Moikka ja kiitti etukäteen
mulla tossa muistaakseni 05 Jog R 50, jonka ostin viime syksynä ajokunoisena mutta romuna, sittemmin korjaillu sitä sieltä täältä. viriäki löytyy, vapari ja isompi suutin, prikka pois ja pakoputkesta sisuksia vähennelty.
Mutta kuiteskin: alkukeväästä laitettiin huippukuntoon, ärhäkkä kaveri ja huiput 70, mutta nyt tässä viime viikkoina dippaillut 30-40 kohdalla esim. liikennevaloista lähtiessä. Eli siis kiihtyy ensin hyvin ja kun saavuttaa 30 niin jää siihen matelemaan kunnes kohta taas lähtee kiihtymään. Siihen melkein tottui, mutta nyt myös huiput tippuneet. Aijemmin alueilla missä mittari ei riittänyt hyvä kun 60 edes pääsee.
Sain aikaiseksi avattua varikopan, vaihdoin rullat, oli kyllä aika litteiksi osittain kuluneet. Vaihdoin myös hihnan. Koeajossa kiihtyvyys parantunut, ei ihan smoothi ( vähän asteittainen), mutta ei ainakaan äkkiseltään enää dippaillut kiihdyttäessä. Huippuihin nää muutokset ei auttanut.
Viime syksynä vastaava, mutta ei samanlainen vika: Ei hyytynyt vain kiihdyttäessä mutta myös sattumanvaraisesti huippunopeudessa (nyt EI siis tee tätä). Tähän auttoi läppien vaihto.
Noniin huhhuh, kellään ideaa mitä vielä pitäisi tarkistaa tai vaihtaa? :)
Skopa ei kuje enää yhtä kovaa kuin ennen! Akuuttia jelppiä!
Anonyymi
0
122
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4286149Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1153492Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?862391Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251879Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1091115Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?941083- 631045
- 611025
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te77919- 42912