Täytän syyskuun alussa 60 ja nyt alkaa näyttää siltä että työt loppuvat marraskuussa. Jään siis työttömäksi yli 25 vuoden yhtäjaksoisen työsuhteen päättymisen jälkeen.
Olen hieman selvitellyt mitä tulee eteen. Ilmeisemmin minulle kuuluu vielä 500 päivän ansiosidonnainen, koska työsuhde on ollut noin pitkä ja tuo 500 päivää ei ehdi täyttyä ennen kuin täytän 62, päässen myös lisäpäiville, eli eläkeputkeen -62 syntyneenä.
Olen työskennellyt alempana toimihenkilönä teollisuudessa ja veikkaanpa, että en tämän ikäisenä omalle alalle enää tule työllistymään. Onko työkkärin kautta mahdollista saada mitään töitä tämän ikäiselle? Tarjotaanko jotain kunnan "työpajahommia", vaiko onko yli 60-vuotias jo ihan ulkona kaikesta. No, ei ole mitään hinkua viedä työpaikkaa nuoremmalta, työtä kipeämmin tarvitsevalta.
Miten asiointi te-keskuksen kanssa käytännössä tapahtuu? Etänä, vai käydäänkö siellä paikanpäällä kuinka usein? Ilmeisesti pitää hakea kuukausittain vähintään 4:ää paikkaa, jotta ei karenssi iske(?).
Asiallista infoa kaipailen kiitos.
60-vuotias - työt loppuu pian
102
12670
Vastaukset
- Anonyymi
Asenna Suomi.fi - ja Postin OmaPosti-sovellukset, niin ainakin osa asioinnista TE-palveluitten kanssa hoituu sähköisesti.
Pajahommat kutsuu aikaisintaan siinä vaiheessa, kun ansin jälkeisiä työmarkkinatukipäiviä on saatu tarpeeksi. Jotain 200-300, mutta silloinkin on kyse vain sosiaalipalveluitten tarjoamisesta, joita ei kannata säikähtää, mutta jotka on kirjattu lakiin.
Käyt uutena työnhakijana ilmeisen usein haastateltava, koska 2.5. alkoi ns. Pohjoismainen työvoimapalvelumalli. Tutustu aiheeseen. - Anonyymi
Todellisuudessa tekevät kaikkensa jotta joudut karenssiin ja valtio säästää
- Anonyymi
Niin, perrseilyyn on syytä varautua ja siihen ettei palvelua saa. Kannattaa pitää märkäkorvat TE-nilkit herran/rouvan nuhteessa ja estää kyykytysyritykset heti alkuunsa.
- Anonyymi
Olen suorastaan hämmästynyt, kuinka pontevasti ne käyvät vanhentuvan työttömän asioihin käsiksi.
Itselläni ikää 59, työvuosia takana jotakin 42 ja hirmuinen on nyt haloo, että mistä minulle töitä.
Olen kyllä nyt ekaa kertaa pitkäaikaistyötön ja palkkatuella, että ehkä se innostaa.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää ap. kuinka sinun asiaasi käsitellään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen suorastaan hämmästynyt, kuinka pontevasti ne käyvät vanhentuvan työttömän asioihin käsiksi.
Itselläni ikää 59, työvuosia takana jotakin 42 ja hirmuinen on nyt haloo, että mistä minulle töitä.
Olen kyllä nyt ekaa kertaa pitkäaikaistyötön ja palkkatuella, että ehkä se innostaa.
Mutta olisi mielenkiintoista tietää ap. kuinka sinun asiaasi käsitellään.No on kyllä lukemat. 59-vuotias ja työtä tehty 42 vuotta. Pitkäaikaistyötönkin vielä. Missä vaiheessa olet ehtinyt olla pitkäaikaistyöttämänä? Viimeiset 7 vuotta vai 17-vuotiaaksi asti? Hyvin on sinulla kuitenkin asiat: miljoonat on tienattu, joten ei mitään hätää.
- Anonyymi
Valehtelet niin että korvat heiluu. 60 tavoitti sinutkin.
- Anonyymi
Työkkärin kursseille ensiksi laittavat. Olen itse ollut yli vuoden työttämänä ja siitä vähintään puolet kursseilla ja koulutuksessa. Avoimia työpaikkoja kun täällä ei ole kuin tietyille julkisille aloille.
- Anonyymi
Mihin ihmeen eläkeputkeen 62 syntyneet pääsee? Virallinen eläkeikä on 65. Voit tosin jäädä aikaisemmin, mutta silloin eläkkeestä napsaistaan tietty prosenttimäärä pois koko loppuajalta. Kannattaa noista ottaa selvää hyvin tarkasti. Töitä tuskin tulet saamaan, ellei snuilla ole hyviä suhteita ja kavereita, jotka voivat järjestää sinulle jonkun homman. TE-toimiston kautta voit saada sellaisia neuvoja, jotka saattavat johtaa karenssiin, ellet ole itse tarkkana. Itsekin aikoinaan menetin kuukauden palkan, kun TE-toimisto ja Insinööriliiton lakimies neuvoivat väärin. Eivät tienneet uusista muutoksista. Jokatapauksessa kaikki kurssit ja tilaisuudet mihin TE-toimistosta sinua kehoitetaan hakemaan/tulemaan kannattaa selvittää tarkasti onko ne pakolliset, vaiko ei ja sekin vastaus pitää vielä varmistaa. Työllistymissuunnitelma tuntuu olevan tärkein, vaikka se ei johtaisikaan mihinkään. On erittäin tärkeätä, että noudatat sitä pilkulleen ja pystyt todistamaan noudattaneesi. Aivan sama millainen se suunnitelma on, kunhan sinä vain noudatat sitä. Kannattaa siis miettiä se suunnitelma valmiiksi huolella, jotta voit esittää sen TE-virkailijalle ja pystyt noudattamaan sitä.
- Anonyymi
Vai iski se työvoimapula. Se sulki tämä hallitus tuon eläkeputken. Tietää loppu aikaa kortistossa kun tuossa iässä menee työt alta.
- Anonyymi
Emme putki ja varhaiselölåke. Erilaisia
Puolet eläimestä nosta jo 61 vuotiaan vaikka olisit töissä
Elkeputieen pääset 6w vuotiaana ja lisäpäibåbät jatkuu eläkeikään asti.
Olet viimeistä ikäluokkaa kunsaat tähden eläke lumen lisäpöivät
Lue netistä lisää - Anonyymi
Joudut työnhaku uudelle ja koulutusta uuteen ammattiin tarjotaan jos olet halukas
Sitten selvittely pitkään mitä haluut ja haet kouluun.
Et kuitenkaan pääse kun et ole pitköakaistyötön tai nuori selaimen tai jokin muu syy muta etnpööse kuitenkaan tai kukaan ei pääse. Se koulutus on vaan sab helinää. - Anonyymi
Netissä he palveluissa ilmoitaudut työttömäksi heitin ekana päivän.
Ja loppusityen siis neuotaankin miten toimia.
Kaiki järjestyy ala vaan varaa ajan tenriffanmaykaa - Anonyymi
1962 syntyneet ovat viimeinen ikäluokka jotka pääsee eläkeputkeen.
Tuskin aloittaja mitään työtä saa, mutta putkessa on. - Anonyymi
Virallinen alin eläkeikä on nyt 1958 syntyneille 64v , jäin juuri eläkkeelle kun täytin viime kuussa tuon 64, ja olin työelämässä katkeamattomana 42v ja eläkkeeni ihan hyvä.
1962 vuotiaiden eläkeikä on 65v ja se on viimeinen ikäluokka eläkeputkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joudut työnhaku uudelle ja koulutusta uuteen ammattiin tarjotaan jos olet halukas
Sitten selvittely pitkään mitä haluut ja haet kouluun.
Et kuitenkaan pääse kun et ole pitköakaistyötön tai nuori selaimen tai jokin muu syy muta etnpööse kuitenkaan tai kukaan ei pääse. Se koulutus on vaan sab helinää.jos minä olisin tuossa tilanteessa niin menisin ammattikouluun lähihoitaja koulutukseen, koska sinne pääsee hyvin, ja niistä pulaa, koulu kestää kolme vuotta , no, olisin sitte 63v , kun olen vasta valmistunut , vakityötä tuskin saan, mutta sijaisuuksia ja pätkiä ihan varmaan saan., niin voisin, jos terveyttä piisaa tehdä pätkiä tuonne 70 v asti.
- Anonyymi
Ansiosidonnaisen lisäpäiville,
Eläkeputki
Kun lähestyt eläkeikää, voit olla oikeutettu ansiosidonnaisen lisäpäiviin eli niin sanottuun eläkeputkeen. Silloin voimme maksaa ansiopäivärahaa enimmäismaksuajan päättymisen jälkeen sen kalenterikuukauden loppuun, jolloin täytät 65 vuotta.
Suomen hallitus on linjannut, että eläkeputki poistuu portaittain vuodesta 2023 alkaen.
Sinulla voi olla oikeus ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäiviin eli eläkeputkeen, jos:
-olet syntynyt vuonna 1955 tai 1956 ja olet täyttänyt 60 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä;
- olet syntynyt vuosina 1957–1960 ja olet täyttänyt 61 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä;
-olet syntynyt vuonna 1961 tai 1962 ja olet täyttänyt 62 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä;
-olet syntynyt vuonna 1963 ja olet täyttänyt 63 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä (suunniteltu voimaantulo 2023);
-olet syntynyt vuonna 1964 ja olet täyttänyt 64 vuotta ennen enimmäisajan päättymistä (suunniteltu voimaantulo 2023).
Lisäksi edellytetään, että enimmäisajan täyttyessä olet ollut työssä vähintään Lisäksi edellytetään, että enimmäisajan täyttyessä olet ollut työssä vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joudut työnhaku uudelle ja koulutusta uuteen ammattiin tarjotaan jos olet halukas
Sitten selvittely pitkään mitä haluut ja haet kouluun.
Et kuitenkaan pääse kun et ole pitköakaistyötön tai nuori selaimen tai jokin muu syy muta etnpööse kuitenkaan tai kukaan ei pääse. Se koulutus on vaan sab helinää.Miten on mennyt onko löytynyt töitä
61 nostat puolet eläkkeestä ja saat ansiosidonnaista lopun elämäsi
Enen eläke ikää - Anonyymi
Elåie putki siis saa ansiturvaa samaa lopu ikänsä
Siisansiosidonaista
Josnet mitään tedä miksi vatsat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos minä olisin tuossa tilanteessa niin menisin ammattikouluun lähihoitaja koulutukseen, koska sinne pääsee hyvin, ja niistä pulaa, koulu kestää kolme vuotta , no, olisin sitte 63v , kun olen vasta valmistunut , vakityötä tuskin saan, mutta sijaisuuksia ja pätkiä ihan varmaan saan., niin voisin, jos terveyttä piisaa tehdä pätkiä tuonne 70 v asti.
Entinen naapuri iältään 61v meni koulutukseen jota työkkäri tuputti ja joka kesti 2,5 vuotta, oli valmistumisen jälkeen työttömänä vuoden ja siirtyi eläkkeelle ^^, nauroi ittekkin että turha kustannus oli se koulutus valtiolle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jos minä olisin tuossa tilanteessa niin menisin ammattikouluun lähihoitaja koulutukseen, koska sinne pääsee hyvin, ja niistä pulaa, koulu kestää kolme vuotta , no, olisin sitte 63v , kun olen vasta valmistunut , vakityötä tuskin saan, mutta sijaisuuksia ja pätkiä ihan varmaan saan., niin voisin, jos terveyttä piisaa tehdä pätkiä tuonne 70 v asti.
Kuka hullu lähihoitajan töihin hakee ?
Järkkyä hommaa , itse lopetin jo 8 vuotta sitten , ihanaa ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai iski se työvoimapula. Se sulki tämä hallitus tuon eläkeputken. Tietää loppu aikaa kortistossa kun tuossa iässä menee työt alta.
62 syntyneet ovat viimeinen ikäluokka, joka pääsee nykymuotoiseen eläkeputkeen. Lakatkaa höpöttämästä, jos ette asiaa tunne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1962 syntyneet ovat viimeinen ikäluokka jotka pääsee eläkeputkeen.
Tuskin aloittaja mitään työtä saa, mutta putkessa on.Putki se on ryyppyputkikin.
- Anonyymi
Tuossa iässä ja noilla työvuosilla pitäis olla kyllä jemmassa jo kiva pesämuna....EIKÖ OLE ?????
Itse olen (vasta) 54 ja vaki työ ollu yli 20v, nyt vaan VIDUDDAA sen verran tuokin että ajattelin irtisanoutua ja jäädä työttömäksi eli eläkkeelle suoraan sanottuna. Otan tuet mitä saan ja karenssitkin jos ja kun TE rupeaa perseilemään, töin enä enää HALUA!
Nin ja tuohon pesämunaa, mulla on rahaa nyt noin 40 000e joten en ihan heti joudu kuseen vaikka haistattelisin TE:lle pitkän kusen :D Noin 10v pitäis nyt kitkutella vapaana ja sitten oikealle eläkkeelle.- Anonyymi
Tuollaisella summalla ei pitkälle viheltele. Se on tuo ansiosidonnainen joka jelppaa ,mutta nykyään työttömyysajat ovat pitkiä. Säästöt katsotaan olevan varoja joilla elelet enne tukia, lukuun ottamatta työmarkkiana tukia joilla juur ja juur sapuskat kuittaat, kun katsot mitä ostat. Elämässä on muitakin kuluja ,sähköt vedet jne ja normi kulutuksessa kuluu ne vaattet yms vermeet, joten paras vetää vyö alkuunsa tiukalle ja totutella äkkiä tilanteeseen ,säästöliekillä elämiseen ja pyrkiä töihin enne kuin säästöt on mennyt. Sen jälkeen menee aina vain vaikeammaksi.
Asunto jos on oma ja pieni velka ,jos sen pois pystyy maksamaan niin hyvä on. Tuo saa olla eikä sitten mene ajan kanssa alta jos sitä työtä ei löydy on sitten edes joku pohja jos joskus työtä löyty tai eläkkeelle pääsee siirtymään tuosta kurimuksesta. - Anonyymi
Pitäis olla 400 000€ , niin sillä jo jotenkin pärjäis, ja velaton asunto, tai varakas puoliso joka elättää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaisella summalla ei pitkälle viheltele. Se on tuo ansiosidonnainen joka jelppaa ,mutta nykyään työttömyysajat ovat pitkiä. Säästöt katsotaan olevan varoja joilla elelet enne tukia, lukuun ottamatta työmarkkiana tukia joilla juur ja juur sapuskat kuittaat, kun katsot mitä ostat. Elämässä on muitakin kuluja ,sähköt vedet jne ja normi kulutuksessa kuluu ne vaattet yms vermeet, joten paras vetää vyö alkuunsa tiukalle ja totutella äkkiä tilanteeseen ,säästöliekillä elämiseen ja pyrkiä töihin enne kuin säästöt on mennyt. Sen jälkeen menee aina vain vaikeammaksi.
Asunto jos on oma ja pieni velka ,jos sen pois pystyy maksamaan niin hyvä on. Tuo saa olla eikä sitten mene ajan kanssa alta jos sitä työtä ei löydy on sitten edes joku pohja jos joskus työtä löyty tai eläkkeelle pääsee siirtymään tuosta kurimuksesta.Vuoden kuluttua saa nostaa eteläisestä puolet ja teinaat enemmän kuin töissä ollessasi kun jää työmatka työ Atria ja vaate kulut pois.
Syödä ikään ei tarvii ninnpaljoo tarvii kun van kotoo möllötää ja tänne kirjoittaa.
Sitten vielä pääset valtiolle etelän matkoille kun ei tarvii mennä työssäkäyvien kanssa samaan aikaan keskellä kesää vain suku kevät ja talvi käy matkusteluun matka puoleen hintaan
Asiantuntija matkailu sähkö ja automaatio
- Anonyymi
Ansiosidonnaisen pääsee nollaamaan kunnan velvoitetöissä eli anssi ei lopu, eli ei se eläkeputken poisto ihan mailmanloppu ole. Ilmoitin sairausloman alkamisesta te-keskukseen työttömänä ollessa, oli jotenkin epäselvää pitääkö pitää työnhakuvoimassa kun kassa kuitenkin maksaa kelan 9 päivän karensin ajan no pidän voimassa ja lopuksi te-keskuksen virkailijakin oli samaa mieltä, nyt olen työnhakijana rakennusalalle ja työntarjoajan huomioitava että toisen käden nostokielto on muutaman kuukauden voimassa, en pidätä henkeäni työtarjouksia odotellessa.
- Anonyymi
Eiköhän tuo jo riitä yhden miehen osalle. Työkkäriin ja aina sairaslomaa, kun pitäisi turhaan alkaa hyppimään tai kuperkeikkaa heittämään.
- Anonyymi
Näin juuri, te virkailijoilla joku fetissi 60 kuntouttamisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin juuri, te virkailijoilla joku fetissi 60 kuntouttamisiin.
Vähän samaa kuin armeiuaassa että ei jäädä pinkaan makaamaan muta kyllö se unohtuu ja ohimene
- Anonyymi
Irtisanomisaika on kohdallasi 6kk pitkän työsuhteen myötä.
Se käytetään ensin pois alta ja sen jälkeen alkaa TE-toimistotapaaminen ja ensimmäiseksi tehtäväksesi saat työpaikkavahdin käyttöön oton.
TE-toimistossa asetetaan myös toinen tehtävä eli menet "miten haen työtä-kurssille" 1 tunti jokatoinen viikko. 10-14 tuntia yht.
Kurssilla tehdään itsestä CV sekä tehdään profiili työmarkkinatorille.
Sitten aletaan odottelemaan työnantajien soittoja! Erilliset työnhaku määrät arvioidaan henk.kont. tilanteen mukaan.
Mikäli ei soittoja tule tai soitot eivät johda syvempään haastatelluun saati työhön 6kk aikana, muutetaan työnhakusuunitelmaa eli laajennetaan vaihtoehtoisia työnteko malleja.
Tätä siis tehdään siihen saakka kun saavuttaa alimman eläkeiän.
Pyrkivät saada kiinostumaan 9€/pv työpaikkakokeiluihin tai jopa rekrykurssille firmoihin ja ahkerimmat palkitaan työpaikalla...
Oikeutesi on hakea oman alan työtä ilman mitään rekryn kauttaa saatua harjoittelua jotka yleensä 12vko 9€/pv- Anonyymi
Profiili työmarkkinatorille on vapaaehtoinen. Sitä ei tarvitse tehdä, jos ei halua.
- Anonyymi
Moi,
Etänä hommat tehdään, itse en ole kertaakaan joutunut menemään TE-toimistoon (varmaan koronakin tähän vaikuttanut).
Käytännössä ekalla kerralla jos joudut työttömäksi tulee se alku haastattelu rumba eli 2 viikon välein ja kun se kuukausi mennyt niin tulee sitten se 3 kuukauden jakso, jonka jälkeen sitten on puhelinhaastattelu siitä työnhausta ja sen jälkeen uusi 3 kuukauden jakso. Oisko ollut sitten puolen vuoden jälkeen taas tiivis 2 viikon haastattelujakso jne ja eli käytännössä ei niitä ihan hirveästi ole :D
Kun ja jos on sitten pitkäaikaistyötön niin käytännössä mullakin on ollut vain noita 3 kk jaksoja ja sitten olen niitä paikkoja haeskellut ja kertonut vapaamuotoisesti näistä.
Nyt kun homma vähän muuttuivat niin käytännössä hauista on hyvä pitää kirjaa koska ne tiedot täytetään sinne TE-toimiston nettilomakkeelle eli Firma-tehtävä-tehtävän kesto ja näitä on käytännössä mullakin se 4 kertaa kuukaudessa eli kun 3 kuukauden jakso niin näitä täytetään sitten se 12 kpl tuona aikana.
Työkkäri ei nitä töitä juurikaan kait ehdottele vaan itse ne haetaan ja hyvä niin, kivempi näin, että itse saa katsoa mitä on tarjolla ja niistä hakea sitten paikkoja.
Noista paikoista sen verran, että haettava paikka pitää olla sellainen, että siihen on "mahdollisuus päästä" eli jos et ole kirurgi tai lääkäri niin niitä paikkoja ei kannata hakea koska se varmaan voidaan katsoa "vilpilliseksi toiminnaksi" :D
Itse on kohta 63 ja putkessa ja töitä on haettu ja ammattitaitoakin on, mutta eipä kukaan ole halukas palkkaamaan ammattilaista kun pelkää vanhuksia.
Ansiosidonnainen muuten on sitten siitä palkasta vähän reilu puolet eli ihmisten luulema 75% alkuperäisestä brutosta ei ole lähellekään totuutta vaan jossain 50-55% on se totuus ja siitä sitten verot. (toisaalta jos ei tarvi työmatkoja tehdä ja syödä työpäivänä töissä jne. niin siitä tulee säästöä).
Käytännössä systeemi kyllä toimii ja etänä tietokoneella on hommat kaikki hoidettu ja puhelimessa juteltu TE-toimiston asiantuntijan kanssa.
Ei siis paniikkia.
Kaikkea kivaa toivoat työttömille ja muillekin.- Anonyymi
Kahe viiko välei voi käydä sipasemas koipee ,mute se on sit tonni kerta ja sihe ne näytöt sitte jää.
- Anonyymi
Ikä on Suomessa jo itsessään työmarkkinoilla rasite joka nousee esteeksi työllistymiselle. Tuon on todettu alkavan vaikuttamaan jo 40 ikävuoden tultua täyteen.
https://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001711642.html
https://www.iltalehti.fi/tyoelama/a/2016021021092135
https://yle.fi/uutiset/3-11568245
Suomessa päätöksenteon kautta ei ole otettu huomioon työelämän reäliteetteja ja toimet kuten eläkeiän nosto eivät vastaa työnantaja puolen realiteetteja ,eikä sen enempää toimena ole ollut ratkaisu lähtöinen
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/villekopra/125428-sipila-ja-elakeika/
https://www.hs.fi/talous/art-2000002851619.html
Näitä kohtuuttomia tavoitteita joita on toteutettu ,perustellaan, milloin mitenkin ,kuten eläkeputken sulkemista työllisyys asteen nostajana ,kannustin loukku purkamalla. Tosiasiassa nuo ovat säästötoimia joilla vältytään eläkkeiden maksulta ja suljetetaan eläkkeelle ,sekä kohtuullisen toimeentulon varaan pääsy niiltä ihmisiltä jotka eivät todellisuudessa enää tule työllistymään.
https://yle.fi/uutiset/3-11702131
Iäkkäillä pitkä aikais työttömillä tuskin on tuossa yhtälössä kovin suuria mahdollisuuksia vaikuttaa työllistymiseensä, vaikka heidän niskaansa kaadettaisiin millaisia vaatimuksia tahansa. Iäkkäiden suhteen tuo työllistymisen vaikeus on todettu ja vastuu siirretty kunnille työllistämisvelvoitteen kautta. Jos tai kun kunnat ei kykene tuota työtä tuottamaan ,niin tuskin sitä pystyy tilanteen uhri, työtön ratkaisemaan asioita sen paremmin .Näin ollen velvoitteiden siirtäminen tuossa vaiheessa on siirtäjältä vastuun välttelemistä ja sen siirtämistä uhrin kontolle.
Eläke ratkaisuja ei käytetä vaikka pitäisi. Eläkevarat eivät ole valtiollisia varoja vaan työeläkekassojen ,eli työväestöltä kerättyjä. Näin ollen tuo samainen säästö valtiollisiin kustannuksiin on otettavissa tuolta saralta jos halua ja tahtoa vain riittää.- Anonyymi
Ja mitä tulee motivaatioihin. Oikeistovetoisten hallitusten tarkoitus ei ole selkeästi ollut tarkoitus luoda turvaa ja vakautta tuossa suhteessa vaan pikemminkin kasvattaa työvoimareserviä tuota kautta jolloin työn hinta on pidettävissä ja painettavissa alhaiseksi ja työvoimaa hyödynnettävissä johon viittaa menneet toimet purkaa työväestön saavutetut edut kuten työttömyys turva jota on leikattu. Samoin voidaan kyseenalaistaa koulutuksesta tehdyt leikkaamiset ,sillä matalapalkka aloilla joissa on heikko toimeentulo on se työvoimapula joka on ja niihin ei koulutusta liiemmin tarvitse ja koulutus on jopa este tuon työvoiman saamiseksi.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001018304.html
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b1e49523-ada1-48ca-a4c2-d9b494b5f9e6
- Anonyymi
Olen 62 vuotias. Olen ansiosidonnaisella päivärahalla. Tietääkö kukaan, jos saisin jostain 3-4 kk kestävän koko aikaisen työn, säilyykö ansiosidonnainen päiväraha entisellään vai lasketaanko uudelleen.
- Anonyymi
Olet siis kassan jäsen. Soittaa kilauta kassaan ja kysäise sieltä. Saat täsmätietoa, joka on ajan tasallakin.
- Anonyymi
Ei lasketa uudelleen ellei nouse.
- Anonyymi
Tuossa ylempänä joku kirjoitti paljon asiaa, mm. näin
"Eläkeratkaisuja ei käytetä vaikka pitäisi. Eläkevarat eivät ole valtiollisia varoja vaan työeläkekassojen ,eli työväestöltä kerättyjä. Näin ollen tuo samainen säästö valtiollisiin kustannuksiin on otettavissa tuolta saralta jos halua ja tahtoa vain riittää."
Olen lähes kuusikymppinen ja menettänyt työni sairauden vuoksi. On selvää, että en tule saamaan normaalia palkkatyötä enää koskaan.
Kun vielä pyörin työterveyshuollon palveluiden piirissä, painostettiin kovasti ammatilliseen kuntoutukseen hankkimaan uutta ammattia tai ylipäätään opiskelemaan mitä tahansa. Vihjailtiin, että muutoin päätyisin elämään loppuelämäni toimeentulotuen varassa. Kerrottiin, että en missään tapauksessa tule saamaan työkyvyttömyyseläkettä ja toisaalta myös, että he eivät pysty lainkaan ennakoimaan, kuka saa myönteisen tai kielteisen eläkepäätöksen. Joitakin olennaisia vajaakuntoisen, ikääntyneen työttömän toimeentuloon liittyviä asioita jätettiin myös kertomatta. Kiitos internetin, tietoa saa kaivetuksia myös itse.
Jos tilanteenne on työttömyyden ja sairauden vuoksi mutkikas, etsikää tietoa itse ja lisäksi kyselkää samoja kysymyksiä eri paikoista kelalta, työkkäristä, ammattiliitosta, työeläkeyhtiöstä ja tutuilta sekä tuttujen tutuilta. Sillä tavoin pystytte paremmin suunnistamaan eteenpäin, eikä tule niin pahoja yllätyksiä. - Anonyymi
Itsellä työkyvyttömyyseläke vetämässä 59 vuotias ja ammatistani joutunut luopumaan terveyssyistä, erikoislääkärin ja omalääkäri sanoneet että pakko lopettaa nykyinen työ, mutta todennäköisesti hylky tulee, eli kyllä eläkeyhtiöt tuntuvat vaikuttavan melkoisesti lääkärikuntaakin. Eläkeyhtiöille tulee melkoiset säästöt kun työkyvyttömiä pidetään yhteiskunnan tukitoimien piirissä, vuosikymmeniä eläkemaksut kelvanneet mutta kun pitäisi takaisinpäin saada niin on seinä pystyssä.
- Anonyymi
Taas on isot vaalit tulossa. Olisi mukava kuulla päättäjiksi pyrkivien näkemyksiä tästä ikääntyneiden vajaakuntoisten työttömyysrumbasta ja työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn vaikeudesta. Mitä tahoja se hyödyttää ja ketkä leikin kustantavat? Vakiovastaus ammattipoliitikolta kuuluu tietysti, että meillä ei ole varaa pitää yhtään työikäistä työttömänä, tarvitsemme kaikki liikenevät käsiparit ja ulkomailta vielä lisää. Todellisuudessa vähänkään rypistyneet käsiparit eivät työnantajille kelpaa. Miksi tätä on niin vaikea myöntää ja keskustella aiheesta asiapohjalta?
- Anonyymi
Ei tullu hylky tuli hyväksytty, jeess. En enään moiti eläkeyhtiöitä :)
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että lääkäri myöntää työkyvyttömyyseläkkeen helpommin 60 vuotta täyttäneelle varsinkin jos takana on pidempi sairasloma.
- Anonyymi
Näin kuulemma. 60 täyttäneen työkykyä verrataan siihen työhön, jota hän on viimeksi tehnyt, kun taas yhtään nuorempien kohdalla ajatellaan kaikkea kuviteltavissa olevaa työtä.
Miksi tuo maaginen raja on vedetty kuuteenkymppiin? Työelämän tiedetään hylkivän voimakkaasti jopa heitä, joiden ikä alkaa viitosella tai jopa nelosella. Jos ihmisellä iän lisäksi on vähänkään terveydellistä ongelmaa, on hän työnhakijana lähinnä vitsi.
- Anonyymi
Samaa jonniinjoutavaa simputusta, miksi et ole saanut mitään töitä, päivittelevät ja katsovat virkaloiset toisiaan silmiin, 4 paikka vaikka ei olisi yhtään maailmassa, hulluudella ei oo rajoja.
- Anonyymi
Kun olet nuori työkyvytön niin Kela maksaa eläkkeen, joka ei suuri ole mutta jos olet päälle 50vuotias niin luultavasti eläkevakuutusyhtiö olisi maksajana ja siinä on se syy ettei vanhemmat työkyvyttömät eläkkeelle pääse vaan heitä pidetään yhteiskunnan rasitteena. Nuoria ei saa päästää työkyvyttömyyseläkkeelle kun sieltä ei kukaan nouse, 25neliön vuokrakoppi ja ruokaraha niin se on siinä taputeltu tulevaisuus.
- Anonyymi
Työeläkeyhtiöiden varannot on kerätty työtä tekeviltä ihmisiltä heidän palkkarahoistaan vuosikymmenten aikana. Yhtiöt sijoittavat rahoja parhaaksi katsomallaan tavalla tavoitteena saada summat kasvamaan. Kyse ei siis ole valtion budjetista, kuten Kelan rahojen kohdalla.
- Anonyymi
Työt loppuivat, kun täytin 58. Ottivat TE:ssä oikein tukistusotteen ja kuntapuolen täditkin jahtasivat laumana. Yritettiin laittaa kuntouttavaan ja nyt kaksi vuotta työttömänä olleena saan palkkatukea. Mutta ei minua kukaan halua edes palkkatuettuna ns. oikeisiin töihin, oikeilla tunneilla ja oikealla palkalla.
Nyt soitti TE täti, joka ei ollut niin sutena kimpussa. Tehtiin työllistymissuunnitelma uusiksi. (Hah, hah) ja lupasi soittaa kolmen kuukauden päästä uudestan.
En usko työllistyväni, mutta en sitä oikeastaan haluakaan. Sen verran on jemmarahaa, että mielelläni jään OVE:lle heti kun mahdollista.
Auttaisivat nuoria. Omat lapseni ovat vankasti työelämässä kiinni, ja se jos mikä rauhoittaa.- Anonyymi
Kuuluu sitten Kokoomuksen vaaliohjelmaan tuo OVE:n poisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuluu sitten Kokoomuksen vaaliohjelmaan tuo OVE:n poisto.
Nämä kaikki vernichtungslageroinnit kuuluu nyky IKL:n nohjelmiin.
- Anonyymi
Jos tarkoitit "työkkärin kautta" että tarjoaako työkkäri töitä, niin ei todellakaan tarjoa, se aika kun suomessa oli työnvälitys on kauan sitten mennyt, nykyään on työttömyyskoneisto jossa on kymmeniä tuhansia virkailijoita yms jotka maksaa valtiolle miljardeja vuosittain ja sen kaiken maksaa tuottavissa töissä olevat.
Kukaan työtön ei saa "työkkärin kautta" töitä se mitä sieltä tarjotaan on nuo toimenpiteet työttömyysturvaa vastaan eli palkatonta työtä, työkokeilua, kuntouttavaa työtä ja kaikenlaista psyko juttua. Työkkärin sivulta voi katsoa työpaikkoja mutta ei niitä kukaantarjoa. 60v työtön ei työllisty enää mihinkään vaikka olisi ammatteja ja hurja työkokemus jne. Aatteles sitten niitä jotka lähees 60v eikä edes ammattia ja ovat olleet työttöminä esm 10 - 20 vuotta :) - Anonyymi
60 vuotiaana joutuu simputettavaksi, alan miettii pommireppua.
- Anonyymi
Tuo on totta kun sanoit ,että 60 vuotiaana joutuu simputettavaksi. Sitä oli minun työkokemukseni varhaiskasvatuksessa reilun vuoden. Jäin työttömäksi omalta alaltani ja te- toimistosta ehdotettiin työskentelyä silloisella palkkatuella varhaiskasvatukseen. Pahin virhe mihin olen ikänäni joutunut. Esihenkilöstä alkaen minua juoksutettiin paikasta toiseen ja olin nobody näiden opettajien ja lastenhoitajien mielestä. Ilman sen kummempaa perehdytystä siellä palloilin ja olin niin ahdistunut kokemastani. Elämäni pahin työkokemus.
- Anonyymi
Nostan ketjun.
Olen keväällä täyttänyt 61 ja ollut ikäni näissä tehdas / tuotantotöissä, siitä asti kun täytin 18.
Nyt tuli tieto että työt loppuu ja joudun irtisanotuksi, minulla 6 kk irtisanomisaika ilman työvelvoitetta.
Olen kyllä hyvässä fyysisessä kunnossa, mutta vähän epäilen että pääsenkö enää mihinkään töihin.
Onko teistä joku vielä työllistynyt tämän ikäisenä tällaisiin "tavallisiin" duunarihommiin?
Vai laittaako te-toimisto vielä jollekin kurssille tai koulutukseen tämän ikäisenä? Työvuosia kun vielä olisi se neljä vuotta...- Anonyymi
Hei,
Muutama vuosi sitten olin Te-toimiston järjestämässä kurssissa, Urapolku tai vastaava, en nyt sen nimeä muista ja siellä oli yksi 60v. täyttänyt myös mukana. Mutta paljon riippuu varmaan paikkakunnasta ja työvoimavirkalijasta, sekä sen hetkisestä yleisestä tilanteesta.
Toivottavasti sinä säästyt kursseilta, ellet sitten itse sinne halua mennä.
Nyt on uutuutena myös 55 vuotta täyttäneiden laajennettu muutosturva työttömyyden kohdatessa. Kannattaa siihen tutustua myös, jos oma tilanne täyttää sen ehdot. - Anonyymi
"Onko teistä joku vielä työllistynyt tämän ikäisenä tällaisiin "tavallisiin" duunarihommiin?"
Työllistyminen kuusikymppisenä vaatii suhteita tai suuren ihmeen.
Olen hieman alla 60 ja osatyökykyinen. Jouduin sairauden vuoksi pois vanhasta työstäni. Työeläkeyhtiö tarjoutui kustantamaan ammatillisen kuntoutuksen, joka kohdallani tarkoittaa 3kk työkokeilua. Se ei maksaisi työnantajalle mitään. Edes uravalmentajan avustuksella ei työkokeilupaikkaa vaan löydy. Työvoimapulan kourissa riutuvat työnantajat eivät halua katsella tämän ikäistä edes ilmaiseksi. 🤣 Kun hallituksen juttuja kuuntelee, ei voi muuta kuin nauraa tai itkeä.
- Anonyymi
Hallituksen leikkaukset ajavat ihmisiä epäinhimilliseen köyhyyteen.
Torstaina eduskuntatalon edessä järjestetään työttömien mielenilmaus.- Anonyymi
Ei kai ns. eläkeputke olla poistamassa? Ovatko niin törkeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai ns. eläkeputke olla poistamassa? Ovatko niin törkeitä.
Ei bumpfistaa Lindström enää Stubbin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei bumpfistaa Lindström enää Stubbin kanssa.
Onpas sillä iso a-aukko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai ns. eläkeputke olla poistamassa? Ovatko niin törkeitä.
Eläkeputki säilyy nykyisellään, eli se poistuu vasta 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä. Ehdotuksen mukaan myös 500:n päivän enimmäismäärä säilyy 58v täyttäneillä, mutta muut ikäsidonnaiset poikkeukset, kuten velvoitetyö ja 58-vuotiaiden suojasäännökset poistuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeputki säilyy nykyisellään, eli se poistuu vasta 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä. Ehdotuksen mukaan myös 500:n päivän enimmäismäärä säilyy 58v täyttäneillä, mutta muut ikäsidonnaiset poikkeukset, kuten velvoitetyö ja 58-vuotiaiden suojasäännökset poistuvat.
Eläkeputki säilyy nykyisellään???
Mitä roskaa tämä on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeputki säilyy nykyisellään???
Mitä roskaa tämä on.Eläkeputki, eli lisäpäivät poistuvat asteittain, ihan edellisen hallituksen päätöksillä. Nykyinen hallitus ei enää tähän lisäpäiväoikeuteen tee muutoksia.
Ote hallituksen esityksestä:
Eräät ikäsidonnaiset poikkeukset jäisivät ennalleen. Myös työttömyyspäivärahan enimmäisaikaa koskee ikäsidonnainen poikkeus, jonka mukaan henkilölle, jonka työssäoloehto on täyttynyt hänen täytettyään 58 vuotta ja jolla työssäoloehdon täyttyessä on huomioitavaa työssäoloaikaa vähintään viisi vuotta viimeisen 20 vuoden aikana, työttömyyspäivärahaa voidaan maksaa 500 työttömyyspäivältä. Tästä ikäsidonnaisesta poikkeuksesta säädetään työttömyysturvalain 6 luvun 7 §:ssä. Tähän ikäsidonnaiseen poikkeukseen tai kyseisen luvun 9 §:ssä säädettyyn lisäpäiväoikeuteen ei esitetä muutoksia.
Valitettavasti en osaa tämän tarkemmin sanoa, mitä roskaa tämä hallituksen esitys on.
- Anonyymi
(Ap). Työt jatkuivat hieman pidempään mitä aloituksessa aavistelin, mutta nyt on ekat hakemukset tehty. TE-keskuksen virkailija määräsi 2 hakua/kk normaalin neljän sijasta, koska ammattiani vastaavia paikkoja ei seudulla juuri ole.
Näkeekö virkailija mitä paikkoja olen hakenut, vai miten asia todennetaan? Entä muuttuuko kuukausittainen paikkojen hakumäärä ensi syksynä? Muistan jostain lukeneeni, että työnantajat saavat "pakkohakemusten" myötä ihan turhia hakemuksia ja tähän tulisi muutos.- Anonyymi
Eihän niitä todenneta mitenkään, toki virkailijalla on valtuudet pyytää työnantajalta tiedot josko on syytä epäillä jotain vilunkia tjn. ja ne on työnantajan annettava (laki).
En itse ole oikeasti hakenut joka kuukausi sitä 4 paikkaa, merkinnut vaan haetuksi ja sillä siisti. Haen siis vain paikkoja joihin on oikeasti mahdollisuus päästä, niitä on aikas vähän...en tuhlaa aikaani johonkin pilpali paikkaan.
Ja ensi syksynä tämä pakkohaku hommeli tosiaan poistuu, tilalle toki voi tulla vielä pahempaa, jää nähtäväksi.
- Anonyymi
Pimeitä töitä
- Anonyymi
Miten jo eläkeputkessa olevat, saavatko jatkaa eläkkeelle pääsyyn saakka vai miten on? Onko kellään parempaa tietoa asiasta
- Anonyymi
Hallituksen esitysluonnoksessa ei lisäpäiväoikeuteen esitetä mitään muutoksia ja jos jää työttömäksi 1.9.2024 mennessä ei myöskään päivärahan alentaminen asteittain 80/75%:iin alkuperäisestä tule voimaan.
Ote hallituksen esityksestä:
Erityisesti lisäpäiviltä maksettavan ansiopäivärahan maksamisesta alennettuna
Siirtymäsäännöksen mukaan porrastusta sovellettaisiin enimmäisaikoihin, jotka alkavat 2.9.2024 tai sen jälkeen. Työttömyysturvan porrastaminen voi kohdentua siirtymäsäännöksen myötä lisäpäiviin oikeutetuille henkilöille ikäluokissa 1961-1964. 1961 syntyneiden ikäluokassa kyse on käytännössä varsin pienestä joukosta, koska kyseisessä ikäluokassa saavutetaan useimmiten työttömyysturvan saannin 65 vuoden yläikäraja ennen 2.9.2024 tai sen jälkeen alkaneen enimmäisajan kuluessa. Ilman käyttäytymisvaikutuksia ikäluokkien 1962-1964 kohdalla porrastus kohdistuisi tuhansiin ansiopäivärahaa lisäpäiviltä saaneisiin henkilöihin. Vaikutus kohdistuisi vuosille 2026-2029, kun 2.9.2024 enimmäisaikansa aloittaneet henkilöt saisivat etuutta lisäpäiviltä.
Käytännössä ehdotettu siirtymäsäännös merkitsisi, että ikäluokista 1961-1963 osaan sovellettaisiin porrastusta lisäpäivillä, ja osaan ei. 1964 syntyneiden ikäluokassa käytännössä kaikkien lisäpäiville päätyvien enimmäisaika alkaisi vasta 2.9.2024 jälkeen, joten kyseisessä ikäluokassa porrastusta sovellettaisiin kaikkiin lisäpäiviltä etuutta saaviin. 1960 ja aiemmin syntyneisiin lisäpäiviltä etuutta saaviin porrastusta ei sovellettaisi.
Eli jos nyt on jo työtön ja lisäpäivät alkavat tulevaisuudessa, kun 500 maksupäivää tulee täyteen, niin ne tulevat normaalisti nykyisten sääntöjen mukaan, eikä niihin tehdä tuota päivärahan vähennystä. Sama koskee tietysti jo nyt lisäpäivillä olevia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallituksen esitysluonnoksessa ei lisäpäiväoikeuteen esitetä mitään muutoksia ja jos jää työttömäksi 1.9.2024 mennessä ei myöskään päivärahan alentaminen asteittain 80/75%:iin alkuperäisestä tule voimaan.
Ote hallituksen esityksestä:
Erityisesti lisäpäiviltä maksettavan ansiopäivärahan maksamisesta alennettuna
Siirtymäsäännöksen mukaan porrastusta sovellettaisiin enimmäisaikoihin, jotka alkavat 2.9.2024 tai sen jälkeen. Työttömyysturvan porrastaminen voi kohdentua siirtymäsäännöksen myötä lisäpäiviin oikeutetuille henkilöille ikäluokissa 1961-1964. 1961 syntyneiden ikäluokassa kyse on käytännössä varsin pienestä joukosta, koska kyseisessä ikäluokassa saavutetaan useimmiten työttömyysturvan saannin 65 vuoden yläikäraja ennen 2.9.2024 tai sen jälkeen alkaneen enimmäisajan kuluessa. Ilman käyttäytymisvaikutuksia ikäluokkien 1962-1964 kohdalla porrastus kohdistuisi tuhansiin ansiopäivärahaa lisäpäiviltä saaneisiin henkilöihin. Vaikutus kohdistuisi vuosille 2026-2029, kun 2.9.2024 enimmäisaikansa aloittaneet henkilöt saisivat etuutta lisäpäiviltä.
Käytännössä ehdotettu siirtymäsäännös merkitsisi, että ikäluokista 1961-1963 osaan sovellettaisiin porrastusta lisäpäivillä, ja osaan ei. 1964 syntyneiden ikäluokassa käytännössä kaikkien lisäpäiville päätyvien enimmäisaika alkaisi vasta 2.9.2024 jälkeen, joten kyseisessä ikäluokassa porrastusta sovellettaisiin kaikkiin lisäpäiviltä etuutta saaviin. 1960 ja aiemmin syntyneisiin lisäpäiviltä etuutta saaviin porrastusta ei sovellettaisi.
Eli jos nyt on jo työtön ja lisäpäivät alkavat tulevaisuudessa, kun 500 maksupäivää tulee täyteen, niin ne tulevat normaalisti nykyisten sääntöjen mukaan, eikä niihin tehdä tuota päivärahan vähennystä. Sama koskee tietysti jo nyt lisäpäivillä olevia.Meneekö siis näin, että nyt työttömäksi jäänyt 1962 syntynyt (500 päivää anssia) on turvassa leikkauksilta ym porrastuksilta, mutta ikätoveri jonka työttömyys alkaisi 2.9.24 jälkeen, saisi porrastettua anssia 65:een asti?
Onko tuohon hallituksen esitykseen linkkiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meneekö siis näin, että nyt työttömäksi jäänyt 1962 syntynyt (500 päivää anssia) on turvassa leikkauksilta ym porrastuksilta, mutta ikätoveri jonka työttömyys alkaisi 2.9.24 jälkeen, saisi porrastettua anssia 65:een asti?
Onko tuohon hallituksen esitykseen linkkiä?Juuri näin se esityksen mukaan menee, tuo 2.9.2024 on se ratkaiseva päivä porrastukselle, jos siis esitys tuodaan tälläisenään eduskuntaan ja siellä hyväksytään.
Lisäpäiviin ei siis sinänsä tulisi muita muutoksia, vain tuo porrastus (joka on kyllä todella tuntuva).
https://stm.fi/hanke?tunnus=STM063:00/2023#kuuleminen_184583f3-a4a9-48e9-85e9-a11f510fea5f
Valitse "Asiakirjat" ja sieltä 3. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin se esityksen mukaan menee, tuo 2.9.2024 on se ratkaiseva päivä porrastukselle, jos siis esitys tuodaan tälläisenään eduskuntaan ja siellä hyväksytään.
Lisäpäiviin ei siis sinänsä tulisi muita muutoksia, vain tuo porrastus (joka on kyllä todella tuntuva).
https://stm.fi/hanke?tunnus=STM063:00/2023#kuuleminen_184583f3-a4a9-48e9-85e9-a11f510fea5f
Valitse "Asiakirjat" ja sieltä 3.Elikäs mulla ikää 62, osapv työ loppuu 5/2024 saan soviteltua anssia. Tuon lakiesityksen perusteella eihän munkaan kannata työllistyä edes osapäiväisesti? (Anssin 500 pv nollautui 1/2024) jos aloitan uudet työt 9/2024 jälkeen minuun sovellettaisiin uutta lakia vähennyksineen?? Joten nyt sitten ensin se 500 pv ja sitten lisäpäiville?
- Anonyymi
Ikää tulee syyskuussa 64v. Käytettyjä ansiosidonnaisiapäiviä 356. Jos sattuisi saamaan määräaikaisen kesätyön, joka jatkuisi esim. syyskuun loppuun, niin miten kävisi ansiosidonnaisen / eläkeputken ? Jatkuisi työn päätyttyä entisellä "mallilla"?
- Anonyymi
Ansiosidonnainen porrastetaan ym. Eli uudet lait ehtii tulla voimaan jos olet töissä syyskuun loppuun ja kaikki ikäsidonnaisuushommelit on päättynyt. Koita päästä anssille viimeistään päivää ennen lain voimaan tuloa
- Anonyymi
Jouduin työttömäksi vuoden alusta täytettyäni 60. Olen oikeutettu 500 päivän anssiin ja ilmeisesti tulevat porrastuksetkaan ei vissiin minua koske. Virkailija on soitellut pari kertaa ja ollaan viilattu työnjakusuunnitelmaa. Olen jo hakenut 4 paikkaa/kk., aion mennä pilkulleen suunnitelman mukaan. Tän ikänen ei kyllä tule saamaan töitä se on varmaa, ei juuri ole ammattiani vastaavia paikkoja. Ehdotti uudelleenkoulutusta aloille jossa on pulaa tekijöistä - en aio enää opiskella. Voiko ne laittaa johonkin 'pakkokurssille' karenssin uhalla? Entä jos kieltäytyy, onko karenssissa eläkeikään asti?
- Anonyymi
Mutta, pääsetkö putkeen? Riittävätkö 500 päivää siihen saakka, että ikäraja putkeen (eikös se ole 62) täytyy. Yksi päivä riittää. Mielestäni ei, koska 500 pv on 1 vuosi 11 kk.
- Anonyymi
#Ehdotti uudelleenkoulutusta aloille jossa on pulaa tekijöistä - en aio enää opiskella. Voiko ne laittaa johonkin 'pakkokurssille' karenssin uhalla? Entä jos kieltäytyy, onko karenssissa eläkeikään asti?"
Eivät laita sinua pakkokoulutukseen. Pidä vaan huolta, etteivät laita työnhakusuunnitelmaasi uudelleenkoulutusta. Olen itse 61 vuotias nainen ja minulle myös oma virkailijani on ehdotellut kouluttautumista. Olen suoraan sanonut, että ei ole vaihtoehtona. Joten ei ole laitettu suunnitelmaani. Täyttelen vain kuukausittain haetut työpaikat (4 kpl/kk) TE-toimiston sivuille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta, pääsetkö putkeen? Riittävätkö 500 päivää siihen saakka, että ikäraja putkeen (eikös se ole 62) täytyy. Yksi päivä riittää. Mielestäni ei, koska 500 pv on 1 vuosi 11 kk.
Kannattaa yrittää sairauspäivärahalle pääsyä jotta voi venyttää ansin kestoa, kai sitä jo tuossa iässä jotain vaivaa on ilmentynyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa yrittää sairauspäivärahalle pääsyä jotta voi venyttää ansin kestoa, kai sitä jo tuossa iässä jotain vaivaa on ilmentynyt?
Yritä ihmeessä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta, pääsetkö putkeen? Riittävätkö 500 päivää siihen saakka, että ikäraja putkeen (eikös se ole 62) täytyy. Yksi päivä riittää. Mielestäni ei, koska 500 pv on 1 vuosi 11 kk.
"Mielestäni ei, koska 500 pv on 1 vuosi 11 kk."
Jos on säästöjä tai muuten mahdollisuus niin aina voi jättää kuukausia välistä pois niin aika kuluu. Te-toimiston asiakkuuden voi katkaista ilman syytä max 6kk ajaksi kerrallaan.
- Anonyymi
Maailma se etenee, moni asia ihmetyttää. Jätkä se vaan porskuttaa.
https://youtu.be/Z8PlCWWGHnY?si=2BoEnACGiuf3OonC - Anonyymi
Eläkepäivät ovat ihmisen parasta aikaa!!☀️
- Anonyymi
"Onko työkkärin kautta mahdollista saada mitään töitä tämän ikäiselle?"
Ei ole mahdollista minkään ikäiselle, koska työkkäri ei välitä töitä, vaan se vain ylläpitää vapaita työpaikkoja listaa ja on lähinnä valvonta ja toimenpide keskus niille jotka hakee/saa työttömyysrahaa, eli joudut käymään kuulusteluissa, joudut raportoimaan tekemisistäsi ja siitä oletko noudattanut käskyjä, sinua diagnosoidaan ja analysoidaan yms. Työpaikkoja pitää itse hakea. Ja kun olet ollut työttömänä jonkin aikaa tulee määräys kuntouttavaan työtoimintaan :) - Anonyymi
Itse jäin työttömäksi 58 vuotiaana. Työnantaja lopetti sen osan jota tein työkseni.
Ennen töiden loppumista aloin täydennyskoulutus-putkeen.
Työttömänä opiskelemaan "ylimääräisenä" opiskelijana jotta ansiosidonnainen ei olisi katkennut.
Loppukokeita varten oli oltava varsinainen, virallinen opiskelija jotta sai paperit opiskelusta.
Koulu tuli hienosti vastaan esimerkiksi siinä, että koulun asunnosta unohdettiin ottaa vuokraa siltä ajalta kun en saanut ansiosidonnaista .
Tuon jälkeen 3 eri työsuhdetta ja 62,5 vuotiaana eläkkeelle.
Alku eläkkeellä oli aivan kauheaa mutta noin 1/2 vuodessa siihen tottui ja nyt en ihan helpolla enää lähtisi takaisin töihin. - Anonyymi
" Ilmeisesti pitää hakea kuukausittain vähintään 4:ää paikkaa, jotta ei karenssi iske(?)."
Ilmeisesti pitää hakea. Vaimo on kertonut, että heille on tullut sairaalaan työttömien hakemuksia lääkärien ja hoitajien töihin.
Hakijoina on ollut autonkuljettaja, muusikko, tarjoilija, tehdastyöläinen, ex kotirouva jne.
Tämä on työttömän velvoite mutta tuollainen tuskin kauheasti auttaa näitä ihmisiä työllistymään.- Anonyymi
joo, pitäs varmaan ensin opiskela mutta se onkin liian rankkaa
- Anonyymi
Tuollaisesta saa äkkiä karenssin
- Anonyymi
Nuo TE-keskuksissa töissä olevat ovat hekin vain ihmisiä.
Oma huvittavin kokemukseni oli kun 61 vuotiaana juttelin neuvojan kanssa. Hän kysyi minkälaisesta koulutuksesta katsoisin olevan minulle hyötyä?
Vastasin, että ehkä nykyisen BAe kortin ajaminen pikku c kortiksi. Hän alkoi selaamaan konettaan ja löysi keinon. Hän sanoi, että täällähäm on juuri tuo mitä haet. Saat C:n ja jopa E:n. Olin innoissani ja kysyin mikä koulutus. Tämä on ammattikoulun logistiikka-linja. Vastasin, että tuohan on 3-vuotinen joten olisin koulun jälkeen ensimmäistä rekkahommaa hakiessani 64 tai 65 vuotias aloitteleva rekkauski.
Neuvoja oli tosi nolona ja pyyteli anteeksi :-)- Anonyymi
"Nuo TE-keskuksissa töissä olevat ovat hekin vain ihmisiä" näinhän se on, mutta millaisia ihmisiä? tuttava aikoinaan meni 61v ikäisenä (melkein 62) työvoimakoulutukseen tai johonkin sellaiseen kun kuulema te painosti, no kävi ammatin ja valmistuttuaan oli puolisen vuotta työttömyysrahalla ja jäi sitten eläkkeelle
- Anonyymi
Vuosi aikaa eläkkeelle. Touko- ja elokuun väliseksi ajaksi olisi töitä tarjolla. Kun tulee hallituksen kiristykset, niin eipä kannata. Jatketaan siis "putkessa".
- Anonyymi
Töitä ei välttämättä tarjota.
Sinun pitää itse olla aktiivinen. - Anonyymi
"tuttava aikoinaan meni 61v ikäisenä (melkein 62) työvoimakoulutukseen tai johonkin sellaiseen kun kuulema te painosti, no kävi ammatin ja valmistuttuaan oli puolisen vuotta työttömyysrahalla ja jäi sitten eläkkeelle".
Voiko TE-keskuksen virkailija "painostaa" koulun penkille esim karenssin uhalla? Meikällä hieman sama ikä ja tilanne.- Anonyymi
Ei te-keskuksen viranomaisella ole mitään lakiiin perustuvaa oikeutta pakottaa sinua valitsemaan jotakin sellaista työtä mitä et halua.
Lisää perustuslaki pykälä 18, ja TSS-sopimus artikla 6 kohdat 1 ja 2. Perustuslailla te-keskus pyyhkii takapuoltaan, mutta TSS-sopimuksessa määritellään tarkemmin myös TE-toimistoa (eli valtiota) sitovat velvollisuudet. Kaikki valtion työttömille järjestämät toimet on hoidettava siten että mitään pakottamista ei tapahdu millään tavoin.
Vapaan valinnan on siis toteuduttava täydellisesti, paino sanalla vapaus.
TSS-sopimus on ratifioitu osaksi Suomen oikeusjärjestelmää, ja sillä on siis lain asema. - Anonyymi
Toki muistat olla tarkka siinä vaiheessa kun mitään suunnitelmia tehdään, se suunnitelman sisältö on se olennainen asia, ja jos nimesi siihen allekirjoitat, sitten olet sitoutunut siihen suunnitelmaan ja muut lait voidaan siinä vaiheessa heittää roskakoriin.
Käytät aina lakiin perustuvaa oikeuttasi tarkistaa - eli korjata - suunnitelman, jos näet suunnitelmassa ongelmia, jotka voivat johtaa esim. sinun lainvastaiseen kohteluun.
- Anonyymi
Puolen vuoden työttömyyteni aikana työsuunnitelmaani on kirjattu työpaikkojen hausta: 2 paikkaa/kk ja palkkatukipaikkojen aktiivinen haku. Kiinnostaa kuulla, miten kirjaatte haut ja miten TE-toimisto kontrolloi näiden hakua, kun palkkatukipaikkoja ei ole tarjolla? Olen nyt hakenyt työpaikkoja avoimilta markkinoilta, ja laittanut, että olen oikeutettu palkkatukeen 5 kk.
Olen nykysääntöjen mukaan 500 pv:n jälkeen eläkeputkessa, joten ei ole ajatustakaan palata töihin.- Anonyymi
Kirjoitat ne haetut paikat sinne omaan asiointiin. Yritys ja työ, mitä olet hakenut.
Duunitorilla ainakin on iso kasa palkkatukipaikkoja, samoin laita avoimia hakemuksia kunnille/kaupungille.
Ei te-toimisto paljon pystyne kontrolloimaan, ei riitä aika ja tietosuoja on vahva tänä päivänä.
- Anonyymi
Tiedä hyötyykö tästä kukaan mitään mutta jos täytät 62v ennen syksyä ja päivärahasi maksatuspäivät ei ehdi loppumaan, pääset lisäpäiville niin kannattaa ottaa osa-aikatyö siihen lisäksi, se nostaa hieman sitä tulotasoa ja on vähän enemmän kiinni normaaleissa kuvioissa, riippuen tietysti voinnista jaksaako ja jne. Lisäksi ne porrastukset ei ehdi vaikuttaa mitä tuossa on jo moni sanonutkin. Muutoksista ja hallituksen esityksistä ei tosin osaa sanoa varmuudella mitään.
- Anonyymi
TE keskuksessa alkaa ensikäynnistä harhainen jorina kuntouttavasta työtoiminnasta.
- Anonyymi
Kansanedustajana saisi sopeutumisrahaa kunnes pääsee eläkkeelle, miksi?
- Anonyymi
"Ei te-keskuksen viranomaisella ole mitään lakiiin perustuvaa oikeutta pakottaa sinua valitsemaan jotakin sellaista työtä mitä et halua.
Lisää perustuslaki pykälä 18, ja TSS-sopimus artikla 6 kohdat 1 ja 2. Perustuslailla te-keskus pyyhkii takapuoltaan, mutta TSS-sopimuksessa määritellään tarkemmin myös TE-toimistoa (eli valtiota) sitovat velvollisuudet. Kaikki valtion työttömille järjestämät toimet on hoidettava siten että mitään pakottamista ei tapahdu millään tavoin.
Vapaan valinnan on siis toteuduttava täydellisesti, paino sanalla vapaus."
Entä miten menetellä, jos virkailija ehdottaa jotakin palvelua (karenssin uhalla), joka siis ei ole oikea palkallinen työpaikka? Sanotaan nyt vaikka typ-palvelua tai kuntouttavaa työtoimintaa, vaikka mulla on elämänhallinta ja terveys ihan hanskassa. 60 v ikää täälläkin. - Anonyymi
Miksi ette työllisty , juuri suorassa lähetyksessä hallituksen edustajat kehuvat kuinka ovat "kannustaneet" kansaa työnhaussa ja helpottaneet näin palkkaamista !
- Anonyymi
(Aloittaja, ikä nyt hiukan yli 62). Työt jatkuivat siis pitempään mitä aloitusvietissä kirjoitin ja noin vuosi on takana työttömyyttä nyt. Sikäli on mennyt hyvin, että anssin porrastukset eivät ehtineet vaikuttaa minuun.
Aluksi ehdottivat koulutusta, mutta en ollut tässä iässä enää halukas lähtemään opiskelemaan. Virkailija on soitellut kolmen kk välein ja on aina tehty suunnitelma, johon on merkitty hauksi 2 paikkaa kuussa. No, töitä ei ole tietenkään löytynyt, mutta anssilla pärjään.
Saa nähdä muuttuuko homma kun TE-palvelut siirtyy kunnille. Tähän asti oman yhteyshenkilön kanssa asiointi on ainakin sujunut asiallisesti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828