Oli tullut aika viettää 30 v. synttäreitäni ja kutsut alkoivat lauantaina perinteisillä kahvikutsuilla sukulaisten
kesken , kaverit olimme kutsuneet tulemaan viettämään pippaloita vasta myöhemmin illalla.
Odotin jo kuumeisesti iltaa ja sitä hetkeä jolloin kaikki parhaimmat kaverini tulisivat illan pippaloihin joissa
Sangria virtaa ja musiikki soi.
Saimme avovaimoni Nitan kanssa sukulaiset kahvitetuksi ja viimeisetkin sukulaiset ovesta ulos.
Huh pahin on ohi ja vihdoin viimein pääsimme laittamaan pikkusuolaisia ym. herkkuja pöytään valmiiksi.
Odotin illalta paljon ja kaikkein innoikkaimmin sitä minkälaisen syntymäpäivä yllätyksen Nita oli minulle
keksinyt. Häneltä kun voi odottaa mitä vaan olin sen vuosien varrella huomannut.
Illan bailu väki alkoi pikkuhiljaa olemaan koossa ja meno oli todenteolla todella hauskaa ja ensimmäinen
sangria kulho tyhjentyi todella vauhdikkaasti.Meitä oli yhteensä noin kymmenen henkeä mukavan tiivis
ja hyvin toimeen tuleva porukka olivathan he kaikki parhaimpia ystäviäni vuosien varrelta.
Ilta meni vauhdikkaasti ehkä turhankin vauhdikkaasti. Kello alkoi lähentelemään yhtä yöllä kun ensimmäiset
kaverit alkoivat tekemään lähtöään osa oli lähdössä kaupungille jatkoille osa kotiinsa jo nukkumaan
sangria oli ilmeisesti tehnyt vaikutuksen.
Jatkoimme vielä kolmeen asti pelaillen Aliasta Katjan,Missun ja Janinan kanssa jolloin heidänkin oli aika
pikku hiljaa lähteä kuski oli kuulemma jo tulossa hakemaan. Saattelimme Nitan kanssa tytöt ovelle ja
siivoilimme hetkisen pippaloiden jälkiä.
Nita pyysi minua menemään suihkuun saisin kuulemma kohta hänen synttärilahjansa. Kävin suihkussa
ja suihkun jälkeen Nita ohjasi minut sängylle sitoen huivin silmieni eteen. Siinä sitä odottelin mitä Nita
onkaan keksinyt alasti sängyllä kulli jäykkänä huivi silmieni edessä.
Huomasin kun valot sammutettiin ja stereoista alkoi tulla tunnelmallista musiikkia, ja ensimmäiset tuntemukseni olivat kun jotain kosteaa ja lämmintä sulkeutui kullini ympärille arvasin sen olevan avovaimoni suu kullini ympärillä ja en voinut kuin nauttia niin hyvältä kostean suun rytmikkäät liikkeet tuntuivat kullini ympärillä.
Hyväilyt hetkeksi loppuivat ja jatkuivat kohta uudelleen käden hyväillessä pallejani kielen lipoessa teskani
pintaa… Taas hetken päästä hyväilyt hetkeksi loppuivat vaihtuen nautinnolliseen käsi työskentelyyn.
Parahdus tuli pakosta suustani niin hyvältä pehmeät kädet tuntuivat.
Havahduin siihen kun hyväilyt taas äkisti loppuivat ja huivi silmiltä kiskaistiin pois. Vasta silloin tajusin
minkälaisen synttäri yllätyksen avovaimoni olikaan minulle järjestänyt. Olin neljän naisen ympäröimänä
ja hyväiltämänä , avovaimoni maatessa jalkovälissäni kullini kädessään , vasemmalla puolellani istui Katja
oikealla puolella Missu ja Janina. Nita sanoi ” Hyvää syntymäpäivää rakas , tässä sulle hyväily rinki
nautithan siitä täysin siemauksin ” . Ja eipä ollut vaikeaa totella Nitan kehotusta niin hyvältä hänen suunsa
tuntui kun hän taas upotti kullini syvälle suuhunsa. Janina valaisi samalla minua että tämä ” hyväily rinki
on sellainen että jokainen nainen vuorollaan hyväilee minua käsin tai suulla yhteensä 30 sekuntia siirtyen
sitten seuraavaan ringissä olevaan naiseen , päättyen lopulta sinun laukeamiseen . ”
Nita aloitti siis tämän niin nautinnollisen ringin imien ja lutkuttaen kulliani hitaasti mutta taivaallisen
upeasti . Mietin jo mielessäni mahdankohan edes päästä kierrosta loppuun ennen laukeamistani niin
kiihoittava tilanne oli .
Nita muiskautti kullini suusta ohjaten sen Missun hyväiltäväksi .
Missu tarttui kädellään kulliini vetäisi esinahan taakse ja alkoi kielellä lipomaan ensin pussejani siirtyen
kutkuttamaan terskani alapintaa . Missun vikkelä kieli hyväili kyllä niin tehokkaasti terskaani joka puolelta
että aloin pakostakin huohottamaan nautinnosta Missun käden tehdessä samalla edestakais liikettä kyrpäni
varrella .
Vuoro siirtyi Janinalle joka imaisi kiiltävän ja ison terskani suuhunsa hyväillen toisella kädellään
pussejani ja toisella kullini vartta . Janina upotti kullini yhä syvemmälle suuhunsa kielen pyöriessä villisti
kullini ympäri , yritin olla ajattelematta mitään etten jo heti kättelyssä laukeaisi Janinan suuhun.
Janina muiskautti välillä kullini ulos suustaan suukotellen kyrpäni vartta upottaen kohta taas kyrpäni syvälle
suuhunsa .
Nita huusi aika jolloin Janina lopetti kiduttamiseni ja vuoro siirtyi Katjalle joka silmät innosta
hehkuen otti kovan kullini pehmoisten käsiensä hyväilyyn ja jo heti tunsin että tämä nainen ei ollu ensimmäistä kertaa kullia hyväilemässä niin uskomatonta oli Katjan käsien työskentely kullini ympärillä,
parahdus kävi huulieni välistä kyrpäni seisoessa kivikovana Katjan käsittelyssä . Huomasin jo pienen
sperma tipan tulevan kiiltävän ja kovan terskani päälle Katjan jatkaessa leipomistaan pehmeillä käsillään.
Orgasmi ei ollut enää kaukana ja aloin vapisemaan kuin horkassa . Katja lipaisi vielä kielellään sperma
tipan terskani päästä lopettaen ja antaen kullini avovaimolleni.
Nita tiesi että tulisin jos hän vielä kerrankin vetäisisi esinahkaa ylös alas . Sanoen ” rauhoitetaanpahan
vähän kultsin tulemista jotta saat tuntea tätä nautintoa vielä mahdollisimman kauan ”. Nita otti
kädellään tiukasti terskani alta kiinni ja piti kyrpääni puristuksissa . Tunsin kuinka kullini sykki ja spermat
olisivat varmasti lentäneet kaaressa ellei Nita olisi estänyt laukeamiseni puristamalla kulliani.
Nita hellitti otteensa kun kullin sykkiminen rauhottui suukotellen samalla pussejani hellästi koskematta
kulliini .
Hetken päästä oli taas Missun vuoro ottaa kullini käsittelyynsä . Missu tunnusteli kulliani kädellään
kuljettaen toista kättään kovaa ja suonikasta kyrpäni vartta pitkin hellästi ja kiirehtimättä.
Terskan pää oli Nitan puristuksen jälkeen hieman pehmentynyt ja pienentynyt . Missu puristeli sormillaan
terskaani sekä välillä suukotellen sitä kosteilla huulillaan . Nitan rauhoittelut auttoivat niin että taas kestävyyttäkin löytyi ja nautin Missun hyväilyistä ilman pelkoa laukeamisesta liian nopeasti.
Seuraavaksi oli Janinan vuoro ja hän imaisi taas kullini syvälle suuhunsa . Janina imi rauhallisesti mutta
varmoin ottein kulliani liikuttaen päätänsä ja suutansa edestakaisin pitkin kyrpäni vartta . Janinan suu tuntui
niin lämpimältä ja kostealta . Hänen kätensä silitteli samalla rauhallisesti karvattomia kiveksiäni . Tuntui
niin hyvältä mutta hyvä loppuu aikanaan ja oli aika antaa taas kivikova kullini Katjan pehmoisten käsien
käsittelyyn .
Inahdin taas nautinnosta kun Katja aloitti taidokkaan käsityöskentelynsä välillä kuin kiusatakseen lipaisten
kielellään terskani päähän ilmestyviä himotippoja . Uuuh ! Edellisellä kierroksella olin jo laueta Katjan pehmoisten käsien hyväilyyn nyt sentään kestin loppuun asti kunnialla Katjan antaessa kyrpäni avovaimoni
kosteiden huulten väliin .
Kulta imaisi kullini miltei juureen asti suuhunsa hyväillen samalla sormellaan kivesten ja peräaukon välissä
olevaa herkkää hekuma pistettäni Nita otti kullini juuresta tiukasti kiinni samalla liikuttaen kättänsä pitkin kyrpäni vartta. Nita oli todella oppinut vuosien varrella erittäin hyväksi suihin ottajaksi ja saisi kyllä minut
laukeamaan koska tahansa jos vain haluaisi mutta nyt Nita halusi minun kestävän mahdollisimman pitkään
tätä äärimmäisen nautittavaa hyväilyrinkiä. Kostea suu ja vikkelä kieli teki kyllä gutaa, mutta taas aika
loppui kesken ja kullini sai muutaman sekunnin hengähdys tauon.
Missu oli ottanut paidan ja rintaliivinsä pois kostuttaen syljellään rintojen välinsä. Missu otti kyrpäni pehmeiden rintojensa väliin ja alkoi rytmikkäästi liikuttelemaan itseään samalla puristaen tissejään kyrpäni vartta vasten. Tuntemukset olivat kyllä todella nautinnolliset Missun vielä välillä lisätessä liukkautta syljellään rintojensa väliin, oli kuin pilluun olisi nainnut niin pehmeiltä Missun rinnat tuntuivat.
Missu lipoi kielellään terskan päähän ilmestyviä hekuma tippoja.
Aika tuli täyteen ja Missu päästi kullini rintojensa puristuksesta pois vuoron siirtyessä Janinalle joka tottunein ottein imaisi kullin suuhunsa samalla voimakkaasti vedellen kädellään esinahkaani edestakaisin.
Tunsin orgasmin aaltojen pakosta tulevan kehoni alkaessa tärisemään. Janina huomasi sen päästäen kullini
suustaan ohjaten sen Katjan pehmoisten käsien syleilyyn jotka todella taidokkaasti leipoivat kullini vartta Nitan ja Janinan lipoessa vuorotellen terskani päätä Missun hyväilessä kädellään vielä pussejani.
Tälläistä käsittelyä en enää kestänyt ja kyrpäni alkoi ruiskimaan spermaa tyttöjen kasvoille vartaloni taipuessa kaarelle orgasmin kourissa. Nitan suupielet olivat aivan spermassa hänen imaistessaan kullini
vielä hellästi suuuhunsa orgasmin jälkeen. Tytöt hyväilivät samalla käsillään hellästi vartaloani auttaen toipumaan orgasmista mitä ihanimmalla tavalla. Vuoron perään tytöt vielä hyväilivät pikkuhiljaa pehmenevää kulliani hellästi ja niin mukavasti.
Olo oli todella raukea ja tyydyttynyt.
Tätä syntymäpäivä lahjaa en kyllä varmasti koskaan unohda.

Vastaukset 1
Vanhimmat
pääsis joskus tohon tilanteeseen