Evoluutio kulki aina etelästä pohjoiseen ja oikeammin itään.
Ihminen aina muutti uuteen paikkaan.
Joukossa ovat tavallista erilaisempia ulkonäön ja kulttuurin perusteella.
Voiko olla kuitenkin, että jopa muinaisessa esi-historiassamme olisi ollut jopa enemmän suvaitsevaisuutta ajoittain kuin esimerkiksi toisinaan toisina modernisimpinä aikoina, jolloin viha ja rasismi pääsivät irti.
Valkolakit, blondit arjalaiset tapasivat romaaneja, jotka jo pian 1000 vuotta ovat kulkeneet Euroopan mailla, Siperian perukoilla.
Mustapäisiä olivat myös alkuperäiset Eurooppaan muuttajatkin.
Ja vielä 20 000 vuotta sitten poikkeavan näköisiä kyllä.
Blondi arjalainen syntyi noin 10 000 vuotta sitten ja levisi ympäri Eurooppaa.
Etelästä saapui tummempaa uutta vertaa, juutalaisia, romaaneja, joilla saattapi olla samoja geenipohjiaa Shumeeri-Indus taustalla.
Tulokkaiden integraatioaikana on kerennyt syntyä paljon karmaa.
Epäilen toistuvasti, että kyseinen karma osuu kohdalleni.
En tunne karmani taustoja.
Mutta karman ulkonäkö esiintyy toistuvasti elämässäni.
Kuinka tiedän sen?
Sama elementti toistuu ratkaisevina hetkinä kuin muistuttaen aina jostakin menneisyydestä.
Minä näen aina tumman romaani naisen.
Epäilen, että joku vaikkapa suvun, heimon, kansan keskuudessa harjoitti niin rankkaa rasismia, että joku romaani nainen vahingoittui, kuoli.
Nykyinen karmani siis olisi menneen karman maksua.
Romaani nainen esiintyy perheen kohdalla, syntymisen ja kuolemisen kohdalla, merkkipäivien kohdalla.
Taustan yksityiskohdat ovat mysteeri.
Tiedän, että EI KANNATA VIHATA KETÄÄN.
Voisin olettaa, että samoja asioita tapahtuu tänään afrikkalaisten maahanmuuttajien kohdalla.
Ei tahdota heidän lisääntyvän, ei tahdota elävän. Evätään perustarpeita.
Perustarverasismi on läsnä Suomessa ja se on pelottava asia.
Kantalaisten romaanien vihaamisen paha karma
10
142
Vastaukset 10
- Anonyymi
Ehkä maksan jostakin karmasta menneisyydestä, josta minulla ei tarkempaa tietoa, tänään.
- Anonyymi
Mutta romaani nainen karmani ei ollut aina mukanani, kun muistan, mutta se ilmestyi tietyssä iässä, tietyssä elämän tilanteessa.
- Anonyymi
Keneltä afrikkalaiselta on perustarpeita evätty kun aivan kaikki on vastikkeettomasti annettu niin että somalimies kirjoitti kotimaahan sukulaisilleen että kannattaa tulla Suomeen kun täällä on ilmainen elämä. Joku muu sen maksaa. Sellaista ei olekaan kuin ilmainen elämä.
- Anonyymi
Hyvinhän nuo romanit osaa rasismikorttia pelata, kun ei oma tahto mene läpi tai vartija ottaa kiinni.
- Anonyymi
Oikeasti voisitte miettiä että miten romaneilla menee vaikka Intiassa tai Romaniassa ja miettiä sitten ihan uudemman kerran että kohteleeko Suomi romaneja huonosti 🤣
- Anonyymi
Ja aina se sama laulu että miten heitä leimataan ja jos yksi tekee väärin niin ei kaikki ole pahoja jne. Olisiko kumminkin vihdoin se peiliin katsomisen paikka ? Jos menisin lomalle vaikka Espanjaan ja ensimmäinen vastaantulija yrittäisi viedä lompakkoni, toinen huijata kymmenkertaisen taksimaksun ja hotellihuone osoittautuisi homeiseksi murjuksi mainostetun siistin ja kodikkaan sijaan niin kyllä minulle tulisi mielikuva että ei näihin voi luottaa, varkaita ja huijareita ovat. Vaikka olisin kohdannut vain nuo kolme. Ei minua sen jälkeen enää kiinnostaisi onko jossain joku rehellinenkin.
- Anonyymi
Tämä juuri. Jos minun palvelutalossa asuvalta rollaattorilla liikkuvalta mummolta on tultu pyytämään vettä ja hänen sitä hakiessa viety lipastonlaatikosta vähät eläkerahat niin sen jälkeen lähinnä oksettaa se ainainen höpinä vanhempien ihmisten kunnioittamisesta 🤮
- Anonyymi
Mitä sitä samaa mantraa aina hoetaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Että jos yksi on paha niin ei kaikki ole ja jos yksi varastaa niin ei kaikki varasta ja tätä samaa liirumlaarumia jauhetaan loputtomasti. Mitä sillä voitetaan ? Pitää elää niin että ennakkoluulot karisee. Näytetään omalla käytöksellä ja toiminnalla että olettamukset ei pidä paikaansa. Pelkkä puhe on tyhjää sananhelinää, teot puhuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitä samaa mantraa aina hoetaan vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen? Että jos yksi on paha niin ei kaikki ole ja jos yksi varastaa niin ei kaikki varasta ja tätä samaa liirumlaarumia jauhetaan loputtomasti. Mitä sillä voitetaan ? Pitää elää niin että ennakkoluulot karisee. Näytetään omalla käytöksellä ja toiminnalla että olettamukset ei pidä paikaansa. Pelkkä puhe on tyhjää sananhelinää, teot puhuvat.
Juuri näin.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821137Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241105Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 112502
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.65417