Jämsän Ukrainalaisille apua

Anonyymi

Facebookissa tuon niminen ryhmä minkä kautta jämsäläiset jakavat vanhoja tavaroitaan Ukrainasta tulleille pakolaisille. Ihan hyvä juttu ja toki sen heille suokin, onhan se ollut kamalaa lähteä omasta kodistaan ja jättää kaikki sinne.

Onko kuitenkaan tultu ajatelleeksi, että tavaroita lahjoittamalla saatetaan antaa ihan väärä käsitys heille, että voivat pyytää ihan mitä tahansa ilmaiseksi. Google kääntäjälle keskustellaan ja asioita käsitetään puolin ja toisin väärin. Nyt jo halutaan älytelkkareita, tietokoneita ym kalliimpaa tavaraa. Olisiko syytä jo hieman rajoittaa sitä tarjontaa heidän suuntaansa tai selventää heille oikean tulkin välityksellä, että ei meillä suomalaisillakaan sitä viimeisen päälle olevaa tekniikkaa ole vara hankkia.

Pitäisi myös ajatella asiaa niinkin, että kenen vastuulle jää kaikki se heille lahjoitettu roina, kun toivon mukaan jossain vaiheessa pääsevät palaamaan kotimaahansa taikka sitten muuttavat jämsästä muualle päin suomea. Tuskimpa mukaansa kaikkea sitä roinaa ottavat mitä ovat nyt nurkkiinsa keränneet.

39

1176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyhmä se joka kaiken jakaa viisas se joka osaa pyytää

    • Anonyymi

      Saman olen huomannut, nyt jo pyydetään älypuhelimia ja pelikonsoleita lapsille, meikkejä, kelloja ja koruja. Eikä kaikki ryhmän kerjäläiset ole edes Ukrainasta.

      Hyvän tarkoituksen ymmärrän minäkin ja suon perustarvikkeet ihan kaikille kansalaisuuteen katsomatta.

    • Anonyymi

      Puutuote tehdas on vapautunut pakolaisten käyttöön, ihan sopivasti?🏭🏭

    • Anonyymi

      En löydä tuota ryhmää, onko poistettu?

      • Anonyymi

        Yksi päivä se ryhmä seisoskeli entisen lennättimen pihassa.


      • Anonyymi

        Toimii se edelleen ja juuri otsikolla nai itulla nimellä löytyy. Myös roskalava jä.sä ryhmässä on linkki tuohon ryhmään


    • Anonyymi

      Kannattaa aina epäillä jos joku tyrkyttää tai vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta.

    • Anonyymi

      Näiden ukrainalaisten autot pitäisi kiireesti saada suomen rekisteriin.

      • Anonyymi

        3kk ja ajoneuvo pitää siirtää maan rekisteriin..


      • Anonyymi

        Jaahas, kuinkahan moni on sieltä Jämsäänkin tullut omalla autolla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas, kuinkahan moni on sieltä Jämsäänkin tullut omalla autolla?

        useita. avaa silmäsi katsele rekkareita.


    • Anonyymi

      Kirpputori Tuulahduskin voisi lahjoittaa kaikki lumput ja kulahtaneet huonekalut kun ei ne kuitenkaan suomalaisille taida kelvata.

      • Anonyymi

        Luuletko, että ne lumput kelpaisi pakolaisille, he vaativat merkkivaatteita eikä mitään ryysyjä. Katsotaan vaan koska alkavat sieltä keräyspisteeltä tyrkyttämään niitä ryysyjä ihan kaikille ihmisille.


    • Anonyymi

      Vein tavaraa SPR:n keräykseen vanhalle Teletalolle. Ensimmäisen ja viimeisen kerran. Siellä 5 - 6 muijaa kälätti keskenään, kun kysyin mihin voisin tavaroita laittaa. Kukaan ei kiinnostunut.
      Kysyin sitten vähän isommalla äänellä, niin yksi muori lähti näyttämään toista huonetta ja sanoi, että laita johonkin tänne.
      Huone oli jo puolillaan avaamattomia muovikasseja. Muija sanoi, että pakolaiset saavat sitten ehkä itse hakea tavaroita sieltä. Hyvin vakuuttavaa hommaa.
      Kerran jo aiemmin olen SPR:n suhteen tehnyt päätöksen, että sen porukan kanssa en halua olla missään tekemisissä. Nyt ukrainalaisten hädän edessä hellyin. Mutta kerrasta loppui taas.

      • Anonyymi

        Keräys- ja jakelupiste on vanhalla lukiolla, yläpihan puolelta sisälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keräys- ja jakelupiste on vanhalla lukiolla, yläpihan puolelta sisälle.

        Jaahas, miksikähän minulle neuvottiin SPR:n ottavan vastaan tavaraa vanhalla Teletalolla? Siellähän niitä pusseja oli avaamatta puoleen seinään ulottuvat kasat.


    • Anonyymi

      Kyllä minä ymmärrän joten kuten sen, että nämä ukrainalaiset pyytävät itselleen ja perheelleen apuja ja tavaroita, mutta sitä en enää jaksa ymmärtää, että sieltä tuodaan kolme koiraa ja kolme kissaa ja sitten niille aletaan kerjäämään ruokaa.

      • Anonyymi

        Kuule ne lemmikit ovat perheenjäseniä heille jotka tuovat heille iloa. En minäkään jättäisi lemmikkiäni sodan armoille. Jokaisen teidän valittajan pitäisi kohdata sama tilanne mitä Ukrainalaiset ovat joutuneet kokemaan,selviääkö edes hengissä pakoon maastaan. Siinä ei kerkiä mukaansa kerätä mitään kun lähtö tulee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule ne lemmikit ovat perheenjäseniä heille jotka tuovat heille iloa. En minäkään jättäisi lemmikkiäni sodan armoille. Jokaisen teidän valittajan pitäisi kohdata sama tilanne mitä Ukrainalaiset ovat joutuneet kokemaan,selviääkö edes hengissä pakoon maastaan. Siinä ei kerkiä mukaansa kerätä mitään kun lähtö tulee.

        juu ukrainalaisten lehmät ja hevosetkin täytyy peräkärryllä tänne tuoda SPR:n ja veronmaksajien syötettäviksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juu ukrainalaisten lehmät ja hevosetkin täytyy peräkärryllä tänne tuoda SPR:n ja veronmaksajien syötettäviksi

        Pakolaiset tulevat Venäjän pommittamista kaupungeista eikä lehmät yleensä asu kerrostaloissa.
        Mitä tekisit omalle koirallesi? Tappaisitko ennen lähtöä vai hylkäisitkö?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakolaiset tulevat Venäjän pommittamista kaupungeista eikä lehmät yleensä asu kerrostaloissa.
        Mitä tekisit omalle koirallesi? Tappaisitko ennen lähtöä vai hylkäisitkö?

        söisin nälkääni


    • Anonyymi

      Varmastikin suuri osa on ihan kotimaisten omaa ajatusta avustamisesta. Tuskin kenellekään ukrainalaisella on kanttia asettaa ehtoja. Muistakaa tämä. Jos menee hommat tyystin pieleen, niin jämsäläisiä olisi ruotsissa samoilla mietteillä, vaikka... ensi kesänä..
      Mites sitten? Kyse on vain kuinka hullu naapuri meillä on? Jos se haluaa, niin alkaa tapahtumaan.

    • Anonyymi

      Eiköhän vaan suhtauduta asiallisesti näihin sotapakolaisiin ja pidetä liiat mölyt mahassamme. Kuten meitäkin, on näitä pakolaisia joka lähtöön.

      • Anonyymi

        Taisivat Ukraina voittaa euroviisut säälistä yllätys yllätys ja ullatus ullatus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisivat Ukraina voittaa euroviisut säälistä yllätys yllätys ja ullatus ullatus

        Ei ollut ylllätys, että voittivat kisan. Olisivat voittaneet vaikka eivät olisi mitään laulaneetkaan.


    • Anonyymi

      Kyllä nämä pakolaiset on eliiti ryhmää. monellako Suomalaisella on tämmöisijä autoja kuin heillä. Luulin et sieltä tulee naisija ja lapsija mutta ovat nuoria pariskuntija joillain jopa parikin autoa taloudessa. SPR LAITTOI UUTTA. Toi uutta kauppaan on kortit millä saa ostokset vastaanotto raha pyörät hankittiin mutta ei Suomalaisille katso mitä SPR hankkii pakolaisilla. SPR:n omaisuus. ompa paremmin asijat kuin monella kantasuomalaisella. en vaan kanna ruokaa roskiin.

    • Anonyymi

      taitaa kohta puhketa kumeja

    • Anonyymi

      Voitaisiinko Suomalaisija vanhuksija auttaa näin mitkä ovat tämän maan nostaneet jaloilleen HÄVETKÄÄ näinden ELIITTI porukan kanssa mille mikään ei riitä

    • Anonyymi

      Samaa itä porukkaa kaikki,ovat oppineet että suomi rikas ja sama kuulu heillekkin olemmehan demokratia,siksi kaikki pakolaiset pitäisi pysyä lähellä omaa kehitystään,nyt raahataan taas läpi maiden että päätyäjillä olisi hyvä omatunto,mutta kohta porukka taas makaa ja mellastaa yhdesssä muiden epäonnisten suomalaisten kanssa elintilasta ja elintasosta !!!!

    • Anonyymi

      Mistäpä minä tiedän onko näillä tulijoilla pullukammat ja uudemmat autot kuin minulla, taikka pankkitilillä rahaa kylliksi tai edes sopivasti pahan päivän varalle. Mutta saanpa silti antaa heille ylimääräisiä kodin tarvikkeita, jos kelpaa. Täällä on sentään (vielä) ehjä maa ja rauha. Toivotaan että pysyy, ettei jouduta yhdessä lähtemään etiäpäin. Nyt ajattelen että mihinkä täältä lähtisin mutta karuapa on kuulumiset sieltä missä on ryssä käynyt. Kyllä siltä lapsensa haluaisi säästää.

    • Anonyymi

      Ymmärrän auttamisen ja spr on kerännyt varoja juuri siihen tarkoitukseen. Missä rahat... Yksityisetkin auttaa toki ja auttamisenhalu on ollut hienoa.
      Mutta pyynnöt älytelkkareista veneisiin alkaa olla jo aika isoja... Tietysti, jos jollain on varallisuuttaa tuohon. Mutta tuntuu, että pyynnötkin kasvaa koko ajan ja suhteellisuudentaju on vähän hukassa.

      • Anonyymi

        SPR on sellainen pulju, että sinne en anna ropoakaan, milloinkaan.
        Oli yksi omakohtainen kokemus, missä SPR :n väki yritti ns. vetää välistä. Rauhallinen keskustelu asiasta ei auttanut, vasta kun ilmoitettiin, että seuraavaksi asiasta keskustelee lakimies, myöntyivät.
        Tämä tapahtui Jyväskylässä, ei Jämsässä. Mutta samaa populaa on.


    • Anonyymi

      Käykääpä lukemassa tuolta ryhmästä, mitä siellä eräs ukrainalainen kirjoittaa toisille tuosta tavaroiden kerjäämisestä, aika suoraa tekstiä

    • Anonyymi

      Linkittäkää tuo ryhmä. EI löydy hakemalla.

    • Anonyymi

      Suljettu ryhmä. Pienen piirin kälätystä. Auttaa tuota kautta kuka haluaa. SPR esim olisi oikea ryhmä, mutta kun ei osaa eikä jaksa eikä oikein haluakaan. Sitten nousee näitä epävirallisia, osa oikeasta auttamisen halusta ja osa puhtaasti opportunistisesti eli siis haluaa itselleen jotain. Näillä saa helposti enemmän pahaa kuin hyvää aikaan.

    • Anonyymi

      Nyt kun autettavat on saaneet pyörät, niin voisko joku opettaa heille miten ajetaan, etteivät täällä kuole auton alle.

    • Anonyymi

      Auttaa voi monella tavalla. Jos et halua auttaa ukrainalaisia tai irakilaisia tai tukea SPR niin auta ihmeessä muita, mene ulkoiluttamaan jämsäläisiä vanhuksia tai pelaamaan yksinäisten lasten kanssa. Tee mitä tahansa mutta älä rutise ja valuta.

    • Anonyymi

      Paljonkohan vuokrat nousee ensivuonna, pakolaisten tautta.

    • Anonyymi
      UUSI

      On hyvä kun autetaan,apu on tarpeen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työttömän työnhakijan pääasiallinen tehtävä on työnhaku

      Ja uusi työnhaun malli korostaa sitä. ”Tavoitteena on nopea työllistyminen”, sanoo TE-toimiston johtaja. Ja tässä hän aivan oikeassa, koska työttömyys
      Maailman menoa
      454
      3706
    2. Stefan Thermanin käräjät on 16/6. On jännät ajat miehellä edessään.

      Neljä syytettä on nyt edessä, laittomasta uhkailusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1937
    3. Mitä kummaa tapahtui, että Suomalaiset yhtäkkiä Natoon haluaisivat?

      Ulkomailla ihmetellään, "mikä teihin rauhanomaisiin suomalaisiin oikein meni kun, yht'äkkiä sotahulluiksi muutuitte"? Erittäin hyvä kysymys joka pitäi
      Maailman menoa
      743
      1819
    4. No niin.. nyt ihan vakavasti..

      Haluisitko mies nähdä ja jutella ihan oikeasti? Kun mä haluisin.. voisitko antaa jonkun vihjeen. Tiedän että oot täällä, mut en tiedä että miksi sä tä
      Ikävä
      85
      1194
    5. Olet kylmä mies

      Vähän pelottava.
      Ikävä
      59
      936
    6. Ajatus on nähdessä

      Jutella ja sopia ajankanssa keskustelu edes kerran, selkiyttäisi asioita. Vain kasvotusten, vain sinulle. Katoamalla päätät toisin, oletko ihan varma
      Tunteet
      52
      867
    7. Pääsikö Martti

      Esittelemään velaka mersua ja hyyryä hienostoalueella lippisjonnelle🤗😜😎
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      832
    8. Noniin tänään on ensimmäinen päivä

      Jolloin aion keskittyä muuhun ja ajatella vähemmän sinua! Ei tosin alkanut kovin vahvasti. 😅 Pakko nyt vaan irrottaa ja unohtaa. Toivoa on vasta sitt
      Ikävä
      45
      716
    Aihe