Pappani veli

Pappani oli syntynyt 1800-luvun lopulla ja hän oli osallistunut
kansalaissotaan ja jatkosodan aikana oli ns. työvelvollinen.
Häntä vanhemman veljen sotilastietoja ei löydy mistään.
Onko hän ollut missään sodassa tai palveluksessa?
Vielä 1906 syntyneestä ei löydy mitään sotilastietoja.
2176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jospa sitten ei ole osallistunut mihinkään sotilastoimintaan?
En ole osallistunut minäkään, ei isäni, ei hänen isänsä eikä tässä isälinjassa kukaan. Niin, että mikä on probleemasi? Luulitko tosiaan kaikkien, joka ikisen, sotineen?

Äänestä

Ei löydy tietoja, ei ole ihme. Tuohon aikaan iso osa oli huonosti näkeviä, polion runtelemia ja vaikka mitä, eikä joutunut sotapalvelukseen. Ja toinen mokoma pakoili muuten vaan. Sitä paitsi se oli sisällissota, eikä kansalaissota. Ja miksi tuo pappasi veli sinua ylipäätään kiinnostaisi? Sen ymmärrän, jos omia esipolvia selvittelee. Isosetäsi jälkeläiset tai muut sukulaiset voivat olla kanssasi eri mieltä siitä, miten tietoja saisi käsitellä. Varo, ettei sinua leimata suvun hihhuliksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pappani oli syntynyt 1800-luvun lopulla ja hän oli osallistunut
kansalaissotaan ja jatkosodan aikana oli ns. työvelvollinen.
Häntä vanhemman veljen sotilastietoja ei löydy mistään.
Onko hän ollut missään sodassa tai palveluksessa?
Vielä 1906 syntyneestä ei löydy mitään sotilastietoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu