Mikä kumma joitakin riivaa kun aina ammattikoululaiset painetaan alas. Ajattelisin että parjaaja, on lapsellinen , tai olisiko parempi sanoa lapsenomainen henkilö!??
Ammattikoulu pohjakoulutuksena, on aivan yhtä pätevä hakemaan akk ja yliopistoihin kuin ylioppilaspohjalta.. Jossakin mielessä jopa pätevämpi!
" Pulpettien vastapäätä" tätä mieltä!
Ammattikoulu pohjakoulutuksena, on aivan yhtä pätevä hakemaan akk ja yliopistoihin kuin ylioppilaspohjalta.. Jossakin mielessä jopa pätevämpi!
" Pulpettien vastapäätä" tätä mieltä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Amis tuskin kuitenkaan tarjoaa yliopistoon parempia pohjia kuin lukio. Ja AMK:n (huom. ei AKK) suhteen olen omiin empiirisiin havaintoihini perustuen myös hieman epäileväisellä kannalla, ainakin omassa ryhmässäni ne muutamat harvat ei-ylioppilaat ovat yleensä porukan häntäpäässä asiassa kuin asiassa.
Miksi näin? No, ensinnäkin ammattikoulu ei tietääkseni ole mikään ponnahduslauta yliopistoon ja eikä sen myöskään tarvitse olla. Lukio taas on yleissivistävä oppilaitos eikä tarjoa ammatillista pätevyyttä, vaan perusvalmiudet jatko-opintoihin.
Onko tämän tosiasian toteaminen sinusta "parjaamista"? Ai niin, voisitko mitenkään perustella tuota väitettäsi, että ammattikoulusta saa yhtä hyvät pohjat yliopistoon/AMK:uun kuin lukiosta? Argumentointitaitohan taitaa olla yksi jota ei ammattikoulussa opeteta, eikös vaan...
ei kyllä hirveen moni lukiolainen loppujen lopuks edes mene yliopistoon, vaan monet menevät oikeastaan lukion jälkeen ammattikouluun... lukio on vaan paikka, missä mietitään, että mihin ammattiin "isona" haluaisi, jos sitä ei vielä yläasteella tiedä..
Ammattikoulusta saa todellakin vähintään yhtä hyvän pohja, jos et sitä ole käsittänyt. Toisena ammattikoulusta saa ammatin nopeammin kuin ammattikorkeakouluista tai yliopistoista, on mahdollisuus jatkaa joko opintoja tai mennä jatkamaan opiskeluja. Lukion jälkeen on pakko mennä jatkamaan opintoja jotta voi saada työtä muualtakin kun siivoojana. Ihan hyvän ammatin voi saada ammattikoulustakin, ja myös ammattikoulusta valmistuneita ihmisiä tarvitaan ihan varmasti. Jotkut teinit vaan antaa ammattikoulusta ihan huonon kuvan, ja se huono kuva on väärin. Mikä ammattikouluissa on niin huonoa?
Ammattikoulut KUNNIAAN! ! ! !
Joo, ei se ammattikoulu opintietä keneltäkään katkaise. Aina on MAHDOLLISTA jatkaa siitä eteenpäin. Tosin se lienee vain muodollinen mahdollisuus ja jatko-opiskelupaikan saa ammattikoululaisista vain parhaat. Aivan ehdottomasti suurin osa ammattikorkeakoululaisistakin on ylioppilaspohjalla ja yliopistoissa & korkeakouluissa ammattikoululaisia ei ole kuin nimeksi.
Helppo vetää siis johtopäätös, että lukio kannattaa käydä, jos haluaa jatkaa mihin tahansa kolmannen asteen oppilaitokseen. Mutta jos ei halua, niin ammattikoulu on tottakai silloin paras vaihtoehto.
Ammattikoulu ei ole missään nimessä huono valinta, eikä siitä pidä tuntea alemmuutta. Lukiolaiset / ylioppilaat eivät ammattikoululaisia riivaa... kyllä se useimmiten on niin, että ammattikoululaiset itse ottavat asian niin. He ottavat kaiken aina negatiivisena koulutustaan kohtaan. Olkaa ylpeitä itsestänne!!
Aivan sama lukion käyneilläkin. Jos paperit eivät kummoiset ja vaikka olisikin, pääsykoe ratkaisee.
Aina jää joukko ulkopuolelle, niin lukion kuin ammattikoulun käyneitäkin. Ja mikä estää suorittamasta kaksoistutkintoa,samalla lakki ja ammatti!
Jatkokoulutusopaikkoin valitaan sopivammat, ne jotka pääsykokeessa pärjäävät.. AMK:hon on aivan yhtä hyvät mahdollisudet päästä ammattikoulun käyneellä kuin lukionkin..
Ja siitä siten eteenpäin jos vain haluja riittää!