Vastustajathan vastustaa kaikkea uutta, nyt tuulimyllyjä vaikkeivat älyä sen enempi asiasta kuin sika tuulimyllystä. Keskustelupalstojen häiriköt pyrkivät aiheuttamaan mielipahaa ja saamaan aikaan reaktion omaan kirjoitukseensa. Kicksien hakemisessa ei tunneta omantunnontuskia. Trollaajan kesyttää parhaiten jättämällä hänet vaille kommentoinnin tuomaa tyydytystä.
Niin kauan kuin netissä on ollut keskustelupalstoja, on niillä pyörinyt trolleja: henkilöitä, joiden ainoa tarkoitus on häiritä ja ohjata keskustelua haluamaansa suuntaan. Mitä suurempi reaktio, sitä suurempi on trollin mielihyvä.
Mikäli vihastuit jostain, niin odota hetki, hengitä, laske kymmeneen, ota asiasta selvää ja rauhoitu. Tuolloin vältyt kirjoittamasta sellaista vastinetta, millä palkitset trollin.
Lisää tuulivoimaa Puolangalle.
34
1771
Vastaukset
- Anonyymi
Tällä palstalla muutama katkeroitunut kaiken valittaja
- Anonyymi
Pahasti on saaneet tuulivoimayhtiöt Puolangalle korruptiota huijattua. Korruptoituneet tuulivoiman kannattajat eivät edelleenkään asioita perustele, toisin kuin asiaan perehtyneet kriittisesti ja realistisesti suhtautuvat.
- Anonyymi
se valittaja jankkaa samaapaskaa, eli tässä taas
- Anonyymi
Aika karua luettavaa, mitä Puolangan nukkehallitus hyväksyy. http://puolanka10.oncloudos.com/kokous/2021144-18-747.PDF
Tuulivoiman korruptoituneet kannattajathan ei näitä vaivaudu lukemaan. - Anonyymi
Tämä asiahan on aikuisten oikeasti ja aikuisten taloudellisista, sekä juridisista vastuista peilaten seuraavasti. Puolangan kunta virkahenkilöineen ja päättäjineen on tuulivoima-asian suhteen päiväkotiasteella. Normaali koulutus on kymmenvuotinen. Vastuulliset asioihin perehtyneet eivät anna alakoululaisille mahdotonta läksymäärää kerralla ja sitä myötä antavat oppimisen ja sisäistämisen mahdollisuuden. Tämmöinen aloituskirjoitus on aika huono tyrmäysyritys. Seuraava tavoite on saada Puolangan kunta tuulivoimapäiväkodista ensimmäiselle luokalle ja siitä sitä sitten perehdytetään vastuullisesti seuraavat kymmenen tuottamatonta vuotta. Ennustan, että oppilaille tulee jälki-istuntoakin kaikkine kulurakenteineen, mutta koitetaan minimoida.
- Anonyymi
Tervetuloa mahdollisimman paljon tuulivoimaa Puolangalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervetuloa mahdollisimman paljon tuulivoimaa Puolangalle!
varo seuraava siivenlyönti voi olla viimeisesi !
- Anonyymi
KS uutisoi tänään. HaO kumonnut 27.5.2022 tuulivoimakaavan Puolangan rajalla. Vaalan puolella. Muutoksenhaku kannattaa!
- Anonyymi
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Vaalaan suunnitellun Turkkiselän tuulivoimapuiston osayleiskaavan. Vaalan kunnanvaltuusto hyväksyi sen kesällä 2020.
Hallinto-oikeuden mukaan osayleiskaavaa laadittaessa ei ollut otettu huomioon maakuntakaavan tuulivoimaloiden rakentamista koskevaa yleistä suunnittelumääräystä. Määräyksen mukaan maakuntakaavan tuulivoima-alueiden ulkopuolisille alueille voi toteuttaa vain merkitykseltään ei-seudullisia tuulipuistoja.
Turkkiselän osayleiskaavassa tuulivoimapuiston alue on merkittävästi suurempi kuin vaihemaakuntakaavassa osoitetut alueet. Suunnitelluista tuulivoimaloista puolet eli 21 sijaitsee vaihemaakuntakaavan aluevarausten ulkopuolella.
Ratkaisun mukaan poikkeamat aluevarauksista ovat niin merkittäviä, että kyseessä katsotaan olevan merkitykseltään seudullinen tuulivoima-alue.
Hallinto-oikeuden mukaan osayleiskaavan mukaisesta rakentamisesta saattaisi aiheutua merkittäviä haittoja kaava-alueella pesivälle linnustolle ja laajemminkin merkittäviä seudullisia vaikutuksia pesimälinnustoon.
Myös maakuntakaavoituksen yhteydessä arvioitujen tuulivoima-alueiden maisemallisten yhteisvaikutusten katsotaan kasvaneen. Hallinto-oikeus katsoi niin ikään kaava-alueen sijainnin Paltamon ja Puolangan kuntien rajalla olevan omiaan lisäämään osayleiskaavan seudullisia vaikutuksia.
Kunnanvaltuuston päätöksestä tehtiin kaikkiaan neljä valitusta, joista yhden hallinto-oikeus jätti tutkimatta valitusoikeuden puuttumisen vuoksi. - Anonyymi
Sieltähän se realismi kiipeää pohjoista kohti. Seuraava Törmänmäki ja Puokio, eikä enää ehdi kääntyä takaisin, toki Suolijärvelle on vielä matkaa. Olen jo tiennyt ja sama kotiläksynä Puolankaan, että Vaala ja pohjoispohjanmaan Ely on hyvin kriittisiä ja asiantuntevia Puolangalla suunnitelmissa olevien tuulivoimasuunnitelmien haitoista, esimerkiksi sähkönsiirtolinjoista, maisema ja terveyshaitoista. Nämä täytyy jo talipäänkin ymmärtää olevan todellista, realismia ja tosiasioita, ei mielikuvituksen tuotetta.
- Anonyymi
Suomi sähköistyy ja se tarvitsee sille kuuluvan infran. Vanhoilliset voi vapaasti muuttaa vaikka Venäjälle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi sähköistyy ja se tarvitsee sille kuuluvan infran. Vanhoilliset voi vapaasti muuttaa vaikka Venäjälle!
Sinähän Markku Nivakoski olet vanha ja vanhoillinen. Putinin ikäinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän Markku Nivakoski olet vanha ja vanhoillinen. Putinin ikäinen.
tällaisia markkuja on tuulivoimakokoukset täynnä myymässä vispilätontteja pilkkahintaan eikä pientä tekstiä näe lukea.
s eon kuulemma jokin kehityksen merkki kun myllyt seisoo paikallaan.
- Anonyymi
näillä tuulivoimaintoilijoila on vain yksi elämänarvo, joka tulikin tuossa edellä esille.
eli lisää rälläysenergiaa kaikin tavoin millään muulla ei ole väliä. - Anonyymi
Jotkut kuvittelee että aletaan saada jotenkin halpaa sähköä kunhan noita vispilöitä on joka tontilla !
ehei kuulkaa se ei vaikuta yhtään mitään siihen hintapuoleen, voitot menee luikureille rajojen yli ja kansa maksaa ja kuuntelee kun siivet vinkuu, on ainainen muuttolintujen ääni korvissa ja kukkarossa. - Anonyymi
Mitenkähän koiratutkaan myllyt vaikuttaa ?
- Anonyymi
GSM koiratutkat lähes lakkaa toimimasta tuulivoima-alueella. Satelliitti toimisten riippuu Venäjän häirinnästä. Susi tulee syömään koirat tuulivoima-alueilla tutkasta riippumatta, koska kaikkien eläinten vaistot häiriintyy ja saalistajat oppivat tämän hyödyntämään. Ihmisenkin terveys vaarantuu äänistä ja värinästä. Miettimällä vähän voi ymmärtää mitä tämä tulisi vaikuttamaan ihmiseen verrattuna 100-1000 kertaiset aistit omaaviin eläimiin. Eläimiin luen luonnonvaraisten eläintein lisäksi koti- ja tuotantoeläimet.

Oliko lainaus. MV-lehdestä, vai Aku Ankasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko lainaus. MV-lehdestä, vai Aku Ankasta?
Käytännön kokemus. Hyryllä voi pelata jotenkin, mutta vähänkään kauempana taajamasta tai valtatiestä olevilla tuuliteollisuusalueilla ei ollenkaan. Ennen tuulivoimaa pelasi ko alueilla hyvin ja saalista tuli. Kannattaa ajella koiratutka päällä ja tutustua tuuliteollisuusalueiden riistattomuuteen, koiraa ei kannata siellä vaistottomaksi ulkoiluttaa. Tracker Supra on ainakin hyvin tuulivoimavastainen, vaikka on paras mahdollinen liittymä. Hieno olisi kyllä saada fotoshoppaamaton kuva tai varsinkin video metsohaukusta tuulivoimala taustalla ja videossa näkyisi, kuinka tutka pelaa.

Hirvi tai karhuhaukusta tuulivoimalan tontilta olisi turvallisemman tuntuista saada videota. Lintuhaukussa luoti kun suattaapi osua tuulimyllyn rakenteisiin. Oishan se hienoa ampua hirvi tai karhu tuulivoimalan porrastasenteelta, niin ei tarvitsisi puuta tuhlata hirvitorneihin. Maanvuokrasopimukset kannattaa tehdä niin, että metsästysoikeus säilyy ennallaan jokainen neliömetri huomioiden, vähäisellä niistä tulevalla rahalla ei niinkään merkitystä.

Tuulivoimapuisto ja luonnonpuisto. Puistoina niiden täytyy olla yhtä virkistysvaikutteisia ja eliöstöä sisältäviä. Luonnonpuistojen laitamilta on tontit tosi kysyttyjä. Edelleen odotan varauslistaa, kuka saa Puolangan pukua pitävistä kunnan kamraateista varattua ja kaavoitettua mökkitontin lähimpää puistoa tuulivoimalan juurelta.

Ei kannatta potkia tutkainta vastaan, Venäjä on pakottanut rakentamaan tuulivoimaa ja paljon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannatta potkia tutkainta vastaan, Venäjä on pakottanut rakentamaan tuulivoimaa ja paljon!
Ei kannata tukea Venäjää ja Ukrainan sotaa tuulivoiman rakentamisella. Venäjä on tuulivoimatarpeiden suurin tuottajamaa Kiinan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannatta potkia tutkainta vastaan, Venäjä on pakottanut rakentamaan tuulivoimaa ja paljon!
Muistaakseni sotakorvaukset on Venäjälle maksettu. Ei ole Suomen hyvä nyt alistua Venäjän pakotteisiin edes tuulivoiman osalta. Helpoiksi hyökkäyskoordinaateiksi haluavat tuulivoimaloita ja Naton haitaksi. Norjalaiset taitaa seuraavaksi olla tämän tuulivoimavimman tiimoilta Turkkiakin hankalampi Suomen Nato kriittisyydessään.

Elä höpötä joutavia!!
- Anonyymi
Jorma Heikkinen
Ryhmän julkaisut
Esittely
Ryhmän Tuulivoimakeskustelu Puolanka jäsen 13. syyskuuta 2021 alkaen
Ryhmän julkaisut
Jorma Heikkinen jakoi linkin.
6. toukokuuta kello 21.34 ·
Tutkimustulos: tuulivoima ei vaikuta kiinteistöjen hintoihin | Kainuun Sanomat
KAINUUNSANOMAT.FI
Tutkimustulos: tuulivoima ei vaikuta kiinteistöjen hintoihin | Kainuun Sanomat
Tuulivoimahankkeiden käyttöönotolla ei ole merkitsevää vaikutusta asuinkiinteistöjen eikä lomakiinteistöjen hintoihin Taloustutkimuksen tarkistelemissa kunnissa vuosina
Jorma Heikkinen jakoi linkin.
4. toukokuuta kello 21.22 ·- Anonyymi
Tämä uutisointi oli Kainuun Sanomien suurimpia röhlömeitä aikoihin ja he kyllä itse sen tietävät. Tämän uutisoinnin myötä Kainuun Sanomien puhelin tukkeentui ja toimittajat jäivät sairaslomalle. Oikeasti kiinteistöjen arvo nollaantuu tuulivoiman myötä etenkin Kainuussa. Kiinteistönvälittäjät eivät ota kiinteistönmyyntitoimeksiantoja tuuliteollisuusalueilta. Pankit päivittävät tuuliteollisuusalueiden kiinteistöjen vakuusarvon vähintään nollaksi, jopa purkukulujen verran miinukseksi kiinteistön rasitteeksi. Ainut helpotuksen mahdollisuus on oikeusteitse hakea kiinteistöverovapaus arvottomasta kiinteistöstä. Tämä on totuus tuulivoiman suhteen tässä asiassa. Toteutuneita esimerkkejä löytyy Suomesta paljon.

Nyt kyllä meni niinsaotusti rinnakkaisohjelmalle!
- Anonyymi
Tuollainen perinteinen tuulimylly on katoavaa kansanperinnettä. Uusia menetelmiä on kehitteillä. Tuulimyllypuisto on hyvin tehokas luonnon ja ympäristön tuhoaja, eikä auta yhtään vouhotettuun ilmasto-ongelmaan..
- Anonyymi
Se on juurikin näin. Näitä tuulimyllyjä on vielä joku määrä tehtynä ja tekeillä Kiinalaisista osista, sekä Venäläisistä materiaaleista. Saksasalaisten hurjassa voitontavoittelussa nämä pitäisi vielä saada johonkin luonto tuhoamaan, kun omaa luontoa eivät anna tuulivoimalle. Kainuuta yritetään viimeisenä huijata.

Ydinvoima ja tuulivoima tulee Suomessa olemaan tärkeimmät energian lähteet. Akut tulee kehittymään, että voidaan varastoida sähköä tyyneksi ajaksi, vastustajat saavat huudella turhaan "tuuleen"!

Ydinvoima tulee kehittymään ja esimerkiksi aurinkoenergia. Tuulivoima on nyt jäämässä muiden rinnalla hyödyttömäksi ja kalliiksi lyhytaikajänteiseksi tehottomaksi sattumaenergiaksi.
- Anonyymi
Puolangan valtuustolle esitetään kuntastrategian 2022-2025 hyväksymistä. Kuntastrategiasta löytyy vain yksi seuraava lause tuulivoimasta. Kunta edistää tuulivoimatuotannon sijoittumista kuntaan. Tämä lause löytyy seuraavan otsikon alta. Puolangan vihreää kultaa ovat bio- ja
kiertotalous sekä maa- ja metsätalous
Seuratkaahan äänestäjät ja veronmaksajat ketkä valtuutetun tätä kannattaa sellaisenaan asioihin perehtymättä hyväksyttäväksi.- Anonyymi
Tänään oli Kajaanin kaupungin suunnitteilla olevan tuulivoimastrategian esittely ja osallistumistilaisuus Otamäessä. Paljon oli osallistujia, jopa valtuutettuja. Mielipiteitä ja asiaa tuli esille paljon. Joku Puolankalainen lohdutti etänä Kajaanilaisia, että jossain, eli Puolangalla menee vielä huonommin, kun siellä ei ole kunnalla tuulivoimastrategiaa, eikä kuntalaisten osallistumismahdollisuutta. Huomenna se on jännä ilta Puolangalla. Päättääkö kepu tulevaisuutensa hyväksymällä Puolangan kuntastrategian piilotetulla tuulivoimalauseella.
Otsikon: Puolangan vihreää kultaa ovat bio- ja
kiertotalous sekä maa- ja metsätalous
Löytyy yksi lause. Kunta edistää tuulivoimatuotannon sijoittumista kuntaan.
Siinä on kiteytettynä Puolangan kepun arvostus kuntalaisia ja luontoarvojaan kohtaan ja osoitus täydestä perehtymättömyydestä asiaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113475MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801188Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768