhteena pitää??? Se ukko on etevä valehtelemaan..vaikka kuinka näitä naisjuttujaan yrittää eukolleen keksiä-ne eivät muutu ne ovat totta. Minun kaverit muutamat ovat ihan omin silmin nähneet. Rouva on ollut pois vierailureissuillaan silloin. Kuinka noin arvokas ihminen voi sietää tällaista? Monelta se ei onnistuisi-pitää olla sen verran omaa kunniotusta itseään kohtaan-tämä on loukkauksista pahin.

        Kateellisten puhetta nuo pettämisjutut jos niihin ei ole todisteita. Näitä juttuja alkaa kehkeytymään silloin kun itsellä ei ota enään eteen, eikä kunnia anna mennä lääkäriin.

        Jos onkin sattunut saamaan vieraampaa eipä se kuulu kenellekkään, se on nykyjään niin yleistä. Moni tänne kirjoittelijakin on sortunut samaan, huono omatunto silloin pitää keksiä muista juttuja.

        Eipä tuosta pettäjä suharista voi kateellinen olla-eikä ole mitään panettelua vaan ihan nähtyä todellisuutta.

        Ainahan näitä puolustellaan..eikö se kerro..että oma akka ei riitä? Nuorempi toosa on sina ukolle hyvä juttu.

        Niin eihän se kuulu, mutta on näkynyt, kuinka tekee temppuja kun oma muoja ei ole maisemissa.

        Todisteet löytyvä useampaan kertaan. Ei mu kaverit ole sokeita, kun veivät sinne eröstäkin eukkoa.

        Oli kertonut,että monesti on ollut kyseisen ukon luona ennenkin.
        Kuuleman mukaan ukko oli viejille vannotellut..ettei sitten sanakaan hänen akalle.

        Miksi pitää vannotella, ettei salat tule ilmi..eikö silloin ole paljon mätää. Todisteita on useammalta taholta. Vaikeetahan se on kun siirappinen liittoo kolhiintuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellisten puhetta nuo pettämisjutut jos niihin ei ole todisteita. Näitä juttuja alkaa kehkeytymään silloin kun itsellä ei ota enään eteen, eikä kunnia anna mennä lääkäriin.

        Jos onkin sattunut saamaan vieraampaa eipä se kuulu kenellekkään, se on nykyjään niin yleistä. Moni tänne kirjoittelijakin on sortunut samaan, huono omatunto silloin pitää keksiä muista juttuja.

        Mitäpä sanot tähän. Miekii oon tuon äijän kanssa juopotellut ja vähän peittoo heilutellu. Kyllä oli karhun käsi karhea..viina haisi ka saunaakin mentiin..ookeen savuseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä sanot tähän. Miekii oon tuon äijän kanssa juopotellut ja vähän peittoo heilutellu. Kyllä oli karhun käsi karhea..viina haisi ka saunaakin mentiin..ookeen savuseen

        Empä tunne tapausta, mutta ainahan kylillä on ollut kunnon panomiehiä josta naiset ovat tykänneet. Kertovat ennen oikein urosta vedettiin vesikelkalla talosta taloon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Empä tunne tapausta, mutta ainahan kylillä on ollut kunnon panomiehiä josta naiset ovat tykänneet. Kertovat ennen oikein urosta vedettiin vesikelkalla talosta taloon.

        Muistaako kyseinen uros. Samainen naikkonen Hannusrannasta oli jälleen tämän ukon luona-oma oli reissussa. Muistatko kenelle soitit näin, että tule äkkiä viemään kotiin tämä K., että rouva soitti on kotiin tulossa. Näinnhän sitten hain hänet ja vein pois, eikä silloin käry käynyt. Kyllä näitä ei keksitä vaan totuus se satuttaa.

      • Anonyymi

        Tässä viikonloppuna kävimme keskustelua. Menettelystä PS, jossa varma Tea Heikkisen ehdokkuus ainoana Kajaanilaisena naisena” evättiin” E.Avaakaren yllättävällä vedolla!
        Eikö tähän esim.piirin puheenjohtajalla olisi ollut painavaa sanottavaa-sovittu yksimielinen päätös kariutui röyhkeällä tavalla. Oliko piirinpuheenjohtaja antamassa siunauksensa tähän tapaan toimia-vaikka kuinka on sallittua toimintaa?
        Eikö tämä kuitenkin ole jo puoluettakin kohtaan vahingollista toimintaa ja herättää suuria tunteita ja kysymyksiä koko puoluetta kohtaan?
        Äänestäjät ovat hyvin epävarmoja, eikä tunnu kannatusta olevan täällä Kainuussa, oli sitten kuka tahansa kyseessä.
        Tulevat eduskuntavaalit tulevat olemaan vaikeat täällä, sillä tämä toiminta on ollut pitkään jo oman edun tavoittelun ja tavoiitelijoiden pääaiheena.
        Yksi/kaksi ihmistä ovat saaneet kilpajuoksun, jossa varmat äänet ovat taattuja tälle pakan sotkijalle eri keinoin-näin Tea Heikksen mahdollisuus on erittäin pieni. Tämä on valitettavaa .

        Surkeaa toimintaa. Nyt kerrankin persuissa olisi ollut lukenut nuori nainen KÄRKIEHDOKKAAKSI, niin vanhan "tontturouvan" on mentävä hämmentämään hyvältä näyttävä asetelma sekaisin. Jos tonttumuori ajattelee ollenkaan puoleen etua (eikä vain omaa etua), niin nyt pitäisi kiireesti perua ehdokkaaksi lähteminen. Tea on löytö, jota ei persujen porukassa monesti nähdä. Nyt olisi pitänyt antaa kaikki tuki hänelle (kuten kokouksessa päätettiin) ja mahdollisuudet menestykseen olisivat olleet suuret ilman tämän eläkeläis-muorin asettumista jäsenvaaliin. Ainoa toivo on, että jäsenistö olisi viisas tässä asiassa ja antaisi äänensä Tealle.

        Sanoppa muuta

    • Anonyymi

      Laki antaa tosiaan mahdollisuuden jäsenistölle asettaa jäsenvaaliin ehdokas toisin mitä jäsenyhdistys (Kajaanin Perussuomalaiset ry.) päättänyt. Tätä porsaan reikää Eila Aavakare käytti - kukahan lienee neuvonut?
      Mutta jäsenistö valitsee näistä jäsenvaali-ehdokkaista kaksi varsinaisiksi kansanedustajaehdokkaiksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin Kainuusta.
      NYT ON SEULONNAN PAIKKA - SEULOTAAN JÄSENÄÄNESTYKSESSÄ EILA POIS - EI YHTÄÄN ÄÄNTÄ EILALLE!

      • Anonyymi

        Epäilen, että jäsenistö on lahjottu niin hyvin, että ääniä ropisee. Niin se on ollut ennenkin. Kerran oli vanhalle mummolle annettu taksissa pieni lahjuspaketti kouraan ja muistaakseni siinä oli vielä numerolappu, jota äänestää. Mummo kyseli, että mikä tämä "myky" on, niin minä tuumasin, että taitaa olla saippua. Se muuten haisi pahalle. Kysyin mikä taksi oli kyseessä ja mummo kertoi. Silloin oivalsin, että kyseessä oli "tonttumuorin" perheeseen kuuluvan uroksen taksi. Että sellaista se toiminta on kuulemani mukaan ollut näiden toimesta. Laki kieltänee lahjukset esim. taksitoiminnassa - luulen niin. Mutta milloin tuossa porukassa olisi lain kirjainta noudatettu - ei milloinkaan. On surullista, kun viekkaudella ja kieroudella saadaan yksinkertainen oma itsensä nostettua vallan kahvaan...

      • Anonyymi

        Oikein hyvä-toivotaan, että kaikki onnistuu.
        Olen/olemme ajatelleet, että annamme kaiken tuen Tea Heikkiselle.
        Meillä on viime vaalikaudelta yksi tuttu”työmyyrä” jolla on laajat yhteydet Kainuun ulkopuolellekkin, ei ääniä pelurille-vaan T.Heikkiselle.
        Se on myös totta, että T.Heikkinen on jäänyt varjoon näiden touhujen myötä, eikä ole niin tunnettu, koska ei ole panostettu häneen-vaan pyrkyri sotki pakan.
        Kuitenkin on mahdolliduus tehdä työtä hänen näkyvyyteen ja ym..hän tekee omaa politiikkaa. Tietysti nämä tekoset, joiden varjoon hän on jäänyt, ovat esteenä tämänhetkiseen tilanteeseen ja helppoahan tämä ei ole-kun leima on otsaan lyöty näiden”konkareiden” ansiosta.
        Pois tuollaiset”hirmut” kokonaan, sillä mikäli hääräävät T.Heikkisen tukitiimissä, ei luo uskottavuutta ja oikeat ihmiset eivät tue eikä ääniä tule , se kuukuu kenttäväeltä.
        Kaikki, mitä ovat aikaan saaneet ovat todellakin puolueen PS häpäisyä ja onko jo ihan oikeasti puoluetoimiston otettava kovat otteet? Tämä ei voi jatkua näin-menee vain pahempaan suuntaan. Vaihtakaa porukkaa kiireesti-vai onko nuo niin hankalia, ettei lähde kuin kulumalla ja saavat toimia omien sääntöjen mukaisesti?

        Temokratia toteutuu ja hyvä niin. Puoluetoimiston sanelu olisi tiktatuuria.

      • Anonyymi

        Meidän perheestä neljä ääntä T.Heikkiselle..ja ystävät äänestävät myös häntä, nyt paukutetaan-mihin se riittää jää nähtäväksi? Tietäen, että kiero johtaa ja kalastelee ääniä, kuin paimenkoira.
        Yksi huomio vielä muistakaa olla tarkkana, että saatte äänstyslappuset.. Viime kaudella kävi niin, että kaikki eivät olleet saaneet, vaikka kaikki oli hoidettu asianmukaisesti.
        Pitäkää huoli toisistanne, että saatte äänestää.

        Ja pitäkää huoli siitä, missä kirjeet aukaistaan ja kenen toimesta. Väärinkäytösten mahdollisuus on tässäkin - jos sinne pääsee seulojat seulomaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäilen, että jäsenistö on lahjottu niin hyvin, että ääniä ropisee. Niin se on ollut ennenkin. Kerran oli vanhalle mummolle annettu taksissa pieni lahjuspaketti kouraan ja muistaakseni siinä oli vielä numerolappu, jota äänestää. Mummo kyseli, että mikä tämä "myky" on, niin minä tuumasin, että taitaa olla saippua. Se muuten haisi pahalle. Kysyin mikä taksi oli kyseessä ja mummo kertoi. Silloin oivalsin, että kyseessä oli "tonttumuorin" perheeseen kuuluvan uroksen taksi. Että sellaista se toiminta on kuulemani mukaan ollut näiden toimesta. Laki kieltänee lahjukset esim. taksitoiminnassa - luulen niin. Mutta milloin tuossa porukassa olisi lain kirjainta noudatettu - ei milloinkaan. On surullista, kun viekkaudella ja kieroudella saadaan yksinkertainen oma itsensä nostettua vallan kahvaan...

        Olen minäkin saanut noita lahjuksi numeron kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Temokratia toteutuu ja hyvä niin. Puoluetoimiston sanelu olisi tiktatuuria.

        Puoluetoimisto on saanut useimmilta yhteydenottoja, kyllä heillä on tietoa tästä tilanteen vakavuudesta.
        Joku mainitsee täällä lahjonnasta-sekään ei ole pois suljettua-sitähän on tapahtunutkin. Savusaunassa kylvyt, hirvenlihapurkit, kynttilät ovat tehonneet siihen samaan kermaan, jonka on toiminnoillaan saanut tuekseen..ja jotka nyt on myös äänestämässä häntä.
        Luotto on mennyt myös puoluetoimistoon, sillä kuulemani mukaan sieltä ei toimita. Saavatko tuen ja pään” silitytyksi” myös sieltä?
        Tämä ei voi jatkua loputtomiin näin, mikään ei tule muuttumaan tällä kokoonpanolla-ainoa toivo olisi, että osaisivat lähteä pois. Sitähän tämä pyrkyri ei missään nimessä tee, eikä tämä perävaunu-palkkiot juoksee, vaikka kieroilevat kaikessa.

      • Anonyymi

        Tarkastaja ja valvoja äänestyskirjeisiin ihan jokaikiseen toimintaan. Senverran epärehellistä porukkaa, ettei pitkäkyntiset pääse asialle suhmuroimaan niitä.
        Aiemmin on tapahtunut niinkin, ettei kaikki ole edes saaneet koko kirjettä, vaikka kaikki oli hoidettu asianmuksisesti.
        Hyvät äänestäjät-pitäkää huoli toisistanne ja varmistakaa, että pääsette äänestämään.
        Kysykää kavereiltanne, ettei pääse ohi menemään.
        KAS KUMMAA TAAS OLI POISTETTU- tämäkin todistaa juuri sitä, että totuutta ei kestetä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Temokratia toteutuu ja hyvä niin. Puoluetoimiston sanelu olisi tiktatuuria.

        En tunne sanoja temokratia ja tiktatuuri. Sinulle ne voivat merkitä jotain, mutta eivät minulle. Sanat demokratia ja diktatuuri kyllä tunnen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen minäkin saanut noita lahjuksi numeron kera.

        Näistä lahjuksista..viime eduskuntavaalien aikaan tehtiin myös tätä. Kun postilaatikkoihin oli jaettu PS mainoksia, jossa olivat kaikki ehdokkaat, niin mustalla tussilla oli rengastettu tämän pyrkyrin kuva ja numero
        Tässäkin härski tapaus ja väärin muita ehdokkaita kohtaan. .On nämä mestateita olleet koko ajan-varsinkin tämä pakan sekoittaja ja hänen peränpitäjänsä.

        Minulla on t-vika ihan niin kuin joillakin s- r- tai n-vika. Ei tartte yhtään haukkua

        Anteeksi, en ole tarkoittanut haukkumiseksi. En ole tiennytkään, että puheessa kuuluva t-vika tulee myös kirjoitettuun tekstiin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näistä lahjuksista..viime eduskuntavaalien aikaan tehtiin myös tätä. Kun postilaatikkoihin oli jaettu PS mainoksia, jossa olivat kaikki ehdokkaat, niin mustalla tussilla oli rengastettu tämän pyrkyrin kuva ja numero
        Tässäkin härski tapaus ja väärin muita ehdokkaita kohtaan. .On nämä mestateita olleet koko ajan-varsinkin tämä pakan sekoittaja ja hänen peränpitäjänsä.

        Oliko kyseessä persujen vaali-ilmoitus, jossa oli kaikki ehdokkaat? Jos näin on ollut, niin se on tosi härskiä toimintaa. Miten joku voi kaikkien muiden naamojen seasta rengastaa yhden pakkelinaaman kuvan ja numeron? Kaikkea se tuo huippuun viilattu kierous teetättää. Kauheaa!

        Savusaunassa on kylvetetty..hirvenlihat ja kynttilät sitten mukaan sekä äänestysnumero…mitähän tämä mahtaa olla? On ollut aina härskiä meininkiä.
        TAAS PITI POISTAA-Sattuupa oikeaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko kyseessä persujen vaali-ilmoitus, jossa oli kaikki ehdokkaat? Jos näin on ollut, niin se on tosi härskiä toimintaa. Miten joku voi kaikkien muiden naamojen seasta rengastaa yhden pakkelinaaman kuvan ja numeron? Kaikkea se tuo huippuun viilattu kierous teetättää. Kauheaa!

        Kyllä oli..se rengastus on helppoa kun porukkaa on ollut tarpeeksi rengastushommissa. Kyllä heillä keinot on kun tarpeeksi ovat aina tehneet ja juonineet, miten saadaan ääniä pyrkyrille. Tiedän henkilön, joka on tässä ollut mukana -kannattaa kuunnella häntäkin.
        Huippuun viilattu kierous on hyvä bointti kirjoittajalta, se jatkuu edelleen, kuten me kaikki tiedämme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen minäkin saanut noita lahjuksi numeron kera.

        Minäkin sain pahalle haisevan saippuan ja paiskasin sen roskiin. Minuun ei siis kieroilu tehonnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puoluetoimisto on saanut useimmilta yhteydenottoja, kyllä heillä on tietoa tästä tilanteen vakavuudesta.
        Joku mainitsee täällä lahjonnasta-sekään ei ole pois suljettua-sitähän on tapahtunutkin. Savusaunassa kylvyt, hirvenlihapurkit, kynttilät ovat tehonneet siihen samaan kermaan, jonka on toiminnoillaan saanut tuekseen..ja jotka nyt on myös äänestämässä häntä.
        Luotto on mennyt myös puoluetoimistoon, sillä kuulemani mukaan sieltä ei toimita. Saavatko tuen ja pään” silitytyksi” myös sieltä?
        Tämä ei voi jatkua loputtomiin näin, mikään ei tule muuttumaan tällä kokoonpanolla-ainoa toivo olisi, että osaisivat lähteä pois. Sitähän tämä pyrkyri ei missään nimessä tee, eikä tämä perävaunu-palkkiot juoksee, vaikka kieroilevat kaikessa.

        Miten tämä eroaa äänestäjien lahjonnasta mitä kaikki puolueet tekevät??? EI MITENKÄÄN! Pitäisi olla laitonta ja rangaistavaa moinen tulosten vääristely.

    • Anonyymi

      HMU HALLITSIJAT ei ottaneet ehdolle!!!

      • Anonyymi

        Älä välitä, eihän ne anna kenellekkää mahdollisuuta…pyrkyri saa, mitä haluaa…valittettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä, eihän ne anna kenellekkää mahdollisuuta…pyrkyri saa, mitä haluaa…valittettavaa.

        Jaksat sinä itsesi kanssa kirjoitella, vastailet itselle meneehän se päivä noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaksat sinä itsesi kanssa kirjoitella, vastailet itselle meneehän se päivä noin.

        Mistä arvasit?.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaksat sinä itsesi kanssa kirjoitella, vastailet itselle meneehän se päivä noin.

        No kipeetähön se tekee, näyt tuota sinäkin jaksavan!
        Sorry täällä on monta hyvää kommentaattoria, jotka ovat kyllästyneet näiden suhmuroiden toimintaan.
        Onneksi meitä on monta yhtäköyttä vetäjää-ei kuule hyväksytä kieroilua. Sinä kuulut siihen sakkiin, joka ei ajattele aivoilla…vaan mitä teet ja puhut on paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Cowboyhattusi on mädäntynyt päähäsi, joten järkiparka toistaa enää samaa jatkuvasti

        Sanhan minä itselle vastata, mukavaa touhua.

        No tulee vastattua liikaa itselle , niin virheitä sattuu Tean kaveri.

        Eikö olekkin täällä muutamat vastailevat ihan muidenkin juttuihi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tulee vastattua liikaa itselle , niin virheitä sattuu Tean kaveri.

        Laita korkki kiinni, niin ehkäpä tuo oikeinkirjoituskin sujuu! Tean javerit eivät kirjoittele täällä jölmöläisten juttuja-vain asiaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita korkki kiinni, niin ehkäpä tuo oikeinkirjoituskin sujuu! Tean javerit eivät kirjoittele täällä jölmöläisten juttuja-vain asiaa

        Sii kaverit…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sii kaverit…

        Siis kaveri eivät kirjoittele hölmöläisten juttuja…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kipeetähön se tekee, näyt tuota sinäkin jaksavan!
        Sorry täällä on monta hyvää kommentaattoria, jotka ovat kyllästyneet näiden suhmuroiden toimintaan.
        Onneksi meitä on monta yhtäköyttä vetäjää-ei kuule hyväksytä kieroilua. Sinä kuulut siihen sakkiin, joka ei ajattele aivoilla…vaan mitä teet ja puhut on paskaa.

        Meillä äänestetään HIRMU HALLITSIJOITA. Ei muita. Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä äänestetään HIRMU HALLITSIJOITA. Ei muita. Kyllä.

        Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä.

        Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita korkki kiinni, niin ehkäpä tuo oikeinkirjoituskin sujuu! Tean javerit eivät kirjoittele täällä jölmöläisten juttuja-vain asiaa

        Nyt laitetaan korkki auki ja äänestetään HIRMU HALLITSIJOITA. Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt laitetaan korkki auki ja äänestetään HIRMU HALLITSIJOITA. Kyllä.

        Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Cowboyhattusi on mädäntynyt päähäsi, joten järkiparka toistaa enää samaa jatkuvasti

        Nyt laitetaan gayboyhattu päähän ja sanotaan kyllä. Uudet vaalit heti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt laitetaan gayboyhattu päähän ja sanotaan kyllä. Uudet vaalit heti.

        Kyllä. Hyvin sanottu. Kyllä. Ei äänestetä enää koskaan paitsi HIRMU HALLITSIJOITA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Hyvin sanottu. Kyllä. Ei äänestetä enää koskaan paitsi HIRMU HALLITSIJOITA

        Meitä on monta. Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Hyvin sanottu. Kyllä. Ei äänestetä enää koskaan paitsi HIRMU HALLITSIJOITA

        Eihän ne mitään hirmuhallitsijoita ole, vaan ihmisraukkoja jotka ei ymmärrä että paha saa palkkansa muodossa tai toisessa. Nyt on jo ollut korona joka jätti näköjään jälkensä Aavakareen pariskuntaan, luottamus on mennyt pettämisen ja valehtelun vuoksi ja lisää on tulossa. Ei Eila pääse ehdokkaaksi eduskuntaan, nyt ovat menneet jo liian pitkälle.

        Kaikki ovat myös totta-toisin kuin perättömien, harhoja näkevän ja luulosairaan levittämät jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ne mitään hirmuhallitsijoita ole, vaan ihmisraukkoja jotka ei ymmärrä että paha saa palkkansa muodossa tai toisessa. Nyt on jo ollut korona joka jätti näköjään jälkensä Aavakareen pariskuntaan, luottamus on mennyt pettämisen ja valehtelun vuoksi ja lisää on tulossa. Ei Eila pääse ehdokkaaksi eduskuntaan, nyt ovat menneet jo liian pitkälle.

        En tiedä, kenen luottamus on mennyt, mutta jäsenistön keskuudessa kannatus ja luottamus on hirmunousussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, kenen luottamus on mennyt, mutta jäsenistön keskuudessa kannatus ja luottamus on hirmunousussa.

        Jölmöläisten juttuja. Korkki auki ja coudouhatdsu päähän. Uudet vaalit ja heti. Kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, kenen luottamus on mennyt, mutta jäsenistön keskuudessa kannatus ja luottamus on hirmunousussa.

        Nääkkö nää unta vaikka ookko nää kännissä? Jäsenistössä on kaikki olabaloo ja perstuntunumaniin että pikkunen katastrofi, Eila on menettänyt suosionsa. Vanhuus ei tule yksin siihen kuuluu myös tena 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, kenen luottamus on mennyt, mutta jäsenistön keskuudessa kannatus ja luottamus on hirmunousussa.

        Kerää kannatusta yli puoluerajojen Kainuun vankkumattomana puolustajana. Siksi suostui pyydettäessä ehdolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerää kannatusta yli puoluerajojen Kainuun vankkumattomana puolustajana. Siksi suostui pyydettäessä ehdolle.

        Eihän se vielä ole kuulutettu..vai oletteko jo suhmuroineet asiat siihen malliin? Me ei äänestetä yhtäkään, mikäli tuo on ehdolla.
        Yli puoluerajojen kuuluu huonoa-tietysti lahjonnalla saa ihmeitä aikaan..kun ennenkin on tätä esiintynyt.
        Sinulle nähtävästi myös on oikein sopivaa, että tunki itsensä nuoren jo päätetyn ehdokkaan asetelmia sotkemaan? Vaikka kuinka menetelmä on sallittua, mutta törkeetä vanhalta ihmiseltä.

        Toki myönnytyksiä ja vastapalveluksia tehdään kainuulaisten asioita hoidettaessa, konsensus on tärkeää. Riippumatta iästä on on tärkeää, että parhaat ja kokeneimmat voimat ovat esillä ja käytettävissä yhteisten asiouden hoitoon. Äänestäjillä on sitten ratkaisuvalta.

        Kokenut ei ole paras välttämättä..kun osoittautui selvän pelin sotkijaksi. Tämäkö on kokemusta? Tottavie onhan se pelurin kokemusta ja häikäilemätöntä sellaista.
        Kyllä äänestäjät tietävät jo kenen nimin lappuun laittavat..saas nähdä onko onni kohillaan?

        Minun mielestäni tonttumuorit kuuluvat kynttiläpajaan. Silloin olisi vähiten riesaksi muille...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokenut ei ole paras välttämättä..kun osoittautui selvän pelin sotkijaksi. Tämäkö on kokemusta? Tottavie onhan se pelurin kokemusta ja häikäilemätöntä sellaista.
        Kyllä äänestäjät tietävät jo kenen nimin lappuun laittavat..saas nähdä onko onni kohillaan?

        Politiikassa pärjää vain pelimiehet/-naiset, joilla on taktinen silmä kohdillaan ja häikäilemättä vievät asiaansa vankkumatta eteenpäin. Semmoisia tarvitaan Kainuun eteen työtä tekemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politiikassa pärjää vain pelimiehet/-naiset, joilla on taktinen silmä kohdillaan ja häikäilemättä vievät asiaansa vankkumatta eteenpäin. Semmoisia tarvitaan Kainuun eteen työtä tekemään.

        Aavakare on sellainen 👌

        Taktinen silmä kyllä näyttää-on häikäilemätön ja erittäin röyhkeä..se näytti niin, että ryntäsi peliin hämmentämään ehdokasasettelun sekaisin.
        Tällaisiako Kainuu tarvitsee…huh sun ajatusmaailmaa.
        Menisi takaisin sinne mistä on tullutkin , ei ole edes Kainuulainen juuriltaan.
        Se on totta, että pelimiehet pärjäävät, mutta joskus aina saa todeta, että niillekkin tulee eteen stoppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aavakare on sellainen 👌

        Mitä on tehnyt Kainuun eteen..ei yhyään mitään.
        Pelata osaa…ja kusettaa äänestäjiään jne..
        Täällä on selväksi tullut ei tarvitse toistaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Politiikassa pärjää vain pelimiehet/-naiset, joilla on taktinen silmä kohdillaan ja häikäilemättä vievät asiaansa vankkumatta eteenpäin. Semmoisia tarvitaan Kainuun eteen työtä tekemään.

        Kyllä tämän tapauksen taktinen silmä on kohdillaan silloin, kun omista eduista on kyse. Ja häikäilemättömyyttä ei puutu, kun niitä etuja ajetaan. Tuommoisia vouhakkeita ei Kainuussa kaivata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taktinen silmä kyllä näyttää-on häikäilemätön ja erittäin röyhkeä..se näytti niin, että ryntäsi peliin hämmentämään ehdokasasettelun sekaisin.
        Tällaisiako Kainuu tarvitsee…huh sun ajatusmaailmaa.
        Menisi takaisin sinne mistä on tullutkin , ei ole edes Kainuulainen juuriltaan.
        Se on totta, että pelimiehet pärjäävät, mutta joskus aina saa todeta, että niillekkin tulee eteen stoppi.

        Eipä ne huoli enää Eilaa takasin. Jos kerran on paikkakunnalla maineensa pilannut niin takasin ei ole tulemista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämän tapauksen taktinen silmä on kohdillaan silloin, kun omista eduista on kyse. Ja häikäilemättömyyttä ei puutu, kun niitä etuja ajetaan. Tuommoisia vouhakkeita ei Kainuussa kaivata.

        Totta…elää harhoissa ja valheissa-kuvittelee kaiken olevan hänelle myönteinen. Taktinen silmä -omat edut silmissä kiiluu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämän tapauksen taktinen silmä on kohdillaan silloin, kun omista eduista on kyse. Ja häikäilemättömyyttä ei puutu, kun niitä etuja ajetaan. Tuommoisia vouhakkeita ei Kainuussa kaivata.

        Miten joku ilkeää ympyröidä oman naamansa ja numeronsa vaalimainoksesta, jossa on kaikkien ehdokkaiden kuvat ja numerot? Vanha tonttumuori EA on kuulemani mukaan näin tehnyt ja sitten gigolo on jakanut ne ihmisten postilaatikoihin. KAUHEAA TOIMINTAA!

    • Anonyymi

      Toivotaan, että äänestys olisi suosiollinen…

      • Anonyymi

        Kenelle suosiollinen? Toivon, että ne henkilöt, joilla on omakohtaista kokemusta tontturouvan negatiivisesta toiminnasta, toisivat ne kaikkien tietoon. Luulen, että kaltoinkohdeltuja henkilöitä on paljon. Tämän tapauksen kohdalla kaikki ei ole sitä miltä päälle näyttää ja mitä näytellään.

        Sainhan minä taas uudestaan keskustelun, kun itse laittelen vastauksia itselleni.😂😂😁😁

        Toivomus olisi, että Tea Heikkinen olisi ehdokas ja äänet riittäisivät siihen. Onhan tämä häpeällistä ja raukkamaista kohtelua häntä kohtaan.
        Puhut henkilökohtaisista kokemuksista-niitä on hyvin monella ja ne ovat tiedossa. Useimmat silmät ovat avautuneet, että kaikki onkin ollut näyttelemistä ja kulissia..joka taholta. Vain ne, jotka kulkevat laput silmillä ja uskovat lipevän kielen höpinät, tekevät niinkuin veturi ohjaa…
        Puoluetta kohtaankin erittäin ruma temppu..siis takinkääntäjä..muka kotoa tultiin pyytämään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sainhan minä taas uudestaan keskustelun, kun itse laittelen vastauksia itselleni.😂😂😁😁

        Hienoa😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa😃

        Hyvä et vastaat ja kirjoittelet asiaa.

    • Anonyymi

      Cowdoyhattu päähän ja uudet vaalblit heti

      • Anonyymi

        Ei tule uusia vaaleja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule uusia vaaleja

        Nyt nuorelle on suosiollinen nimi äänestyslappuun.
        Norissa on tulevaisuus, heitä pitäisi kannustaa-vanhat tai vanha joutaa pois .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt nuorelle on suosiollinen nimi äänestyslappuun.
        Norissa on tulevaisuus, heitä pitäisi kannustaa-vanhat tai vanha joutaa pois .

        Hyvä et vastaat ja kirjoittelet Pennanen on neuvonantaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        On hyvä nuori..mutta eivät arvostaneet häntä vaan tiensä raivasi vanha röhkeä jokapaikan sotkija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hyvä nuori..mutta eivät arvostaneet häntä vaan tiensä raivasi vanha röhkeä jokapaikan sotkija.

        Siis RÖYHKEÄ

        Tea Heikkinen olisi ollut hyvä ehdokas niinkuin olivat yksimielisesti päättänee ja sopineet. Kuinkas ollakkaan tämä tyrkky tuli väliin ja sotki sovitut asetelmat.
        Ei minkäänlaista luottamusta ja jatkuvaa omien sortamista. Antaa lehdessäkin ymmärtää kuinka tärkeä on, että tultiin kotoa käsin pyytämään!
        Jos olisi ollut selkärankaa olisi keltäytynyt, ja kannustaneet T.Heikkistä. POISTAA ihan pitää kun sattuu oikiaan.
        Kaikki tuki nuorelle ja ääniä vaan hänelle👍

        Perussuomalaiset 15,4 nousua 1,2 …
        Varmoja ääniä T.Heikkiselle Kainuun rajojen ulkopuoleltakin -mikäli onni suosii.

    • Anonyymi

      Anteeksi mutta unohdin mainita olevani gay-homo

    • Anonyymi

      Ei antanut Eila perspilua Penalle niin meni sukset ristiin!

    • Anonyymi

      Pääseekö Esa ehdolle?

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Venäjän sotilaiden raiskaama 1 vuotias poika kuoli vammoihinsa

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/fac86480-df24-41b8-be6c-6ab6ff6476e4 Järkyttävää tämä jatkuva raiskaaminen. patriarkka Kirilin mielestä p
      Maailman menoa
      369
      3890
    2. Lasta odottava Johanna Harlin hehkuu Cannesin juhlissa - Some ylistää: "Maailman kaunein mama"

      Oi, mitkä kuvat suoraan Ranskan Rivieralta. Onnea loppuodotukseen, Johanna ja Renny Harlin! Oletko muuten katsonut The Harlins -realityä? Mielipiteit
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      3161
    3. Martina taitaa olla Hangossa

      Mitäköhän siellä tapahtuu…
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1738
    4. Meidän Hanko

      Siis toi ämmä. Mitähän Stefu maksoi (ehkä ponin), että astuu tiluksilleen kuittailemaan Sohville. Nyt on pappa siinä kunnossa, että kannattanee olla h
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1502
    5. 68
      1314
    6. Sano mies jotain mistä tietäisin että tykkäät

      Olen itse kirjoittanut tosi tunnisteellisesti, tiedät mun naisen olevan täällä, jos olet hän. Ihan siksi että uskallan paremmin irl, jos tiedän että t
      Ikävä
      135
      1265
    7. Onko Suomi huonompi kotimaa kuin Venäjä?

      Täällä kirjoittelee muutama ihminen Suomesta siihen sävyyn, että kysymys on pakko esittää. Jos siis vertailet toisiinsa näitä kahta maata, onko Venä
      Maailman menoa
      446
      882
    8. Kaikkeuden kauniimmat simmut

      Olet timanttia ja ja. Ikävä on.
      Ikävä
      24
      785
    9. Suomen kuherruskuukausi Ukrainan kanssa on ohi. Väitän, että suomalaisia on harhautettu.

      Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Voi myös olla sitä mieltä, että saa haluta Suomen liittymistä Natoon. Enne
      Maailman menoa
      227
      772
    10. Uskotko nainen vielä ihmeisiin

      Sinun täytyy vain uskoa ja luottaa💕
      Ikävä
      81
      755
    Aihe