Heippa,
Olen lukion ensimmäistä vuotta lopetteleva nuori, joka pohtii, mitä sitä elämällään haluaisi. Meidän koulussa opot toivovat meidän jo miettivän "alustavia" jatko-opintosuunnitelmia korkeakouluihin. Minulla on sellainen ongelma, että olen kiinnostunut monesta eri asiasta ja haluaisin myös edetä tulevaisuuden urallani pitkälle.
Olen pohtinut, että kirjoittaisin seuraavat aineet:
- äidinkieli (suomi)
- englanti (pitkä)
- matematiikka (lyhyt)
- historia
- psykologia
Olen myös tutkinut erilaisia yliopisto- ja amk-koulutuksia ja tehnyt kaikenlaisia "Mikä minusta tulee isona?" -testejä.
Näitä korkeakoulualoja olen pohtinut, että voisi kiinnostaa:
- kauppatieteet (yliopisto)
- oikeustieteet (yliopisto)
- psykologia (yliopisto)
- tietojenkäsittelytiede (yliopisto)
- tuotantotalouden ins. (amk)
- tietotekniikan ins. (amk)
- tradenomi (amk)
- lääketieteellinen (yliopisto)
- farmasia (yliopisto)
Tiedän, että kohdallani on hieman aikaista miettiä tällaista, mutta hieman häiritsee pään sisällä ajatus, ettei ole tarkkaa suunnitelmaa/tavoitetta.
Toivoisin vinkkejä, siitä, miten on saanut selville, mitä haluaa tehdä. Miten on päättänyt mitä haluaa opiskella ja mitä aloja mahdollisesti kannattaa välttää (jos on uhka kadota esim. seuraavan 20 vuoden kuluttua)
Mitä opiskelemaan
Anonyymi
1
338
Vastaukset 1
- Anonyymi
Minulle oli aikoinaan koulumenestyksen perusteella selvää, mihin suuntaan. Olin erittäin hyvä kielissä ja syvästi kiinnostunut kielten maailmasta. Siis yliopistoon kielten pariin, se oli ja on edelleen juuri minun alani.
Sinun kirjoituskuviosi perusteella lääketieteen ja farmasian voit unohtaa, samoin tekniset alat. Lähinnä tulevat kysymykseen oikeustiede, kauppatieteet ja tradenomi. Psykologiaa opiskelemaan on erittäin vaikea päästä, vaikka se kiinnostaisi miten paljon hyvänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241205Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7958- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.79793Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50672Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 146574
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
- 36515
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää47506- 45492
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86482- 19466