kysely

-Onko käykö koirasi (tai onko käynyt) näyttelyissä?
-Jos ottaisit toisen (tai kolmannen/neljännen/...) koiran, veisitkö sitä näyttelyihin?
-Mitä muita harrastuksia teillä on?
-Minkä rotuinen koirasi on?

Koirani kasvattaja käyttää koiraani näyttelyissä, mutta kesällä varmaan aion uskaltautua itsekin kehään. Jos ottaisin toisen, varmaan käyttäisin näyttelyissä. (Jos siis oppisin esittämään.)
Harrastan koirani kanssa tokoa ja kesällä (ennen virallisia näyttelyitä) menen mätsäreihin ja haluaisin agilityyn. Keskikokoinen villakoira kyseessä..
12595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kyllä käy näyttelyissä.
Meillä on aina monta koiraa ja kaikki käyvät näyttelyissä. Joudun aina silloin tällöin viemään koirani näytille koska olen itse kasvattaja.

Emme ehdi harrastaa muuta. Yhdistystoiminnassa olemme mukana. Olen taas järjestämässä isänpäivänä pidettävää pentunäyttelyä Kaarinassa ja mieheni toimii yhtenä näyttelykouluttajana kerhossamme.

Meillä on noita ysi ryhmän koiria eli Griffoneita.

Äänestä

Meillä ei käydä näyttelyissä, ainakaan vielä. Kun toinen koira tulee kesällä/syksyllä voisin ainakin harkita näyttelyissä käntiä harvakseltaan. En pidä jakuvasti näyttelyissä ravaamisesta. Harrastetaan Tokoa ja näyttelytreeniä pienen paikkakunnan koirakoulussa siis molemmat on yhdistetty yhteen. Ja tanskandoggi on rotu.

Äänestä
  • Elikkäs meillä ei ole vielä keretty näyttelyihin mutta aikomuksena on lähteä toukokuussa.
    Vanhemman koiran kanssa ei ole koskaan käyty koska tällä on hylkäävä virhe (nikamavika hännässä). Jos tai kun tulevaisuudessa tulee uusi lapsukainen, lähden ehdottomasti näyttelyihin.
    Muita harrastuksia, mieheni käy suojelukoulutuksissa. Itse treenaan pk-puolen tottista ja peltojälkeä ja vanhemman kanssa toko ja metsäjälki. Lisäksi harrastan koirajuoksua (ei olla vielä kyllä kertaakaan kisattu) ja ens talvena olisi aikoimuksena aloittaa valjakkohiihto :) Ja meidän koirat ovat suomenlapinkoira ja suursnautseri.

    Äänestä

  • Jenna kirjoitti:

    Elikkäs meillä ei ole vielä keretty näyttelyihin mutta aikomuksena on lähteä toukokuussa.
    Vanhemman koiran kanssa ei ole koskaan käyty koska tällä on hylkäävä virhe (nikamavika hännässä). Jos tai kun tulevaisuudessa tulee uusi lapsukainen, lähden ehdottomasti näyttelyihin.
    Muita harrastuksia, mieheni käy suojelukoulutuksissa. Itse treenaan pk-puolen tottista ja peltojälkeä ja vanhemman kanssa toko ja metsäjälki. Lisäksi harrastan koirajuoksua (ei olla vielä kyllä kertaakaan kisattu) ja ens talvena olisi aikoimuksena aloittaa valjakkohiihto :) Ja meidän koirat ovat suomenlapinkoira ja suursnautseri.

    tuli pieni virhe... Elikkäs aikomuksena on lähteä näyttelyyn lokakuussa :)

    Äänestä

meiltäkin näyttelyissä.
Ei nyt hirvittävän kiihkeesti,mutta kyllä näille on aina saatava sekä ulkomuoto-että käyttöpuolen tulokset.
Meillä on kolme koiraa,vanhuksen näyttelyt ja haukkukokeet on kyllä käyty,sillä taitaa olla viimeinen kevät menossa.Ikää sillä on 10 vuotta,mutta remppaa vähän monenlaista,just nyt ei poika oo hyvässä kunnossa,kova lääkekuuri menossa.Alkaa vaarilla munuaiset sanoa sopimuksen irti.Kun alkaa kipuja tulla niin poika lähtee ikuiseen hirvijahtiin.
Kakkonen on 5 vuotias(pian) ja pentu alkaa olla 5 kuinen,kyllä tässä näyttelyihin menoa tälle vuodelle piisaa.
Lisäksi kalastetaan ja metsästetään mökkeilyn lisäksi.
Ei muuten rentouta onkiminen jos on veneessä karvainen kaveri joka väittää 10 minuutin välein että pissattaa.
Nämä on nyt kaikki norjanharmaita.
Tottahan sinä opit esittämään koirasi,kaikki on joskus olleet ekaa kertaa kehässä.

Äänestä

Kyllä käymme koirani kanssa näyttelyissä aika paljonkin.Koirani kasvattaja esittää koiraani, koska itse olen yleisössä ja yritän saada koirani katsomaan itseäni.Toki esitän koiraa itsekin, mutta koira esiintyy näin paremmin.Rotuni on Belgianpaimenkoira(tervueren) Seuraavaa koiraani tulen myös käyttämään näyttelyissä joka tulee olemaan Harmaa Belgianpaimenkoira.Muita aktiivisia harrastuksia meillä ei ole.Käydään välillä hyppimässä esteitä(agility) ja koulutan itse koiraani sekä käymme ryhmäkoulutus tilaisuuksissa joskus,jotka eivät kuitenkaan enää tarjoa mitään uutta.Katotaan mitä seuraavaksi keksitään.

Äänestä
  • mikä on harmaa belgianpaimenkoira?

    Äänestä

  • pakko kysyä kirjoitti:

    mikä on harmaa belgianpaimenkoira?

    Harmaa belgianpaimenkoiran turkissa on harmaata , mustaa ja vähän vaaleeta.Ovat harvinaisempia.Koiran pentu jota ajattelen on ulkomailta.Kasvattajien sivuilta voi nähdä näitä harmaita belgejä Luonne on sama kuin muillakin belgeillä.

    Äänestä

  • syt kirjoitti:

    "hiekan" väristä tervuerenia? Tai tervueren muunnos kumminkin? Miten tämän värinen pärjää näyttelyissä punaisten rinnalla? Eikös jossain välissä "hiekanvärinen" ollut virhe?
    Erääseen kenneliin täällä suomessakin on syntynyt useampi tämän värinen...

    Äänestä

Koiramme ovat käyneet näyttelyissä( vaikka kyllä hyvin harvoin). Minulle on tulossa koiranpentu heinäkuun lopulla ja tarkoituksena on käydä näyttelyissä. Harrastamme koirien kanssa metsästystä ja ajokokeita (eli kisattu on). Kaikki koiramme ovat ajokoiria.

Äänestä

koirani ei ole käynyt näyttelyissä.haluaisin kyllä,mutta koiramme on "kotikoira",joten en saa käyttää sitä missään näyttelyissä.jos ottaisin toisen koiran,käyttäisin sitä,totta kai, näyttelyissä.minulla ja koirallani ei ole harrastuksia,mutta aloitamme EHKÄ kesällä agilityn.olemme jo harjoitelleet kotona.koirani rotu on silkkiterrieri,hyvä luonteinen ja tottelevainen uros koira.

Äänestä

Kerran on käynyt (pentu) ja kesäkuussa toisen kerran.
Kyllä veisin kolmattakin koiraa näyttelyihin.
Eipä juuri muita ole, tottelevaisuutta omaksi huviksi yms.
Pyreneittenkoirahan se joka näyttelyissä juoksee... =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minäpäsevainolen kirjoitti:

-Onko käykö koirasi (tai onko käynyt) näyttelyissä?
-Jos ottaisit toisen (tai kolmannen/neljännen/...) koiran, veisitkö sitä näyttelyihin?
-Mitä muita harrastuksia teillä on?
-Minkä rotuinen koirasi on?

Koirani kasvattaja käyttää koiraani näyttelyissä, mutta kesällä varmaan aion uskaltautua itsekin kehään. Jos ottaisin toisen, varmaan käyttäisin näyttelyissä. (Jos siis oppisin esittämään.)
Harrastan koirani kanssa tokoa ja kesällä (ennen virallisia näyttelyitä) menen mätsäreihin ja haluaisin agilityyn. Keskikokoinen villakoira kyseessä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu