Muurahaispesä

Nyt taidan aika pahasti sohaista muurahaispesää, mutta en voi olla kommentoimatta tätä tämän hetkistä maatalouden kriisiä.
Omalla 35 lypsävän ja 85ha tilalla tämän kriisin ansiosta noussut maidon hinta on saanut aikaan sen, että meidän tilan kannattavuus on parempi kuin koskaa. Tietenkin siihen vaikuttaa se, että pystymme itse tuottamaan kaiken rehun, viljan ja valkuaisen mitä tarvitaan, sekä se että lainat on pääsääntöisesti maksettu. Koneet on aina ostettu käytettynä halvalla enkä muutenkaan ole koskaan ymmärtänyt kun joku vaihtaa vehkeitä kolmen neljän vuoden välein.

Tässä ajan nyt takaa siis sitä, että kriisissä ovat nimenomaan nuo suuret ja suuresti investoineet tilat. Olenkin sitä mieltä että huoltovarmuudenkin takia Suomen pitäisi keskittyä juurikin pienten ja keskisuurien tilojen tukemiseen. Lisäksi pitäisi lopettaa investointituet kokonaan. Tilan olisi itse kyettävä omalla rahalla tekemään remontit ja investoinnit. Tosin rahoituksen pitäisi olla kokonaan valtiolta, koska pankeissa tuo naamakerroin ratkaisee liikaa ja yleensä ne jotka on kaikkein suurimpia tukien huutajia on juuri näitä isoja ylisuuria investointeja tehneitä tilallisia, jotka eivät osaa sitä asian ydintä. Tosin tässäkin tietenkin on poikkeuksia.
43694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kerro vielä tilasi tulevaisuus. Montako vuitta eläkeikää, onko jatkajaa, ja jos on, ryhtyykö Hän ensimmäisenä investoimaan saadakseen tilasta elinkelpoisen vielä pitkälle tukevaisuuteenkin? Kyllähän tuo peltoala tuon kokoisen karjan ruokkii, mutta puolet pienempikin ruokkisi, jos tehokkuutta huomioidaan.

Äänestä
  • Vielä olis 25 vuotta eläkkeeseen. Isäntä olen ollut 20v asti.
    En oikein ymmärrä kysymystäsi "investoimaan saadakseen tilasta elinkelpoisen". Kyllä tämä tila on hyvinkin elinkelpoinen vielä tulevaisuudessakin. Tosin sehän on suhteellista tuo elinkelpoisuuskin, toiselle 10000€ vuodessa on hyvin ja toiselle 1000000€ ei ole mitään. Meidän tilalla on aina pidetty paikat ja vehkeet kunnossa, sekä rakennettu mitä millonkin pitänyt, mutta aina omalla rahalla kun ei ole naama pankkia miellyttänyt.
    Pitäisikö minun nyt sitten mielestäsi lahjoittaa osa pelloistani isolle kriisissä olevalle tilalle joka itse omaa tyhmyyttään ei saa lehmiä lypsämään tarpeeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vielä olis 25 vuotta eläkkeeseen. Isäntä olen ollut 20v asti.

    Olet ilmeisesti saanut tilan hankittua aikoinaan edullisesti, jos nyt jo olet velaton. Suurin hätä tuntuukin olevan heillä, jotka ei ole taloudelliseen epävarmuuteen tottuneet. Kymmenet vuodet pankin renkinä on hyvin koulanneet siihen, että tilanteet vaihtelee.

    Hupsuttelua, mukava himmeli.

    Vai halvalla. Kyllä tästä on maksettu ihan käyvä hinta sukupolvenvaihdoksessa, niin kuin kaikki muutkin sukupolvenvaihdoksissa tekee. Mutta ikinä ei ole tuhlattu ja mitään vehjettä en koskaan ole tullut edes mieleen ostaa uutena, eikä urakoittijoita ole käytetty koskaan rahastamassa. Vaan turhan usein nämä kriisi isännät on niitä jolla vaihtuu koneet kokoajan ja koneet on liisattuja jotka vuokra-ajan jälkeen vaihtuu uuteen koska talous ei mahdollista loppuvelanmaksua ja avot kierre on valmis. Muutenkin käydään jatkuvasti lomilla ja käytetään kaikki mahdollinen maksullisia lomapäiviä, on moottorikelkkaa, veneitä ja vaikka mitä leluja. Me taas ei olla koskaan käyty missään lomalla eikä ole leikkikaluja hommattu, aina ollaan eletty kädestä suuhun ja itse korjattu kaikki vehkeet. Kaikki liikenevä sijotettu asuntoihin ja osakkeisiin. Että kyllä se kriisi on isännistä ittestä kiinni.
    Mielestäni turhan monelta isännältä muutenkin puuttuu laskutaito kokonaan ja halutaan vaan olla suuria isäntiä. Myöskään ammattitaito ei vaan riitä maatalouden pyörittämiseen. Esimerkiksi pelloilla viljellään vääriä kasveja, sinne mennään väärään aikaan tekemään vääriä toimenpiteitä, lehmien ruokintaa ei saa millään kohdalleen vaikka käytössä kaikenlaiset ruokintasuunnittelu ja emmeet, lehmät lypsää vaan sen 26kg päivässä vaikka mitä teet, vasikoita kuolee suhteettoman paljon ja hiehotkin on mitä sattuu.
    Kyllä se vaan niin on, että jos haluaa oikeeksi menestyväksi maanviljelijäksi, niin siellä navetossa on asuttava ja elettävä niitä elukoita, on osattava lukee koska elukoita vaivaa mikäkin. Sama pelloilla, oikeella maanviljelijällä on juuret syvällä pellossa ja se tuntee munissaan sen koska mitäkin pitää tehdä. Jokainen voi itse arvioida osaako homman kun viljoissa vuodesta riippumatta 6,5t keskisato koko isännyyden ajan, vastaavasti alueella alun 3t. Joten voi todeta että suurin osa isännistä sopisi paremmin vaikka valtionpalvelukseen.

    vai+käypä+hinta+maksettu?jatkajan+käypähinta+ei+suinkaan+ole+markkinahinta.yleisintä+on+lahjanluontoinen+kauppa+jolloin+maatilatalousliiketoiminta+tai+sen+osa+siirretään+jatkajalle+alihintaan+toteutettavaan+kauppaan.+76%++käyvästä+arvosta+ja+usein+vielä+syntyvä+velka+0-korolla+syytinkisopimuksella+höystettynä.ko.+ehdoilla+et+saa+tilaa+kuin+vanhemmiltasi.

    Yleensähän ulkopuolinen tilan ostaja on sen verran varakas että tämä ei vaikuta kriisiytymiseen. Lisäksi nämä kriisiytyneet tilat ovat lähes poikkeuksetta juuri näitä niin sanottuja sukutiloja.
    Lähes kaikki maatilat Suomessa siirtyy sukupolvenvaihdoksina seuraavalle isännälle, joten mikä siis sua nyppii tässä?
    Enpä tiedä mistä päin suomea olet, mutta ainakin meidän seudulla etelässä kaikki tuntemani isännät itseni lisäksi ovat ostaneet tilansa sukupolvenvaihdoksessakin rahalla josta täytyy maksaa ihan normaalia korkoa, koska korkotukilainaa on yleensä ollut neljäs - viiden osa kokonais kauppahinnasta josta siitäkin kyllä korkoa pitää maksaa. Lahjaluontoiset kaupat taitavat olla paremminkin pohjoisemman tapa, ja sielläkin ehkä vasta viimevuosina lisääntynyt.
    Muutenkin pohjoisessa aina ollut ihmeellinen tapa että sukupolvenvaihdon yhteydessä mukana menee entisen isännän hirveet lainatkin. Kun etelässä aina ollut tapana, että vanhaisäntä on ennen sukupolvenvaihdosta maksanut lainansa pois, ja uudelle sukupolvelle siirtyy velaton tila. Tässäkin ehkä yksi syy miksi etelässä joutuu tiloista maksamaan kovan hinnan sukupolvenvaihdoksissakin.

    Äänestä

Tukikatto voimaan ja teollinen tuotanto alas!

Äänestä
  • Määritä teollinen tuotanto. Suomen suurimmatkin on monissa muissa maissa pieniä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Määritä teollinen tuotanto. Suomen suurimmatkin on monissa muissa maissa pieniä.

    Kaikki yli 50 000e tukea vuodessa saavat leikkuriin. 100 000e katto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki yli 50 000e tukea vuodessa saavat leikkuriin. 100 000e katto

    Veronmaksajana haluaisin leikkurin sille, miten paljon tuet saavat olla verrattuna myyntituloon eli siihen, mitä tila oikeasti tuottaa. Jos tuotannon arvo on 0e, niin 5000e on sekin ihan helvetin paljon tukea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veronmaksajana haluaisin leikkurin sille, miten paljon tuet saavat olla verrattuna myyntituloon eli siihen, mitä tila oikeasti tuottaa. Jos tuotannon arvo on 0e, niin 5000e on sekin ihan helvetin paljon tukea.

    Ja seuraavana huudat ylituotannosta. Haluat leikkurin kun tila tuottaa liikaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja seuraavana huudat ylituotannosta. Haluat leikkurin kun tila tuottaa liikaa?

    Käyttäisin leikkuri-sanan tilalla jotain muuta sanaa.
    Pointtihan on, että veronmaksajan tukea pitäisi myöntää vain siltä osin, kun huoltovarmuuden huolehtiminen edellyttää.
    Sen ylimenevää tuotantoa ei pitäisi enää tukea veronmaksajien verorahalla. Saati, että maataloustuella tuetaan vientiiin menevää tuotantoa.
    Ylimenevän tuotannon tuotot tietysti jäisivät viljelijälle ihan kuten normaaliyritystoiminnassakin tuotannon kanssa tehdään. Ei se ole ’leikkuri’, jos ylituotantoa ei veronmaksajien tuella ylläpidetä. Ei, vaan se on normaalitilanne, sama missä muu normaaliyritystoiminta elää jatkuvasti ympäri vuoden.

    Äänestä

Taitaa lypsäjiä olla niin vähä enää, ettei moneen osu vaikka kuikn sohiist.

Äänestä

Kiitos kerrankin rehellisestä kuvauksesta omasta tilanteesta. Niitä ei palstalla juuri näe.

On kummallista, että tilallisten omaa taloudenpitoa ei saa kyseenalaistaa, kun puhutaan maatalouden kriisistä. Miksi maatalous on ainoa taloudellisen toiminnan alue, joss KAIKKI ongelmat johtuvat alan ulkopuolisista tekijöistä. On suorastaan loukkaavaa väittää, että maataloustuottajat olisivat pieneltäkään osaltaan itse syyllisiä vaikeuksiinsa.

Kun Nokia Mobile romahti, niin kukaan ei sanonut, että se oli Applen epäreilu kilpailu ja ahneet operaattorit ja kauppa veti välistä ja diiba ja daaba. Nokialla meni huonosti, kun Nokia mokasi. Kun maataloudella menee huonosti, niin se on kaupan syy ja EU:n syy ja kuluttajan syy ja ilmojen syy jne.

Yksikään tila ei muka voi huonosti sen takia, että sen taloutta on hoidettu huonosti. Silti kun Karhisen työryhmä (kepulaisen Sipilän tilaamana) teki selvityksen maatalouden kannattavuudesta, niin ENSIMMÄINEN syy huonoon kannattavuuteen oli taloudellisen ajattelun ja osaamisen puute.

Sinulla sitä osaamista taitaa olla. Onnittelut siitä.

Äänestä
  • Karhisen raportin pää syy oli ettei maataloudesta saa edes 20 000e vuodessa ulos Suomen hullun palkkatason ja kustannusten takia. Jokin yhtälössä mättää ehkäpä duunarin palkat voisi periä takautuvasti vuoden 1995 tasosta. Miksi lakkoilette ?

    Äänestä

  • Yksikään tila ei muka voi huonosti sen takia, että sen taloutta on hoidettu huonosti-
    Nyt vetelet kyllä mutkia suoriksi. Onhan näitä, joille kaikki pitää saada mulle heti- periaatteella.
    Kun kustannukset vaan nousee ja tuottajahinnat ei tai vaan hitaasti, niin kyllä vaikeudet johtuu silloin Tilan ulkopulelta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Karhisen raportin pää syy oli ettei maataloudesta saa edes 20 000e vuodessa ulos Suomen hullun palkkatason ja kustannusten takia. Jokin yhtälössä mättää ehkäpä duunarin palkat voisi periä takautuvasti vuoden 1995 tasosta. Miksi lakkoilette ?

    Maalaisten tyhmyys on synkkää! Ettekö te tajua edes sitä, että te elätte PALKANSAAJIEN SIIVELLÄ!?!? Ensin duunarin palkasta otetaan rahat joilla kustannetaan miljardituet maataloudelle (ja duunarin maksamista alv-, bensa-, alkoholi jne veroista) ja sitten ne duunarit ovat teidän ASIAKKAITA ja ostavat teidän ylihintaiset tuotoksenne.

    Duunarin pärjääminen on tukielätin etu.
    Ruokkivaa kättä ei pidä purra.

    Äänestä

Kaupat ostaa vielä lehmän ureaa viemäriin. Kohta loppuu. Enemmistö maailman ihmisistä on laktoosi-intoleranssisia.

Äänestä

Entisenä maataloysneuvojana yhdyn tämän menestyvän isännän ajatusmaailmaan, omaa päätä pitää käyttää tehokkaasti , miettiä investointien järkevyys/tuottavuus, pitää talous tiukassa tarkkailussa ja elää tulojensa mukaan.

Äänestä
  • "maataloysneuvojana"

    ja taas jäljet sylttytehtaaseen....

    Himmeli vaan jatkuu.

    Äänestä

Olen pienipalkkainen duunari, seuraan naapurin investointeja ja ostoja , oi oi , voi, voi...ei ne suuret tulot VAAN Ne Pienet menot. Itselläni on se hyvä puoli ettei pysty ostelemaan mitään suurta , onneksi , ei tuu törsättyä mihinkään turhuuteen. Kiitos säästeliäisyyteni kun pidän tiukkaa linjaa menoista, näin sitä pärjää...

Äänestä

Aloittaja puhuu asiaa ja on ogelman ytimessä.

Suomessahan on paljon hyvin pärjääviä tiloja lähes kaikissa kokoluokissa, ja vastaavasti paljon konkurssin partaalla olevia tiloja keskisuurissa ja suurissa kokoluokissa. Suurin syyhän on tähän se, että Suomessa on varsinkin viime vuosikymmenenä kannustettu laajentamaan ja laajentamaan varsinkin Valion ja lihatalojen toimesta, ja investointitukia on myönnetty turhan heppoisin perustein. Lisäksi pankit on aiempina aikoina antaneet hövelisti lainaa isoille konkurssikypsille tiloille siinä toivossa että seuraava investointi kääntäisi laivan kurssin, eikä pankille näin ollen tulisi niin suuria luottotappioita, mutta toisin on käynyt.

Yhteiskunnan suurin virhehän on se, että alettiin myöntämään suuria investointitukia tuotannon laajennuksiin, jonka seurauksena isännät alkoivat rakentaa ylisuuria pihattoja vaikkei omaa peltoa ollut monillakaan muutamaa kymmentä hehtaaria enempää ja loput olivat epävarmoja vuokrapeltoja tai taloudellisesti kannattamattomia sopimuspeltoja, joiden menetys on yhdestä vittumaisesta sanasta kiinni, ja kun pellot lähtee niin milläs ruokit elukat!!! Tämä taas johti siihen että peltojen hinta nousi suhteettoman korkeaksi ja vuokratkin karkasivat kannattamattomiksi. Silloin varsinkin pohjoisempana alettiin raivaamaan peltoja joihinka ei koskaan saa tukia, mutta niitä raivattiin silti koska uskottiin että uudessa capissa niille myönnetään täys tuellisuus vaikka tiedossa oli yleiseti että niin ei käy. Lisäksi aika monelta isännältä puuttuu se todellinen tietämys konaisuudesta - ollaan vaan sitä mieltä että kun hehtaareja ja eläimiä on tarpeeksi niin rahaa tulee.

Äänestä
  • Verotus suorii näitä suuria. Poltto-aineen veronpalautus ei koske pieniätiloja koska litramäärä, kiinteistöveronpalautus ei koske juurikaan pieniätiloja koska rakennukset vanhoja, investointeja ei tueta kuin suurille.
    Mahtavan tasa-arvoista menoa suomessa. Kohta kaikki vihaavat suurtiloja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Verotus suorii näitä suuria. Poltto-aineen veronpalautus ei koske pieniätiloja koska litramäärä, kiinteistöveronpalautus ei koske juurikaan pieniätiloja koska rakennukset vanhoja, investointeja ei tueta kuin suurille.
    Mahtavan tasa-arvoista menoa suomessa. Kohta kaikki vihaavat suurtiloja.

    Juuri tätähän se on. Kun on suhteet kunnossa niin lainaa irtoo pankista. Kun kolmiyhteys pelaa, niin muulla ei väliä. Eiköhän esimerkkejä riitä lukemattomissa laajentaneissa tiloissa, joissa yleensä nuori itseensä täynnä oleva ylimielinen isäntä uhoaa ostavansa koko kylän maat. Sitten menään jokusia vuosia eteenpäin, niin hiljasuus alkaa kun on tullu protesteja tavantakaa ja sitten onkin vuorossa saneeraus jos velkojat siihen suostuu. Ihan tiedoksi muuten sellainen, että pankit ei hevillä enää saneerauksiin suostu vaan vaatii realisointia joka mielestäni onkin ainoa oikea ratkaisu.

    Itsellä näistä asioista kokemusta ehkä monia enemmän. -97 tullut maatalouden ulkopuolisena lypsytilalliseksi ostamalla konkurssiin mennen tilan, ja sen jälkeen olen ostanut vielä kolme muuta konkurssi tilaa, niistä muuten jokainen ollut sukutiloja. Enemminkin olen sitä mieltä että kovalla rahalla tilan ostanut hallitsee asiat ja varsinkin talouden huomattavasti perinteisiä isäntiä paremmin. Monien vastaavan lailla isänniksi tulleiden kavereiden kanssa monesti ollut asiasta puhetta. Sellainen mielenkiintoinen asia näistä tuttava isännistä, että monet heistä nyt pahasti kriisiytyneet, mutta yksikään kriisiytyneistä ei ole meitä ulkopuolelta tulleita.

    Äänestä

Jopa keskustelee itsensä kanssa, himmeliä parhaimmillaan.

Äänestä
  • No hei Jopa, voitaisiinko tavata?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hei Jopa, voitaisiinko tavata?

    Kuka tämä Jopa on?

    Äänestä

  • Joopa, ihmeellisiä stereotypiöitä kehitteleevät niin Isännistä kuin Pankeista. Tuo nyt on kyllä totta, että rahaa ei annettu kuin tietyn elukkamäärän kokoiseen investointiin.Mistä käsky tuli, ministeriöstä vai Valiolta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka tämä Jopa on?

    Aloittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joopa, ihmeellisiä stereotypiöitä kehitteleevät niin Isännistä kuin Pankeista. Tuo nyt on kyllä totta, että rahaa ei annettu kuin tietyn elukkamäärän kokoiseen investointiin.Mistä käsky tuli, ministeriöstä vai Valiolta.

    Eikö sinusta ole mitään vikaa siinä että 150ha viljelevä josta 15 hehtaaria omaa peltoa omistava yhden robotin tila saa 1,8milj€ velkaa rakentaakseen uuden kahden robotin navetan, vaikka velkaa on ennestäänkin satojatuhansia ja piha täynnä osamaksu ja leasig vehkeitä ja lainat olleet vähän väliä koroilla ja siltikin mennään vesirajassa? Mutta vastaavasti 25 - 35 lypsävän ja 60 - 80 pelto hehtaarin käytännössä velaton tila ei saa lainaa edes lisäpeltojen ostoon saatika siihen yhden robotin navettaan.
    Miten pankki voi katsoa että tuolla toiminnaltaan isommalla tilalla on paremmat mahdollisuudet toimia kuin tuolla kokonaan omilla pelloillaan toimivalla pienemmällä tilalla, vaika isommalla on epävarmat vuokrapellot ja ei ole saanut edes yhdenrobotin tilaa pyörimään kunnolla? Vastaavaa löytyy kentältä paljon.

    Äänestä

On vain loogista että sukutilat kriisiytyvät sukupolvien saatossa... Samoin käy monille perheyrityksille kun osaaminen jää yhteiskunnan muutoksen jalkoihin.

Äänestä
  • Vanha viisaus oli, että omaisuuden kertymiseen tarvitaan kolmesta kuuteen sukupolvea ja sen tärmääiseen yksi.

    Äänestä

Taitaa aloittaja laukoa totuuksia, kun aika vaimeaa asiasta.

Mutta entisenä maanviljänä on tullut nähtyä alan raadollinen puoli. Elikä sen että yleensä maataloudessa rahoitusta saa ne tilat jotka sitä ei tarvitse ja ne jotka tarvitsisi ei sitä saa kuin takametsää myymällä. Enkä tarkoita tällä sitä että ne jotka rahoitusta eivät saa eivät hallitsisi taloutta, ja taas ne jotka sitä saavat olisivat huippuvireessä. Vaan pikemminkin sitä että rahoitusta saadakseen ei riitä tuo talouspuoli, vaan pitää olla oikea maailmankatsomus, kuulua oikeaan porukkaan ja mieluiten vielä kaveri hallintoneuvostossa. Vaikka asia on ollut näin maailman sivu, niin nykyään se on sitä entistä useammin. Elikä yhä harvemmat saavat yhä enemmän

Äänestä
  • Nykyisessä maatalouden tilanteessa suunnilleen kaikki ovat joutuneet miettimään taloudenpitoaan, oli se sitten ollut hyvää tai huonoa. Maatalouden vakavan kriisin perusteleminen muillekin kuin itselleen on jokseenkin turhauttavaa päivästä toiseen, siksi tästä ei jaksa vääntää koko ajan. Hienoa, jos aloittajalla menee mielestään noin hyvin. Viime aikoina kaikki nekin, joilla on mennyt hyvin on todenneet aikojen tiukentuneen myös heillä.

    Äänestä

  • Tarkoitatko kepulaista mtklaisuutta joka kattaa paikallisesti Osuuspankin ja - liikkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitatko kepulaista mtklaisuutta joka kattaa paikallisesti Osuuspankin ja - liikkeen?

    Kaikki pienet pankit samanlasia. Liikepankki monille ainoo vaihtoehto edellä mainituista syistä, mutta siellä talouden pitää olla kaksi kertaa kovempi kuin paikallispankkien kultamunilla.

    Äänestä

Rakennemuutoksen maksumiehiä ovat nyt sitten ne hullunrohkeat jotka lähtivät investoimaan yhteiskunnan ja elintarvikeketjujen haluamaan suuntaan elikä suuriin tiloihin pinta-aloihin ja eläinmääriin.
Nyt sitten rusinat pullasta keräävät ne suurtiloja epäilleet ja kammoksuneet ylivarovaiset pienet ja varsinkin keskisuuret tilat, ja naureskelevat tyhmille isännille joidenka ammattitaito ei muka sitten riittänytkään. Mutta jokainenhan tajuaa että onhan se aikalailla helponpaa ostaa toimiva tila jollain 500000 - 1000000€ johon entinen isäntä on investoinut 2milj € ja koko elämänsä. Todennäköisesti entiseltä isännältä menee kaikki ja jää vielä velkaakin.
Mutta sehän on tietenkin se yrittäjä riski joka toisilla realisoituu.

No suuressa maailmassahan sanotaan että yrityksen täytyy mennä ensin muutaman kerran konkkaan ennen kuin se pyörii kunnolla. Että kyllä Suomessakin on pikku hiljaa totuttava siihen, että maatalouskin on binestä bisneksien joukossa ja se täytyy koko ajan olla siinä kunnossa että se tekee tulosta ja sen pystyy realisoimaan kannattavasti.

Äänestä

Maataloustuottajissa on ammatissaan hyviä ja huonoja aivan kuten missä tahansa muussakin työssä. Maatalouden "kriisejä" ei pidä mitata ja arvioida sen perusteella miten vaikeaa kaikista huonoimmilla ja vähälahjaisimmilla räpeltäjillä on.

Miten monta miljardia vaikkapa Suomen kahvilat tarvitsisivat tukea, jos tavoite olisi että tyhmin ja huonoiten bisnestään hoitava kahvilanpitäjäkin pärjäisi?

Äänestä
  • Sillä pienellä erolla joka tosiasiassa on suuri ero, että kavilanpitäjä voi itse hinnoitella tuotteensa mihin hintaan halua, mutta maanviljelijä saa sen minkä meijeri maksaa maidosta ja lihatalo lihasta. Sitten vielä viljanviljelijä saa sen mitä ne muutamat viljan ostajat suostuvat maksamaan.
    Joten ymmärrät varmasti että maanviljelijää ei suoraan voi verrata muihin yrittäjiin.

    Äänestä

Tärkeintä on se että maataloustuet nousevat koko ajan.

Äänestä
  • Kannatan, nyt tuli kunnon asiaa. Noussuhan ne ei ole kymmeniin vuosiin vaan ns, torjuntavoittojen siivittämänä pienentyneet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nyt taidan aika pahasti sohaista muurahaispesää, mutta en voi olla kommentoimatta tätä tämän hetkistä maatalouden kriisiä.
Omalla 35 lypsävän ja 85ha tilalla tämän kriisin ansiosta noussut maidon hinta on saanut aikaan sen, että meidän tilan kannattavuus on parempi kuin koskaa. Tietenkin siihen vaikuttaa se, että pystymme itse tuottamaan kaiken rehun, viljan ja valkuaisen mitä tarvitaan, sekä se että lainat on pääsääntöisesti maksettu. Koneet on aina ostettu käytettynä halvalla enkä muutenkaan ole koskaan ymmärtänyt kun joku vaihtaa vehkeitä kolmen neljän vuoden välein.

Tässä ajan nyt takaa siis sitä, että kriisissä ovat nimenomaan nuo suuret ja suuresti investoineet tilat. Olenkin sitä mieltä että huoltovarmuudenkin takia Suomen pitäisi keskittyä juurikin pienten ja keskisuurien tilojen tukemiseen. Lisäksi pitäisi lopettaa investointituet kokonaan. Tilan olisi itse kyettävä omalla rahalla tekemään remontit ja investoinnit. Tosin rahoituksen pitäisi olla kokonaan valtiolta, koska pankeissa tuo naamakerroin ratkaisee liikaa ja yleensä ne jotka on kaikkein suurimpia tukien huutajia on juuri näitä isoja ylisuuria investointeja tehneitä tilallisia, jotka eivät osaa sitä asian ydintä. Tosin tässäkin tietenkin on poikkeuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu