mielisairaalassa...

Kirjota paljon kerrralla ja onx tulossa jatkoo?

*Emma* kirjoitti:

Kirjota paljon kerrralla ja onx tulossa jatkoo?

.. "Ai vessaan? Sä taidat olla uus täällä.. jos sä USKALLAT mennä vessaan niin siitä vaan." mies vastasi painottaen uskallat -sanaa.. Mä sitten hipsin kohti vessaa pälyillen koko aja ympärilleni... Päästyäni vessaan mä sitten huokaisin helpotuksesta. Mä kerran luulin et jotain kauheet tapahtuu matkalla. Mä avasin vessan oven, vedin housut alas ja istuin pöntölle. Silloin mun takaa kuului: " Näitteks te? Vähän sil oli iso per**e!" Toinen ääni vastasi: "Hiljaa.. se kuulee meiät kohta.." Käännyin ympäri ja huomasin et seinäs oli reikä, josta puolet mielisairaalan tyypeistä katto mua.. Silloin mä tein virheen mitä oon saanut katua.. Mä kerran nousin ja...

natja kirjoitti:

.. "Ai vessaan? Sä taidat olla uus täällä.. jos sä USKALLAT mennä vessaan niin siitä vaan." mies vastasi painottaen uskallat -sanaa.. Mä sitten hipsin kohti vessaa pälyillen koko aja ympärilleni... Päästyäni vessaan mä sitten huokaisin helpotuksesta. Mä kerran luulin et jotain kauheet tapahtuu matkalla. Mä avasin vessan oven, vedin housut alas ja istuin pöntölle. Silloin mun takaa kuului: " Näitteks te? Vähän sil oli iso per**e!" Toinen ääni vastasi: "Hiljaa.. se kuulee meiät kohta.." Käännyin ympäri ja huomasin et seinäs oli reikä, josta puolet mielisairaalan tyypeistä katto mua.. Silloin mä tein virheen mitä oon saanut katua.. Mä kerran nousin ja...

[Nostin housuni ja menin reiän luo. "Mitä Hel**ttiä te siellä tuijotatte??" kysyin... huomasin, että myös sairaalan henkilökunta katseli reiästä...nyt oli jokin vinossa...äkkiä huomasin jotain, jonka vuoksi sydämeni jätti pari lyöntiä väliin...katsoin kalvakan naisen, erään minuakin hoitaneen Mirjan kättä ja huomasin siinä pitkäteräisen veitsen...myös minut ulos päästäneellä miehellä oli samanlainen veitsi...olin pakokauhun vallassa ja katseeni kiersi seinän takana olevissa...huomasin, että kaikilla, sekä potilailla, että hoitajilla oli samanlaiset veitset. Kalvakka nainen hymyili minulle julmasti ja kohotti veistään...eräs potilas naurahti kolkosti...he alkoivat lähestyä minua...kaikki veitset koholla, nyt viimeisetkin olivat paljastaneet omansa...jokaisella heistä oli hullunkiilto silmissään...ryntäsin ovelle pakottaen itseni liikkumaan hullusta kauhusta huoolimatta...mitä voisin tehdä? reikä oli niin suuri, että eräs mies alkoi jo ahtautua WCD:hen siitä...riuhdoin ovea ja lopulta sain sen auki...kylmä hiki virtasi kasvoillani ja sekottui kauhun kyyneliin...juoksin päämäärättömästi valkoiseksi maalattuja käytäviä pitkin...tiesin, että vaarallisten potilaiden takia mielisairaala oli niin hyvin eristetty, ettei sieltä voinut päästä ulos...ja tiesin myös liiankin hyvin, että liki viisikymmentä ihmistä seurasi minua pitkäteräiset veitset käsissään...]

DinaH kirjoitti:

[Nostin housuni ja menin reiän luo. "Mitä Hel**ttiä te siellä tuijotatte??" kysyin... huomasin, että myös sairaalan henkilökunta katseli reiästä...nyt oli jokin vinossa...äkkiä huomasin jotain, jonka vuoksi sydämeni jätti pari lyöntiä väliin...katsoin kalvakan naisen, erään minuakin hoitaneen Mirjan kättä ja huomasin siinä pitkäteräisen veitsen...myös minut ulos päästäneellä miehellä oli samanlainen veitsi...olin pakokauhun vallassa ja katseeni kiersi seinän takana olevissa...huomasin, että kaikilla, sekä potilailla, että hoitajilla oli samanlaiset veitset. Kalvakka nainen hymyili minulle julmasti ja kohotti veistään...eräs potilas naurahti kolkosti...he alkoivat lähestyä minua...kaikki veitset koholla, nyt viimeisetkin olivat paljastaneet omansa...jokaisella heistä oli hullunkiilto silmissään...ryntäsin ovelle pakottaen itseni liikkumaan hullusta kauhusta huoolimatta...mitä voisin tehdä? reikä oli niin suuri, että eräs mies alkoi jo ahtautua WCD:hen siitä...riuhdoin ovea ja lopulta sain sen auki...kylmä hiki virtasi kasvoillani ja sekottui kauhun kyyneliin...juoksin päämäärättömästi valkoiseksi maalattuja käytäviä pitkin...tiesin, että vaarallisten potilaiden takia mielisairaala oli niin hyvin eristetty, ettei sieltä voinut päästä ulos...ja tiesin myös liiankin hyvin, että liki viisikymmentä ihmistä seurasi minua pitkäteräiset veitset käsissään...]

Säntäsin huoneeseeni,lukitsin oven ja läjähdin sängylle, jossa oli oksettavan värinen päiväpeite. Painoin pääni tyynyyn, joka haisi ihan kuolalle ja itkin. Minä todella itkin. Minä en ollut terve, ei siellä voinut olla ketään.Mutta se oli niin todellista. Mitä minulle oli tapahtunut?? Ennen olin niin...tavallinen! Kaikki oli alkanut siitä kun....

Sanzu kirjoitti:

Säntäsin huoneeseeni,lukitsin oven ja läjähdin sängylle, jossa oli oksettavan värinen päiväpeite. Painoin pääni tyynyyn, joka haisi ihan kuolalle ja itkin. Minä todella itkin. Minä en ollut terve, ei siellä voinut olla ketään.Mutta se oli niin todellista. Mitä minulle oli tapahtunut?? Ennen olin niin...tavallinen! Kaikki oli alkanut siitä kun....

[...äiti katosi. Sinä yönä kun jäin tänne yksin. Jotenkin sekosin silloin...en tiedä mitä tapahtui, mutta minut tuotiin tänne...kukaan sukulainen ei käynyt katsomassa minua, ovessani oli kalterit, en päässyt muualle kuin vessaan...joskus öisin itkin ja yritin päästä pois, mutta enimmäkseen istuin vain sängylläni ja tuijotin tyhjin silmin. En edes tiennyt mikä minulla oli. Jo kauan aikaa oli valkotakkisia miehiä ravannut huoneessani ja kysellyt minulta tyhmiä kysymyksiä, jotka koskivat äitiä...ne puhuivat minulle kuin pienelle lapselle ja yrittivät miellyttää mukavalla puheensävyllä, mutta minä tiesin. Tiesin, mitä he kuvittelivat... Valkotakkiset lääkärit luulivat, että olin tappanut äidin. He kuvittelivat, että olin piilottanut hänen ruumiinsa jonnekin...katselin ympärilleni huoneessa. Valkoiset seinät ja lattia, jolla oli ryttyinen, kirjava matto, rautajalkainen sänky sinapinvärisine päiväpeitteineen, samanlainen pöytä, jolla ei ollut liinaa, ei ikkunoita, vain kapea valojuova, joka tuli teräsoven kalterien välitse...tunsin olevani niin pieni, niin yksin ja loukussa. Käperryin kerälle sängylleni ja itkin vuolaasti, kovemmin kuin ikinä ennen täällä. Kaikki oli vain niin...]

DinaH kirjoitti:

[...äiti katosi. Sinä yönä kun jäin tänne yksin. Jotenkin sekosin silloin...en tiedä mitä tapahtui, mutta minut tuotiin tänne...kukaan sukulainen ei käynyt katsomassa minua, ovessani oli kalterit, en päässyt muualle kuin vessaan...joskus öisin itkin ja yritin päästä pois, mutta enimmäkseen istuin vain sängylläni ja tuijotin tyhjin silmin. En edes tiennyt mikä minulla oli. Jo kauan aikaa oli valkotakkisia miehiä ravannut huoneessani ja kysellyt minulta tyhmiä kysymyksiä, jotka koskivat äitiä...ne puhuivat minulle kuin pienelle lapselle ja yrittivät miellyttää mukavalla puheensävyllä, mutta minä tiesin. Tiesin, mitä he kuvittelivat... Valkotakkiset lääkärit luulivat, että olin tappanut äidin. He kuvittelivat, että olin piilottanut hänen ruumiinsa jonnekin...katselin ympärilleni huoneessa. Valkoiset seinät ja lattia, jolla oli ryttyinen, kirjava matto, rautajalkainen sänky sinapinvärisine päiväpeitteineen, samanlainen pöytä, jolla ei ollut liinaa, ei ikkunoita, vain kapea valojuova, joka tuli teräsoven kalterien välitse...tunsin olevani niin pieni, niin yksin ja loukussa. Käperryin kerälle sängylleni ja itkin vuolaasti, kovemmin kuin ikinä ennen täällä. Kaikki oli vain niin...]

... hirveästi...