Puskista tulevat ja huonosti kuntalaisille informoidut kunnan hankkeet aiheuttavat vuosikausien ajan riitaisuuksia. Ne voidaan välttää avoimuudella ja huolellisella valmistelulla. Kun päätös on tehty harkiten ja kuntalaisille avoimesti ennakkoon asiasta tiedottaen, riski erimielisyyksiin on minimaalisen pieni. Kuntalainen tietää mistä on kysymys ja mitä tuleman pitää. Käyttää lain mahdollistavaa valitusoikeuttaan tai hyväksyy hankkeen tai päätöksen, jonka jälkeen pulinat pois. Sen jälkeen katse eteenpäin ja kilvan uusiin haasteisiin; kunta kehittyy.
Kuhmoisissa ainakin kolme hanketta on aiheuttanut negatiivisuutta ja puhuttanut paljon. Riitaisuudet eivät edistä kunnan kehitystä. Ne jarruttavat ja latistavat motivaation. Kunnan kehitystä eteenpäin vievä sekä mahdollistava energia suunnataan tunneperäisesti toisten lyttäämiseen ja vikojen etsimiseen. Siitä ei ole kenellekään hyötyä.
Itänaapurin toimet ovat pysäyttävä ja järkyttävä esimerkki mihin väärä vallankäyttö
lopulta johtaa.
Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt, arvot ja periaatteet. Niitä arvoja ja periaatteita tinkimättä noudattaen, pääsee pitkälle.
Huolellinen valmistelu ja avoimuus kunnan hankkeissa on onnistumisen ydin.
38
69
Vastaukset
- Anonyymi
Milloin aletaan saada viranhaltijapäätökset esille?
- Anonyymi
Ehkä sitten kun oikeusasiamieheltä tulee ukaasi?
- Anonyymi
Ei näy koskevan kuhmoislaisia päättäjiä ja virkamiehiä, kunnan uudesta isästä puhumattakaan. Salaseura toimintaa omaan pussiin.
- Anonyymi
"kunnan uudesta isästä puhumattakaan"
Mihin palkka perustuu ? Mannekiinina olemiseen vai johtamiseen ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kunnan uudesta isästä puhumattakaan"
Mihin palkka perustuu ? Mannekiinina olemiseen vai johtamiseen ?Tätä samaa on saanut ihmetellä useammassakin kunnassa. "Vastuusta maksetaan", sanotaan palkkapäivinä. Mihin se vastuu häviää kun jotain tapahtuukin?
- Anonyymi
Lakeja on rikottu systemaattisesti jo niin pitkään etteivät päättäjät itse erota enää mustaa valkoisesta. Ehkä nämäkin rikokset selviävät sitten kun kohta päästään, hulvattoman rahan käytön seurauksena, avi:n suojiin kriisikunta-porukkaan. Että mitäs täällä on oikeasti tehty ?
- Anonyymi
Kyllä se iso laivakin kääntyy, vaikkakin hitaasti, kun ruoria kääntää.
Kuntalaisten mielipide on parasta kartta-apua karikoissa jos vaan kippari vähääkään osaa karttaa lukea tai tässä tapauksessa kuunnella kuntalaisia.
Vanhat salailun jäänteet ovat vielä syvällä mutta kuntalaisten kuunteleminen kitkee nekin vanhat rikkaruohojen jäänteet viimeistään seuraavissa vaaleissa pois kuntahallinnon kapuloista.- Anonyymi
Miksi se voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että kunta on julkisyhteisö eikä joidenkin linnake, jonka muurien sisällä voi toimia lakeja piittaamatta. Vanhat salatut jäänteet kun nostetaan pintaan ja tutkitaan, se on ainoa tie kunnan kehittymiseen. Kunnan sijainti ei ole kehityksen este, se on mahdollisuus.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/-kunta-kehittyy-kuntalaisia-ja-henkilostoa-kuuntelemalla?publisherId=2133&releaseId=56054 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi se voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että kunta on julkisyhteisö eikä joidenkin linnake, jonka muurien sisällä voi toimia lakeja piittaamatta. Vanhat salatut jäänteet kun nostetaan pintaan ja tutkitaan, se on ainoa tie kunnan kehittymiseen. Kunnan sijainti ei ole kehityksen este, se on mahdollisuus.
https://www.sttinfo.fi/tiedote/-kunta-kehittyy-kuntalaisia-ja-henkilostoa-kuuntelemalla?publisherId=2133&releaseId=56054Kunnan sijainti ei ole kehityksen este, se on mahdollisuus.
Kyllä - sano Kivikoaki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan sijainti ei ole kehityksen este, se on mahdollisuus.
Kyllä - sano Kivikoaki.Kyllä - sano
korjaan - Kivikoski. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä - sano
korjaan - Kivikoski.Sillä lailla, sano Tarvajärven Niilo.
- Anonyymi
"Vanhat salailun jäänteet ovat vielä syvällä mutta kuntalaisten kuunteleminen kitkee nekin vanhat rikkaruohojen jäänteet viimeistään seuraavissa vaaleissa pois kuntahallinnon kapuloista."
Vaalit tulee ja menee, mutta toimintatavat pysyvät. Voisiko se tarkoittaa ettei kunnan tosiasiallinen johtoelin vaihdukaan vaaleilla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vanhat salailun jäänteet ovat vielä syvällä mutta kuntalaisten kuunteleminen kitkee nekin vanhat rikkaruohojen jäänteet viimeistään seuraavissa vaaleissa pois kuntahallinnon kapuloista."
Vaalit tulee ja menee, mutta toimintatavat pysyvät. Voisiko se tarkoittaa ettei kunnan tosiasiallinen johtoelin vaihdukaan vaaleilla?"Vaalit tulee ja menee, mutta toimintatavat pysyvät. Voisiko se tarkoittaa ettei kunnan tosiasiallinen johtoelin vaihdukaan vaaleilla?"
Ei vaihdu, koska todellinen johtoelin on taustalla ja pitää ohjaksista lujasti kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vaalit tulee ja menee, mutta toimintatavat pysyvät. Voisiko se tarkoittaa ettei kunnan tosiasiallinen johtoelin vaihdukaan vaaleilla?"
Ei vaihdu, koska todellinen johtoelin on taustalla ja pitää ohjaksista lujasti kiinni.Kukaan ensikertalainen ei päässyt kunnanhallitukseen ja kh yhdessä muutaman viranhaltijan kanssa pyörittää rulettia.
Ei sen puoleen, että uusilla valtuutetuilla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olisi mitään sanottavaakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ensikertalainen ei päässyt kunnanhallitukseen ja kh yhdessä muutaman viranhaltijan kanssa pyörittää rulettia.
Ei sen puoleen, että uusilla valtuutetuilla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olisi mitään sanottavaakaan."Kukaan ensikertalainen ei päässyt kunnanhallitukseen ja kh yhdessä muutaman viranhaltijan kanssa pyörittää rulettia."
Ruletin peluu tähän saakka järjestettyinä varmoina voittoina on muuttunut venäläiseksi ruletiksi. Panokseksi on laitettu kunnan maine ja kunnia, jonka oikeuskansleri lähiaikana ratkaisee. Jos niin käy, että huomautusta tai moitetta lain noudattamatta jättämisestä ei tule, se on suuri vääryys ja kunnan hallinnossa saa pelinpito jatkua.
Väärennetyt pelikortit yleensä paljastuvat ja silloin ei armoa anneta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kukaan ensikertalainen ei päässyt kunnanhallitukseen ja kh yhdessä muutaman viranhaltijan kanssa pyörittää rulettia."
Ruletin peluu tähän saakka järjestettyinä varmoina voittoina on muuttunut venäläiseksi ruletiksi. Panokseksi on laitettu kunnan maine ja kunnia, jonka oikeuskansleri lähiaikana ratkaisee. Jos niin käy, että huomautusta tai moitetta lain noudattamatta jättämisestä ei tule, se on suuri vääryys ja kunnan hallinnossa saa pelinpito jatkua.
Väärennetyt pelikortit yleensä paljastuvat ja silloin ei armoa anneta.Koskas kunta viranhaltijapäätökset julkaisisi?
Kesällä ei kerkiä.
Talvella ei tarkene.
Syksyllä ei oo päivitystä.
Ja keväällä on vettä paljon.
- Anonyymi
Eihän me- sanoi minna korppila väyrysen säestäessä.
- Anonyymi
Mielenkiintoista, jos kysyy "Eihän me mitä" se rikkoo Suomi24 sääntöjä, koska poistetaan.
- Anonyymi
Kyllä taas on käyty syvällä. Anna olla jo.
- Anonyymi
Tuo sun typerä sukeltaja-läppä ei ole toiminut alunperinkään, valtuutettu. Haloo !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo sun typerä sukeltaja-läppä ei ole toiminut alunperinkään, valtuutettu. Haloo !
Kohdennat nyt väärään kohteeseen. Emme me kaikki täällä kirjoittavat ole valtuutettuja saati sukeltajia. Tuskin edes uskaltaisimme sukeltaa. Olemme kuntalaisia jotka ymmärtävät aivan yhtä hyvin tämän kunnan tapakulttuurin päälle kuin sinä. Kohdentamasi sukeltaja on aivan liian viisas kirjoittaakseen kanssasi täällä. Joskin hän on todennäköisesti ainut valtuutettu joka kuuntelee aidosti meitä kuntalaisia ja tuo meidän kuntalaisten näkökulmat esiin.
Hän on liian viisas henkilönä sinulle. Otappa opiksesi kun tapaat. Voi jopa oppia jotain hyviä elämän viisauksia häneltä. - Anonyymi
Hassahtavaa komentelua heti kun aihe ei miellytä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohdennat nyt väärään kohteeseen. Emme me kaikki täällä kirjoittavat ole valtuutettuja saati sukeltajia. Tuskin edes uskaltaisimme sukeltaa. Olemme kuntalaisia jotka ymmärtävät aivan yhtä hyvin tämän kunnan tapakulttuurin päälle kuin sinä. Kohdentamasi sukeltaja on aivan liian viisas kirjoittaakseen kanssasi täällä. Joskin hän on todennäköisesti ainut valtuutettu joka kuuntelee aidosti meitä kuntalaisia ja tuo meidän kuntalaisten näkökulmat esiin.
Hän on liian viisas henkilönä sinulle. Otappa opiksesi kun tapaat. Voi jopa oppia jotain hyviä elämän viisauksia häneltä."Joskin hän on todennäköisesti ainut valtuutettu joka kuuntelee aidosti meitä kuntalaisia ja tuo meidän kuntalaisten näkökulmat esiin"
Tutkimuksen mukaan:
"Kehittämistyö kunnissa on moninaista. Se pitää sisällään käytännön työtä kehittäviä pienehköjä projekteja, verkostoista nousevia isoja kehittämisprojekteja sekä strategisia hankkeita. Tutkimus osoittaa, että tasapainon löytäminen keskitetyn, strategialähtöisen ja hajautetun, toimialalähtöisen kehittämisen välille on haasteellista"
***
Keskustelun avaus tarkoittaa juuri sitä, että valtuutetun tulee kuulla äänestäjiään ja viedä kuntalaisten näkemys eteenpäin kunnan päättäviin elimiin. Kunnan tehtävä on informoida kuntalaisia julkisesti ja avoimesti. Jos näin ei toimita, sisäpiirissä hiljaa valmistellut hankkeet tuodaan valtuuston päätettäväksi, jonka kunnanhallitus on valmiiksi petannut. Seuraavat hankkeet ovat aiheuttaneet kunnassa repivää riitaisuutta:
1) LW- hanke
Kunnan päättäjien aktiivisuudesta 90-luvun laman seurauksena syntynyt kunnan työllistämishanke tuli koko valtakunnan tietoisuuteen. Suuri hanke valmisteltiin lähes salassa kuntalaisilta. Hankkeen mittakaava selvisi kuntaisille, jonka jälkeen kunnassa alkoi valtava pöhinä, kun kaikki ei mennytkään kuten oli suunniteltu. Tarkoitus oli hyvä, mutta suunnittelu ja tiedottaminen kunnasta huono. Lopputuloksena hanke ajautui katastrofiin ja oikeusprosesseihin. Hankkeen aloituksen vetovastuuseen kunnan houkuttelema JF on käynyt lähes 20 vuotta oikeutta kuntaa vastaan. Syynä kunnan tekemät virheratkaisut sekä kunnan käyttämät todistettavasti totuudenvastaiset todisteet oikeudenkäynnissä ja ja valituksissa hallinto-oikeuteen. Mihin se on johtanut?
2) Korhosen kauppamuseon pikamyynti ilman huolellista valmistelua sekä avointa tiedottamista kuntalaisille.
Kuntalaisten hyvinvointia varten lahjoitettu kauppamuseo päätettiin myydä kuulematta kuntalaisia. Järkyttävä päätösvallan käyttö on johtanut 14 vuoden riitaisuuksiin, koska tekoa ei voi antaa anteeksi. Myyntipäätös saatiin kepulikonstein lailliseksi. Mihin se on johtanut ?
3) Uusi koulu ja vanhan koulu purku.
Uuden koulun mittasuhteet suhteutettuna kunnan kokoon sekä oppilasmäärään on vaikuttanut ylimitoitetulta. Nämä asiat ovat johtaneet kiivaaseen keskusteluun. Vanhan koulun purupäätös ja perustelut syyksi, samoin on aiheuttanut riitaisuutta. Kouluasia on mitä ilmeisemmin pienen piirin tekemä ja ajama päätösasia. Mihin se on johtanut?
Näillä kolmella kiistellyllä hankkeella on yhteinen nimittäjä: Huono valmistelu ja avoimuuden puute. Mihin se on johtanut ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kohdennat nyt väärään kohteeseen. Emme me kaikki täällä kirjoittavat ole valtuutettuja saati sukeltajia. Tuskin edes uskaltaisimme sukeltaa. Olemme kuntalaisia jotka ymmärtävät aivan yhtä hyvin tämän kunnan tapakulttuurin päälle kuin sinä. Kohdentamasi sukeltaja on aivan liian viisas kirjoittaakseen kanssasi täällä. Joskin hän on todennäköisesti ainut valtuutettu joka kuuntelee aidosti meitä kuntalaisia ja tuo meidän kuntalaisten näkökulmat esiin.
Hän on liian viisas henkilönä sinulle. Otappa opiksesi kun tapaat. Voi jopa oppia jotain hyviä elämän viisauksia häneltä.Hah hah, paljastitpa itsesi. Noin sekaisin ristiin puhuja, selvin päin, ei voi olla kuin vaaleissa putoamista pelkäävä ja tilanteen mukaan takkinsa kääntävä vanha ja kohta entinen p.o.liitikko. Aiempi vähättelevä, sukeltajaan viittaileva vitsi-logiikkasi ei ole yhteneväinen tämän vastauksesi kanssa. Sukeltaja on täällä tällä hetkellä ainoa arvostettava totuuden ouhuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hah hah, paljastitpa itsesi. Noin sekaisin ristiin puhuja, selvin päin, ei voi olla kuin vaaleissa putoamista pelkäävä ja tilanteen mukaan takkinsa kääntävä vanha ja kohta entinen p.o.liitikko. Aiempi vähättelevä, sukeltajaan viittaileva vitsi-logiikkasi ei ole yhteneväinen tämän vastauksesi kanssa. Sukeltaja on täällä tällä hetkellä ainoa arvostettava totuuden ouhuja.
"Hah hah, paljastitpa itsesi. Noin sekaisin ristiin puhuja, selvin päin, ei voi olla kuin vaaleissa putoamista pelkäävä ja tilanteen mukaan takkinsa kääntävä vanha ja kohta entinen p.o.liitikko. Aiempi vähättelevä, sukeltajaan viittaileva vitsi-logiikkasi ei ole yhteneväinen tämän vastauksesi kanssa. Sukeltaja on täällä tällä hetkellä ainoa arvostettava totuuden ouhuja."
Tästä kommentista paljastuu yksi Kuhmoisten kehittymisen este.
Keskitytään liikaa siihen, KUKA on äänessä sen sijaan että kuunneltaisiin MITÄ hänellä on sanottavaa.
"Tämä ei ole mikään PUUKILAN kyselytunti "= Hra P. Uukilaa ei kuunnella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hah hah, paljastitpa itsesi. Noin sekaisin ristiin puhuja, selvin päin, ei voi olla kuin vaaleissa putoamista pelkäävä ja tilanteen mukaan takkinsa kääntävä vanha ja kohta entinen p.o.liitikko. Aiempi vähättelevä, sukeltajaan viittaileva vitsi-logiikkasi ei ole yhteneväinen tämän vastauksesi kanssa. Sukeltaja on täällä tällä hetkellä ainoa arvostettava totuuden ouhuja."
Tästä kommentista paljastuu yksi Kuhmoisten kehittymisen este.
Keskitytään liikaa siihen, KUKA on äänessä sen sijaan että kuunneltaisiin MITÄ hänellä on sanottavaa.
"Tämä ei ole mikään PUUKILAN kyselytunti "= Hra P. Uukilaa ei kuunnella.Täällähän mennään heti aamusta syvään päähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällähän mennään heti aamusta syvään päähän.
Alkaakin olla jo korkea aika, että Kuhmoisissakin opitaan keskustelemaan toista arvostavasti.
- Anonyymi
Sukeltaja-vitsejä alunperin viljelevällä on mennyt itseltä puurot ja vellit sekaisin. Anna olla jo.
- Anonyymi
Huolellisen ja avoimen valmistelun lisäksi voisi olla paikallaan myös seurata hankkeen etenemistä ja vaikutuksia vielä jälkeenkin päin.
- Anonyymi
Juuri näin. Yrityselämässä sitä kutsutaan jälkimarkkinoinniksi. Sillä varmistetaan, että asiakas kokee myyjän tai toimijan olevan vastuullinen ja haluaa asiakassuhteen säilyvän.
Kunnan tulisi myös selvittää ja seurata omia hankkeitaan avoimesti ja luottamusta herättäen.
Virheiden peittely ajaa asiat "viidakkoon", josta ei pääse eteenpäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Yrityselämässä sitä kutsutaan jälkimarkkinoinniksi. Sillä varmistetaan, että asiakas kokee myyjän tai toimijan olevan vastuullinen ja haluaa asiakassuhteen säilyvän.
Kunnan tulisi myös selvittää ja seurata omia hankkeitaan avoimesti ja luottamusta herättäen.
Virheiden peittely ajaa asiat "viidakkoon", josta ei pääse eteenpäin.Viime syksynä myytiin Nuutinrinteestä tontti (hinta 1500€) jossa mitättömät sanktiot (750€), jos ostaja ei pidä ostohetkellä antamiaan lupauksia. 11.4. valtuusto myönsi 80 000 lisämäärärahan Nuutinrinteen infraan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Yrityselämässä sitä kutsutaan jälkimarkkinoinniksi. Sillä varmistetaan, että asiakas kokee myyjän tai toimijan olevan vastuullinen ja haluaa asiakassuhteen säilyvän.
Kunnan tulisi myös selvittää ja seurata omia hankkeitaan avoimesti ja luottamusta herättäen.
Virheiden peittely ajaa asiat "viidakkoon", josta ei pääse eteenpäin."Virheiden peittely ajaa asiat "viidakkoon", josta ei pääse eteenpäin."
Viidakossa alkaa olla tunkua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Virheiden peittely ajaa asiat "viidakkoon", josta ei pääse eteenpäin."
Viidakossa alkaa olla tunkua."Viidakossa alkaa olla tunkua"
Viidakosta pääsee pois, kun palaa sitä reittiä, jota pitkin sinne on mennyt.
- Anonyymi
Avoimuus-tuntematon käsite korukirjoittelusta huolimatta. Tämä menneisyyttä, jota halutaan myös vaalia niin kauan kuin...
- Anonyymi
Maailma muuttuu. Se mikä oli etuoikeutettua, hyväksyttyä ennen "kunnan-isiltä" ei vain toimi enää. Kuntalaiset ovat nykyään valveutuneenpia varojensa käytöstä.
Hyvä veli, hyvä sisar järjestelyt eivät toimi nykypäivänä. Kuhmoisissa hallinto vielä elää "Me olemme kunta"vanhoilla fraameilla jossa 7-hengen hallitus ja etuoikeutetut valtuustonpuheenjohtajat käytännössä haluavat hallita itseoikeutetusti yksin kuntaa. Valtuusto, joka on kunnan korkein päättävä elin kutsutaan, pakon edessä, kokoon vain kun on pakko valita johtoryhmään uusia jäseniä tai tarvitaan lisämäärärahoja johon hallituksen rahkeet eivät lain nojalla riitä. Suomen valtuustot kokoontuvat ja keskustelevat säännöllisesti kaikista kunnan käytännön asioista tunteja mielipiteineen.
Pieni klikki Kuhmoisissa ei kutsu valtuustoa koolle kuin harvan kerran vuoteen 10 pikaminuutin pikaiseen näytöskokoukseen. Olisiko tässä paikka sanoa Halooooo??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma muuttuu. Se mikä oli etuoikeutettua, hyväksyttyä ennen "kunnan-isiltä" ei vain toimi enää. Kuntalaiset ovat nykyään valveutuneenpia varojensa käytöstä.
Hyvä veli, hyvä sisar järjestelyt eivät toimi nykypäivänä. Kuhmoisissa hallinto vielä elää "Me olemme kunta"vanhoilla fraameilla jossa 7-hengen hallitus ja etuoikeutetut valtuustonpuheenjohtajat käytännössä haluavat hallita itseoikeutetusti yksin kuntaa. Valtuusto, joka on kunnan korkein päättävä elin kutsutaan, pakon edessä, kokoon vain kun on pakko valita johtoryhmään uusia jäseniä tai tarvitaan lisämäärärahoja johon hallituksen rahkeet eivät lain nojalla riitä. Suomen valtuustot kokoontuvat ja keskustelevat säännöllisesti kaikista kunnan käytännön asioista tunteja mielipiteineen.
Pieni klikki Kuhmoisissa ei kutsu valtuustoa koolle kuin harvan kerran vuoteen 10 pikaminuutin pikaiseen näytöskokoukseen. Olisiko tässä paikka sanoa Halooooo???"Maailma muuttuu. Se mikä oli etuoikeutettua, hyväksyttyä ennen "kunnan-isiltä" ei vain toimi enää. Kuntalaiset ovat nykyään valveutuneenpia varojensa käytöstä"
Nykyisin ei enää toimi se, että "kunnan -isä" tilaa leikkuulautoja ja yrittää sen varjolla päästä pois vastuusta. Parempi olla tekemättä mitään, ei tee virheitä ja silti palkka juoksee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma muuttuu. Se mikä oli etuoikeutettua, hyväksyttyä ennen "kunnan-isiltä" ei vain toimi enää. Kuntalaiset ovat nykyään valveutuneenpia varojensa käytöstä.
Hyvä veli, hyvä sisar järjestelyt eivät toimi nykypäivänä. Kuhmoisissa hallinto vielä elää "Me olemme kunta"vanhoilla fraameilla jossa 7-hengen hallitus ja etuoikeutetut valtuustonpuheenjohtajat käytännössä haluavat hallita itseoikeutetusti yksin kuntaa. Valtuusto, joka on kunnan korkein päättävä elin kutsutaan, pakon edessä, kokoon vain kun on pakko valita johtoryhmään uusia jäseniä tai tarvitaan lisämäärärahoja johon hallituksen rahkeet eivät lain nojalla riitä. Suomen valtuustot kokoontuvat ja keskustelevat säännöllisesti kaikista kunnan käytännön asioista tunteja mielipiteineen.
Pieni klikki Kuhmoisissa ei kutsu valtuustoa koolle kuin harvan kerran vuoteen 10 pikaminuutin pikaiseen näytöskokoukseen. Olisiko tässä paikka sanoa Halooooo???Taasko se sama sukeltaja on täällä levittämässä vääristynyttä propagandaansa. Hellitä jo.
- Anonyymi
Nykyinen ei kyllä tee mitään, paitsi edustaa itseään joka kissanristiäisissä, joten ei tee mitään virheitä, paitsi nolaa itsensä ja se ei ole mitään uutta. Vaikea omahyväinen tapaus tää viltteri, sanoi hänen vanha yk kaverinsa, Ei ollut siellä kavereita, joten parempaan suuntaan menee, kun täällä on yksi. MK.........
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057