Taas on narkit käyneet ilomäentien suunnalla varkaissa. Naapurin autosta lyöty lasi paskaks ja cd-soitin varastettu. Rekisterikilpikin revitty irti. Injektioneulan rippeet jätetty maahan.
Varkaita vaihteeksi
Anonyymi
6916
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi toi varainhankinta ei ole mennyt 90- luvulta eteenpäin? Eikö kukaan ole kertonut rahoituksen tarpeessa oleville näille, että 5g torneissa olisi kierrätettäviä jalometalleja, joiden kauppaaminen olisi tuottaisampaa kuin kälyset automankat.
Ei varmaan. Samat menot aina vaan, automurtojen lisäksi keikataan kerrostalojen kellarikoppeja, joista saadaan saaliiksi 80-luvun laskettelusauvat ja Friitalan nahkatakki.
On myös silminnäkijän mukaan ollut muutama henkilö kanistereiden ja letkun kanssa kyseisellä alueella. Ei se bensa vielä niin kallista ole, että pitää letkuttaa toisten autoista. Tai no jos autosoittimenkin varastaa niin aika persaukinen saa olla.
niitten pitäisi saada koulutusta
että vain vaihteeksi
jotkut jäi kiinni ulkomaille ehdittyään isosta määrästä varastettuja työkaluja, varmaan tarpeeseen olisivat menneet