Olemme eroamassa vaimoni kanssa ja meillä on kolme pientä lasta, alle kouluikäisiä. Minulle tuottaa äärimmäistä tuskaa lähteä kotoa pois, "jättää" lapseni, vaikka en heitä jätä, mutta kuitenkin. Miten ihmeessä voisin heille pienille kertoa että isi ei heitä jätä, vaan isi näkee heitä silti usein. Eihän ne tajua.. miten kolmevuotiaalle voi kertoa että isi asuu eri osoitteessa, ei tule yhteiseen kotiin iltaisin eikä tule peittelemään. Paitsi joka toinen viikonloppu torstaista sunnuntaihin.
Tuska on sanoinkuvaamaton, miten tästä selviää? Vaimon kanssa ei ole missään tapauksessa enää tulevaisuutta, olemme yrittäneet aivan tarpeeksemme, luottamus väliltämme on mennyt eikä palaa enää ikinä takaisin.
Tuska on sanoinkuvaamaton, miten tästä selviää? Vaimon kanssa ei ole missään tapauksessa enää tulevaisuutta, olemme yrittäneet aivan tarpeeksemme, luottamus väliltämme on mennyt eikä palaa enää ikinä takaisin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllä se raskasta tulee olemaan, omasta erostani on noin 4v. Ja kolme lasta myös, vanhempia kylläkin kuin omasi. En tiedä eron syytäsi, mutta jos jompi kumpi on "vieraissa" käynyt, ei suhde todellakaan enää ikinä palaudu entiselleen, jotain todella arvokasta on mennyt rikki. Toki eivät lapsesi sitä eroa ymmärrä, niin pieniä. Toisaalta jos kumpikin voi antaa toisilleen anteeksi? Entä parisuhde auttajat, nykyäänhän on sellaisia. Tämä nyt oli minun ajatuksiani. Tulet vielä saamaan täältä muitakin neuvoja, ehkä löydät tuskaasi edes vähän valoa. Voimia nyt kuitenkin.
Mielestäni tapaaminen vain joka toinen viikonloppu on liian harvoin, kun kyse on noin pienestä-pienistä lapsesta-lapsista. Miksi te ette kokeile vuoroviikkolähihuoltajuutta?
Pääasia on, että pidät yhteyttä lapsiisi säännöllisesti, vuodesta toiseen, ilman pitkiä taukoja joita korvaisit lahjavuorilla tai kahisevalla. Säännöllisyys on tae, että saat murrosikäisenkin lapsen vielä saapumaan luoksesi.
Vuoroviikkolähihuoltajuus on noin pienille, kolmevuotiaille aivan liian rankkaa. Viikko siellä, toinen täällä. Kolmevuotias tarvitsee tylsää säännöllistä rytmiä päivästä toiseen eikä mitään matkalaukkuelämää.
Erolapsella on aina kaksi kotia ja vuoroviikko on rauhallisempaa kuin esimerkiksi joka-toinen-vkl - saa olla pidempään yhdessä paikassa. Eihän se tarkoita että eläisi matkalaukkuelämää - lapsellahan on koti kummankin luona. AP on jo melkein vuoroviikko (tapaamiset to-su) - toivottavasti saa pidennettyä noi tapaamiset vielä normaaliksi vuoroviikoiksi kun lapset kasvavat.
Minulla on noinkin pieni lapsi vuoroviikko järjestelyllä, ja hyvin he jaksavat. Ei heidän rytmi siinä muutu, sama päiväkoti, sama aika taulu, oma huone, oma sänky, lelut kummassakin kotona. Ja voi sitä itkua jollei lapsi jommankummana vanhemman luokse pääse sovittuna vaihtopäivänä.
Se on vaan vanhemmista kiinni haluavatko he muodostaa lapselle elämän jossa asiat menee suht koht samoin joka viikko, vain äiti tai isä puuttuu. Lapset kuitenkin ansaitsevat kummankin vanhemman, vaikka vanhempien suhde ei syystä tai toisesta onnistukkaan.
Jossain naistenlehdessä oli mietelmä erosta ja lapsista.Lapsia heitellään kahden kodin väliä...vanhemilla ne vaan olot on hyvät-kun ei tarvia muuttaa mihinkään tai jatkuvasti rampata "varakodissa"...lomankin jälkeen aikusesta on kiva tulla kotiin, entäs lapsi? Sitä lennätetään mahd.viikon välein ees-taas...
Anteeksi vain,mutta onko teissä eronneissa yhtään, joka myöntäisi eronneensa liian helposti? Että mahdollisesti olisi vielä jotain saatu exän kanssa pelastettua.
Itse olen helvetin läpi käynyt,ihmettelen että olen edes järjissäni sen läpi käytyäni.Mutta...nyt kaikki on taa jäänyttä painajaista ja kaikki pelottavankin hyvin,ollut jo vuosikausia....
Omiin kokemuksiini verraten, väitän että ihmiset eroavat liian helpolla. Nyt myöhemmin ajatellen, minunkin olisi pitänyt erota-nyt kannan kaikesta huolimatta todella mustia muistoja mielessäni.Eivät ne enää päivittäin tai edes kuukausiin vaivaa, mutta jotkut asiat avaa silloin tällöin ne pahat asiat mieleen.
Niin, se naistenlehden artikkeli oli asiaanperehtyneen toimittajan näkemys, mutta hän ei puhunutkaan kokemuksesta.
Jokaisella on omat perusteensa erota, et voi verrata omiasi ja muiden ihmisten syitä keskenään. Kenen taakka on ollut raskain kantaa, kuka kärsii edelleen entisestä liitostaan, kenen lapset ovat kärsineet eniten ... jne ...
Vertailusi on turhaa, koska jokainen on eronnut huonosta liitosta, tavalla tai toisella. Heppoisin perustein tuskin kukaan.
Jokaisella meillä on kehä päänsä päällä.
Jokaisella meillä on ollut vaikeutensa.
Jokaisella meillä on selviytymistarinansa.
On eriasia palata lomalta kotiin kuin mennä lapsen toiseen kotiin, missä kaikki tutut lelut. oma huone, lelut ja tutut tavat, mitä noudatetaan kummassakin kotona. olen itse ajatellut asian niin että minä voisin esim. asua joka toisen viikon toisaalla jos minun ei joka kerta tarvitsisi pakata ja tehdä järjestelyitä.
Mitä taasen tulee eroamisen helppouteen tai vaikeuteen, ihmiset on niin erilaisia, eroon on lähes yhtä monta syytä kun on eroaviakin, ehkä toinen puolisoista voisin taistella ja käydä helvetin läpi mutta toinen ei siihen suostu. tai Ehkä rakkautta ei vaan ole ja vanhemmat haluavat että lapsi saa oikean käsityksen avioliitosta(ei enään kulisseja tai lapsen takia yhdessä pysymistä).
Itselläni on erohelvetti takana, niin hirveä vuosi,että todella toivon että kukaan ei sitä joudu kokemaan. Mutta lapset eivät ole sen aikana kärsineet..koska heillä on rakastavat isä ja äiti.
Melko erikoista, että vieläkin kylvetään ennakkoluuloja asioista, jotka usein toimivat ja ovat lapselle jopa mieluisempia. Ja sitten perustetaan mielipiteet sellaisiin yksittäisiin esimerkkeihin, joissa lapsen vanhemmilla on selvästikin jäänyt selvittämättä eroon liittyviä asioita (jotka ennen mitään sopimusta kuuluisi ehdottomasti selvittää) ja joissa aidosti, se yhteinen lapsi ei ole ollut tärkein!
Jos lapsen vanhemmat asuvat suht. koht. lähellä toisia, rakastavat aidosti yhteistä lasta, pystyvät keskustelemaan ja yhdessä päättämään lapseen liittyvissä asioissa (ei tarvitse olla parhaita kavereita) sekä valmiina joustamaan asioissa, ei pitäisi olla mitään ongelmia. Vaatteet jne. pitäisi kyllä olla omat kummankin luona.
Valitettavasti ja aivan aidosti, näihin päätöksiin vaikuttavat liian usein asiat, jotka eivät liity itse lapseen millään tavalla. Ja valitettavasti näitä ennakkoluuloja kylvetään myös lastenvalvojien ja sosiaaliviranomaistenkin puolelta, mikä on täysin käsittämätöntä.
laita akka taipaleelle ja jää itse lasten kanssa kotiin, sillä olet vähintään yhtä hyvä ellet parempikin huoltaja lapsillesi.
Tässä ei ole muuta mahdollisuutta kun suostutella akka siihen, että saisin pitää lapsia useammin. Hän pitää heistä kiinni kynsin ja hampain, on kyllä loistava äitinä. Harmi vain että meillä kahdella ei suju, ei mitenkään.
käräjöimään. Ei kannata antaa periksi, jos on mahdollisuuksia niinkuin sinulla. Ei se ex-vaimo päätä kuka niitä lapsia huoltaa.
Kuuleppas Birgitta. Se nyt vaan menee suomenmaassa niin että ÄITI saa lapset erossa. EI ISÄ. AINOASTAAN siinä tapuksessa mikäli voidaan todistettavasti todistaa että äiti esim: ON JUOPPO, ALKOHOLISTI, HUUMEIDEN KÄYTTÄJÄ. Eli ymmärsitkö? Isä ei saa lapsia todellakaan itselleen, ellei noita syytöksiä voi oikeiksi todistaa. Että se siitä kärjäjöimisestä. Nyt en tarkoita sitä että eikö isäkin saisi lapsia ottaa itselleen, mutta kun ei saa niin ei saa. Näin se menee.
Koetahan rauhoittua hiukan ja lopettaa tuo mesuaminen.
Itsekin tiedät, että huudat epätotuuksia muka faktana.
Minäkin asiasta jotakin tiedän ja sen tiedon mukaan olet totaalisen väärässä.
Häpeä.
No yh isukki. Kerroppas sitten mitä sinä tiedät. Antipa tulla. PS: minäkin tiedän, kantapään kautta niin sanotusti, siis käräjäoikeuden kautta käyty on, ihan istuttu siellä kuultavana ja käräjäoikeus asian päätti.
vuoroviikkosysteemi ei sinun mielestäsi sovi? Ettei vain ole rahankiilto silmissä?? Ehdottomasti lasten kannalta vuoroviikkosysteemi, lapset näkevät enemmän vanhempia ja sopeutuvat eroon luontevammin.
Isä ja äiti voivat sopia asian.Tuttavapiirissä on muutama pari, joiden yhteisestä sopimuksesta lapset asuvat isän kanssa! Eikä äiti ole mikään "luuseri". Ammatti vaan sattuu esim.olemaan "ei niin yksinhuoltajalle sopiva", lentoemäntä ja toinen tekee jatkuvaa vuorotyötä ja joutuu usein myös ulkomaan komennoille.Että näin.
Se on sitten taas eri asia mikäli vanhemmat sopivat asian niin että isälle lapset, mutta kuten olet itsekin seurannut ei se mene niin, enimmäkseen riidellään lapsista kumpi ne ottaa, tai jopa kaapapaan lapset. Kovin harvinaista on että vanhemmat sopisivat että lapset isälle. Tiedämme että näin on. Jos sovussa sovitaan TOKI eri asia. PS: älä nyt asiaa vääristele. Tajua toki itsekin että ei sovussa riitaa lapsista tule.
Asia on niinettä sopimusasiakin vahvistetaan ja ne jotka lapsesta riitelee voivat kokea yllätyksen-lapsi voidaan määrätä parempaa palkkaa ja asuntoa pitävälle!Puhumattakaan säännöllisestä työstä tai työstä yleensä.
No siis ensinnäkin, kokemusta on, en nyt tarkoita että se hieno juttu olis, mutta en kuunaan päivänä uskonut istuvani käräjäoikeudessa lapsista kinaamassa. Mutta se ihmisluonto muuttuu ero tilanteessa, vaikka niin niin sovussa erotaan niin kyllä se katkeruus/kateus sieltä ulos tulee. No mutta asiaan, kyllä tapauksessamme isällä oli parempi palkka ja asunto pään päällä, äiti vähemmän palkkainen, vaikka isä lapsia itselleen yritti niin kyllä käräjäoikeus määräsi lapset äidilleen, eli miten se nyt menikään :) ok, ei kinastella enää, käräjäoikeus ne jutut siellä päättä emme me, vaikka täällä vähän koetamme tuomita.
Lapsen ollessa yli 12 vuotias ja katsotaan normaalisti kehittyneeksi, silloin MYÖS lapsen MIELIPIDETTÄ KYSYTÄÄN, ensin lastenvalvojan luona, jos sopua siellä ei synny, niin mennään oikeuteen, jossa myöskin kysytään lapselta.
lastenvalvojan luona, jos ette pääse sopuun asioista. Pidä kiinni yhteishuoltajuudesta, vaadi niin paljon tapaamisia kuin kykenet työltäsi hoitamaan. Sopimus käytetään jossain vahvistettavana. Sopikaa myös loma-ajoista jne. Mieti etukäteen, mitä haluat niin on selkeämpi tilanne neuvotella. Kirjoituksestasi ymmärsin, ettet halua lapsista riitakapulaa vaan lasten parasta ajattelet. Lapsille isi on aina isi vaikka ero tulisi. Jaksamista.
Toivon onnea sinulle, neuvoja en osaa oikein antaa. Sellaisen vinkin kuitenkin annan, että älä käyttäydy lapsiesi kanssa niin, että sinulla ei ole elämässä mitään ilman heitä. Tarkoitan sitä, että lapsille ei tulisi sellaista tilannetta, että kokevat olevansa sinun elämäsi ainoat ilonaiheet ja muuten sinun elämäsi on synkkää ja masentavaa. Minulla on nyt edessä se tilanne, että oma lapseni on joutunut tällaiseen tilanteeseen eikä hän pysty elämään lapsen elämää. Hän kokee olevansa vastuussa isästään ja kantaa sisimmässään suurta murhetta tästä. Isällä ei todellakaan mene ns. hyvin. En tiedä, ymmärsitkö, mitä tarkoitin. Se on vaan tässä paska juttu, että me ex-mieheni kanssa koetimme hoitaa eromme niin hyvin kuin pystyimme ja olemme koettaneet olla ystäviä eron jälkeenkin, mutta lapseni on joutunut nyt tällaiseen pyöritykseen. Kaikkea hyvää. P.S. kaikesta huolimatta kerro aina lapsille, että rakastat heitä ja näytä se myös.
ollaan juur miettimisajas ja lapsille pitäs saaha ymmäertään vaik isi ei kotiin tuukaan niin isi on aina isi ja rakastaa heitä, ja se tää heille et isin luo saa tulla ja olla
anteeksi ajatuskatkot ja sekava kirjoitus on nin vaikeeta ja raskasta ajatella tämmöstä