Mistä tekaistuja tutkintotodistuksia?

Uutiset pauhaavat tänään 7.5. tekaistuista tutkintotodistuksista ja Internet-yliopistoista, joista saa paperit rahalla.

Yhdessäkään uutisessa ei mainita yliopiston nimeä tai Internet-osoitetta, jottei kansa ilmeisesti innostuisi moisesta.

Onko kellään tarkempaa tietoa?
3974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onkohan kyseessä jotkin amerikalaiset "yliopistot", jotka myyvät tutkintoja? Tuskin suomalaista esim. KTM-tutkintoa voi mistään ostaa.

Jenkeistä voisi tosiaan saada MBA-paperit käteen rahalla, mutta mitä niillä teet? Työhaastattelussa viimeistään kysytään, että mikäs tällainen yliopisto on, kun ei olla ennen kuultu. Ja sitten kun saa duunia, niin ei varmaankaan mene kovin kauan kun näkevät, että osaako työntekijä oikeasti asiat.

Ostetut paperit ovat ihan kivat baaritiskillä kehuskeluun, mutta ei niillä työtä saa. Ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Viimekädessähän firmat rekryävät sen "hyvän ja osaavan tyypin" eikä niitä papereita.

Äänestä
  • Kyllä MBAn voi tehdä ihan Suomessakin, ja kyllä siihen joutuu töitä tekemään. Toisissa kouluissa tietty enemmän kuin toisissa. Ainakin HKKK:n ja Hankenin ohjelmat on arvostettuja ja akkreditoitujakin.

    Nämä uutisoidut todistukset on ihan oikeita väärennöksiä, muistaakseni osoite fakedegrees.com joskus näkyi telkkarissa.

    Äänestä

hakekaa todistuksenne Moskovasta. Miksiköhän Usalaiset yliopistot kiinnostavat ja miksi sieltä tulee ja on aina tullut maailman tasokkaimmat tohtorit ym.
Kommarit haukkuu joka käöänteessä Usaa, koska ovat perskuleen kateita niiden hyvinvoinnilleen ja mahtavuudelleen.
Hanken on vessapaperia ja monet maamme todistukset, siis suuressa maailmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gradu kirjoitti:

Uutiset pauhaavat tänään 7.5. tekaistuista tutkintotodistuksista ja Internet-yliopistoista, joista saa paperit rahalla.

Yhdessäkään uutisessa ei mainita yliopiston nimeä tai Internet-osoitetta, jottei kansa ilmeisesti innostuisi moisesta.

Onko kellään tarkempaa tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu