Olen lievästi kehitysvammainen ja minua ärsyttää, kun vammattomat luulevat, että vain siksi, että olen vammainen, niin en ymmärtäisi puhetta. Minulle puhutaan ihan kuin pienelle lapselle, samaa asiaa jankutetaan monta kertaa vaikka sanon, että kuulin ja ymmärsin sen asian jo ja usein vielä puhutaan hirveän kovaa ihan kuin olisin kuuro. Olen kuitenkin aikuinen eikä minulla ymmärryksessä ole paljon vikaa eikä minulle tarvitse puhua kuin jollekin pienelle lapselle, joka ei vielä kunnolla ymmärrä puhetta kun minusta on todettu vielä se, että minun kielelliset taidot ovat hyvät ja siksi ymmärrän puhetta ihan hyvin. Minun vamma näkyy joissain muissa asioissa, mutta en kuitenkaan ole tyhmä eikä minulle tarvitse sanoa samaa asiaa monta kertaa. Usein vielä, jos olen liikkeellä jonkun toisen kanssa, niin ihmiset saattavat kysyä häneltä, että ymmärränkö minä mitään, osaako puhua tai vaikka että osaanko lukea tai kirjoittaa. Ovatko muut kokeneet samaa?
Miksi vammattomien pitää puhua kuin en ymmärtäisi mitään?
9
250
Vastaukset
- Anonyymi
En ole mutta ymmärrän sua hyvin. Itsellänikin on lievä kehitysvamma ja tuntuu kuin minullekkin puhutaan kuin pienelle lapselle, aina muistutetaan jne. Se on ärsyttävää, no nämä normaalit ihmiset tykkää tökkiä meitä kuin muurahaisia.
- Anonyymi
Korjaan: Siis itselläni tuntuu siltä kuim minua pidettäisi lapsena vaikka ei oikeasti pidetä, johtuu mun huonosta itsetunnostani.
Minulekin välilä puhutaan kuin pikku lapsele. olen keskiastesesti kehitys vammainen
muta en minäkään mikän tyhmä ole- Anonyymi
Kielelliset taitosi ovat heikot. Tunnusomaiset piirteet ilmenevät jo viestissäsi. Et hallitse sanastoa etkä ole omaksunut edes alkeellista kielioppia.
kieleliset taitoni ovat hekot koskka minula on vakea hahmotaa teksti
sinnä et ole opinut alkelisia kätös tapoja
muta se ei olle minnu ogelmani- Anonyymi
jonna46 kirjoitti:
kieleliset taitoni ovat hekot koskka minula on vakea hahmotaa teksti
sinnä et ole opinut alkelisia kätös tapoja
muta se ei olle minnu ogelmani1. Oletko yrittänyt vähentää alkoholin käyttöäsi ja epäonnistunut siinä?
2. Onko läheisesi tai tuttavasi ilmaissut huolensa tai ärtymyksensä alkoholin käytöstäsi?
3. Käytätkö alkoholia keinona lievittää krapulaasi?
4. Tunnetko syyllisyyttä alkoholin käytöstäsi? - Anonyymi
Ei kehari tajunnut edes kenelle vastasit.
Anonyymi kirjoitti:
1. Oletko yrittänyt vähentää alkoholin käyttöäsi ja epäonnistunut siinä?
2. Onko läheisesi tai tuttavasi ilmaissut huolensa tai ärtymyksensä alkoholin käytöstäsi?
3. Käytätkö alkoholia keinona lievittää krapulaasi?
4. Tunnetko syyllisyyttä alkoholin käytöstäsi?miinä en juo alkoholia
tunetkko sinnä sylisyytä trollamisesta- Anonyymi
jonna46 kirjoitti:
miinä en juo alkoholia
tunetkko sinnä sylisyytä trollamisestaKannattaisi juoda. Se puhdistaa aivoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1373907Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202548Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte541953Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli771844Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2011714- 721025
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n211022Milloin olit onnellinen? Miksi?
Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon137714Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!
Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen19707- 61704