Äitini mielestä olen jonkinlainen hirviö. Hän näemmä huomaa lähinnä vain huonoja puoliani, etenkin suuttuessaan. Kun hän on vihainen, jos hän huutaa, se on minun vikani, jos teen jotain tai en tee, yritän mukamas olla itsenäinen vaikken ole... Ja lisäksi hän vertaa minua siihen, kun olin jotain 6-vuotias ja tein asioita väärin. Hän siis repii vanhoja asioita esille. En ole se sama pikkulikka, mitä olin lapsena, mutta ilmeisesti äiti ei vain oikein ymmärrä sitä? Olen nyt 16. Ehkä minun kasvamiseni sai hänet jotenkin vinksahtamaan? Aikuinen isoveli on sitten todella järkevä, vastuuntuntoinen, itsenäinen ja oikea kultapoju. Ja hän vertaa minua isoveljeeni. Reilua eikö? Eihän kukaan ole samanlainen. Hän ei ilmeisesti hyväksy minua sellaisena kuin olen. Ja jos mietitään, menevätkö vanhemmat pariksi päiväksi landelle ilman minua, minua ei voi missään tapauksessa jättää kotiin, vaikka isoveli olisikin kotona koska on sivarissa ja koska minähän olen vasta niin pieni - osaankohan edes tehdä ruokaa ja pitää itsestäni huolta? En ilmeisesti, mitä nyt kuuntelee äidin puheita.
Joskus mietin, kumpi täällä on enemmän aikuinen, minä vai äitini. Ja kumpi täällä on lopulta enemmän hirviö...
Joskus mietin, kumpi täällä on enemmän aikuinen, minä vai äitini. Ja kumpi täällä on lopulta enemmän hirviö...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toi on tosi rasittavaa, varmaankin. Mä tunnen myös yhden tytön, joka joutuu myös vertailun kohteeksi kotonaan. Ei kiva.
Toisaalta, mä voin sanoa kadehtivani sua. Mä olen 17 ja mä olen tosi paljon yksin. Yksinhuoltajaisäni seurustelee yhden kivan naisen kanssa ja he ovat paljon tämän naisen kotona, koska siellä on myös alaikäisiä lapsia. Toisin sanoen, minun oletetaan pärjäävän joskus viisikin päivää putkeen täysin yksin. Tottakai minulla kavereita on, mutta perheen seuraa kaipaisin kovasti. Muutenkin kuin ruokaa jääkaappiin. Isäni on muuten maailman paras isä ja välittää paljon. Äitini tekee paljon töitä, joten sielläkään en viitsi vaivoina olla, vaikka tiedän etten ole vaivaksi.
Sun äiti tajuaa aikanaan sen, että sussa on hyviä puolia. Perheessä niitä ei etenkään huomaa. Nyt olen vasta, veljeni asuttua kolmisen vuotta pois kotoa, että tämä on veljellinen, ihana otus, jota rutistaa kun on paha mieli. Ennen tämä oli minulle ärsyttävä p****reikä, joka piti saada äkkiä johonkin pois jaloista.
Vanhojen asioiden repiminen esille ei ole kivaa. Sano äidillesi siitä (rauhallisesti keskustellen). Toivotaan, että jotenkin teidän elämä rauhoittuu myös.
Tajunnut-sana veljen muuttoa käsittelevään lauseeseen.
... järkevästi, normaalilla äänellä ja rauhallisesti noista vanhojen asioiden repimisestä, mutta äiti vain jatkaa ja ottaa joko yhä lisää kivuliaita lapsuusmuistoja esille tai sitten suuttuu tai sitten vielä jopa pisteenä i:n päälle alkaa haukkumaan, että mitä sä riitelet ja etkö osaa esittää asiaa rauhalliseti.
Mutta kukahan sitä oikeasti riitelee... :(
Jos ihmisellä on hyvä olla, hän ei revi ketään. Tämä elämä on varsinkin herkille ihmisille sellainen paikka, että se tahtoo vammauttaa.
Myös ihmisten erilaiset persoonallisuudet eivät aina sovi yhteen. Tiedäthän sanonnan "samaa sukua eri maata".
On harmi, ettei äitisi ymmärrä olla kaatamatta omia ongelmiaan sinun niskaasi. Ei hän todellisuudessa ole sellainen. Muiden ongelmien lisäksi mahdollisesti lähestyvät vaihdevuodetkin saattavat tehdä äitien elämän joskus kauhean vaikeaksi.
Sinun kannattaa suunnata energiaasi ja elämääsi varmaankin nyt jonkin verran ulos kotinurkista. Tuuleta itseäsi kivoilla harrasteilla ja ystävillä, ne antavat sinulle henkilökohtaista voimaa kestää tämän ajan ylitse.
Ihan varmasti äitisi rakastaa sinua, se on vain joskus niin syvällä...
Voi jos joskus saisi sanottua edes jotain oikein... kuulostaako tutulle? Me äidit yritämme parhaamme mutta aina ei aika riitä kaikkeen!Kerro äidillesi ääneen toi sama minkä kirjoitit tänne, hän takuulla herää kuuntelemaan ja keskustelemaan kanssasi.Sinä ja kaikki muut lapset olette juuri niitä jotka opettaa eniten meitä vanhempia, huomaamaan omat heikkoudet,vahvuudet,ja kaiken sen minkä voisi tehdä paremmin.Kukaan äiti tai isä ei halua olla se vanhempi kotona joka huutaa, väsymys ja työpaikan sterssi tulee ovista ja ikkunoista sisään aivan niinkuin kevätaurinko! Armoa siis. toiselle suuri harppaus ja toiselle vain pieni askel.
... äitini on ollut jo jonkin aikaa vaihdevuosi-ikäinen, hän on 56 vuotta. Mutta tuota nimittelyä ja täydellistä haukkumistä on ollut vasta alle pari vuotta.
Olen yrittänyt kertoa tuon asian hänelle järkevästi, rauhallisella äänellä puhuen, mutta hän joko suuttuu siitä tai/ja ei halua kuunnella asiaani loppuun. Yritä siinä sitten kertoa loukatuista tunteista.
Joo no mulla oli vähän samanlainen tilanne kun asuin kotona. Äiti ei koskaan nähnyt mussa mitään hyvää,vain huonoja puolia. Tosin eipä asia oo sen kummemin sen jälkeenkään muuttunut kun muutin syksyllä omaan asuntoon, jonne äiti mut ajoi. Me asuttiin kolmestaan omakotitalossa, minä,äiti ja mun veli ja nyt äiti sitten myi sen talon rahavaikeuksien takia ja kun "ei jaksanut enää huolehtia siitä"(tosin minä mun veli siellä kaikki tehtiin kun äiti nukkui päivät ja valvoi yöt kun se on eläkkeellä). Äiti vaan päätti yksin että mä muutan omaan asuntoon ja otan opintolainan ja hän muuttaa kerrostalo kolmioon mun veljen kans. Mä tiesin että mulle tulee vaikeuksia mm.rahan kans jne, niinkuin kaikilla nuorilla opiskelijoilla jotka ei asu enää kotona. Onhan se kiva että on oma rauha mut kyllä mulla oli sellainen tunne että en halua vielä kokeilla siipiäni, olisin halunnut käydä koulun loppuun ja muuttaa sitten pois, niin oudolta kun se ehkä kuulostaakin.
Nyt mun äiti aikoo ajaa mun veljenkin pois. Mun veli, Mikael kertoo mulle monesti kuinka siitä tuntuu pahalta se ettei se voi sen pirttihirmun kans olla. Ja musta tuntuu pahalta kun kuuntelen kun Mikaelin juttuja. Joskus ne ottaa yhteen kun mä oon kylässä. Muistuu monet jutut mieleen kun kuuntelee.
Äiti aina haukkui mua aina tosi pahoillakin nimityksillä ja kaiveli jotain ikivanhoja juttuja esille, kuten se kun mä kerran pienenä otin yhteen naapurin Kaarinan kans(silloin oltiin 7vuotiaita). Tai kun se viime kesänä syytti mua kun meillä oli rahallisesti vaikeaa, niin se oli mun syyni,kuulemma ja sen se sanoi ihan täysin suoraan. Äiti syytti mua siitä kun mua kiusattiin ala-asteella. Sitten se vertasi ja vertaa mua mun serkkuun joka on 12v nyt ja mä oon 19v. Se tuntuu pahalta kun ei meillä oikeasti oo mitään yhteistä sen serkun kans. Mun poikaystävä-asioita se käy läpi kun mun isosisko Sari on kylässä poikaystävänsä kanssa. Mä oon nyt sinkku, mutta mulle se ei oo ongelma, toisin kuin äitille.
Jännä juttu on sekin kuinka se pitää mua ja mun veljeä ihan pikkukakaroina vaikka me on pidetty hänestä huolta ja huolehdittu meidän alkoholisti-isästä jo ennen kouluikää. Eli oon tavallaan joutunut noin 5vuotiaana kasvamaan aikuiseksi, niihin aikoihin iskä sairastui ja äiti oli aina töissä.
Vanhempien kans pitäis puhua asioista rehellisesti, olla avoin ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Mun kohalla se ei toiminut ja meillä on äitin kanssa vieläkin käsittelemättömiä ja "maton alle lakaistuja" ongelmia. Ja kun en mä voi mun äitin kanssa puhua kun ei se nää itsessään mitään syytä mihinkään, syyllistää vaan mua kaikesta edelleen...Tai jota kuta muuta, kaikkiin sen ongelmiin löytyy syyllinen mutta se ei koskaan oo hän itse.
Enpä mä voi sanoa sulle muuta ku et yritä kestää. Pois kotoa muutto ei ratkaise mitään, sen sanon. Että jos mitenkään vaan pystyisit niin koita puhua sille sun äitilles tai jollekin muulle aikuiselle ja se sitten juttelis sun äitin kans.
Mä oon nyt jo 22, mutta mulla oli samanlainen tilanne nuorempana. Äidin kanssa tuli kaikenlaista riitaa, kun asuin sen kanssa, joten kun olin 16, muutin isän luo kokonaan (sitä ennenkin olin ollut valtaosan ajastani isäni luona). Isä alkoi kuitenkin deittailemaan, ja oli sitten niiden naisten luona koko ajan, ja mun piti sitten pärjätä 16-vuotiaasta lähtien itsenäisesti. Faija osti kyllä ruokaa ja maksoi laskut, vaatteet, yms, mutta olisi ollut kiva, jos se olisi ollut enemmän läsnä. Se oli läsnä vain taloudellisesti, mutta muuten tulin toimeen omin neuvoin. Kun täytin 18, se muutti ihan lopullisesti veke ja on asunut siitä lähtien avovaimonsa kanssa.
Toisaalta nyt on ihan mukavat oltavat, kun tää kämppä on kuin oma, eli saan asua ihan itsenäisesti - ja ilmaiseksi :) Oon jo parikymppinen, joten asiat tuntuu tietty erilaisilta nyt, kun elämäntilanne on erilainen. Mutta 16 on kyllä liian nuori mun mielestä asumaan ihan itsenäisesti. On välit isoveljeen kanssa parantuneet sen jälkeen, kun ei olla enää asuttu samassa kämpässä... Äidin kanssa tullaan erinomaisesti toimeen, kun nähdään vain kerran-pari viikossa ;)
Faijaakin näen suht usein, kun se kuitenkin asuu naapurikunnassa, enkä oo sille vihainen, koska olenpahan oppinut todella itsenäiseksi ja pärjään hyvin yksikseni. En silti suosittelisi porukoita jättämään lapsiaan niin yksin kuin mut jätettiin, koska teini-ikäinen ei ole mikään pikkuaikuinen...
Ehkä se johtui siitäkin, että mulla meni opinnot niin hyvin ja ne ajatteli, ettei mua tarvii "vahtia". Enpä tiedä. Äiti kyllä kävi moikkaamassa, ja olihan mullakin kavereita, mutta kyllä sitä kaipaili sellaisia perhehetkiä enemmän. Äiti oli vihainen mulle siitä, että muutin isän luo ja isälle siitä, että se vaan "juoksi naisissa", veli oli muuten vain etäinen ja isä tosiaankin mieluummin vietti aikaa naisten kanssa, kuin oman tyttärensä.
Anyway, tiedän, miltä susta tuntuu!! Mä saatoin olla siis kuukausiakin putkeen ihan itsekseni kotona, tosin mutsi kyllä kävi viikoittain katsomassa mua. Joskus äiti soitti isän kotiin, mikä ei sekään tuntunut kivalta, että sen täytyi vasten tahtoaan tulla. Ja mä olin tosi kiva ja kiltti tyttö, eikä mulla ollut mitään mullistavaa murkkuikää.
Voin vain sanoa, että aikuisempana sä voit sitten "kiittää" isääsi, että se on opettanut sut itsenäiseksi, etkä ainakaan ole mikään läheisriippuvainen. Monet teinit antaisivat mitä tahansa sellaisesta vapaudesta. Ja tosiaan, ehkä sullekin jää sun faijan kämppä sitten sinkkukämpäksi...
Olet jotenkin ihana. Niin huolehtivainen ja kuitenkin koko elämä kulunut suurissa vaikeuksissa. Ymmärrän sua hyvin, kun itselläni on samanikäisiä nuoria. Nuoren pitäisi saada olla kotona, niin kauan kuin haluaa. Kuitenkin, ilmeisesti on välillä niin monen kohdella lähes mahdotonta. Olisiko sulle apua täältä: www.turvakoti.net sekä www.rikurinne.com
Voimia sulle. Varmasti asiat vielä järjestyvät.
Jos olet jo peruskoulusi käynyt, niin muuta äkkiä pois opiskelemaan muualle. Tai jos nyt on viimeinen kevät, niin hurraa sille ja muuta syksyllä. Ei se olo kotona parane.