Onneksi kun katsoin säätiedotusta ja näin että huomenna sataa.
Olin juuri aikeissa mennä letkulla kastelemaan, kun pitäisi laittaa lannoite märkään maahan.
Ei oo iso kasvimaa, muttahommia riittää.
Jo otin aikaisemmin rikkaruohot pois, tänään toisen kerran, huomenna lannoitan sateen jälkeen ja sitten siemenet maahan.
Milloin muut laittaa?
Kasvimaan lannoitukset
7
325
Vastaukset
- Anonyymi
Minkälaisessa paikassa mahdat kasvimaatasi hoitaa? Etelä? Pohjoinen? Sisämaa? Rannikko? Mulla on Suomen etelärannikon tuntumassa paljon taimia sisäkasvatuksessa, mutta en ole niitä vielä ulos istuttanut. Kyttään sääennusteita ja osaa taimia jo karaisen ulkona päivisin. Multa jäi istuttaminen vähän myöhäiseksi joidenkin lajikkeiden osalta, mutta ehtiihän ne. Ehkä viivästyvät muutamilla päivillä tai noin viikon verran, mutta eihän tässä kiire ole. Sisäkasvatus on vähän työläämpää kuin avomaalle kylvö, mutta tässä on oma riemunsa, kun saa kasveja tarkkaan kytätä. Kylvöt ovat myös onnistuneet tällä tavalla aina. Avomaalle kylvetyt lajit ovat joskus kärsineet alkukesän hallaöistä turhan paljon. Osan taimista olen myös tavannut ostaa valmiina. Avomaan kylvöäkin olen harrastanut, mutta vähemmässä määrin ja vähemmin tärkeiden kasvien osalta. Moni tuttava istuttaa suoraan avomaalle melkein kaikki lajit. He asuvat sisämaassa ja siellä ei vissiin halla samalla tavalla haittaa. Riippuu tontin paikastakin vissiin.
- Anonyymi
Rannikolla, Tukholman läänissä.
En tänä vuonna ehtinyt sisäkasvattaa, joten kylvän siemenet suoraan maahan.
Nyt olen lannoittanut. Kastelen, että imeytyisi lannoitteet, sitten kuokin vielä.
Kasvimaassani on oreganoa, minttua, lipstikkaa, persiljaa, ruohosipulia, raparperia, maa-artisokkaa, mansikkaa, nokkosia, valkosipulia, sitruunamelissiä villivadelmaa, karviaismarjapehko ja kitulias mustaviinimarjapehko. Nää kaikki ovat jo entuudestaan. Vielä kylvän salaattia, tilliä, kehäkukkia, perunaa, basilikaa ja mustajuurta.
On vain niin aurinkoinen paikka, että eivät jaksa viihtyä pitkään, Ja sitten heinäkuussa itse väsähdän kasteluun.
Olen innostunut eri puiden kasvattamiseen.
Linnut ovat siementäneet kaksi katajantainta, männyn, kirsikkapuun, ja pihlajan. Itse kaivoin tuomen ja vielä aion kuusentaimen kaivaa ja istuttaa tontille. On myös luumupuu ja joku koristekirsikkapuu, sen kaivoin aikoinani tien vierestä ja lähti kasvamaan.
Mutta on joitain kirvoja, ja syövät lehtiä salaateista. Miten ne saisi pois?
Näin alkukesästä olen intoa täynnä.
Saa nähdä miten pitkään tää into kestää.
On kuitenkin rauhoittavaa kykkiä kasvimaalla.
Toivotan kaikille kasvimaailoa, se on sitä terapiaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Toivotan kaikille kasvimaailoa, se on sitä terapiaa!Ihailen teitä ahkeria kasvimaalaisia. Itsellä ei talossa asuessa onnistunut koskaan minkäänlainen kasvimaa. En osannut kertakaikkiaan arvioida mitä multaa ja lannotetta olisi pitänyt käyttää. Marjapensaat kyllä toivat satoa ja niitä ei niin kamalasti tarvinnut hoitaa. Niistä sai koko vuodeksi mehua koko perheelle ja vieläpä tuliaisiksi tutuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihailen teitä ahkeria kasvimaalaisia. Itsellä ei talossa asuessa onnistunut koskaan minkäänlainen kasvimaa. En osannut kertakaikkiaan arvioida mitä multaa ja lannotetta olisi pitänyt käyttää. Marjapensaat kyllä toivat satoa ja niitä ei niin kamalasti tarvinnut hoitaa. Niistä sai koko vuodeksi mehua koko perheelle ja vieläpä tuliaisiksi tutuille.
Tuli pientä taukoa tähän kasvimaaintoiluun minulle.
Pitää jatkaa ensi viikolla.
Viikonloppuna sataa, hyvä että ei tartte ensimmäiseksi kastella.
Oma karviasmarjapensas marjoo edelleen, ei paljoa, mutta sen verran että saa napsotella marjoja. Muita pehkoja ei ole oikeastaan. Taidanpa kipaista kauppaan ja istuttaa mustaviinimarjapehkon ainakin.
Oreganoa olen jo leikannut ja kuivatellut.
Kun tuppaa kukkia, niin myöhäistä on silloin.
Sellaista terapiaa on kökkiä kasvimaalla.
Voikukan lehtiä voi käyttää salaattina.
Kukan varsia syön, on kuulemma paljon vitamiineja.
- Anonyymi
Kohta mulla kukkii perunamaa :D
Skånepåg- Anonyymi
En ole ehtinyt laittaa perunoita.
Juhannuksena saa kruunulla kilon.
Tomaattejakin saa halvalla ja porkkanoita.
Salaattia vaan kylvän.
Onhan se oma perunamaa poikaa, mutta kun en oo ehtinyt.
Heitän kuitenkin itääntyneet perunat maahan, aina 6.6.
Lähtevät kasvamaan tai eivät.
- Anonyymi
Kai sitä pitää kstella tänä vuonna vielä enemmänkin kun on alkeissa tulossa likaa helleitä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444268Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202724Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412482Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?841519Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965