Eräs nainen sanoio minulle että hänen siskollaan on henkimaailmasta joku jonka kanssa puhua, hän sanoi että kysyy saanko minäkin sellaise. Mutta joku oli vastanut hänelle etten ole valmis, mitä tämä mahtaa tarkoittaa. Vähän sekava juttu, mutta varmasti asiasta jotain osaavat varmasti tietäisivät
Henkimaailma????
enni
6585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Moi!
Se että et ole vielä valmis tarkoittaa että henkinen kehityksesi ei ole vielä siinä pisteessä että voisit saada tietoisesti tietoa henkimaailmasta. Koko ajanhan henkimaailma on yhteydessä meihin mutta emme osaa aistia sieltä tulevia viestejä koska uskomme liikaa tämän fyysisen maailman todellisuuteen.
Kuten maanpäällä niin myös henk.m on monen tasoista vipeltäjää. Ja kukaan toinen ei voi sanoa kuka on valmis. Onhan alkoholisteillakin omat pikku-ukkonsa. Ja nekin tulevat henk.m.Siellä on niin monta eri tasoa, ja siksi on hyvä myös muistaa suojata itsensä näiltä alemman tason veijareilta. Rukous on siihen paras. Jos henki mielistelee,kehuu,sanoo sinulla olevan suuri tehtävä edessäsi. Sillä näin he saavat otteen jonka jälkeen alkaa uhkailu sekä muunlainen kiusaaminen.
Raamatussa sanotaan "koettelkaa henkiä" Lohdutukseksi voisin muistuttaa meillä jokaisella olevan oma suojelus enkeli jonka kanssa voimme ajatuksin keskustella.
Vanha viisaus sanoo:Kun oppilas on valmis on opettajakin lähellä.Siunausta etsinnällesi
ovat viinan aiheuttamia harhoja. En ole vielä koskaan kuullut kenenkään väittävän tuollaisia todellisiksi. Lilliputteja ei varmana ole olemassa.
että harha-aistimuksista kysymys
vastaus, ystäväni. Nythän on todellakin niin, että synnymme, elämme ja kuolemme henkisestä todellisuudesta käsin. se on omin olomuotomme. Toki olemme fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia olentoja, mutta emme ole ihmisolentoja kokemassa jotain hengellistä, vaan henkiolentoja kokemassa jotain inhimillistä. Ystävyys ihmisten kesken on parhaimmillaan henkien ystävyyttä, kun tunnustamme ja kohtaamme toisemme aidoimmillamme.Kuoleman tapahtumassa henki vain jättää fyysinen tomumajan, ystävyys voi todellakin jatkua yli rajojen.Usko ystävyyteen.
Kiitos viestistäsi - olet lohdullinen sielu!
Rakkautta!